Doubt-epäilys (Doubt)

Oscar-voittaja Meryl Streepin, Oscar-ehdokas Amy Adamsin, Oscar-ehdokas Viola Davisin ja Oscar-voittaja Philip Seymour Hoffmanin tähdittämä amerikkalainen draamaelokuva valmistui vuonna 2008. John Patrick Shanley käsikirjoitti ja ohjasi elokuvan omasta, Pulitzer-palkitusta näytelmästäänn ja elokuva tuli tuottamaan yli 50 miljoonaa dollaria. Se oli ehdolla viiteen Oscariin; Steep (naispääosa), Hoffman (miessivuosa), Adams ja Davis (naissivuosa) ja Shanley (sovitettu käsikirjoitus), voittamatta yhtään.
     Doubt kertoo 1960-luvun luostarista, jossa Sisar Aloysius Beauvier (Streep) johtaa luostariin liitettyä koulua. Hän on määrätietoinen, tiukka ja perinteinen. 60-luvun muutoksen tuulet uhkaavat vallata myös Sisar Aloysiouksen tiukkakurista koulua etenkin kun sitä kohtaa skandaali. Skandaali osapuolet ovat isä Brendan Flynn (Hoffman) sekä koulun ainoa tummaihoinen poika Donald Miller (Joseph Foster). Koulussa työskentelevä nunna, hyväntahtoinen ja naiivi Sisar James (Amy Adams) huomaa Donaldin ja isä Flynnin välien olevan läheisiä ja ilmoittaa havainnoistaan Sisar Aloysioukselle, joka heti tuomitsee suhteen epäsopivaksi, tietämättä ikinä mistä suhteessa on kyse. Hän ottaa Isä Flynnin kohteekseen ja pyrkiin häätämään hänet luostarista, ikään kuin kaikki voisi pysyä normaalina ja muuttumattoman tämän jälkeen. Isä Flynn on kohtelias, kiltti. viisas ja lähimmäisiään rakastava ja saarnaa erityisesti epäilyksestä, jonka Sisar Aloysius kiistää vaivatta. Kun Sisar Aloysiuksen tarve saada luostari taas kuriin ja saada Isä Flynn pois hänen reviiriltään etenee, hän itse alkaa tuntea epävarmuutta.
     Doubt on nerokas elokuva. Se on todella voimakasvirtainen sekä vaikuttava. Se antaa katsojalle älykästä katseltavaa ja herättää varmasti ajatuksia. Draama on upeasti luotua, puhdasta ja vaikuttavaa. Elokuvan juoni on upeasti hiottu ja sen teemat tulevat harkitusti esille. Doubt on suoraan sanottuna yksi parhaista draamaelokuvista, joita olen nähnyt. Käsikirjoitus omaa viihdyttävää, uskottavaa dialogia ja sen tapahtumat ovat auttamattoman realistisa, uskottavia, dramaattisia, harkittuja, mielenkiintoisia sekä syvällisiä. Henkilöhahmot ovat käsittämättömän omalaatuisia ja upeasti käsikirjoitettuja että näyteltyjä. Shenleyn ohjauksesta puuttuu tietty varmuus ja omalaatuisuus sekä intohimo, mutta hänen käsikirjoituksensa korvaa ohjauksen puutteet.

     Meryl Streep on ehkä uransa parhaassa roolissa, lukuun ottamatta elokuvaa Paholainen pukeutuu Pradaan vuodelta 2006. Tietenkin hänen mittavasta ansioluettelostaan on vaikea valita vaikuttavinta roolisuorituksta, mutta Sisar Aloysiuksen rooli pääsee lähelle huippua. Streep on yhtäaikaa kylmä sekä voimakas, hän omaksuu roolin täysin ja antaa hahmosta käsikirjoituksen viitoittaman suunnan mukaisen kuvan. Hän käyttää ääntään kuin maailman arvokkainta instrumenttia ja luo valkokankaalle syvällisen, monitulkintaisen hahmon, joka edustaa vanhaa maailmaa, Hoffmanin uuden maailman edustamalle hahmolle. Streep sukeltaa draaman kerroksiin ja häviää hahmoonsa. Hän luo valkokankaalle niin vaikuttavan, syvällisen roolisuorituksen, että elokuvaa on vaikea kuvitella ilman häntä. Vaikka hahmo on etäinen ja epämiellyttävä, Streep onnistuu tuomaan sen lähelle katsojaa. Hän pitää hahmoa otteessaan, paljastamatta sen mahdollisia virheitä ja tekee varman roolisuorituksen. Hän ei ylinäyttele vaan pitää puheenvuoronsa juuri sopivassa tasapainossa, elokuvan sävyyn ja tunnelmaan mitoitettuna.
     Philip Seymour Hoffman tekee elokuvassa varsin kiitettävää roolityötä, tietenkin hän jää Streepin varjoon, mutta pärjää niin hyvin kuin vain pystyy tämän rinnalla. Hoffman on yhtäaikaa lämmin, turvallinen ja miellyttävä, että salaperäinen, mysteerinen ja tumma. Hän pitää katsojan arvuuttelemassa, että mitä hahmo oikein teki ja paljastaa hahmostaan juuri oikein sille ominaiset piirteet. Hän on uskottava sekä vankka ja tulkitsee hahmoaan luontevuudella, että tunteella.
     Amy Adams on oikein hyvässä roolissa ja kuvaa niin voimatonta hahmoa sellaisella voimakkuudella, että kokonaisuus on mieleenpainuva. Hän on hyvä näyttelijä ja ymmärtää tyylilajin, draaman. Hän pystyy liikkumaan näyttelemisessään kepeydellä ja vaivattomuudella, että melkein tuntuu kuin hän olisi syntynyt näyttelemään. Hän on uskottava ja mielenkiintoinen ja saa luotua hahmosta juuri oikean sopivuuden muiden hahmojen joukkoon.
    Viola Davis on dramaattinen näyttelijä. Hän pystyy hyväksi käyttämään eri tunteita kuin ne olisivat työkaluja ja saa kohtaukseen syvällistä energiaa, vaivatonta dramaattisutta että aitoa tunnetta. Hänen palonsa hänen työtä kohtaan saa valkokankaan loistamaan ja hän on Donald Millerin äitinä pienessä roolissaan varsin ikimuistoinen.
     Doubt on erittäin mielenkiintoinen, älykäs, ajaton kuvaus maailmasta, jossa perinteisyys ja nykyaikaisuus kohtaavat. Hieman hatara ohjaus ei haittaa elokuvassa yhtään sillä neljä todella vaikuttavaa näyttelijää luovat hienosta käsikirjoituksesta syvällisen, dramaattisen ja monitulkintaisen elokuvan, joka loistaa ainutlaatuisuudellaan sekä vertaansa vailla olevalla rakenteellaan.

9 1/2

...=)