Olen niin rakastunut tähän sarjaan. Niin paljon tapahtuu aina yhdessä tuotantokaudessa. Tämäkin tuotantokausi alkoi kun Lyonin perheen patriarkka, Empire-levy-yhtiön toimitusjohtaja Lucious Lyon (Terrence Howard) lusi aikaa vankilassa (joka oli ehkä tylsintä seurattavaa tällä kaudella) ja puolessa välissä juonenkäänteitä alkoi sinkoilla suunnasta jos toisesta, muun muassa Naomi Campbellin näyttelemä puuma palasi Lyonien elämään mitä yllättävämmällä tavalla. Avataampa tätä vähän:
Cookie Lyon (Taraji P. Henson) ja Lucious Lyon (Terrence Howard) entinen aviopari ja vanhemmat kolmelle pojalleen: Jamal (Jussie Smollett) ja Hakeem (Bryshere Y. Gray), jotka ovat menestyneitä artisteja, sekä vanhimmalle Andrelle (Trai Byers), joka on Empire-levy-yhtiön talousjohtaja. Cookie ja Lucious joutuvat ammattilliseen sotaan keskenään, kun he haluavat viedä levy-yhtiötä eri suuntiin. Tämä päättyy siihen (spoiler alert), että Cookie poistuu Empiresta ja perustaa oman levy-yhtiönsä poikansa Hakeemin kanssa: Lyon Dynasty. Tästä syntyy toisen kauden päävastakkainasetelma, kun yht'äkkiä meillä onkin kaksi kilpailevaa levy-yhtiötä. Pidin tästä ratkaisusta paljon. Se elävoittää kauden juonikuvioita huomattavasti, kun on jotain kunnon skismaa, mutta sitä ei haeta kuitenkaan mistään ylidramaattisista juonikuvioista, vaan ihan vain kaksi kilpailevaa levy-yhtiötä.
Tämän sanottuani, tällä kaudella kuitenkin sarjan saippuaoopperamaisuus vain korostui, sillä niin ihmeellisiä juonikuvioita näiden hahmojen yksityiselämään vedettiin, että siinä vaiheessa kun aiemmin täysin järkevä bisnesnainen onkin psykoottinen raskaita äitejä portaita alas työntävä narttu, ei se ole enää mikään yllätys. Tämä on toisaalta jopa todella suuri pettymys, sillä minun mielestäni sarjan vahvuus on koko ollut sen musiikissa, esityksissä ja musiikkibisnesdraamassa. On oikeastaan todella turhauttavaa katsoa kun koko ajan hahmojen yksityiselämä revitään palasiksi ja siinä vaan tulee sellainen olo, että "jaha, ei he koskaan mitään onnea tulekaan saamaan".
Mutta tälläkin kaudella sarjan musiikki pelastaa koko ohjelman ja tietenkin hienot näyttelijäsuoritukset johtajanaan häikäisevä Taraji P. Henson, joka on tällä kaudella, jos mahdollista, vielä parempi. Kappaleista parhain oli ehdottomasti Powerful, jonka Jussie Smollet duetoi vierailevan näyttelijän Alicia Keysin kanssa. Keys ei ole mikään parhain näyttelijä, mutta hänellä on niin jumalattoman hunajainen ääni. Muutenkin tämäkin kausi on oikein yhtä näyttelijöiden bongaus kisaa, kun sellaiset nimet kuten Ne-Yo, Marisa Tomei, Adam Rodriguez, Kelly Rowland, Mary J. Blige, Jason Derulo, Vivica A. Fox, Chris Rock, Ludacris ja vaikka Pitbull pyörivät mukana. Myös Gabourey Sidibe sai tällä kaudella ansaitsemaansa huomiota, mikä oli ihanaa katsottavaa. Sekä sarjan luoja Lee Daniels myös tekee pienen cameon, mikä oli hauskaa.
En ole tässä blogissa vielä tv-sarjoja arvostellut. Syitä siihen on monia ja siitä syystä saatan vielä päätyä poistamaan tämä ja ehkä tulevatkin tv-arvostelut, kun välillä tulen niin neuroottiseksi blogin tunnistejärjestelyistä ja arvosteluiden siististä järjestyksestä ja tv-arvostelut kyllä sotkevat sitä. No, hällä väliä, syteen tai saveen. Ensimmäisenä arvosteltavana tv-sarjana saa toimia tämän kevään uutuussuosikki Empire.
