Arvostelu: Jungle Cruise

 Jotain tästä elokuvasta kertoo, että jo seuraavana päivänä olin unohtanut katsoneeni sen. Mutta ihan mukiinmenevää, lähinnä koko perheen, viihdettä. Erityisesti nuoremmat katsojat saanevat tästä paljon irti. Sen verran sarjakuvamaisia hahmot oli. 

Arvostelu: Fast & Furious Presents: Hobbs & Shaw

On poikkeuksellisen helteinen keskikesä. Kuumuus on paahtanut pohjoista maaperää jo viikkojen ajan, tehnyt olon sen kamaralla kipittäville kiemurtelijoille tukalaksi. Herään aikaisin aamulla, koska silloin on vuorokauden ainoa aikoa, kun tuntuu, että saa henkeä. Kävelen makuuhuoneesta olohuoneeseen ja vaan rojahdan sohvalle. Kuin pystyisin rentoutumaan ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, kuumuuden jännittämä keho haukkoo happea samalla kun laitan televisiosta Netflixin päälle ja klikkaan ensimmäistä löytämääni elokuvaa.

Kun ei halua ajatella mitään. Fast & Furious-elokuvasarja esittää viimeisimmän tuotoksensa: Hobbs & Shaw, joka käy kesälomaviihteestä paremmin kuin hyvin. Sen pääosissa Dwayne "The Rock" Johnson, Jason Statham ja The Crown-sarjasta tuttu Vanessa Kirby. Sivuosiin on isolla rahalla saatu köytettyä mukaan Helen Mirreniä, Ryan Reynoldsia, Idris Elbaa ja Kevin Hartia. 

Juonesta ei varmaan tarvitse kahta sanaa selittää. Kyllä sellaisen suurennuslasin kanssa tästä elokuvasta löytää, mutta kivempaahan se on keskittyä katsomaan viihdyttävää toimintaa, autoilla kaahailua ja eksoottisia maisemia. Sekä kuunnella Rockin ja Stathamin keskinäistä machokilvoittelua ja huulenheittoa.

The Rockhan on näyttelijänä umpisurkea. Ehkä ammattitaidottomin, jota on vastaan käppäillyt. Hän on niin eloton ja hengetön, häntä voisi hyvin erehtyä luulemaan isoksi puunrungoksi, jos ei tarkemmin sattuisi katsomaan päin. Mutta hänessä ehdottomasti paras piirre on se, ettei hän ota itseään liian tosissaan. Että hän taitaa itsekin ymmärtää ja tunnustaa täyden kyvyttömyytensä näytellä yhtäkään kohtausta uskottavasti. Joten hän tekee itsestään vitsin. Että hänen kanssaan voi nauraa, ennemmin kuin hänelle päin. Ja se ei ole viihdyttäjältä ihan mikään arvoton ansio. 

Stathamista sen sijaan pidän. Hänen toimintapätkiä on tullut katseltua ennenkin lähtien aina Transportereista The Mechaniceihin. Jostain syystä niistä ei ole blogiin tullut kirjoiteltua, lähinnä siksi, koska eipä niistä juuri muuta kirjoitettavaa olisikaan kuin tyypillistä Stathamia, ota tai jätä. 

Saman voisi sanoa tästä. Hänen karismansa kantaa, ainakin jos hänestä sattuu pitämään. Valtaosa varmaan pitää. 

Huomion ehdottomasti varastaa elokuvaan jostain syystä eksynyt yksi oikeasti ammattitaitoinen näyttelijä Vanessa Kirby. Kontrasti hänen näyttelemisensä ja muiden näyttelemättömyyden välillä uhkaa ajoittain olla vähän liiankin suuri, mutta koska Kirby on niin kovassa iskussa, häntä toivoisi näkevän enemmänkin ja toivottavasti palaa myös jatko-osiin, joita eittämättä on luvassa.

