Tätä on taas odotettu. Grace ja Frankien viides tuotantokausi viimein saapunut Netflixiin ja tuoden mukanaan vielä hyviä uutisiakin, että sarja jatkuu vielä kuudennellakin kaudella. Tällä kaudella Grace ja Frankie pakenevat eläkeläisyhteisöstään ja yrittävät kasata entisen rantahuvilaelämänsä palaset taas yhteen.Ensiksi huokaisen helpotuksesta. Onneksi se neljännen tuotantokauden vanhusmamoilu jätettiin suotta surutta romukoppaan ja Grace ja Frankie saivat taas boogiensa päälle. Ärsytti ihan hirveästi, kuinka säälittäviä ikänsä vankeja heistä tehtiin ja kuinka radikaalisti sarja muutti sävyään siitä ensimmäisten kausien upeasta teemasta, jossa kaksi elämänsä ehtoopuolella olevaa naista voivat vielä aloittaa uudelleen, sellaiseen juonitematiikkaan, jossa sairaudet ja vanhusvaivat tulivat kaiken tielle ja jopa telkesivät heidät hoitokotiin, kuin he olisivat jo kuoleman kieppeissä.
Viides kausi on menoa ja meininkiä täynnä ja kaikki neloskauden sairaudet ja vaivat oikein loistavat poissaolollaan. Se tosin jätti myös hieman ihmettyneen olon, että miten he nyt yht'äkkiä sitten paranivat, mutta annan tämän loogisen aukon anteeksi, sillä tämä vitoskauden meininkin on niin paljon kivempaa katsottavaa. Rakastin sitä "Fuck It"-asennetta, jonka nämä rautamummot omaksuivat. Mielestäni koko sarjan pohjavire siitä, että koskaan ei ole liian myöhäistä alkaa elämään, on juuri sarjan suola ja sielu. Viesti, jota mielestäni tulisi tuutata isommaltikin maailmassa.
En myöskään vieläkään saa tarpeeksi sarjan omalaatuisesta camp-meiningistä. Selvästi komediasarjan temmolla rullaava kerronta syöksyy välillä niin eriskummallisiin dramaattisiin territorioihin, että lopputulos on outo sekoitus kumpaakin. Sarja on vaan feel-good-kamaa parhaimmillaan. Saa nauraa, mutta samalla muistutetaan myös elämän vaikeudesta ja haasteista. Mutta ennen kaikkea tässä kerrotaan niiden ylipääsemisestä. Sarja on voimauttava ja sitä ei voi valitettavasti kovin monesta tekeleestä sanoa tänä päivänä. Mieleen ei tule oikeastaan yhtäkään teosta viime vuosilta, ei televisiosta kuin elokuvienkaan puolelta.
Asia, josta olen marmattanut joka kauden yhteydessä on se, että aina jossain vaiheessa kautta Grace ja Frankie ajautuvat hirveään riitaan, haukkuvat toisensa maanrakoon, kunnes he taas löytävät toisensa. Jossain vaiheessa tämä käy vaan todella väsyneeksi, sillä sen tietää tulevan joka kaudella. Niin myös tälläkin. Tässä vaiheessa jo, kun ollaan viidennellä kaudella, tämän kuitenkin katsoo joten kuten sormien läpi, sillä nyt jo tietää, että se kuuluu sarjan perusrakenteeseen. Se kuuluu näiden kahden hahmon suhteeseen ottaa välillä yhteen. Mutta silti toivoisin, että naisten välisestä ystävyydestä voisi välillä kertoa joillakin muillakin keinoin kuin passiivisaggressiivisilla kissatappeluilla.
Ainoa varsinainen, erittäin pitkä, miinus tulee mielestäni jokaisen komediasarjan helmasynnistä - Alternative-jaksosta. Näitä on nähty niin Frendeissä ja ties missä muissa sarjoissa. Ja totta kai se piti tähänkin sarjaan tutustuttaa. Vielä jäädää odottomaan läskipukua ja muistelojaksoa. Minulla on vaan joku antipatia näitä jaksoja kohtaan, joissa kuvataan, mitä olisi tapahtunut, jos asia x ei olisi vienyt asioita suuntaan y. En pidä niistä siksi, koska ne kuvataan aina joku ihan ihme filtteri kuvan päällä, joka indikoi, että tämä ei ole totta (miksi sitten katsomme sitä?), koska ne eivät edistä sarjan pääjuonta eteenpäin millään lailla (tuntuu, että ne kyhätään kokoon vain siksi, että saadaan täytettä sarjaan, kun muuta ei enää keksitä) ja koska vaihtoehtoiset tapahtumat ovat yleensä niin hirveää katsottavaa, että tuntuu kuin siinä vähän pilattaisiin sarjaa näyttämällä, että näin huonoa tämä sarja ikään kuin voisi olla.
Joka tapauksessa siinä kaikki omasta inhostani näitä jaksoja kohtaan. Mutta kunhan ette sitä läskipukua tai muistelojaksoa seuraavalle kaudelle tuo, niin ollaan sujut.
Kaiken kaikkiaan Grace ja Frankie pysyy ja säilyy yhtenä suosikkisarjoistani. Jane Fonda ja Lily Tomlin omaavat niin kiistämättömän karisman keskenään, että ei voi kuin nostaa hattua. Etenkin Jane Fonda tuntuu löytäneen tällä kaudella oman zeninsä ja vaikutti todella rennolta koko kauden ajan, mikä teki hänen työnsä seuraamisesta miellyttävää. En vaan voi uskoa, että hän on kahdeksankymppinen ja näyttää paremmalta kuin kukaan meistä tulee koskaan näyttämään tai on koskaan näyttänyt. Lily Tomlin on tietysti komeedinen nero.








