Tälläiset monta juonilankaa omaavat ensemble-draamat jakavat selvästi mielipiteitä. Itse tykkään, kun on paljon seurattavaa ja juonenkulkuun pääsee pureutumaan ihan eri lailla, kuin jos seuraisi vain yhden henkilön elämää. Pidin paljon tämän elokuvan asetelmasta - kuinka jokaisella henkilöllä on häntä ajavat motiivit toimimaan kuten toimii. Tässä päällimmäisin syy on addiktio. Päähenkilöt kukin kamppailevat lähinnä seksiaddiktion kanssa, mutta heitä ajaa lopulta myös syvemmät tunteet ja voimat. Itse pohdin yleensä hyvää elämää ja nauttimista kun puhutaan jo äärimmilleen viedystä tarpeen tyydyttämisestä. Jos lohtua ei saisi hakea alkoholista, sokerista, seksistä, tupakasta yms. hedonistisista hetkellisistä turrukkeista, niin mitä elämältään pitäisi sitten etsiä?En tiedä lähtisinkö itse tekemään näin rankasta aiheesta kuitenkaan ihan näin leppoisaa draamakomediaa. Ei tässäkään vitsit oikein naurata ja muutenkin jää kysymysmerkiksi, että mikä oli elokuvan lopullinen sanoma. Elokuva lupaa sinänsä paljon, sillä addiktiot ovat kuvattu tässä ihan oikeina ongelmina - ei vitsin aiheina.
Mark Ruffalo on ihana suosikkini ja aina vain mitä enemmän häntä rooleissaan näkee, häneen tykästyy tykästymistään. Gwyneth Paltrow on melkein liian kaunis arkiseen rooliinsa. Josh Gad on Josh Gad. Tim Robbins on tietysti hieno. Joely Richardson on käsittämättömän upea ja suurin yllätys on Alecia Moore eli P!nk, joka on todella koskettava, maanläheinen ja sielukas roolissaan. Kumpa häneltä nähtäisiin vielä enemmän tulevaisuudessa näyttelijäntyötä. Patrick Fugit tekee myös todella hienon roolisuorituksen syrjään jääneenä addiktin poikana.
...=)