Näistä tuhansista sivuosista on pakko lohkaista pari sanaa. Koska minä ainakin ihmettelin, miksi joku Helen Mirren on esimerkiksi vaivauduttu kärräämään lavasteisiin vain tuollaiseen lavasteen rooliin. Hänellä on ruutuaikaa ehkä kaksi sekuntia. Jos räpäytät silmiäsi väärään aikaan, menee kyllä koko rouvan ruutuaika auttamatta ohi silmien. Kuitenkin leffaa on markkinoitu Mirrenin nimellä ja hän on tehnyt sen tiimoilta haastatteluitakin, ikään kuin hän olisi leffan tähti. Ja ei se täysin odotusarvojen ulkopuolella olisikaan, onhan Mirren aikaisemminkin todistanut kyvykkyytensä toimintaviihteeseen ihan siinä missä seuraavakin kivenmurikka, esimerkiksi RED-toimintaleffoissa mummo laittoi palamaan sellaisella meninigillä, että oksat pois. Samaa olisin kaivannut siis tähänkin. Ehkä hänenkin aikansa vielä koittaa jossain osassa 326 - jollainen on, uskokaa pois, vielä varmasti tulossa.

Mutta vaikka Hobbs & Shaw on niin ikään vain tällaista mukiin menevää toimintaviihdettä, oli tämä Fast & Furious -saagan spin-off-leffa mielestäni ottanut astetta suuremman vaihteen silmään kuin emoelokuvansa. Ei tämä täysin ansiotta ole. 

En nimittäin itse voinut välttyä Mad Max: Fury Road-viboilta leffaa katsoessani. Ja jos se - omasta mielestäni tosin yliarvostettu - pätkä onnistui jopa rohmuamaan Oscareita pari vuotta sitten, ei siihen rinnastuva Hobbs & Shaw ihan niin aivotonta viihdettä voi olla, mitä ensisilmäyksellä saattaisi ajatella.

Eikä siinäkään tietysti mitään vikaa olisi, vaikka olisi.

Itse viihdyin pätkän parissa paremmin kuin hyvin. Emosarjan vindieseliläinen paatoksellisuus ja konservatiivisuus oli jossain määrin poissa tästä. Stathamilainen ja rockilainen viihde on jotenkin kevyemmän, ilmavamman otteen toimintaelokuvaa, jossa keskitytään oleelliseen. Jossa heitetään itsensä likoon, ottamatta itseään liian vakavasti. Arvostan.

Arvostelu: Jumanji: Welcome to the Jungle

Tiesittekö, että Dwayne "The Rock" Johnson matkustaa oman kuntosalinsa kanssa? Enkä nyt pilaile tämän asian kanssa. Kyseessä ei myöskään ole millään lailla taskukokoinen kuntosali ollenkaan, jos sellaisia edes on... Vaan ihan kunnon halli. Hän kirjaimellisesti pakkaa aina kuntosalinsa ja lähetyttää sen kuvauspaikalle, jossa sitten purkaa sen... kunnes taas vaihtaa lokaatiota ja pakkaa koko kompleksin uudelleen. En haluaisi olla kriittinen, mutta jo on maailma mennyt tyhmäksi. Onhan miehen muskelit siis ihan katsomisen arvoisia ja vaikuttava ansio hänelle ja kaikki kunnia. Mutta on tuo nyt aika harvinaislaatuista käyttäytymistä.

Mistä me siis puhuimmekaan? Ai niin, joo siis hän tähdittää uutta versiota Jumanji -leffasta. Tässä versiossa joukko nuoria pelaa videopeliä, joka imaisee heidät sisäänsä. Teini-ikäisistä kakaroista tulee siis elokuvatähden näköisiä toimintasankareita. Näitä versioita esittää Johnson, Kevin Hart, Nick Jonas ja Jack Black. Naisen nimeä en muista.

