Arvostelu: Deadpool 2

Viihdytti ja nauratti edelleen. Hauskin kohtaus oli ehdottomasti se laskuvarjohyppy. Paljon miinusta tulee kuitenkin tällä kertaa huonosta grafiikasta, pelkistetystä lavastuksesta, laaduttomasta valaistuksesta... Erikoistehosteet olivat myös aikalailla surkuhupaisia. Budjetti on tuplaantunut sitten ykkösosan - liekö kaikki rahat valuneet studiopomojen palkkoihin? Tässä taas näkee, että ei siellä johtoportaassa uskota tällaisiin R-rated pätkiin. Enemmän luottoa saa kaikki lastenleffat kuten Guardians of the Galaxy vol 2., jonka budjetti oli vieläkin kaksinkertainen tähän Deadpool 2:seen verrattuna.

Josh Brolin tekee sellaisen saavutuksen, että saman vuoden aikana tekee toistamiseen uneliaan pahisroolin.

Isänmaan puolesta, 2. tuotantokausi

Kakkoskausi jatkaa täysin samoilla juonilangoilla, jotka ensimmäisellä kaudella jo punottiin. Kauden alussa, päähenkilöllä Carrie Mathisonilla (Claire Danes) kestää vähän aikaa palautua mielenterveyshäiriöistään ja silloin käy keskustelua itsensä kanssa jopa kokonaan työstään luopumisesta. Pian kuitenkin kaikille tuttu terroristi Abu Nazir (Navid Negahban) näyttäytyy maailmalle ja Carrielle kutsu käy häntä jahtailemaan.

Kakkoskausi on heikompi kuin ykkönen, eikä sekään kovin vahvoilla jäillä kulkenut. Jaksot ovat yhä jännittäviä ja pitävät otteessaan. Mutta kokonaiskuva jähmetyy kamalasti paikoillaan pyörimään Damian Lewisin hahmon, Nick Brodyn ympärille. Onko se terroristi vai ei? Rakastaako Carrie tätä vai ei? Nämä kysymykset ovat ihan mielenkiintoisia ensimmäisellä kerralla kun niitä kysytään. Ne ovat mielenkiintoisia myös toisella ja kolmannella kerralla kysyttäessä, mutta neljäskymmeneskahdeksastuhannes kerta on vähän liikaa. Toivon totisesti, että kauden päätösjakso viimein naulasi sen arkun kiinni, ettei katsojaa vielä kerta revittäisi sen valtameren läpi. Jahkailut on tylsiä.

Sarjan vahvuudeksi koen dynaamisuuden. Carrien tiedusteluagentin työ on monipuolista ja äärettömän mielenkiintoista. Siitä saisi revittyä draamaa ihan riittävästi, joten en ymmärrä, miksi tätä samaa Nick Brodyn hahmoa pitää pyöritellä mukana vielä niin kauan.

En ole koskaan pitänyt Danesia kummoisenakaan näyttelijänä. Ykköskaudella vielä halusin antaa hänelle mahdollisuuden, mutta kakkoskausi vahvisti vain epäilyjäni. Hän on vähän yhden ilmeen näyttelijä. Hänen väpättävä alaleukansa oli mielenkiintoinen tehokeino kuvaamaan hänen hahmonsa emotionaalista epävakautta ensimmäisen kerran. Se oli ihan mukiinmenevää myös toisella ja kolmannella kerralla. Mutta neljäskymmeneskahdeksastuhanneskerta, kun Carrie alkaa murjottamaan... Tiedän, että näin ei saisi sanoa, mutta väsyin myös katsomaan hänen meikittömiä kasvoja. Sarja on ollut kuitenkin menestys Yhdysvalloissa, niin luulisi tuotantayhtiöllä olevan varaa palkata maskeeraaja. En myöskään pidä Damien Lewisista, mutta hänessä sentään näen hänen repertuaarinsa laajuudeen. Mandy Patinkinin roolityö olisi vahvaa, jos hän tajuaisi näyttää muitakin puolia hahmostaan, kuin mumisevan hermoheikon. Sekin nimittäin käy jossain vaiheessa aika kaavamaisen puiseksi.

