Miss Sloane (Miss Sloane)

Jessica Chastain tekee yhden parhaista roolisuorituksistaan tässä poliittisessa draamassa. Hän näyttelee Elizabeth Sloanea, Washington D.C.ssa toimivaa lobbaajaa, jolla on pakkomielle voittamisesta. Hän ottaa vastaan suurimman haasteensa kun yrittää saada lain läpäistyä, joka rajoittaisi USA:n perustuslain pykälää, joka takaa oikeuden jokaiselle kansalaiselle aseeseen.

Miss Sloane liittyy kertaheitolla suosikkielokuvieni joukkoon. Rakastan tälläisiä poliittisia trillereita (kuten esim. Our Brand Is Crisis, Truth) - eikä Miss Sloane ole siis poikkeus. Ennen kaikkea pidän siitä, että minua katsojana onnistutaan hämäämään ja loppuratkaisu vetää jalat pois alta. Tosin, kun ottaa huomioon kuinka paljon pidin tästä Chastainin hahmosta, osasin odottaa, että hänellä on kyllä ässä hihassa. Nimittäin tässä on yksi kaikkien aikojen siisteimmistä elokuvahahmoista. Ja Chastain oikein revittelee hahmonsa voimalla ja pistää menemään marssiessaan kohti päämääräänsä.

Max Richter ei ole vielä kovin vakiintunut elokuvasäveltäjä, mutta jos hän jatkaa samalla vauhdilla, hänellä on mahdollisuudet tulla yhdeksi parhaista. Ainakin hän on jo minut vakuuttanut leiriinsä. Hän teki musiikkeja Arrivaliin (On the Nature of Daylight on jatkuvasti repeatilla omilla soittolistoillani) ja nyt tämä Miss Sloane, johon hän onnistuu maalaamaan juuri täydellisen tunnelman.

John Madden on ennenkin todistanut kykynsä tehdä nautittavia elokuvia, joissa on voimakkaita naisrooleja (loistava The Debt, jossa myös pääosassa Chastain) ja Miss Sloane jopa parantaa hänen aikaisempaa kykyään, mikä on huomattava saavutus kuusikymppiseltä ohjaajalta - että hän saa tehtyä elokuvistaan niin raikkaita ja iskeviä.

Nautin suuresti Jonathan Pereran käsikirjoituksesta. Se oikein herkuttelee mehukkailla juonikuvioilla ja nauttii katsojan mukana riepottamisesta. En muista koska viimeksi olisin eläytynyt näin palolla elokuvan juoneen, jossa tyyliin huusin antagonistille, kun se oli niin ärsyttävä ja hurrasin protagonistille, kun hän pieksi menemään.

Pidin myös sivuosien rooleista (vaikkakin jokainen jää valovuosia Chastainista jälkeen), etenkin Jake Lacysta, jonka hahmosta en aluksi odottanut paljoakaan, mutta hän nappasikin täysin huomioni ja vaikutuin suuresti, kuinka monitahoisen työn Lacy sai tehtyä, näinkin minimaalisella ruutuajalla. Ensinnäkin hänen hahmonsa eroaa suuresti hänen aikaisemmista rooleistaan ja sen lisäksi hän koko ajan leikittelee sillä, minkä katsoja kuvittelee hahmostaa tietävän ja sitten kääntääkin tilanteen ylösalaisin. Todella kunnioitettavaa näyttelemistä.

Elokuva on koukuttava kuin heroiini, haluaisin vain lisää tälläistä tarinankerrontaa. Harmi, että ilmeisesti tälläiset genret kuuluvat vähemmistön suosioon, mutta uskon silti, että Miss Sloane on vaarallisen aliarvostettu - ei vähempää tai lähempää kuin itse tuotantoyhtiönsä taholta. Miksi tämä ei ole saanut kunnon kansainvälistä levitystä tai markkinointikampanjaa? Tarvittaisiin melkein joku Elizabeth Sloane johtamaan näitä elokuvastudioita, että saataisiin kunnon matskua, kun tämä, ihmisten nähtäville.

 ...=)

Grace & Frankie, 3. tuotantokausi

Kaikkien näiden HBO-sarjojen arvostelun ja katsomisen lomassa unohtui kokonaan kyhäistä kokoon tämä kauan odotetun Grace & Frankien kolmannen kauden arvostelu. Tosissaan katsoin sen jo heti silloin perjantaina 24. päivä viime kuuta, kun se ilmestyi. Koko päivän urhoollisesti tapitin flixiä, koska en vain pystynyt lopettamaan. Kolmas kausi on ihan yhtä hyvä kuin kaksi aikaisempaa.

Ja nyt voi jo tässä vaiheessa huokaista helpostuksesta, että neljäskin kausi tulee. Vahva epäilykseni kuitenkin on, että se jäisi viimeiseksi, mutta toivoa sitä aina saa, että jatkuisi niin kauan kuin mummoissa on virtaa. Tällä kaudella Grace (Jane Fonda) ja Frankie (Lily Tomlin) perustavat vibraattori-yrityksen ja hakevat rahoitusta start upilleen. Samaan aikaan Gracen tytär Mallorie (Brooklyn Decker) tuskailee uusien kaksostensa ja hajoavan avioliittonsa kanssa. Sekä exät, nykyiset aviomiehet Sol ja Robert (Sam Waterston, Martin Sheen) muuttavat uuteen kämppään, eläköityvät ja hankkivat teatteriharrastuksen. Suosikkihahmoni Brianna (June Diane Raphael) seikkailee taas Briannamaiseen tapaansa sarkastisesti ja ironisesti läpi elämänsä.

Pidin paljon juonikuvioista, joita tähän tehtailtiin. Yhden kauden aikana tapahtui paljon aina taidenäyttelystä mielenosoituksiin asti. Myös monta shokeeraavaa juonipaljastusta annettiin, mistä tietenkin aina tykkään. Esimerkiksi se miesprostituutio-juoniskenaario päättyi aika venkeästi. Vähän väsyneeksi kuitenkin koin jo tässä vaiheessa sen, että nyt jokaisella kaudella, jossain vaiheessa kautta Grace ja Frankie ovat päätyneet jonkinsortin eripuraan ja välien viilenemiseen ja vihoitteluun. Haluaisin, että käsikirjoittajat keksisivät jo jotain muuta kuin aina syöttää heidän väliinsä sitä kapulaa.

...=)