Rakkauden kahvila (Feast of Love)

En haluaisi toimia mitenkään Netflixin epävirallisena mainostajana tai mitään, mutta kyllä se mut niin hyvin tuntee! Jatkuvasti kun olin menossa Netflixiin katsomaan jotain ihan muuta, valmiiksi jo mielessä ollutta, syötti se vaan ehdotukseksi tätä elokuvaa. En lämmennyt ehdotukselle heti alkuun, lähinnä siksi, etten ollut koskaan kuullut elokuvasta.

Alkutekstien aikana kävi ilmi, että elokuvan on ohjannut Robert Benton. Nimi kuulosti tutulta, mutta en siinä samassa sitten yhdistänyt, mistä mies oli kotoisin. No selväähän se oli, Bentonhan on legendaarisen mestariteoksen Kramer vs. Kramerin upea ohjaaja. Ei siis ihme, että pidin tästäkin.

Nyt kyllä leffan englanninkielinen nimi taistelee kaameudessaa suomalaista vastinettaan vastaan. En tiedä kumpi on kauheampi nimi - kumpikaan ei sovi yhtään leffan aihepiiriin. Toki muutamat kohtaukset sijoittuvat kahvilaan, mutta en silti ymmärrä, miksi se olisi rakkauden kahvila. Ei se elokuva kerro mistään kahvilasta. En myöskään ymmärrä, miksi elokuvan nimi on Feast of Love, toki elokuvassa käsitellään rakkautta, mutta miten se liittyy juhla-ateriaan mitenkään on täysin kummallista.

Nimestään huolimatta viihdyin elokuvan parissa. Vaikkakin se on on kovin kaavamainen ja ennalta-arvattava ja vähän imeläkin, minä ainakaan en voinut olla hymyilemättä elokuvan nuoren parin Roomeo ja Julia-tyyppiselle, elämää suuremmalle rakkaustarinalle, jota oli kovin fantasianomaista ja tavallaan eeppistäkin seurata. Nykyisin ei uskalleta enää kirjoittaa rakkaustarinoita sellaiselle intohimolla ja voimalla, koska saatetaan pelätä ehkä kliseitä tai naiivutta, mutta eikö rakkaus ole juuri sitä?

Kavahdin kun tajusin, että elokuvan pääosassa on Greg Kinnear, näyttelijä, joka ei ole oikein missään vaiheessa saavuttanut alitajuntaani minkäänlaista kuvaa itsestään. Hän on vähän sellainen joka paikan haahuilija, josta ei oikein ota selvää. Siksi oli positiivinen yllätys huomata, että hän oli juuri oikeassa roolissa, miehenä, jota käy sääliksi, mutta silti ymmärtää, miksi naiset hänen luotaan kävelevät niin vain pois.

Morgan Freeman on tietysti tajuttoman upea. Olenko jo sanonut, että hänen kertojaäänensä on jostain toisesta maailmasta. Ai? Olen. No totesin sen sitten uudelleen. Oikeastaan Freeman on kuin laadun takaaja elokuvassa. Hänen kohtauksensa tekevät elokuvasta kuin elokuvasta siedettävää ja hän on aina mielenkiintoisin elokuvassa. Ihailen tätä näyttelijää niin paljon kuin voi näyttelijää ihailla.

Jane Alexander näytteli myös Bentonin Kramer vs. Kramerissa. Hauskaa, että he ovat työskennelleet yhdessä niin monen vuoden jälkeen. Molemmissa rooleissaan Alexander on loistava ja saa ajattelemaan, että häntä tulisi nähdä enemmän. Hän on valitettavan uponnut tälläisiin sivurooleihin, jos pääsee niissäkään esille.

En olisi varmaan kiinnittänyt Margo Martindalen esittämän ennustajaan mitään huomiota, ellei kyseinen näyttelijä olisi tehnyt suurta vaikutusta elokuvassa August: Osage County ja tämä elokuva vain vahvistaa käsitystäni hänestä. Alexanderin tavoin pahasti sivuosiin jämähtänyt näyttelijä, jolla olisi mahdollisuudet niin paljon parempaan.

