Imogene (Girl Most Likely)

Minulla on joskus pelkoja, että en menesty elämässä. Pelkään, että en saa kaikkea irti elämästäni. Tuntuu kuin vain kulman takana olisi odottamassa joku ihana ja ihmeellinen elämä ja minä en vain tajuaisi sitä. Lainatakseni aikamme suurta ajattelijaa, Katy Perryä: "Before you met me, I was all right. But things were kinda heavy, you brought me to life."

Imogene (Kristen Wiig) on New Yorkilainen näytelmäkirjailijan alku ja edustuspuoliso. Hänen elämästä katoaa suunta, kun poikaystävä jättää tämän. Itsemurhayrityksen jälkeen, Imogene löytää itsensä taakseen jättämänsä perheen (Annette Bening, Matt Dillon, Christopher Fitzgerald, Darren Criss) luota New Jerseystä, kaukana Manhattanin seurapiireistä.

Tarina on samaistuttava. Päähenkilö on hahmo, joka on pitkään sinnitellyt kuvitelmissaan siitä, millaisen hänen elämänsä tulisi olla. Kun tämä elämä ja harhakuva murenee, on pakko kyseenalaistaa oma elämänsä ja sitä kautta itsensä. Voisi puhua jonkinlaisesta eksistentiaalisesta kriisistä: "onko tämä mitä haluan?"

Elokuvan sävy on hyvin samanlainen Morsiusneitojen huumoriin ja Kristen Wiig taitaa kyllä hyvin koomisen ajoituksen. Mutta silti elokuva ei tingi tarkastelemastaan teemasta. Pohdinta käy paikoin syvälliseksikin, ajatusleikki lopullisen pohjan saavuttamisesta on oleellinen. Oma tulkintani menisi jopa niin pitkälle, että elämä on jatkuvaa pohjan saavuttamisesta. Ainakin omassa elämässäni olen huomannut, että joka päivä on uusi mahdollisuus löytää vielä suurempi häpeän tunne tai epäonnistuminen tai nöyryytys. Elämä on sadistinen leikki, jota on leikittävä - muuten päätyy elämään vain "ihan hyvin" eikä koskaan tiedä paremmasta - tai mistäs minä tiedän, mutta ainakin on inhimillistä ajatella ruohon olevan vihreämpää aidan toisella puolella.

Ei ehkä ihan Perryn tasoa, mutta haluaisin lainata vielä Emily Dickinsonia: "That I shall love alway // I offer thee // That love is life, //And life hath immortality". Olen aina yhtä kiitollinen, että joku pystyy löytämään uuden tulkinnan rakkauteen. Tässä Wiigin ja Crissin roolihahmojen välinen suhde on erittäin raikas romanssi - jotain mitä en ole itse valkokankaalla ennen nähnyt. Se on hyvin vaivaton ja pelkistetty. Ja vaikka siitä ei tehdä numeroa, sen merkityksen näkee heidän myöhemmissä päätöksissä, valinnoissa ja elämässään.

...=)

Hello, My Name Is Doris (Hello, My Name Is Doris)

Tässä maailmassa on aika vaikea olla haavoittumaton.

Doris Miller (Sally Field) on kuusikymppinen toimistotyöntekijä, joka menettää äitinsä, josta on pitänyt pitkään huolta. Kun hänen työpaikalleen palkataan uusi taiteellinen johtaja John Fremont (Max Greenfield), alkaa Doris hänen kauttaa nähdä uuden, mahdollisen tulevaisuuden itselleen.

Olin erittäin liikuttunut elokuvan hienovaraisuudesta. Tässä meillä on päähenkilönä kuusikymppinen, elämänsä tietyllä tavalla elänyt, ei ehkä sankarillisin nainen, joka ottaa määrätietoisen askeleen kohti epävarmempaa, mutta mahdollisesti onnellisempaa tulevaisuutta. Elokuvan viesti on mielestäni täydellinen: tässä maailmassa saa siipiinsä teki mitä tahansa, joten riskinotto kannattaa aina. Kannattaa tavoitella sitä, mitä itse haluaa. Jos tyydyt johonkin, vaikka sitten turvallisempaan, huomaat eläneesi elämäsi kuitenkin vaarallisesti - nimittäin kaikkein suurin riski on elää oikeasti päivääkään elämättä.

Elokuva ei voi olla huono, jos voi sanoa, että sekä nauroi, itki ja eli täysillä mukana näiden sympaattisten hahmojen elämänmakuisessa todellisuudessa. Toki elokuvan ote on letkeä ja tämän voisi helposti luokitella sentimentaalisten komediadraamojen laariin, mutta itse satun pitämään sen laarin leffoista. Ja toki tätä arvostellessa tekee mieli käyttää kliseisiä mietelauseita hyvästä elämästä ja ehkä tässä saammekin oikeasti vain jotain puolitotuuksia, mutta elokuvakokemuksena tämä on silti erittäin nautinnollinen, eskapistinen hyvän mielen kasvutarina.

Sally Field ajoittain ampuu vähän yli tulkinnassaan, mutta osoittaa myös todella syvällistä tunnetta. Loppu näyttelijäkastista on kuin jostain tv-sarjojen kokoontumisajoista: New Girlin Max Greenfield, OITNB:in Natasha Lyonne, 2 Broke Girlsin Beth Bers, OC:n Peter Gallagher ja Judging Amyn Tyne Daly.

...=)