Missourin osavaltio on jumalattoman kaunis. Brittiläisen kuvaajan Ben Davisin kamera maalaa erittäin saturoituneilla väreillä. Elokuvan maailma on oranssin, punaisen ja keltaisen välillä hehkuva auringonlaskua muistuttava maalaus. Erityispisteet haluan antaa myös Carter Burwellin täydellisestä elokuvasävellyksestä (jälleen kerran), mutta sitäkin enemmän lavastustiimille, joka rakentaa tämän pikkukaupungin erittäin henkeväksi, ikonisen täsmälliseksi leikkikentäksi, joka varmasti mahdollistaa niin monen hienon roolisuorituksen.
Etunenässä Frances McDormand johtaa elokuvan kavalkaadia niin vimmaisella väännöllä, että ikuistaa itsensä täysin elokuvataivaan ikimuistoisimmilla väreillä. Hän on myös siksi niin väkevä, koska emme yksinkertaisesti ole nähneet aikaisemmin viisikymppistä tätiä, joka laittaisi menemään samalla kiihkolla kuin esimerkiksi niin moneen otteeseen nähdyt miestoimintasankarit. Niinku kamoon! Tämä muidu heittää molotovin cocktaileja talosta toiseen silkka vimma silmissään. Sen lisäksi McDormand kääntää ajoittain nupit täysin vastakkaiseen kaakkoon ja muistuttaa hahmonsa inhimillisyydestä, herkkyydestä ja voimasta, joka on syntynyt vuosikausien ajan hiljaisuudessa ja kärsivällisyydessä.
Muita onnistujia on Abbie Cornish, joka lumoaa täysin käsittämättömän loitsun ollen yhdessä kohtauksessa sydäntälämmittävän rakastettava ja toisessa kohtauksessa sydäntäsärkevän kohtalokas sekä Lucas Hedges, jonka näyttelijäntaidoissa on niin paljon ammennettavaa, etten edes ilmaisemaan pysty.
Elokuvaa katsoessani minulla tuli mieleen saippuaooppera. Elokuvan jälkeen minun oli pakko googlata, että tulkitsinko tämän täysin väärin, mutta ilmeisesti ohjaaja-käsikirjoittaja Martin McDonagh onkin kuin onkin kasvanut saippuaoopperoita katsoen. Itsekin vietin hyvän määrän lapsuuttani saippuaoopperoiden fanina, joten tavallaan haluan antaa ihan huikeat propsit McDonaghin suuntaan. Avainasia kuitenkin ymmärtää on, että minä kasvoin ulos saippuaoopperafanituksesta.
Three Billboards Outside Ebbing, Missouri on harmittavan epätasainen elokuva. Se on voimakas, tulinen marssi kohti väkevää voimanvääntöä, mutta samalla se hukkaa tiensä ja hoipertelee metsään. Inhosin sitä, miten tietyt kohtaukset olivat aivan liian itseääntiedostavia. Esimerkiksi se, että juuri ennen kuin Mildredin (McDormand) tytär on tullut raiskatuksi ja murhatuksi, hän on käynyt äitinsä kanssa riidan, jonka päätteeksi Mildred on huutanut tälle, että toivottavasti tulet raiskatuksi. Tervemenoa uskottavuus.
En ole myöskään täysin varma, mitä elokuva haluaa ylidramaattisuudellaan painottaa. Moneen suuntaan tässä lähdetään kalastamaan - niin perheväkivallan tematiikan, rikosoikeudellisen järjestelmän, rasismin, äidin roolin, koston, parantumattoman syövän, homofobian, lyhytkasvuisuuden, avioeron, yksinhuoltajuuden kuin vihanhallintaongelmien suuntaan. En tietenkään ole mikään draamanoppinut yliopistoprofessori, joka voisi sanoa tarkkaan, mutta minusta tässä on yksi tai kaksi teemaa liikaa. Elokuva haukkaa aivan liian suuren palan purtavaksi, sen lisäksi, että osan näistä teemoista se suorastaan vesittää. Esimerkiksi elokuva on saanut ihan aiheesta paljon parjausta rasismista. Elokuva tekee kaikkensa saadakseen katsojan vihaamaan rasistista, homofobista hullua, joka käyttää hyväkseen asemaansa poliisina aiheuttaakseen paljon pahaa maailmassa ja heti seuraavassa käden käänteessä hänen kaikki syntinsä on ikään kuin pyyhitty pois - enkä tiedä, minkä takia - etenkin kun elokuva on vielä selektiivinen sen suhteen, minkä käytöksen se haluaa anteeksiantaa ja unohtaa sekä sen mistä se ei halua päästää irti kirveelläkään.
Kaiken tämän päälle McDonagh yrittää vielä pehmittää elokuvan sanomaa omintakeisella huumorillaan, mikä sekin mielestäni lentää ohi maalin. Kääpiöille on naurettu viimeksi 1800-luvulla. McDonagh ei ilmeisesti saanut muistiota. Olisin myös kaivannut suoraan sanoen rankempaa elokuvaa. Jos elokuva olisi keskittynyt vain muutamaan näistä itselleen haalimista teemoista - itse olisin suositellut Lucas Hedgesin ja Frances McDormandin hahmojen suhdetta näin traumaattisen kokemuksen jälkeen, olisi elokuva saanut huomattavasti paljon enemmän syvyyttä. Elokuvassa on niin paljon hyvää ja haluaisin pitää siitä paljon enemmän. Näin paljon mahdollisuuksia elokuvan lakonisessa otteessa saippuaoopperamaiseen maailmaan, mutta epätasainen käsikirjoitus hukkaa otteensa viimeistään puolessa välissä elokuvaa.
...=)