Siis ihan hauska idea mielestäni. Tosin se idean hauskuus vähän niinkuin esiteltiin jo trailerissa ja tämä ei todellakaan ole sen luokan elokuva, joka jotenkin ylittäisi odotukset. Mielestäni oli ihan hauskaa nähdä jonkun Dwayne Johnsonin ihmettelevän kohtauskaupalla omia muskeleitaan tai Kevin Hartin harmittelevan omaa pituuttaan. Kaikkein osuvimmaksi homma pyörähtää siinä vaiheessa, kun Jack Black kanavoi jostain syvältä sisimmästään teini-ikäisen tytön.

Selitetään nyt vielä, eli; tyttö, joka pelasi Jumanji-videopeliä valitsi avatarikseen Jack Blackin näköisen tiedemiehen ja kun hänet imettiin pelin sisään, tuli hänestä siis Jack Black. Ja siis ihan täysin nerokasta. Black siis pääsee revittelemään sydämensä kyllyydestä ja varastaa kyllä koko esityksen. Kuka olisi uskonut, että hän pystyisi niin hyvin ilmentämään teini-ikäistä tyttöä? En ole koskaan pitänyt Blackia mitenkään huonona näyttelijänä ja hän ei ole edes koomikkona sellainen, mikä ärsyttäisi liikaa - ainakaan siis omasta mielestäni. Nämä koomikot vähän menevät sillä lailla että toiset tykkää ja toiset ei. Mutta en siis ollenkaan ajatellut, että tulevaisuudessa elokuva, jota odottaisin eniten olisi jokin kunnon draamaelokuva, jossa Blackille annettaisiin oikea tilaisuus näytellä. Sillä sen tämä elokuva todisti. Haluaisin niin nähdä hänet nyt jossain elokuvassa, missä hän pystyisi ilmentämään yhtä monitahoista sisäistä maailmaa kuin tässä. Toki tässä elokuvassa se mahdollistuu vain naurettavan fantasiahörvellysjuonen takia, mutta odotan siis innolla, että Hollywood on herännyt ja käyttää häntä hyväkseen.

En ole mikään videopelien suurin ystävä. Siksi elokuvan seuraaminen oli ajoittain hieman tylsää. Itse vain kavahdan heti, kun aletaan puhumaan jostain tasoista ja miten täytyy päästä jonnekin viimeiselle tasolle ynnä muuta vastaavaa. Mutta onneksi elokuva suurimmaksi osin pystyy nousemaan tälläisen videopelimäisen kerronnan yläpuolelle - suurelta osin kiitos osaavan näyttelijäkaartin kuten Kevin Hart, josta olen tykännyt ennenkin - taas; koomikko-osastoa ota tai jätä ja edellä mainittu Jack Black sekä Nick Jonas. The Rock oli myös taas ihan siedettävä, koska hänet oli tajuttu törkätä rooliin, jossa hänen karismansa ei käynyt liian ärsyttäväksi, sillä kuten sanottu hän ei esittänyt itseään sankarina, vaan jotain toista ihmistä The Rockin kehossa sankarina. Se pelastaa hänen roolisuorituksestaan paljon, sillä hänellä on paha tapa muuntua liian paatokselliseksi muissa sankarirooleissaan.

Sitten taas päästän itseni vauhtiin ja vauhkoan taas samoista asioista kuin ennen. Mutta vaihtoehtoja ei taaskaan anneta. Se, että sanon etten muista edes tytön nimeä on huolestuttava merkki. Ensinnäkin siis täysin tylsää, että oikean elämän tytöstä tulee videopelissäkin se kiintiönainen. Ja tämä on tylsää siis siksi, että täytyyhän kunnon Hollywood-pläjäyksessä olla se romanttinen sivujuoni. Mutta siis miettikään kuinka hauskaa olisi ollut, jos teini-ikäistä poikaa olisi näytellyt The Rock ja teini-ikäistä tyttöä esimerkiksi Kevin Hart ja he olisivat silti rakastuneet! Se olisi ollut jotain ihan parasta. Mutta siis kaikkein tyhmimmän elokuvasta tekee se, että se yrittää ns. kiertää sen ympäri, että elokuvan ainoa naishahmo on tosiaan seksikäs seikkailijamimmi bikineissä viidakossa (!) sillä, että nämä ovat vain hahmojen avatareja. Ja niin edistyksellistä kuin se onkin, että Jack Black esittää tyttöä, niin minusta silti tässä vähän taanutaan tyypillisyyksiin sillä, että toista tyttöä esittää vain tämä tyypillinen damsel-in-distress-täti, jonka näyttelijän nimeä en edes muista - koska hänen ainoa tehtävä elokuvassa on näyttää kauniilta ja olla sankarin rakkauden kohde. Ja kun tässä olisi ollut mahdollisuudet niin paljon erilaisempaan ja parempaan kerrontaan...

