Arvostelu: L'Avenir

2016

Tämä minun piti mennä katsomaan elokuviin jo hyvä aika sitten, mutta se oli sitä aikaa, kun Finnkinon hinnoittelupolitiikka koki muutoksia ja koin voivani protestoida sitä boikotoimalla tätä elokuvaa. Sanomattakin lienee selvää, että se oli kuin tuuleen kuiskaisi. Ja nyt tämän katsoessani jouduin kamppailemaan aika paljonkin, että sain katsottua elokuvan. Tämä ei nimittäin ole mitenkään helposti lähestyttävin tai mukaansa tempaavin elokuva. Mutta elokuva kuitenkin yllättää puolivälin jälkeen, jolloin sitä vasta ymmärtää elokuvan alunkin.

Miksi nautin elokuvasta niin paljon? Koska minulla ei ole mitään hajua, miten purkaa se osiin. Elokuvassa ei ole mitään ilmiselvää. Tämä on älykkään ihmisen elokuva. Ja sen on tehnyt erittäin älykäs ihminen. Se huokuu elokuvan jokaisesta millisekunnista. Älyllisyys heijastuu niin henkilöhahmojen maailmassa - yliopisto-opettajat, jotka puhuvat vapaa-ajaallankin filosofiasta. Mutta se heijastuu myös elokuvan rakenteeseen. Asiat, joita pedataan elokuvan alkupuoliskolla, eivät lähde purkautumaan geneerisesti. Avioeron koittaessa kukaan ei saa mitään taivaalta tippuvaa katharsis-kokemusta eikä kukaan koe hermoromahdusta. Asiasta keskustellaan kahden ihmisen kesken kuin mistä tahansa muustakin asiasta ja elämä jatkuu eteenpäin.

Ohjaaja Mia Hansen-Løve ei ole kiinnostunut tekemään elokuvassaan mitään, mikä tuntuu turhalta, yksinkertaiselta tai suoraviivaiselta. Hän hakee elokuvaansa aina syvempää merkitystä ja on paljon kiinnostuneempi asioiden omasta painosta, kuin siitä, miten hän ne voisi esittää katsojaa holhoten. Täten Tämän jälkeen -elokuvasta tulee maaginen tutkielma asioiden tapahtumisesta omalla painollaan, ajankulumisen vähäeleisyydestä ja luonnollisesta sielukkuudesta. Ja enempää en ole edes kiinnostunut elokuvaa avaamaan.

...=)