Sarjan heikkous on sen pituus. Sitä minä yritän tässä vain sanoa. Ainekset nimittäin tässä ovat, mutta koska jaksot ovat tunnin mittaisia ja niitä on kaksitoista tuontakaudessa, ei siinä pysty hirveän montaa juonenkäännetta kauteen sullomaan, niin kerronta pakostakin junnaa vähän paikoillaan. Luotan kuitenkin siihen, että käsikirjoittajat jossain vaiheessa pystyvät luopumaan tästä juonikaaresta ja siirtämään toimivat roolihahmot uusille vesille, jolloin sarjaan pystyisikin korporoimaan huomattavasti verkkaisempaa tulkintaa maailmanlaajuisesta poliittisesta kentästä ja sodasta terrorismia vastaan.

Pidin myös pahamaineista Abu Naziria näytelleestä Navib Negahbanista, jota ei uskonut näyttelijäksi ollenkaan, vaan oli kuin oikeasti olisi katsellut pelottavaa terroristia - melkein teki mieli kääntää katse hänestä pois ja piiloutua sohvan taakse, ettei hän vain näkisi minua. Tämä on myös sarjan vahvuus, se pystyy istuttamaan katsojan hyvin aitoihin vakoilutilanteisiin ja yleisökin saa kokea sen adrenaliiniryöpyn, joka tulee onnistumisista ja kokea sen karvaan tappion maun suussa, kun kaikki ei onnistukaan. Toivoisinkin, että seuraavilla kausilla kerronta siirrettäisiin pois Yhdysvalloista ja turhasta byrokratiassa vellomisesta ja päästäisiin oikeasti kentälle, oikeiden tapahtumien ja vakoilun pariin. Koska tälläkin kaudella paras jakso oli se, missä Carrie lähetettiin Libanoniin.

...=)

Isänmaan puolesta, 1. tuotantokausi

Homeland ei ole suinkaan paras tv-sarja, jota olen nähnyt. Siihen on myös syy, miksi olen nyt vasta löytänyt tieni sen pariin. En tiedä olenko täysin kohdeyleisö amerikkalaiselle patriotismin julistamiselle. Olen kuitenkin hiljattain kyllästynyt odottamaan Netflixin isojen herrojen päätöksiä siitä, koska saan jonkun The Blacklistin kolmannen kauden tai Downton Abbeyn kuudennen kauden katsottavakseni. Siksi Homeland oli nyt hyvä ottaa katsantaan, sillä siitä löytyy peräti neljä kautta The 'Flixistä, joten ei tarvi paljon odotella seuraavia jaksoja.

Roolistaan Emmy-palkittu Claire Danes esittää CIA-agentti Carrie Mathisonia, jonka pääasiallinen tehtävä on estää al Qaida-terroristiryhmittymän johtohahmon, Abu Nazirin, aikeet Yhdysvaltoihin. Carrie saa lähteiltään vihiä, että amerikkalainen sotilas olisi käännytetty terroristiksi ja kun kahdeksan vankeusvuoden jälkeen, kenraali Nicholas Brody (myöskin roolistaan palkittu Damien Lewis) löydetään Irakista, nousee Carrien epäilykset. Harmi vain, muu maailma on täysin valmis ottamaan vastaan takaisin Yhdysvaltoihin sotasankarin ja amerikkalaisen toivon ruumiillistuman. Hänkin roolistaan palkinnon jos toisen napannut Mandy Patinkin esittää Carrien työkaveria, Saul Berensonia. Deadpool-tähti Morena Baccarin on Nicholas Brodyn vaimo ja hänkin jokusen ehdokkuuden osastaan saanut. Myös The Blacklist-tähti Diego Klattenhoff esiintyy sarjassa.

