...elokuvista, sarjoista ja vähän muustakin

Golden Globe -ehdokkuudet




Joulukuun pimeät illat,
loppuunsa kuluva vuosi,
ikkunoihin syttyvät kynttilät,
pakkanen,
talvirenkaat ja postiluukusta tippuvat kortit.

⧫

Tämä tarkoittaa palkintokauden aikaa.
Sen voi nyt virallisesti katsoa korkatuksi,
Golden Globe-ehdokkuuksien julkistuksella.



Seuraavat pari kuukautta odotellaan
lähestyvää Oscar-gaalaa,
elokuva-alan kuningaslajia.



Se tulee määrittämään Hollywoodin legendat seuraaviksi
vuosikymmeniksi. Erottelemaan ne nimet toisistaan,
jotka muistamme, niistä, joita emme.

⧫

Muutamia elokuva-alan palkintoja on ehditty
palvovillemme tähdille jo jakaakin,
mutta viimeistään Golden Globe-ehdokkuudet alkavat
erottaa varteenotettavia palkinnonansaitsijoita akanoista.



Alamme tämän palkintokausidialogin avulla
hahmottamaan vuoden 2019 parhaimmistoa.



Tänä vuonna ehdolle
tavoitellulle Golden Globe-palkinnolle ovat...




Paras elokuva (draama)

  • 1917
  • The Irishman
  • Joker
  • Marriage Story
  • The Two Popes


Hollywoodin kiintotähti Jennifer Lopez sai
ensimmäisen Golden Globe-ehdokkuutensa sitten vuoden
1997, tällä kertaa osastaan elokuvassa "Hustlers"
Paras elokuva (musikaali tai komedia)

  • Dolemite is My Name
  • Jojo Rabbit
  • Knives Out
  • Rocketman
  • Once Upon A Time in Hollywood


Paras miespääosa (draama)

  • Christian Bale (Ford v Ferrari)
  • Antonio Banderas (Pain and Glory)
  • Adam Driver (Marriage Story)
  • Joaquin Phoenix (Joker)
  • Jonathan Pryce (The Two Popes)

Sam Mendes ohjasi elokuvan "1917" menestyksekkäästi
monen Golden Globe-pystin ehdokkaaksi.

Paras miespääosa (musikaali tai komedia)

  • Daniel Craig (Knives Out)
  • Roman Griffn Davis (Jojo Rabbit)
  • Leonardo DiCaprio (Once Upon A Time in Hollywood)
  • Taron Egerton (Rocketman)
  • Eddie Murphy (Dolemite Is My Name)


Paras naispääosa (draama)

  • Cynthia Erivo (Harriet)
  • Scarlett Johansson (Marriage Story)
  • Saoirse Ronan (Little Women)
  • Charlize Theron (Bombshell)
  • Renee Zellweger (Judy)


"Harriet" kertoo vapaustaistelija Harriet Tubmanin
tarinan, ja on oikeastaan vaikea uskoa, että hänestä tehdään
elokuva vasta nyt. 
Paras naispääosa (musikaali tai komedia)

  • Ana De Armas (Knives Out)
  • Awkwafina (The Farewell)
  • Cate Blanchett (Where'd You Go Bernadette?)
  • Beanie Feldstein (Booksmart)
  • Emma Thompson (Late Night)


Paras miessivuosa

  • Tom Hanks (A Beautiful Day in the Neighborhood)
  • Anthony Hopkins (The Two Popes)
  • Al Pacino (The Irishman)
  • Joe Pesci (The Irishman)
  • Brad Pitt (Once Upon A Time In Hollywood)

Oscar-voittaja Leonardo DiCaprio ja Brad Pitt, kiistatta
Hollywoodin suurimmat miestähdet, ovat niittäneet
runsaasti ylistystä rooleistaan maineikkaan ohjaajan
Quentin Tarrantinon uudessa elokuvassa "Once Upon
A Time in Hollywood"

Paras naissivuosa

  • Kathy Bates (Clint Eastwoodin "Richard Jewell" -elokuva)
  • Annette Bening (The Report)
  • Laura Dern (Marriage Story)
  • Jennifer Lopez (The Hustlers)
  • Margot Robbie (Bombshell)


Paras ohjaaja

  • Parasite
  • 1917
  • Joker
  • Once Upon a Time in Hollywood
  • The Irishman

Paras käsikirjoitus

  • Marriage Story
  • Parasite
  • The Two Popes
  • Once Upon A Time in Hollywood
  • The Irishman
Tom Hanks on kertonut, että haastetta roolityöhön teki
kyynisyyden puute. Mr. Rogers on hahmona yksinkertaisesti
vain hyvä. Hän on ehdolla osastaan elokuvassa
"A Beautiful Day in the Neighborhood"

Paras sävellys

  • Alexandre Desplat (Little Women)
  • Hildur Guonadottir (Joker)
  • Randy Newman (Marriage Story)
  • Thomas Newman (1917)
  • Daniel Pemberton (Motherless Brooklyn)

Paras laulu

  • Cats
  • Rocketman
  • Frozen II
  • The Lion King
  • Harriet


Paras animaatioelokuva

  • Frozen II
  • The Lion King
  • The Missing Link
  • Toy Story 4
  • How to Train Your Dragon, osa miljoona

Italian ehdokas parhaan vieraskielisen elokuvan kategoriassa
on The Traitor eli italiaksi "Il traditore". Se kertoo mafioso
Tommaso Buscettan tarinan.

