Arvostelu: Lady Bird

Vuoden 2017 elokuvat jatkavat pettymysten tuottamista. Laimeampaa elokuvaa saa nimittäin hakea. Näin jälkikäteen ajateltuna, taisi olla ihan hyvä, että Lady Bird käveli tyhjin käsin kotiin Oscareista. Oscar-ehdokkuuden saanut Saoirse Ronan näyttelee Christine "Lady Bird" Johnsonia tässä 2000-luvun alkuun sijoittuvassa lukiodramediassa ja hänen äitiään näyttelee myöskin Oscar-ehdokkuuden saanut Laurie Metcalf. Lady Birdin poikaystävää näyttelee Lucas Hedges ja parasta ystävää Beanie Feldstein. Isää esittää Tracy Letts, jonka todellakin pitäisi pysytellä näytelmäkirjailijan pestissään. Pitäytymistä ykkösammatissaan suosittelisin myös valitettavasti Greta Gerwigille, jonka kohdalla en osaa päättää onko hän huonompi kirjoittaja kuin ohjaaja. Ainakin hän ryntää joka välissä alleviivaamaan puuduttavalla ohjauksellaan puuduttavan käsikirjoituksensa puuduttavimpia puolia.

Jos aloitetaan positiivisista niin Lucas Hedges. Hän on ainoa näyttelijäkaartin jäsen, joka pääsee yllättämään. Hän osaa viedä hahmonsa mielenkiintoisiin paikkoihin ja tulkita tunteita realistisesti. Myös Laurie Metcalf on takuuvarma, mutta vähän säälitti, kuinka vähän häntä käytetään kuitenkin hyväksi elokuvassa. Olisin ehdottomasti pitänyt elokuvan fokuksen hänessä ja antanut Lady Birdin olla sivuosassa. Paras vertaus, mitä keksin Saoirse Ronanista on märkä savi. Yrität ottaa hänestä otetta, mutta kätesi vain valuu saven sisään. Yhdessä hetkessä hän on ylidramaattisen ärsyttävä ja toisessa mitäänsanomattoman pliisu. En kuollaksenikaan ymmärrä, miksi hän on hahmona tarpeeksi tärkeä, että hänestä piti kertoa elokuva.

Ainoa syy, minkä keksin, miksi kriitikot ovat rakastuneet elokuvaan on, koska tämä on nyt sitä kriitikkosukupolvea, jolle vuosi 2002 on hyvinkin nostalginen. Sillä tätä elokuvassa alleviivataan kuin Iisakin kirkkoa. Ratkaisu, joka tietenkin ärsyttää ketä tahansa muuta rationaalista elokuvankatsojaa. Aivan kuten se, että joka toinen elokuvan otos on maisemakuva Sacramentosta. Niinku... me kyllä tajuamme, että elokuva sijoittuu Sacramentoon, abouttiarallaa 2000-luvun alkuun, Greta! Sitä ei tarvitse puskea katsojan naamaan, kiitos.

Kaikkein eniten kuitenkin ärsytti se, että elokuva ei tuntunut liikkuvan suuntaan taikka toiseen. Lady Bird saattaa tai ei saata mennä promiin. Hän joko saattaa tai ei saata muuttaa toiselle puolelle maata yliopistoon. Lady Bird saattaa tai ei saata rakastaa äitiään. Lady Bird saattaa tai ei saata olla ihastunut luokan komeaan poikaan. Lady Bird saattaa tai ei saata olla parhaita ystäviä Beanie Feldsteinin hahmon kanssa. Ymmärrätte varmaan kaavan jo tässä vaiheessa? Pahimman ylilyönnin elokuva tekee, kun odottaa katsojan sympatiaa Lady Birdia kohtaan esimerkiksi tilanteen jälkeen, jossa hän on itse luntannut koulukaverinsa vastaukset kokeessa ja sitten uikuttaa, kun ei ole tarpeeksi hyvä päästäkseen huippuyliopistoon.

Muutenkin koko hahmo ja elokuva on melodramaattisuudessaan jotain aivan sietämätöntä. Olisinkin siis kaivannut enemmän näkemystä ohjaajalta? Jotain syvää paloa kertomaansa aihetta kohtaan. Sen sijaan, että meille näytetään korkeintaan keskinkertainen elokuva vähintäänkin kyseenalaisesta tarinasta.

...=)

Getting On, 1. - 3. kaudet

Getting On kertoo yhdysvaltalaisen sairaalan geriatrisesta osastosta. Didi (Niecy Nash) on osaston uusi hoitaja, jota kouluttaa Dawn (Alex Borstein). Osaston vastaava lääkäri on Jenna (Laurie Metcalf). Osasto saa myös uuden vastaavan hoitajan Patsyn (Mel Rodriguez). Brandon Fobbs näyttelee komeaa hoitajaa Antoinea, joka kuljettaa potilaita osastolle ja osastolta pois.