Siinä, sain paahdettua taas paahdettavani ja se saarna on ohi. Mutta siis erittäin toimivaa Hollywood-viihdettä oikein isolla rahalla. Olen jotenkin viime vuosina oppinut näitäkin katsomaan ihan eri silmällä. Jotkut Fast ja Furiousit, King Kongit ja Jumanjit voivat olla ihan viihdyttäviä elokuvia, eikä niiden ehkä tarvitse olla enempää. Odotan siis innolla, että minua viihdytetään taas samalla intensiteetillä kuin tässä.

...=)

Baywatch (Baywatch)

En edes tiedä, miksi katsoin tämän elokuvan. Seurasin sitä alkuperäistä sarjaa aikoinaan - kun televisiosta ei tullut mitään muuta ja jumalanlahjaa ei oltu vielä keskitty. Lisäksi etsin jotain kevyttä katseltavaa, joka viihdyttäisi sen parin tunnin ajan. Olen myös aina pitänyt Zac Efronia lupaavana näyttelijänä, joskin hän ei tunnu olevan kiinnostunut hyödyntämään potentiaaliaan kauhean usein. Siihen kai ne syyt loppuvatkin. Muutoin vihaan tälläistä elokuvantekemistä, että pläntätään julisteeseen puolialastomia ihmisiä, heitetään pari alapäävitsiä ja käydään keräämässä palkkakuitit päivän päätteeksi.

Elokuvan juoniselostusta en vaivaudu sen enempää avaamaan. Rantavahdit touhuavat rannalla jotain pelastustoiminnan kaltaista - tosin aika nopeasti se unohdetaan ja aloitetaan hippajahti Priyanka Chopran huumeiden kanssa.

Dwayne Johnson vetää surkeimman roolinsa tähän asti. Hänen hahmonsa on niin ärsyttävä jopa siihen pisteeseen asti, että ihan oikeasti aloin kannattamaan pahiksia ja toivomaan, että hyvis saisi nähdä närhen munat. Hänen kolmevuotiaan moraalitasonsa ja sankarikompleksinsa olivat järkyttävän teennäistä katsottavaa. Tälläisellä hahmotulkinnalla aliarvioidaan katsojaa, kun kuvitellaan, että jos tarinan sankari ei jopa ylitä maallisia velvollisuuksiaan, ei häneen mitenkään voisi samaistua. Kun oikeasti virheet ja epätäydellisyys luo inhimillisyyttä tarinaan.

Ja jos nyt kukaan muu ei halua todeta ilmiselvää, niin elokuvan, jonka pääasiallinen tarkoitus olisi olla seksikäs kesäkomedia - aika hiton vaniljaiseksi meininki jää. Ainoa hahmo, joka kunnolla irroittelee ja riisuu jopa yhden vaatekerroksen pois on se yksi hahmo, jonka ei välttämättä haluaisi nähdä tekevän näin. Mutta kuten sanottu - ei tällä ole mitään merkitystä. Parempi vain jos elokuvat alkaisivat mainostamaan tervettä kehonkuvaa tälläisen epärealistisen mössön sijaan.

Kaiken kaikkiaan siis äärettömän keskinkertainen elokuva. Ja se on huono siinä suhteessa, että odotukset eivät alun alkaenkaan olleet päätä huimaavia. Yksinkertaisella laskutoimituksella pääsemme siis pisteissä nollaan. Nollasta kun vähennetään niin monta pistettä, kuin tämän elokuvan katsominen verottaa, niin pysymme nollassa. Siitä on paha vähentää.

