En pitänyt ensimmäistä osaa mitenkään merkittävänä teoksena. enkä edes poikkeuksellisen hauskana komediana. Mutta se oli ihan riittävän toimivan viihdyttävä Hollywood-pätkä ja lisäksi pidän Mark Wahlbergista. Kun siis päätin eräs sunnuntai hemmotella itseäni hyvällä ruualla ja hyvällä viihteellä, laitoin tämän jatko-osan päälle sen suurempaa asiaa pohtimatta.Taso tuntuu laskeneen ensimmäisestä osasta huimasti, mutta tämä tuntuu silti laineilevan jossain suvantomaisessa lammessa, jossa sillä ei ole niin väliä onko leffa hyvä vai ei. Tämä toimii sellaiseen olotilaan, jossa haluaa katsoa vain jotain - sen suuremmin asiaa käsittelemättä. Kutsuisiko tätä sitten jonkinlaiseksi aivot narikkaan -viihteeksi...
Olisin kaivannut enemmän John Cenaa, hänet olen ennenkin todennut hämäävän hyväksi näyttelijäksi komedioihin, mutta tässä hänelle ei annettu mitään tehtävää. Sitten taas Mel Gibsonilla oli liikaakin kohtauksia. Eikä hänenkään hahmoa uskallettu viedä suuntaan eikä toiseen. Hän oli ikään kuin poissaoleva ja huono isä, mutta koko ajan kuitenkin oli suht ok.
Lisäksi on suhteellisen hupaisaa, että hänet on roolitettu tuollaiseen "yhä vetävä kuusikymppisenä, cool, machoduud"-hahmoon, vaikka omassa mielessäni näen lähinnä varjon hänen entisestä, 80-luvun karismasta. Joten hänen hahmoaan oli vähän vaikea uskoa. Ja hän on tosi lyhyt. Ei hän vaikuttanut mitenkään uhkaavalta pahispojalta varsinkaan John Lithgowin pehmoilijaan verrattuna, jokahan on siis pitkä. Jonkun olisi pitänyt vaihtaa näyttelijät päittäin, niin heidän välisessä ping pong-ottelussa olisi ollut jotain ideaakin.
Wahlberg sentään toimii hyvin Ferrelliä vastaan, mutta tässä tosiaan ollaan luovuttu ykkösosan ideasta, jossa hahmot ovat ikään kuin vastakkain, kirjaimellisesti toistensa vastakohtina. Nyt he ovatkin toisten ylimpiä ystäviä, enkä tiedä, mikä idea leffassa enää on - ymmärtääkseni se oli siirtää tämä vastakkainasettelu hahmojen isien välille, mutta kuten todettu, se vähän lässähti.
Tässä jäi komedia oikeastaan kaikessa suhteessa kakkoseksi ja ylitse ajoi sentimentaalinen, lapsellinen ja epäuskottava draama. Ei minua kiinnosta Wahlbergin ja Ferrellin esittämien isien kriiseily perheestään, tai John Lithgowin avioerodraama, vaan haluaisin vain nauraa.
Todella varman päälle pelattu ja vedellä litkutettu teos siis kyseessä. Kyllä komediassa riskinotto kannattaisi, sillä muuten lopputuloksena on tälläinen pliisu leffa, jota hädin tuskin muistaa sen katsottuaan. Lisäksi tämä oli vähän liian pitkä.
...=)