Paras vieraskielinen elokuva

  • The Farewell (Kiina)
  • Les Miserables (Ranska)
  • Pain and Glory (Espanja)
  • Parasite (Etelä-Korea)
  • Traitor (Italia)


Tv-puolen ehdokkaat

  • Voitte tarkastella täältä: https://www.goldenglobes.com/

⧫

Jos sanon pari sanaa Tv-puolen ehdokkaista, niin siellä näkyi olevan onneksi täysin niitä nimiä, joita toivoinkin. Meryl Streeppiä Big Little Liesin toiselta kaudelta, The Crownin tähtiväkeä sekä Unbelievable -sarjan naiset. Jos ette ole kyseistä sarjaa vielä katsoneet, niin juoskaa Netflixin ääreen. 

Elokuvapuolen ehdokkaat antavat nyt tiekartan palkintokaudelle laajemminkin. Hyvin varmasti näitä nimiä nähdään myös Oscar-ehdokkuuksia julkistettaessa. Parhaan elokuvan Oscar-voittajaa en uskalla lähteä arvuuttelemaan. Omia suosikkeja tässä vaiheessa on The Irishman sekä Marriage Story. Myös Parasite vaikuttaa mielenkiintoiselta. 

Olin yllättynyt, että The Lighthouse ei saanut ehdokkuuden ehdokkuutta. Ehkä mustavalkoinen taidehörvellys kahden miehen välillä autiolla saarella oli vain yksinkertaisesti liikaa.

Mutta suurin järkytys tulee miespääosan ehdokkaiden taholta. On suorastaan rikollinen ylilyönti, että Robert De Niro ei saanut ehdokkuutta parhaasta miespääosasta osastaan elokuvassa The Irishman. Minusta hän oli täysin Taksikuskin mittainen tuossa roolissaan. Eli toisin sanoen teki yhden kaikkien aikojen hienoimmista roolisuorituksista koskaan. Ei pelkästään omalla urallaan. Erityisesti kun vastanäyttelijät Pesci ja Pacino pääsivät miessivuosan ehdokkaiksi, on säälittävää nähdä De Niron loistavan poissaolollaan. 

Toivottavasti tilanne korjataan Oscareissa, mutta pahalta näyttää. Parhaan miespääosan kategoria on erittäin kovatasoinen tänä vuonna. Siitä olin iloinen, että Tom Hanksin roolisuoritus laskettiin miessivuosan puolelle, niin hän tuntuu saaneen palkintojen syrjästä viimein kiinni. (Sivuosanäyttelijät sementoituivat näiden ehdokkuuksien myötä ehkä enemmän ennakkosuosikeiksi Oscar-kisaankin, sillä sivuosanäyttelijöille ei jaeta palkinnot kuin yhdessä kategoriassa.)

Ehkä hän onkin ollut kaiken aikaa enemmän miessivuosan esittäjä, kuin varsinainen tähti. Tarkoitan siis syvällinen, character actor-perinteessä työskentelevä, mielenkiintoinen ja roolejaan intohimoisesti tulkitseva sivuosanesittäjä ennemmin kuin sellainen pääosatähti, joka saisi vuodesta toiseen palkintohuomiota pääosakategoriassa kuten esimerkiksi Bale tai DiCaprio.

Voittajasuosikeiksi analysoisin tässä kohtaa näyttelijäkategorioissa Renee Zellwegeria (Judy), Joaquin Phoenixia (Joker), Brad Pittiä (OUATIH) sekä Laura Dernia (Marriage Story). Mutta myös Marriage Storyn pääosakaksikko Johansson ja Driver panevat koviin kampoihin ennakkosuosikkien Zellwegerin ja Phoenixin kanssa. Tässä vaiheessa. 

Voisin nähdä myös Erivon (Harriet) nousevan kovaksi kilpailijaksi naispääosan kategorian kohdalla. Näin on käynyt ennenkin, että niin sanotun uuden tulokkaan on helppo kalastaa Oscar-akatemian jäsenten ääniä uutuudenviehätyksellä, etenkin kun esimerkiksi Zellweger on ollut Hollywoodissa iät ja ajat ja jo voittanutkin kertaalleen. On helpompi lumoutua jostain, mitä ei ole ennen nähnyt, kuin todeta, että tietty henkilö on taas hyvä. 


5 kommenttia:

  1. Kenen kehvelin päätös oli jättää Robert DeNiro ilman ehdokkuutta? Haluaisin vaihtaa pari tarkoin valittua sanaa hänen kanssaan. Sentäs Pesci ja Pacino kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Todella säälittävä ja surullinen päätös. Ainoa selitys, minkä pystyn järkeilemään on, että nämä ehdokkaat päätti nyt HFPA eli vieraskieliset elokuvatoimittajat, jotka oletettavasti katsoivat The Irishmanin tekstityksillä. Ja suuri osa Robert De Niron roolityöstä tapahtui hienovaraisilla nyansseilla, hiljaisilla ratkaisuilla - hän näytteli silmillään. Jos luki samaan aikaan tekstitystä, saattoi mennä näin hienovarainen työ vähän ohi.

      Poista
  2. Pitäisköhän jopa tällä kertaa katsoa Golden Globet? Tuntuu, että Oscarit on niin turhan jähmeä nykyään vaikka vuoden kohokohta onkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutku sitä ei näytetä Suomessa!! Youtubessa saattaa kaivamalla löytää jotain... lähinnä klippejä. Joskus pidempiäkin striimauksia. Jos jostain bongaat, niin kerro minullekin!

      Poista
    2. Ai se vaatiikin vaivaa xD ehkä jostain netin syövereistä löytyisi joku live-stream... pitää tsekkaa!

      Poista