...=)

Central Intelligence (Central Intelligence)

We're the Millersin ohjaajan seuraava komedia ei ole ihan niin hauska kuin edeltäjänsä. Dwayne Johnson ei vain jotenkaan toimi komedioissa - liekö toimiva draamoissakaan. Kevin Hart on hauska, mutta ajoittain väkinäinen. Parhaimman roolin vetää Office-tähti Amy Ryan.

...=)

F8 (The Fate of the Furious)

Tämän leffan näin jo viikonloppuna, mutta kun kiirettä pitää, niin nyt vasta pääsin näppäimistön ääreen. Tästä sarjastahan en tykännyt niistä ensimmäisistä leffoista lainkaan. Ne olivatkin pienen budjetin renkaiden vinguttamista valkokankaalla. Tai no, pienen ja pienen, mutta kahdeksanteen osaan mennessä on budjetti kasvanut kuusinkertaiseksi, joten siihen verrattuna kevyehkön pieni. Ja itse asiassa pakko myöntää, että rahalla saa ja hevosella kalliilla autolla pääsee. Tätä uusinta osaa odotin jopa innolla, kun suhtauduin siihen vain sellaisena, kuin se on - eli suuren luokan ylitseampuvuutta ja eeppisyyttä, josta kuuluukin olla todellisuus kaukana.

Juoni on ihan sama selittää. Komeita autoja ja vaihtuvia maisemia sekä fantasian rajoilla liikkuvia stuntteja. Mukaan näyttelijäkaartiin saatu tyyliin kaikki. Vin Diesel tietty pääosassa, mutta sitten on The Rockia ja Jason Stathamia ja Charlize Theronia ja Scott Eastwoodia ja jopa Helen Mirren kiristetty mukaan leffaan. Itse asiassa päin vastoin, Hellu itse kampanjoi itseään mukaan leffaan ja eikös Diesel rouvalle osan hankkinutkin. Mirren ei missään trailereissa tai julisteissa roikkunut, joten huolestuin vähän kuinka pieneksi hänen osansa oli jätetty. Vielä kun hänen nimensä ei mahtunut mukaan alkuteksteihin iski pieni epätoivo, että onko mummeli josasin ihan ohikulkijan roolissa, mutta olihan veteraanille kunnon osa säästettykin - onneksi. Muuten olisin marssinut ulos teatterista. Hän kuitenkin oli pääasiallinen syy, miksi halusin nähdä tämän leffan.

Olen aina ajatellut, että enemmistö voi olla väärässä. Siksi en ole juuri uhrannut aikaa pohtiessa jonkin oudon asian suosiota. Olen vain painanut asian villaisella, että niin moni on väärässä ks. asiasta (*köh Trump), mutta viime aikoina olen miettinyt asiaa vähän toiselta kantilta. Nämä Fast and Furious leffatkin ovat ihan järkyttävän suosittuja, paukuttaen yli miljardin dollarin tuotoilla menemään niin, että soi. En usko, että niin moni elokuvakatsoja olisi väärässäkään juostessaan katsomaan näitä leffoja kerta toisensa jälkeen. Vaikka minun mielestäni elokuvat kuten Miss Sloane ansaitsisiat enemmän huomiota, massavirrat surutta vaihtavat sellaiset elokuvat tälläisiin pläjäyksiin. Pakko tässä siis on olla jotain, mikä ihmisiä kiehtoo.

Tai mitäs minä tässä ihmettelen, itsekin tämän kerran leffassa katsoin. Ja omasta kokemuksestani voin aina vain puhua. Mirrenin lisäksi tosiaan halusin nähdä ison sukellusveneen jahtaamassa tankkia, Corvettea ja Ferraria Islannin jäätiköllä. Niinku kamoon! Kuka muka ei halua nähdä moista elokuvaa!? Eikös sen takia elokuvia tehdäkin?

