Arvostelu: A Simple Favor

Stephanie (Anna Kendrick) on connecticutilainen esikaupunkikotiäiti, jonka ala-asteikäinen poika käy koulua, jonka vanhempainyhdistyksessä Stephanie on aktiivinen. Kun Stephanien poika ystävystyy toisen pojan kanssa, tutustuu Stephanie tämän poissaolevaan, uraäitiin Emilyyn (Blake Lively). Ystävystyttään Emilyn kanssa, Stephanie järkyttyy kun tämä katoaa. Yhdessä Emilyn aviomiehen Seanin (Henry Golding) kanssa, Stephanie yrittää löytää Emilyn.

Paul Feig tunnetaan pääasiassa komediaelokuvistaan. 2010-luvun alussa hän saavutti läpimurtonsa ylistetyllä komedialla Bridesmaids (2011). Tästä hän jatkoi suosittujen komedioiden ohjaamista, kuten The Heat (2013) ja Spy (2015). Pahamaineisemmin hänet muistetaan maailmaa kohahduttaneen Ghostbusters (2016) uudelleenfilmatisoinnin ohjaajana.

A Simple Favor olikin pienimuotoinen menestys. Pienibudjettinen elokuva tienasi lähemmäs 100 miljoonaa dollaria lippuluukulla. Seuraavaksi Feig on ilmeisesti siirtymässä romanttisten elokuvien luo, hän on kuvaamassa elokuvaa Last Christmas muun muassa Game of Thrones-sarjasta muistettavan Emilia Clarken ja A Simple Favorissa jo yhdessä työskennelleen Goldingin kanssa.

Tämä oli Feigiltä selvästi askel eri suuntaan, pois komedioiden parista. Tähän on yhdistettynä niin mustaa huumoria, kuin jännitysnäytelmää, kuin trilleriä, kuin mysteeriäkin. Lopputulos on vähintäänkin camp-henkinen ja sinänsä arvostan yritystä lähteä kokeilemaan jotain uutta.

Mikä on myös ilahduttavaa, että kaikki tuntuvat sitoutuneen elokuvan ylitseampuvaan tyyliin. Elokuva on herkullinen, leikkisä, seksikäs, hauska, mielenkiintoinen, viihdyttävä ja erittäin elokuvallinen. Itse pidän tällaisista kissa-hiiri-leikeistä, joissa katsojaa yritetään hämätä mahdollisimman paljon. Erityisesti pidän siitä, että se uskalletaan tehdä kieli poskessa.

Etenkin Henry Golding ja Blake Lively omasivat sähinöivää kemiaa keskenään. Ja miksi eivät omaisi? Kaksi maailman parhaimman näköistä ihmistä yhdessä. He ovat niin syötävän hyvännäköisiä, ettei edes se haittaa yhtään, että kumpikaan ei osaa oikeasti näytellä.

Valitettavasti loppua kohden juoni muuttuu aavistuksen verran paksuksi. Tiedän, että tällaista elokuvaa ei tulisi ottaa liian tosissaan, mutta olisin kaivannut hitusen verran lisää uskottavuutta ja sitä, että loppuratkaisua olisi verhottu vielä enemmän usvaan, jotta katsoja olisi ollut jännittyneemmässä tilassa. Oikeaa vaaran tuntua tässä ei oikein syntynyt. Ja sitä jäin kaipaamaan. Mutta viihdytetyksi tulin. Harvoin sitä elokuva ohitse välähtää yhtä salamannopeasti.