Arvostelu: Kuudes kerta

Arvio: 1 - ‎Arvostellut Waltsu

8.8.2018 -

Minusta ei ole vähään aikaan kuulunut mitään. Syy ei suinkaan ole se, etten jaksaisi kirjoittaa. Minä kirjoittaisin vaikka kaikki päivät koko ajan. Mutta syy löytyy vastaan tulleista elokuvista. Ne ovat olleet tällaista Kuudetta kertaa. Niin sietämättömän huonoja, etten ole tullut katsoneeksi loppuun. Mieluummin olen avannut hyvän kirjan auki ja lukenut. Vika saattaa olla minussa. Kyllä sitä reippaana voisi etsiä parempiakin elokuvia katsottavaksi ja niitä varmana löytäisikin. Mutta kyllä mielestäni lähtöoletuksena tulisi olla, että minkä tahansa elokuvan laitatkin päälle, niin sen tulisi olla hyvä. Miksi kukaan tekisi huonoja elokuvia?

Ja ei minulla vain ole viikossa tai kuukaudessa tai vuodessa tai ihmiselämässä aikaa plärätä elokuvia loputtomiin. Joten kun istun alas viimein valmiina katsomaan elokuvan ja se ei osottaudukaan kalliin aikani arvoiseksi, se hetki menee vähän niinkuin siinä. Sen lisäksi, että maksan huonosta elokuvasta, maksan menetetystä ajasta, maksan myös siitä, että en saa katsotuksi hyvää elokuvaa.

No, katkera tilitykseni loppuu nyt tähän.

Sen sijaan alkaa katkera tilitykseni siitä, kuinka huono tämä elokuva on.

Pihla Viitala ja Antti Mikälie... Odotas, se on ihan tässä kieleni päällä... Melisvaara? Ei... Luusuanniemi? Pihla Viitala ja Antti Luusuanniemi leikkivät jotain ylidramaattista psykoiluaan, kun jostain syystä varsin nimekkäätkin suomalais- ja virolaistähdet kukin vuorollaan näyttäytyvät sivuosissa ml. Esko Salminen, Minna Haapkylä, Anna-Maija Tuokko, Stig Rästa (eli jep, se Viron euroviisupoju, joka lauloi koirasta yksi vuosi - biisi, jota muuten renkutetaan kerta toisensa jälkeen myös elokuvan aikana...), Pirkka-Pekka Petelius, Kaarina Hazard ja vaikka Sebastian Rejman.

En ole tainnut koskaan edes kirota elokuvaa katsoessani, mutta se neitsyys heitettiin tässä niinkuin oikein urakalla. En edes ajatellut, että elokuvan olisi mahdollista olla niin huono, että ärräpäät vaan suusta lentävät ulos. Onneksi en mennyt tätä elokuvateatteriin katsomaan.

Jos elokuva on taiteellinen, niin se lensi kyllä tämän pojan pään yli niin, että vilahti. Siis, ei hyvää päivää, kuinka tällainen elokuva on voinut saada minkäänlaista rahoitusta, roolitusta, tuotantoa tai levitystä. Eikö kukaan ole avannut silmiään päästään?

Ajattelin vielä jossain vaiheessa, että tiedän mihin tämä leikki johtaa ja mikä tässä leffassa on ideana. Ajattelin jopa niinkin optimistisesti, että jos tästä alun kankeudesta päästään yli, niin leffasta voi kuoriutua ihan kauniita elokuvallisia hetkiä. Leikkaus puoli tuntia tämän jälkeiseen olotilaan ja löydättekin pääni puusta. Nimittäin kyllä niin metsään lähti ja äkkiä, että putosin auttamatta pois kärryiltä. Missään, mitä hahmot tekivät, ei ollut mitään järkeä. He käyttäytyivät täysin irrationaalisesti ja mieleeni tuli vain joku sadomasokistinen sosiopaattileikki, jossa kaksi ihmistä käyttäytyy toisiaan kohtaan kuin koko ajan etsien vastakohtaa sille, mikä olisi mahdollisimman aito tai luonnollinen tapa.

Tämä ei kertonut kahden ihmisen rakastumisesta. Tämä ei kertonut pettäjäsikamiehestä. Tämä ei kertonut pettäjäsikanaisesta. Tämä ei kertonut kierosta rakkauden leikistä. Tämä ei kertonut yksityisetsivästä. Tämä ei kertonut kiineistönvälittäjästä. Raavin vieläkin päätäni yrittäen miettiä, että mitä tämä oikein oli ja miksi se haluttiin minun katsottavakseni saattaa.

Jengi aina valittaa siitä, kuinka huonoja suomalaiset leffat on. Ja pääsääntöisesti olen samaa mieltä. Mutta en ehkä samoista syistä, kuin muut. Toisille on outoa kuulla suomen kieltä ja heistä suomalaiset leffat ovat kankeita tai jäykkiä tai teennäisiä. Ja totta kai, sitähän ne ovat. Mutta näidenkin yli vielä pääsisin, jos suomalaiset elokuvat eivät kategorisesti olisi aina tällaista. Nimittäin ylidramaattista, irrationaalista, vailla päätä ja häntää olevaa harrastelijateatteria, jossa yhteen teokseen vain sullotaan mahdollisimman paljon kaikkea rompetta ja roinaa eli siis juonenkäänteitä, joita riittäisi siis kymmeniin elokuviin kauhottuna ja niin dramatisoituja hahmoja, ettei niitä kirveelläkään usko aidoiksi ihmisiksi. Ja tätä tehdään taatusti siksi, ettei muuta keksitä. Heitetään kaikki samaan soppaan, niin, että siitä tulee niin paksua, sekavaa huttua, ettei siinä ole enää mitään järkeä. Mutta leikitäänpähän aidosti dramaattisia, oikeita elokuvantekijöitä, samalla kun nostetaan tuotantotukea veronmaksajien taskuista.

Eikä siinä, en lyttää kaikkia suomalaisia elokuvia, mutta tämä nyt oli vain niin huono, että ei se kyllä hyvää kuvaa Suomesta elokuvamaana anna. Mikä on sääli, sillä kuten sanoin, olin valmis uskomaan elokuvaan. Sivuosanäyttelijöistä osa oli todella hyviä (Arja Saijonmaa) ja elokuva olisi voinut olla todella totuudellinen, maanläheinen ja vaikuttava. Mutta en suosittele. Kiertäkää tämä outo tekele mahdollisimman kaukaa.