...=)

Empire State (Empire State)

Se tunne kun elokuvasta ei ole muuta sanottavaa kuin "meh". Liam Hemsworth on tyhmä 70-lukulainen pojankloppi, joka päättää vielä tyhmemmän kaverinsa kanssa ryöstää vähän rahaa. Dwayne Johnson on vastuullinen poliisi ja ympärillä pyörii myös tuttuun tapaan 70-luvun huume- ja mafiapomot kaikki kyttäämässä omia osuuksiaan potista.

...=)

Pain & Gain (Pain & Gain)

Muutaman leffabloggarin kanssa päätimme kirjoittaa yhteisarvostelun tästä Michael Bayn rikoselokuvasta. Blogeista

...noir
Double Feature
Mutaa vai tähtiä
Puutaheinää
It's Just A Movie
Shameless Pile of Stuff
Vajaatoimintasankari

löytyy siis kunkin oma mielipide elokuvaan. Toteutuksen taustalla on halu jakaa mielipiteitä samasta elokuvasta. Sillä kuten arvata saattaa, kun on kyseessä näinkin monta eri blogia, luonnollisesti se, mitä leffoja kukin katsoo eroaa toisesta melkolaisesti. Joten tämä projekti pakotti meidät katsomaan yhden ja saman leffan, jolloin on helpompi verrata kunkin elokuvakokemuksia. Olen itse tietysti todella otettu saadessani osallistua tähän yhteisarvosteluun ja ehkä uskallan myös toivoa, että tulevaisuudesta saattaa odottaa jotain tälläistä lisääkin...?

Michael Bay on luonut uransa ohjaten lähinnä aivottomia toimintapläjäyksiä. Hänen ensimmäinen elokuvansa on mikäpä muukaan kuin Bad Boys (Will Smithin ja Martin Lawrencen tähdittämä toimintahitti), joka sekin sijoittuu huumehöyryiseen, rikollisuutta pursuavaan Miamiin. Se, että hänen ensimmäinen elokuvansa on jo tuon luokan hitti demonstroi vain Bayn repertuaarin kapeutta. Nimenomaan, Bay ei ole juuri kriitikoiden suosiossa kylpenyt, päin vastoin, saanut osakseen jopa ankaraa kritiikkiä ohjaamiensa elokuvien tasaisen "huonosta" laadusta. Voin kuitenkin nähdä Bayn yrityksen, astetta älyllisempään toimintaviihteeseen Pain & Gainin taustalla.

Älkää ymmärtäkö väärin, Pain & Gain on täysin järjetön, sekava, rällästyselokuva. Sitä voisi verrata The Wolf of Wall Streetiin, mutta ilman ideaa taustalla. Omalla laillaan Pain & Gain toi mieleen myös Dan Gilroyn ohjaaman Nightcrawlerin, jonka päähenkilö myöskin menettää täysin todellisuuden tajunsa jahdaten jonkinlaista "Amerikan unelmaa". Erotuksena taaskin, että Nightcrawlerissa oli jonkinlainen älyllinen otanta aiheeseen, sen sijaan, että vain räjäyttäisi kaiken katsojan naamaan.

Daniel Lugo (Mark Wahlberg) on juuri saanut työn pt:nä Sun Gym-nimisestä kuntosalista. Siellä hän tapaa asiakkaan, yltiörikkaan Victor Kershawin (Tony Shalhoub), jonka päättää ryöstää yhdessä bodarikaveriensa Doorbalin (Anthony Mackie) ja Paul Doylen (Dwayne Johnson) kanssa. Kolmikko eivät kuitenkaan ole mitään järjen jättiläisiä, joten mikään ei suju niinkuin pitäisi missään vaiheessa ja se vain ruokkii epäonnistumisien dominoefektiä, jota tietenkään he eivät pysty pysäyttämään.