Pidin käsikirjoitusta puutteellisena. Inhosin sitä, miten hahmojen yksityiselämät olivat lähinnä ajantäytettä niille jaksoille, kun työrintamalla ei tapahtunut mitään. Myöskin kauden alkujaksosta kuluu suuri osa hahmojen esittelemiseen ja sitten kun sitä aikaa tarvittaisiin hahmojen läpikäymiseen, onkin se hutaistu läpi myöhemmillä jaksoilla. Kun Nicholas Brodyn motiiveista selviää yksi henkilökohtainen koettelemus, on se vain yhden jakson mittainen ja siksi tuntuu päälleliimatulta ja hutaistulla ja löyhältä ratkaisulta - että katsoja ei ihan usko tämän yksittäisen tapahtuman olevan syy Brodyn käytökseen. En myöskään pitänyt siitä, miten Brodyn perhe on kuvattu. Vaimo on tyypillinen kotona nalkuttava edustusvaimo ja teini-ikäinen tytär kiukutteleva angstipussi.

Sarjan idea on kuitenkin hyvä. Sillä on toimivat päähahmot (Danesin ja Lewisin muodossa) ja heidän vastakkainasettelunsa tarjoaa kaikista eniten viihdyttävää sähköisyyttä ja skismaa. Muutenkin jaksot ovat todella viihdyttäviä, tämä on kuin psykologista leikkiä siitä, mitä katsoja tietää ja ei tiedä. On sinänsä vaarallista rueta leikkimään tälläisillä arvoilla kuin nationalismi ja terrorismi ja isänmaallisuus ja oikeudenmukaisuus, sillä usein tulkinta näistä teemoista on hyvin paatoksellista ja/tai yltiöpatrioottista. Pidin kaikista eniten siitä, että tässä terroristeja ei ole kuvattu kuin terroristeinä ollenkaan.. Ja minähän olen täysi cliffhanger-hullu, että jos jakso sellaiseen päättyy, niin pakkohan se on seuraavakin nähdä ja niin edelleen.

...=)

Deadpool (Deadpool)

Kävin leffassa. En ole syönyt popcornia varmaan kymmeneen vuoteen, mutta nyt ajattelin poikkaista tämän kierteen ja kerrankin antautua täydelliselle viihteelliselle leffakokemukselle popcorneineen, coca colineen viihdyttävän Hollywood-hömpän parissa. Täytyy sanoa, että popcornit ovat kierolla tavalla koukuttavia. Yhden kun olet pistänyt suuhun niin kaksi muuta seuraa ennen kuin aivot ehtivät tietoisesti edes ajatella prosessia. Leffateattereista puhuttaessa, täytyy minun antaa nyt noottia vähän Turun Kinopalatsille. Vaikka viihtyisä elokuvateatteri onkin, rahastuksen määrä koki huippunsa tällä käynnillä. Popcorneihin maksoi viisikymmentä senttiä ne mausteet, mitkä olivat ennen ilmaisia ja huomasin, että limsoihinkin limuautomaattia käyttäessä valui puoli kupillista vettä joukkoon ja ei maistunut niin ikään vetistä limsaa paremmalle.

Koska Deadpool on elokuvan nimi ja elokuvakokemuksena erittäin omalaatuinen - nimittäin elokuva on niin itseään tiedostava, kriittinen satiiri jopa melkein - niin ajattelin käyttää arvostelussakin tyylinä tälläistä metatason rakennetta, jossa kirjoitan lauseeni vapaan assosisaation kautta, mitä mieleen popsahtaa aiheesta. Olen aina itse asiassa halunnut kirjoittaa tekstiä näin, sillä se vapauttaa minun kaavamaisesta kirjoittamisesta.

Kerrottakoon silti juoni. Mutta khäh, khäh. Kerronkin sen elokuvan nerokkaiden itseään tiedostavien sitaattien kautta:

"You're probably thinking "This is a superhero movie, but that guy in the suit just turned that other guy into a fucking kebab." Surprise, this is a different kind of superhero story."

"Whatever they did to me made me totally indestructible... and completely unfuckable."