Sarja perustuu samannimiseen brittiläiseen sarjaan. Niecy Nash sai osastaan kaksi Emmy -ehdokkuutta ja Laurie Metcalf parhaan naispääosan ehdokkuuden kerran. Sarjan sävy on erittäin tumma ja huumori erittäin hirtehistä. Kun on tälläinen kuolemanosasto, niin se arvatenkin synnyttää erittäin iskevää tilannekomiikkaa. En muista koska viimeksi olisin hörähtänyt yhtä kovaa nauramaan joillekin pätkille sarjasta. Erityisetsi Laurie Metcalf on roolissaan nerokas. Hän käyttää samoja komiikan lihaksia kuin Julia Louis-Dreyfus sarjassa Veep, mutta mielestäni Metcalf on vielä parempi. Hän on mestarillinen luomaan sellaisia noloja tilanteita, jotka naurattavat vedet silmissä. Lisäksi hänessä on tiettyä David Brent-mäisyyttä, kun hän yrittää lutvia esimerkiksi kambodzalaisen potilaan kanssa. Odotan innolla, että pääsen näkemään Metcalfen työtä myös tulevaisuudessa.

Muut näyttelijät jäivät minusta vähän Metcalfen jalkoihin, enkä oikein pitänyt heitä komeedisina näyttelijöinä. Erityisesti Niecy Nashin tehtävänä on jäädä Jim Halpert-maiseksi tarkkailijaksi. Käytänpäs nyt näitä Konttori-referenssejä tänään, mutta näissä sarjoissa on jokin samanlainen vire tai tempo tai tunnelma tai sävy tai jotain.

En ole oikeastaan tätä ennen nähnyt sarjaa, jossa viimeinen kausi olisi lässähtänyt niin pahasti. Ainakaan itse en ole koskaan kokenut niin, vaikka toisten suusta olisinkin kuullut että jonkun sarjan viimeinen kausi olisi huonoin. Mutta Getting Onin kolmas kausi on turhauttavan plötkö. Jokin taika siihen mennessä on selvästi kadonnut ja en voi kyllä rankaista tuotantoyhtiötä, että ovat sitten ottaneet töpselin pois seinästä. En osaa edes oikein kuvailla, mikä tekee kolmannesta kaudesta erilaisen kuin kahdesta aikaisemmasta, mutta ehkä tekijöiltä on vain hiipunut into tai jotain. Kahdella ensimmäisellä kaudella minun piti välillä painaa pause - nappulaa, koska aloin nauramaan niin paljon jollekin kohtaukselle, että loput jaksosta olisi mennyt ohi. Kolmas kausi ei enää juuri edes naurattanut. Ja juonilinjatkin jotenkin alkoivat poukkoilla epämääräisiin suuntiin. Selvästikään ei ollut enää kenelläkään uskoa, että neljäs kausi tulisi.

Enkä kyllä ihmettele sitäkään. Getting On ei ole helpoin sarja seurata, sillä se ei ole mikään lämminsävyinen, elämänmyönteinen sitcom. Sen huumori haetaan synkista virroista ja epämukavista tilanteista. Jos tätä olisi katsonut jakson viikossa old school-styleen, niin olisi tähän varmasti kyllästynyt jo toisen kauden lopussa, kun kaikki parhaimmat vitsit oltiin saatu vedettyä. Onneksi on bingewatchaus ja palvelut kuten HBO Nordic. En kyllä usko, että aion jatkaa tilaustani ilmaisen kuukauden jälkeen. Sama vitsa vaivaa vähän kaikkia näitä suoratoistopalveluja. Esimerkiksi eilen olisin halunnut katsoa uudelleen Wolf of Wall Streetin ja muistin sen Netflixissä vielä hetki sitten olleen. No eipä ollut enää. Yhdellä kertaa näihin palveluihin tulee liian vähän hyvää matskua ja sitten se hyvä matsku, mitä sieltä löytää, poistetaan liian haipakkaan tahtiin pois. Haluaisin, että kaikki maailman elokuvat ja sarjat pistettäisiin jonnekin yhteen suoratoistopalveluun ja annettaisiin olla siellä!

Sidenote: sarjassa on ihan vaikuttava vieraileva sivuosanäyttelijäjoukko johon kuuluu mm. June Squibb, Molly Shannon, Kristen Johnston, Rita Moreno, Carrie Preston, Lynn Cohen ja Grant Bowler.

 ...=)