En edes tiedä, miksi katsoin tämän elokuvan. Seurasin sitä alkuperäistä sarjaa aikoinaan - kun televisiosta ei tullut mitään muuta ja jumalanlahjaa ei oltu vielä keskitty. Lisäksi etsin jotain kevyttä katseltavaa, joka viihdyttäisi sen parin tunnin ajan. Olen myös aina pitänyt Zac Efronia lupaavana näyttelijänä, joskin hän ei tunnu olevan kiinnostunut hyödyntämään potentiaaliaan kauhean usein. Siihen kai ne syyt loppuvatkin. Muutoin vihaan tälläistä elokuvantekemistä, että pläntätään julisteeseen puolialastomia ihmisiä, heitetään pari alapäävitsiä ja käydään keräämässä palkkakuitit päivän päätteeksi.Elokuvan juoniselostusta en vaivaudu sen enempää avaamaan. Rantavahdit touhuavat rannalla jotain pelastustoiminnan kaltaista - tosin aika nopeasti se unohdetaan ja aloitetaan hippajahti Priyanka Chopran huumeiden kanssa.
Dwayne Johnson vetää surkeimman roolinsa tähän asti. Hänen hahmonsa on niin ärsyttävä jopa siihen pisteeseen asti, että ihan oikeasti aloin kannattamaan pahiksia ja toivomaan, että hyvis saisi nähdä närhen munat. Hänen kolmevuotiaan moraalitasonsa ja sankarikompleksinsa olivat järkyttävän teennäistä katsottavaa. Tälläisellä hahmotulkinnalla aliarvioidaan katsojaa, kun kuvitellaan, että jos tarinan sankari ei jopa ylitä maallisia velvollisuuksiaan, ei häneen mitenkään voisi samaistua. Kun oikeasti virheet ja epätäydellisyys luo inhimillisyyttä tarinaan.
Ja jos nyt kukaan muu ei halua todeta ilmiselvää, niin elokuvan, jonka pääasiallinen tarkoitus olisi olla seksikäs kesäkomedia - aika hiton vaniljaiseksi meininki jää. Ainoa hahmo, joka kunnolla irroittelee ja riisuu jopa yhden vaatekerroksen pois on se yksi hahmo, jonka ei välttämättä haluaisi nähdä tekevän näin. Mutta kuten sanottu - ei tällä ole mitään merkitystä. Parempi vain jos elokuvat alkaisivat mainostamaan tervettä kehonkuvaa tälläisen epärealistisen mössön sijaan.
Kaiken kaikkiaan siis äärettömän keskinkertainen elokuva. Ja se on huono siinä suhteessa, että odotukset eivät alun alkaenkaan olleet päätä huimaavia. Yksinkertaisella laskutoimituksella pääsemme siis pisteissä nollaan. Nollasta kun vähennetään niin monta pistettä, kuin tämän elokuvan katsominen verottaa, niin pysymme nollassa. Siitä on paha vähentää.
...=)


Jätän suosilla tämän väliin. Joku raja se on sentään meikäläisenkin masokismillä, ja minä vedän sen rajan tämän leffan kohdalle. Ja nyt jos sallit, niin menen katsomaan kasetillisen verran Baywatch Nightsia...
VastaaPoistaHehee - mutta oikeasti vielä tämän trailerin perusteella ajattelin tämän edes olevan ns. harmiton, eli jotenkin kevyehkön mitäänsanomaton pläjäys, mutta tämä ei ollut edes geneerinen vaan puhtaasti ärsyttävän huono.
PoistaMinustakin Zac Efronissa on aina ollut potentiaalia johonkin isompaankin, mutta jostakin syystä se ei vain ikinä ole missään ns. kunnon rooleissa. Eikö niitä oikeasti tarjota vai onkohan vain itse päättänyt tehdä vain näitä kevyempiä rooleja.
VastaaPoistaTämä Baywatch jää kyllä katsomatta, kuulostaa kamalalta. :D
The Paperboy on hänen ehkä ainoa kunnollinen elokuvansa, mutta se oli itse asiassa elokuva nimeltä New Year's Eve, joka tutustutti minut hänen muihinkin puoliinsa - jos uskoa saattaa. Ei hän siinä hyvä ollut, mutta oli erilainen. Ja jo se antaa minusta paljon osviittaa mihin hän pystyisi pystymään. Jokin hänen energiassaan on sopivan rentoa, mutta ei liian rentoa. Hän on itsetiedostava, mutta ei liian itsetiedostava. Ja kun hän näyttelee, hän ei tunnut pistävän päälle mitään esitystä - ei edes kamalimmissa komedioissaan, vaan tuntuu ottavan työnsä tosissaan, vaikka pitäisikin hauskaa. Ne kai ovat ne puolet, jotka minulle viestivät hänen ammattitaidostaan.
