Minä satuin opiskelemaan vuoden 2012 ja 2013 vaihteessa sattumoisin kirkkohistoriaa, samaan aikaan kun Vatikaanissa tapahtui jotain historiallista. Paavi Benedictus (Hopkins) erosi ensimmäisenä paavina vuosisatoihin ja tilalle valittiin katolista kirkkoa uudistamaan lähtenyt Franciscus (Pryce).Pidin kirkkohistoriasta. Se oli mielenkiintoista. Samaa ei voi sanoa tästä elokuvasta. Saavutus sekin, että on tylsempi kuin kirkkohistorian oppitunnit. Mutta tämän elokuvan kautta tajusin, etten oikeastaan kaipaa paavi-insituution henkilöllistämistä. Ainoa syy, miksi pidän uskontoa, kirkkoa ja uskonnollisia traditioita mielenkiintoisina, johtuu siitä, että niissä on tietty mystiikka, tietty etäisyys, tietty arvokkuus, tietty juhlallisuus, tietty aura. Kun tämä kaikki riisutaan pois, jää jäljelle ja nyt tulee juonipaljastus; vain tavallinen mies. Kuin kuka tahansa kuolevainen. Koko elokuva on siis äärimmäisen antiklimaattinen.
Jos minä olisin ollut käsikirjoittaja olisin ainakin syöttänyt en vain yhden, vaan kahden paavin suuhun vähän mielekkäämpiäkin vuorosanoja. Jotain syvällisempiä helmiä. Älykkäämpiä anekdootteja. Edes kipeitä lauseita, jotka olisivat paljastaneet miehistä syvän kaikupohjan, eletyn elämän virren. Sen sijaan tässä istutetaan kaksi aikamme tunnetuinta henkilöä television eteen sohvalle katsomaan jalkapalloa.
Lisäksi petyin Hopkinsiin ja Pryceen. Luulisi, että kaksi näyttelytaiteen kiistatonta veteraania olisi pystynyt parempaan. Mutta he olivat jopa mitäänsanomattomia. Pakko myöntää, etten ole koskaan oikein ollut Prycen suurin fani, mutta Hopkinsilta sentään odotin enemmän.


Hyvät näyttelijät. Harmi ettei käsikirjoitus anna heille arvoistaan materiaalia näyteltäväksi.
VastaaPoistaSe, mutta ennen kaikkea se, että tässä olisi ollut tuhannen taalan mahdollisuus sanoa jotain todella ainutkertaista, kun elokuvan hahmoina on tällainen kaksikko. Menetetty mahdollisuus.
PoistaEipä suoranaisesti yllätä tietty mystiikan ja syvällisyyden puute. Voisi kuvitella, että jotain teologiaa ja uskontotiedettä lukemattomille keskivertokatsojille kaikenlainen vähänkään siihen suuntaan menevä on pelkästään myrkkyä. Nuo katolisen kirkon johtomiehetkin on perinteisesti olleet tavallisten maallikoiden sijaan pitkälle koulutettuja akateemikkoja, joiden vähänkään realistiset keskustelut tuskin vetoaisi tavallisiin maallikoihin ollenkaan.
VastaaPoistaKristillisessä ajattelussa on oikeasti paljon ihan mielenkiintoistakin eettistä asiaa, ja etenkin katolisen kirkon opit antaa vähän uudenlaisia näkökulmia ja historiallista kontekstia näihin luterilaisiinkin linjauksiin. Itse olen jopa käynyt paikallisessa katolisessa seurakunnassa jututtamassa pappia näistä hengellisistä asioista, itse olin nimittäin suunnitellut lukion jälkeen jopa lähteväni teologiseen.
No noinhan se juuri on. Hyvä huomio taas. En taas tajunnut itse katsoa asiaa tuolta kantilta, mutta totta kai tällainen draamaelokuvakin on räätälöity tekemään vaikutuksen siihen massayleisön edustajaan. Siltä tämä ainakin tuntui. Annetaan vain vaikutelma syvällisestä keskustelusta, sanomatta oikeasti mitään tähdellistä. Siitähän saattaisi joku vaikka loukkaantua.
PoistaMitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän alan arvostaa uskonnollisia ajattelusuuntauksiakin. Ainakin ne osaavat kysyä oikeat kysymykset, vaikka vastaukset olisivatkin saduista tongittuja. Mutta huomaan yhä enenevissä määrin, että mitä parempi kysymys, sitä suuremmalla todennäköisyydellä kysyjä on älykäs. Vastauksella on aina vain vähemmän ja vähemmän arvoa minulle.
Niin... toisaalta pistää miettimään vähän koko leffan varsinaista funktiota jos niitä hahmojakaan ei voi pistää puhumaan mitään oikeaa asiaa. Eikö kahdesta hyvästä näyttelijästä olisi saanut vaikka kaksi vanhaa sotaveteraania tai gangsteria käymässä läpi jotain yleisöä kiinnostavampaa asiaa.
PoistaToisaalta itseltä hävinnyt melko lailla luotto siihen, mitä "yleisöltä" ja sen keskittymiskyvyltä voi enää edes odottaa.
PoistaHeh, oltiinkohan samalla luennolla. Itsekin niihin aikoihin taisin olla vielä opiskelijana...
VastaaPoistaUuu! Olisikin kiva kuulla, mitä uskontotieteilijä pitää tästä elokuvasta!
PoistaPitää kyllä katsoa, kerron siiten! :D
Poista