Empire kertoo Lucious Lyonista (Terrence Howard), musiikkimogulista, joka on perustanut Empire-nimisen levymerkin. Lucious on kohonnut "kaduilta" myymästä huumeita, oman artistiuran kautta levymaailman huipulle. Ennen kuin Lucious sai läpimurtonsa, hänen vaimonsa Cookie Lyon (Taraji P. Henson) joutui vankilaan huumeiden myymisestä. Cookie toimi Luciousin tuottajana ja hänen 400 000 dollaria aloittivat Luciousin levymerkin. Heillä on kolme poikaa: Andre Lyon (Trai Byers), Jamal Lyon (Jussie Smollett) ja Hakeem Lyon (Bryshere Y. Gray). Sarja alkaa siitä, kun Cookie pääsee vankilasta 17 vuoden jälkeen ja lähtee hakemaan hänelle kuuluvaa osaa perheen yrityksestä. Samaan aikaan Luciousille diagnoisoidaan tappava ALS-tauti ja hän alkaa suunnitella, kenelle pojistaan hän luovuttaisi Empiren. Muissa osissa nähdään Luciousin assistenttina Gabourey Sidibe, Hakeemin vanhempana naisystävänä Naomi Campbell ja esimerkiksi Mary J. Blige, Snoop Dogg, Rita Ora, Juicy J, Jennifer Hudson, Cuba Gooding Jr. kaikki tekevät esiintymisiä sarjassa.
Empiren sielu ja sydän on Taraji P. Henson. Hän on jumalainen, todella lahjakas näyttelijä. Tuntuu jopa, että emme ole nähneet läheskään kaikkea häneltä näiden vuosien mittaan, mitä Empire osoittaa, että hän olisi pystynyt tuomaan pöytään. Sen sijaan hän on virunut jossain rikossarjojen polisiina sivuosissa. Cookie on badass. Hän ei ota yhtäkään vasta-argumenttia ja saa, mitä haluaa, kun on niin päättänyt. Hän uskaltaa puhua suunsa. Hän on mahtava ja Taraji tekee upeaa työtä näinkin vulgaarissa hahmossa, silti osaten tuoda sympatiaa ja syvällisyyttä vastapainoksi, jotta hahmo ei ole täysin karikatyyri.
Andre (Trai Byers)
Toinen sarjan tähti on mielestäni nuori Bryshere Y. Gray (Hakeem). Y tarkoittaa hänen nimessää hänen räppärinimeään Yazz tai Yazz The Greatest. Hän on hyvin roolitettu ja varmasti muistuttaakin paljon roolihahmoaan ja siksi toimii roolissaan niin hyvin. Trai Byers (Andre) saa myös, etenkin loppupuolella kautta hahmonsa kanssa uidan varsin syvissäkin vesissä.
Joku, ketä ei ole nähnyt sarjaa, miettii nyt varmaan, että mistä minä oikein puhun. No, Empiren perusidea on, että se on musiikkisarja. Se on aivan kuin Smash tai Glee kohtaisi perhedynamiikkasarjan. Empiressa on musiikkiesityksiä, musiikkivideoita, mutta siinä ei ole mitään kliseistä musikaalimaisuutta, sillä hahmot eivät vain puhkea laulamaan. Lauluesitykset liittyvät aina oikeisiin tilanteisiin. Esimerkiksi kun sarjassa Hakeem on julkaisemassa uuden sinkun, hän esittää sen jossain julkistamistilaisuudessa. Tällöin musiikki inkorporoituu loistavasti, luontaiseksi osaksi sarjan kulkua.
Sitten Empire on myös jatkuvaa juonittelua ja pelejä. Musiikkimaailma tunnetusti on täynnä petoksia ja sydänsurua. Sen lisäksi sarjaan tuodaan mukaan kaikki perheyrityksen pyörittämiseen liittyvät juonittelut eri perheenjäsenten välillä. Lucious on kuolemansairas ja kaikki haluaisivat kyntensä Empireen. Erityisen hieno dynamiikka syntyy jatkuvasti Cookien ja Luciousin vastakkainasettelusta.