PoistaEi tämä nyt mikään niin kamala elokuva ole, etteikö katsomaan pystyisi. Eikä elokuva itsekään ole niin huonosti tehty. Mutta minkäännäköistä kunnianhimoa ei tekijöillä ole ja sitä inhoan kaikista eniten.
Minä katselin jonkin verran Baywatchia silloin sen alkumetreillä ennen kuin siitä tuli oikeasti iso juttu Pamela Andersonin aikoina ja se mitä näin oli... no, kyllä se taustalla meni. Tämän elokuvan olemassa olosta syytän 21 Jump Streetin leffaversion suosiota jonka vuoksi tehtiin myös se kökkö CHIPS jonka ohjaajana sekä pääosatähtenä oleva Dax Shepard osoittaa olleensa parhaimmillaan silloin kun kukaan ei vielä tiennyt kuka hän oli ja hän oli Punk'd-pökäleessä. No kuitenkin, nämä kaikki noudattelevat samaa linjaa sen suhteen, että jokaisessa ainakin luullaan ymmärtäneen ettei kyseisten sarjojen leffaversioita voi tehdä ilman humoristista otetta ja varsinkin Baywatchin kohdalla se oli vaatimus ottaen huomioon lähdemateriaalin, mutta jotenkin tuntuu ettei tässä tajuttu miksi sille alkuperäiselle sarjalle pitäisi naureskella ja siksi lopputulos on kuin jokin Scary Movie-tason nivushuumoripökäle. Rantojen kunkku kun teki jo tarpeellisen Baywatch-materiaalilla.
VastaaPoistaThe Rockin kohdalla olen samaa mieltä, että hän oli ärsyttävä ja tuntuukin kuin mitä isommaksi staraksi hän kasvaa sitä egoistisemmaksi hän muuttuu ja vaikka showpainija nyt olikin niin aikaisemmin se vaikutti sentään itseironiselta ja nyttemmin niin sanotulta hattuun nousulta. Joskin Baywatchin kohdalla en sanoisi hänen vetäneen huonoa roolisuoritusta koska ainakin minä luin hänen hahmostaan sen, että hänen kuuluikin olla ärsyttävä ja niin paljon kuin hän ottikin pannuun oli hän juuri siksi onnistunut roolissaan. Paha vain, että nyt en osaa ajatella että The Rockista olisi enää mihinkään muuhun kuin vastaavien katsokaa minua-hahmojen esittämiseen ja ennen kuitenkin näin hänessä potentiaalia laaja-alaisemmaksi viihdyttäjäksi.
Zac Efronissa en ole koskaan nähnyt lupausta muuhun kuin entiseksi tähdeksi.
Baywatch sarja onkin vähän kulttimaineinen, eikä sitä kai kukaan tosissaan koskaan katsonutkaan. Sen oli tarkoituskin olla vähän Ö-luokan tähtien tiimellystä ja tahatonta itsehupia, jossa tekijätkään eivät ole ottaneet itseään tosissaan. Samaa ei voi tosiaan elokvuasta sanoa, jonka tekijät tuntuvat kiristäneen vyön otsalleen vähän liian kireäksi ja tarpeettoman paljon yrittäneet tehdä varteenotettavaa elokuvaa, kun tälläisen kanssa pitäisi vaan heittää kaikki säännöt ulos ikkunasta ja tehdä mitä huvittaa...
PoistaMinusta Scary Movieissa on vielä jopa ideaa. Ne onkin tehty tahallisen huonoiksi ja tökitty tikulla jäätä, kuinka huonoksi elokuvan voi tehdä ilman, että joku vetää herneen nenään.
Voisin hyvinkin veikata, että The Rockin olikin tarkoitus vetää roolinsa juuri tuolla lailla kiihottaen itse itsensä jokaisesta muskelistaan kehossaan ja väkisin tyrkyttäen itseään pelastajaksi tilanteisiin, jossa pelastajaa ei tarvita - mutta minusta sillä ei ole mitään väliä oliko se tarkoitus vai ei. Jonkun (ainakin viimeistään näyttelijän itsensä) olisi pitänyt tajuta, että tälläisellä roolilla ei pitkälle pötkitä.
Mutta mielenkiintoista pohdintaa. Kiitän nyt yhteisesti teitä kaikkia kommentin lähettäneitä. Jotenkin tänä iltana tarvitsin taas tätä - jotain astetta "sivistyneempää" analysointia edes jostain. Kiitos siis, että olette olemassa! :D