Pidän Aaron Sorkinista kirjoittajana. Toki hänelläkin on maneerinsa ja hänen tyylistään on helppo tehdä parodioita, niin omin takeinen se on. Mutta ylipäänsä pidän hänen filosofiastaan kirjoittajana. Kuinka hän on kiinnostunut menestyvistä ihmisistä.The Newsroom kesti kolme kautta ja sai ensiesityksensä vuonna 2012. Monella tapaa, The Newsroom taisi debytoida vain muutama vuosi liian aikaisin. Nyt, Trumpin presidenttiyden jälkeen, The Newsroom olisi varmasti löytänyt yleisönsä aivan eri lailla. Vuosikymmenen alussa The Newsroomille ja sen esittämille kysymyksille jopa naureskeltiin, mutta enää sitä kukaan ei tee.
Se kertoo nimensä mukaisesti uutishuoneesta, joukosta tuottajia, jotka haluavat tehdä uuden ajan ja uudenlaisen uutisohjelman televisioon, jossa uutisia käsitellään syvällisemmin. Jeff Daniels esittää uutisankkuri Will McAvoyta ja Hillary Thompson (?) - ei. Mikä sen naisen nimi on? Emily Mortimer. Se se oli. Emily Mortimer esittää päätuottajaa, nimeltään Mackenzie McHale, joka puskee nämä uudet tuulet uutisohjelmaan. Pääpomo on Sam Waterstonin näyttelemä Charlie Skinner. Kanavan omistaja on Leona Lansing, Jane Fondan esittämänä. Olivia Munn näyttelee toista uutisankkuria, Allison Pill ja Dev Patel assistentteja.
Sinänsä The Newsroom on siis älykkäästi muotoiltu sarja ja tarraa ihan oikeaan aiheeseen - vaikkakin pari vuotta liian aikaisin. Mutta samaan hengen vetoon on todettava, että The Newsroom ei kyllä esitä tätä aihetta oikein kunnialla. Kritiikin se esittää ihan oikein, mutta sitten tämä "uusi ja uljas uutistoimitus" paljastuukin olemaan aika korni. Käytännössä katsojalle vain näytetään Jeff Daniels marmattamassa vuosikymmenen alussa ajankohtaisena olleesta "Tea Party"-liikkeestä republikaanisen puolueen sisällä. Sinänsä ihan ok. On lehdistön tehtävä kritisoida vallanpitäjiä. Mutta jos ensiksi tämä The Newsroom perustelee omaa olemassaoloaan muun lehdistön puolueellisuudella, niin sitten se käyttää lopun aikaansa olemalla täsmälleen juuri niin puolueellinen kuin voi olla. Käytännössä siis vain kritisoimalla muutamaa poliitikkoa yhdestä puolueesta. Näkee selvästi, mistä Sorkinin kenkä on puristanut vuonna 2012.
Hillary Thompson, joksi nyt siis kutsun Emily Mortimeria, koska naisen oikea nimi ei vaan jostain syystä painu mieleen, puolestaan jättää vähän kylmäksi. Paljon jo kertoo tietysti se, että hänen karismansa on niin hiirulaismaista, että nimikin unohtuu. En ole koskaan oikein tiennyt miten suhtautua hänenlaisiinsa näyttelijöihin. Itse miellän samaan kastiin esimerkiksi Michelle Williamsin kanssa. Molemmat sellaisia anteeksi että olen olemassa -auran omaavia naisia. Tähän voimakkaan ja vahvatahtoisen päätuottajan rooliin Thompson ei ainakaan sovi.
Myös Olivia Munn on sarjan valopilkku. Hän on jossain aikaisemmin kiinnittänyt ohimennen huomioni. Veikkaisin, että jos hän saisi ansaitsemiaan rooleja, niin hän voisi vakuuttaa laajemminkin. Allison Pillistä en ole koskaan perustanut, mutta The Newsroomin avulla olen sentään päässyt osasta antipatioistani eroon hänen kohdallaan. Ja sekin on jo paljon.




Ei kommentteja:
Lähetä kommentti