"I didn't just get the cure to el cancer, I got the cure to el everything."

"Shit, did I leave the stove on?"

Elokuvan levitys kiellettiin Kiinassa. Sillä tiedolla ruksin yhden kohdan pois 2016 elokuvahaasteesta! FYI Intiassa jouduttiin leikkaamaan elokuvasta seitsemän kohtausta pois, jotta se saatiin teatterilevitykseen...

En ole koskaan ollut mikään Ryan Reynolds fani. Ehkä hän on vähän liiankin täydellinen. Sellainen ei ole oikein kiinnostavaa. Hän on kuitenkin nappi valinta Deadpoolin rooliin, noin niinku huumorin ja tilannetajun kannalta. Tehdäänpä elokuvassa muutama Ryan Reynolds vitsikin, minkä ansiosta vain vahvistuu käsitys, että hän on ainoa mies tähän rooliin.

Ja mikä rooli se onkaan. Tämä on pakko olla yksi parhaimmin käsikirjoitetuista massaviihdeteoksista, joita olen nähnyt. Elokuvassa on niin lukuisia veitsenteräviä, ironisia viittauksia ties mihin popkulttuuri-ilmiöihin ja elokuva vitsailee jopa omalla rakenteellaan, mikä on virkistävää, sillä kyseessä kuitenkin on supersankarielokuva ja tietyt kliseet väistämättömiä. Ihanaa olikin vitsit omaan makuhermoon siitä, että Deadpool koko ajan unohti panoksensa jonnekin, kun yleensä toimintaelokuvissa niitä riittää vaikka muille jakaa. Tässä on tosin on se ongelma, että kun joku tälläinen klisee tai "goof" sitten elokuvassa tapahtuu, sitä ei anna niin helposti anteeksi. Itseä härnäsi todella paljon elokuvan loppukliimaksi, jossa taannuttiinkin sitten takaisin tyypilliseen pahis nappaa damsel in distressin itselleen ja supersankarin on pelastettava rakkaansa kielekkeeltä pahiksen kynsistä. Tosin klisee saattoi olla ihan tarkoituksellinen.

Tosin, tosin, tosin, tosin...

Deadpoolin ja tyttöystävänsä elokuvaromanssi kylläkin saattaa nousta hyvinkin korkealle omissa elokuvaparivaljakkosuosikeissa. Heidän suhteensa on niin aito ja suora, nainen ei ole mikään marmattava kotiäiti ja mies ei ole mikään sikaileva renttu.

En muista toista kertaa kun olisin kuullut elokuvateatteriyleisön taputtavan elokuvan näytöksen jälkeen. En nyt ihan tiedä olisinko itse tulkinnut tämän elokuvan juuri siksi yhdeksi sen ansaitsemaksi elokuvaksi, mutta en kyllä ihmettelekään.

Deadpool virittää itsensä supersankarielokuvia korkeammalle tasolle. Nimittäin älykkäästi rakennetuksi komediaksi. Näitä on vaikea tavata jopa toimintagenren ulkopuolella, joten siksi Deadpool tuntuu niin valtavan omaperäiseltä, nerokkaalta, luovalta katselukokemukselta.

Tietenkin messissä on mukana myös Gina Carano, eittämättä oma suosikkitoimintatähteni ja vaihteeksi pahisten puolella. Totta kai hän on tässäkin kova kuin mikä ja supercool. Hänen hahmostaan ja pahiksista tässä noin yleensäkin tosin harmittavan vähän annetaan ilmi ja heidän syntyperänsä jäävät täysin arvoituksiksi. Ehkä jatko-osassa...

p.s. sympaattisin hahmo oli eittämättä se taksikuski, no more no less!

Note to self: elokuvan aloituskohtaus on yksi visuaalisesti hienoimmin rakennettuja kohtauksia elokuvien historiassa ja lopetuskohtaus kuin suolainen piste iin päälle ja ihan vain kuinka hienosti elokuva on tehty, tekee se mieli katsoa uudelleen.

#elokuvahaaste2016

...=)