Ainakin kuvittelen ymmärtäväni Bayn tahtomuksen elokuvan taustalla. Hän ikään kuin pyrkii tekemään tästä toimintaelokuvasta kokonaisvaltaisempaa. Ensinnäkin hän yrittää yhdistää siihen komediaa. Eli hän heittää Rebel Wilsonia sivuosaan (joka on kyllä kala kuivalla maalla tälläisessä elokuvassa) ja leikittelee mustalla huumorilla ja kuvaa asioita liiottelevan räväkkään tyyliin - toimii se sitten huumorina tai ei.

Mutta sitten Bay yrittää myös tuoda jonkinlaista syvyyttä elokuvaan. Näen, että hän selvästikin yrittää mennä asioiden taustalle. Hakea syytä siihen, mikä ajaa tätä kolmikkoa rikollisuuteen. Valitettavasti Bayn keino hakea syvyyttä elokuvaan, on antaa hahmojen itsensä kertoa kertojina omista taustoistaan samalla kun jotkut kornit välitekstit lennähtävät ruutuun antaen lisäinfoa kunkin hahmon menneisyydestä. Eikä vain menneisyydestä, vaan vain siitä osasta menneisyyttään, mikä on ajanut heitä tähän pisteeseen, jossa ovat valmiita toteuttamaan Kershawin ryöstön. Eli varsin mustavalkoisella linjalla mennään. En edes muista koska viimeksi olisin elokuvassa nähnyt niin monen eri hahmon esittelevän itseään, kuin jossain lastenelokuvassa.

En myöskään pitänyt elokuvan alusta, joka on periaatteessa sama asia kuin loppu. Se teki elokuvasta erittäin piinallista katsottavaa, koska periaatteessa tiesi jo, mitä tulee tapahtumaan. Näen kuitenkin siinäkin syyn taustalla. Kertomalla jo heti alussa loppuratkaisun, Bay pyrkii erottamaan elokuvaansa perinteisestä rikoselokuvan arkista, yrittäen luoda vaikutelmaa, että kyseessä olisikin enemmän hahmokuvaelma. Mutta kuten sanottu, ei se hahmokuvaelmakaan kovin vaikuttavaa ollut.

Joku voisi myös tehdä väittämän, että elokuvan teema, fitness, olisi myös jonkinlaisessa syvemmässä osassa. Kyseessähän on toimintaelokuva. Pääosassa on Mark Wahlberg, joka on tyyliin kaapin kokoinen. Hänen esittämän hahmonsa, Daniel Lugon, idoleita ovat Rocky ja Rambo, myös aika machoja koviksia, joita ei säännöt pidättele. Tästä voisi yhdistää hyvin hataran linkin siihen, että itse Baynkin luotsaamat, toimintaelokuvat antavat tietynlaisen vaikutuksen Daniel Lugon kaltaisille, vaikutuksille herkille, henkilöille. Vaikutuksen, että he muka voisivat tehdä mitä haluavat, näyttää miltä haluavat ja saada mitä haluavat. Ylipäätänsäkin joku voisi esittää teräviä havaintoja miehisyyttä korostavien kulttuurien dominoivista vaikutuksista miehille sekä miehiselle identiteetille. Se henkilö ei kuitenkaan ole minä, sillä Pain & Gain ei paljon tehnyt tämän teeman eteen. Koen, että elokuvassa olisi ollut mahdollisuudet tämän teeman tulkitsemiseen syvemmältikin. Silloin elokuvasta olisikin tullut mielenkiintoisempi.

Olin innoissani aloittaessani elokuvaa, sillä sekä Mark Wahlberg että Anthony Mackie kuuluvat kyllä suosikkeihini. Mutta hekään eivät pysty rooleissaan paljon tekemään. Heidät vain pistetään tekemään paljon tyhmiä juttuja, huutamaan kovaan ääneen ja kaikki näytteleminen on supistettu mustavalkoiseen, yksipuoliseen muottiin. Eli toisinsanoen he kertovat millaisia he ovat ja sitten he ovat sellaisia. UUUuuu! Upea kasvutarina!