Jamal (Jussie Smollett)
Koska kyseessä on vielä hiphop-maailma mukaan tulee poliisit, murhat ja rikoksetkin. Rap-kulttuurille on ominaista tietty gangstamaisuus ja se tulee hienosti esille myös Empiressa. Hahmoilla pitää olla upeat autot ja turkikset ja kultaketjut ja sampanjalasit ja hienot jatkot klubeilla. Mutta pitää myös olla katu-uskottava, cool ja kovis.Tähän maailmaan ei, esimerkiksi, stereotyyppisesti, sovi homoseksuaalit artistit ja sekin luo oman skismansa hahmojen välille.
Pohjimmiltaan Empire on kuitenkin loistavaa viihdettä. Cookie on ehkä upein hahmo televisiossa juuri nyt. Musiikki on aivan huippua ja juonittelua ja juonenkäänteitä riittää. Lisäksi on mukavaa seurta tuota täysin yliampuvaa, rahalla kuorrutettua maailmaa, jossa 30 000 dollarin kellon voi noin vain paiskata lattialle...
Hakeem (Bryshere "Yazz" Gray)
Ainoa huono puoli, minkä Empiresta keksin on, ehkä välillä hieman irrationaalinen juonenkehitys. Hahmojen muodostamat liittoumat hakevat välillä katsojan kärsivällisyyttä, sillä aiemmin vastakkain olleet voimat ovatkin yhtäkkiä liittolaisia omia aiempia liittolaisia vastaan. Lisäksi on vaikea uskoa, että perhe, joka kuitenkin rakastaa toisiaan ja haluaa tulla toimeen, toimisi niinkin julmasti toisiaan vastaan, ajoittain. En myöskään ole Terrence Howardin suurin ystävä. Luciousin rooli vaatisi vahvaa auktoriteettia, pelottavaaa machomiestä ja minusta Terrence Howard on kaikkea muuta. Usein, kun haluaa kuulostaa uskottavalta, madaltaa ääntään. Kun Terrence Howard madaltaa ääntään, se rupeaa värisemään. Ja minusta värinä puolestaan sotii uskottavuutta vastaan. Siksi, ajoittaain kun hän yrittää olla pelottava ja kovis ja pomo, tuntuu se lähinnä, kuin hän purskahtaisi itkuun hetkenä minä hyvänsä. Sen sanottuani, on hän tässä roolissa parempanaa kuin olen häntä nähnyt. Hän omaa kyllä varsin luonteviakin näyttelijänlahjoja, mutta minä en vain henkilökohtaisesti välitä hänestä.
Kuten aina, minulle sarjan avaimena toimii hahmot. Jos hahmot eivät toimi, jää sarja etäiseksi. Siksi en niin kauheasti välitä (yksi syistä) rikossarjoista, koska siinä hahmot ovat taka-alalla ja rikokset etualalla. Hahmojen täytyy olla sympaattisia ja pidettäviä. Heidän täytyy olla uskottavia ja heidän täytyy pitää yhtä. Jos hahmot jäävät kylmiksi, en minä ainakaan halua palata sarjan pariin. Empiressa hahmot tulevat tutuiksi ja turvalliksi. He ovat yhtä perhettä, joten he ovat luonnollisesti hyvissä väleissä (tai no, hyvissä ja hyvissä, riippuu tilanteesta) ja jokainen hahmo on oma itsensä. Se on hyvä, sillä silloin opimme tuntemaan hahmon. Kaikki ovat myös hurmaavaan sympaattisia aina Cookiesta Hakeemiin. Kun kannustamme hahmoja, pysymme kanavalla, haluamme, että kaikki päätyy hyvin heille ja siksi hyvät sarjat pitävät otteessaan. Empire on yksi niistä.
Empire on cool. Minulla oli epäilykseni alussa. Sarjan tahti on hieman omalaatuinen. Ikään kuin se kulkisi musiikkivideon tahtiin. Tuntuu kuin välillä joku kohtaus jäisi kesken, kun leikataan jo muualle seuraavaan kohtaukseen, mutta tahtiin tottuu hyvin nopeasti. Empire on myös loistava väline ymmärtää enemmän tuota Yhdysvaltain rap- kulttuuria kaikkine blingblingeineen ja rap-ilmauksineen ja gangsta-asenteineen. Nauroin yksi päivä, kun olin luontopolulla lenkillä, että ei voisi Suomen metsä olla kauempana Chicagon musiikkimaailmasta.