Hahmoja kuitenkin haukuttuani, olin yllättäen aika vakuuttunut Dwayne Johnsonin roolisuorituksesta. En ole aikaisemmin pitänyt heppua juuri minään, mutta hänelle on mielestäni annettu sekä vaikein että mielenkiintoisin rooli. Hänen hahmonsa, Paul Doyle on vankilassa aikaa viettänyt, harras kristitty sekä bodaaja ja tämä jo sanoo hänestä aika paljon.

Vaikka siis kunnioitankin Bayn yritystä vapautua perinteisen rikoselokuvan kahleista, en voi kuin olla nauramatta kuinka railakkaasti hän kaatuu jo ensi metreille yrityksellään. Elokuvan ehkä suurin heikkous on se, että se yrittää olla liikaa. Kohtaukset ovat aivan liian sekavia ja yliampuvia, jolloin katsojalla ei ole juuri mitään hajua, mitä elokuvaa hän on katsomassa. Välillä ei tiedä pitäisikö nauraa vai olla kauhuissaan. Ei myöskään tiedä, että pitäisikö kannustaa rikollisia vai heidän uhrejaan. Eli klassinen tapaus aiheesta yritys haukata liian suurta palaa kerralla.

...=)

Salainen agentti 86 (Get Smart)

Salainen agentti 86 on amerikkalinen agenttikomediaelokuva vuodelta 2008. Sen ohjasi Peter Segal ja pääosissa on Steve Carell, Oscar-voittaja Anne Hathaway, Dwayne Johnson ja Oscar-voittaja Alan Arkin. Elokuva tuotti yli 230 miljoonaa dollaria. Elokuva perustuu suosittuu 60-luvun televisiosarjaan.
     Salainen agentti 86 kertoo Maxwell Smartista (Steve Carell), joka työskentelee tiedustelupalvelu CONTROL:ille. Hän on jumissa toimistossa analyytikkona haaveillen kenttätöistä kuten kollegansa Agent 23 (Dwayne Johnson). Kun CONTROL:in päämajaan hyökätään terroristiorganisaation KAOS:in toimesta melkein kaikkien agenttien henkilöllisyys paljastuu ja Max pääsee kenttähommiin yhdessä vastikään ulkonäköään vaihtaneen Agentti 99:n (Anne Hathaway) kanssa. Agentti 99 on kokenut ja pitkänlinjan ammattilainen ja ei missään nimessä haluaisi työskennellä kömpelön ja tunaroivan uuden Agentti 86:n kanssa.
     Agentti 86 on komediaa puhtaimmillaan. Se heittää vesilintua kaikilla säännöillä, millaisen hyvän elokuvan tulisi olla ja pitää vain hauskaa. Minulle se on yksi kaikkien aikojen hauskimmista komedioista. On hyvin vaikeaa pohtia mikä tekee hyvän komedian. Mutta vastaukseksi kelpaa tämä elokuva. Se kestää jopa monta katselukertaa ja Steve Carell on timanttinen.
    Steve Carell on koominen nero. Hänen luoma persoonansa, jota hän käyttää monissa elokuvissa on tulessa tässä elokuvassa ja sopii kuin nyrkki silmään. Hänen itseironiansa, tilannetaju ja kyky tehdä itsensä naurunalaiseksi ja sekä nolojen tilanteiden hyväksi käyttäminen ovat vertaansa vailla. Carell todistaa olevansa raudan luja komedian ammattilainen ja luo ajattoman, naurettevan, täydellisen komedian.
     Anne Hathaway on hyvä aisapari Carellille. Hän on juuri sopivan naurettava vastapainona Carellin hahmolle ja hänen karismansa pääsee oikeuksiin tässä elokuvassa. Hän vastaa hyvin roolin odotuksia ja on täysin luonteva. Heidän keskinäinen komediansa on elokuvan parhaita hetkiä.
      Agentti 86 on ehkä huono elokuvana, mutta komediana se on täydellinen. Minulle se on siis yksi kaikkien aikojen upeimmista elokuvista. Kauan eläköön Steve Carell ja hänen luontaiset komedian lahjansa.

9

...=)