Pidin. Ehkä olen romantiikan nälkäinen, joten suosittelen kaltaisilleni, muita varoitan koskemalla tähän pitkällä tikullakaan - ei ole teidän tyylilaji, älkää edes yrittäkö...

...=)

Kramer vastaan Kramer (Kramer vs. Kramer)

Olen pitkään lykännyt Kramer vastaan Kramer elokuvan arvostelua, koska se on niin vaikuttava. Yksi kaikkien aikojen lempielokuvistani. Kuitenkin katson parhaaksi ajan kohdaksi unettoman yön ja voin siis keskittyä parhaani mukaan edes tyydyttävään arvioon upeasta taideteoksesta. Kramer vastaan Kramer valmistui vuonna 1979. Sen ohjasi Robert Benton ja siinä näytteli Dustin Hoffman, Meryl Streep, Justin Henry ja Jane Alexander. Tämä draamaelokuva voitti parhaan elokuvan, parhaan ohjaajan, parhaan miespääosan (Dustin Hoffman), parhaan naissivuosan (Meryl Streep) ja parhaan sovitetun käsikirjoituksen Oscarin. Myös Justin Henry oli ehdolla, miessivuosan Oscariin ja Jane Alexander hävisi Meryl Streepille parhaan naissivuosan Oscarin.
   Kramer vastaan Kramer kertoo Ted Kramerista, melko nuoresta miehestä, jolla on työnarkomaanin piirteitä. Hän on naimisissa Joanna Kramerin kanssa ja heillä on poika, Billy. Ted ei vietä aikaa perheensä kanssa vaan on yömyöhään toimistolla. Joanna päätää jättää Tedin, koska ei ole onnellinen. Tedillä on tärkeä työprojekti, joka hänen täytyisi tehdä, jotta hän ylenisi ja nyt hänen täytyy myös ensimmäistä kertaa elämässään pitää huolta pojastaan. Billy on kuitenkin tottunut kotiäitinsä hoitoon ja vieroksuu aluksi isänsä kasvatusmenetelmiä.
   Krmaer vastaan Kramer on täydellinen elokuva. Uskottava tarinankerronta kestää vaikka tuhat katselukertaa. Elokuvan ainutlaatuisuus ei ole sattumanvaraista. Se ei ole kuin muut samasta aiheesta kertovat elokuvat. Kramer vastaan Kramer ei valitse puolia, se ei ylidramatisoi niin sanottua oikeaa elämää vaan päin vastoin. Elokuva toimii todella autenttisesti ja ehkä jopa rajoja rikkovasti. Robert Benton tietää mitä tekee. Hän on tarpeeksi fiksu antaakseen näyttelijöille tarpeeksi tilaa ja tarpeeksi luova kantamaan elokuvan painon. Kramer vastaan Kramer tarjoaa katsojalle syviä tasoja ihmisen käytöksetä poikkeavissa tilanteissa, niissä tilanteissa, joissa hän ei toivo olevansa, mutta tilanteissa, jotka ovat, ikävä kyllä, mahdollisia. Elokuva perustuu siihen, että se antaa yleisluontoisen kuvan avioerosta, sen seurauksista, kiintymyssuhteista, aikuistumisesta, persoonallisuudesta ja elämässä toimeen tulemisesta. Elokuvan pinnan alaisista kerroksista voisi kirjoittaa kymmenittäin sivuja...

   Dustin Hoffman tekee yhden uransa parhaimmista roolisuorituksista. Hän sisällöittää elokuvan ja tuo Tediin tarvittua särmää ja asennetta. Hän on lähellä täydellistä omistautumista hävitessään rooliinsa. Hän luo elokuvaan todella syviä virtauksia, joita on jopa todella vaikea lähteä purkamaan. Hän kuitenkin on niin avoin kuin mahdollista. Hän on täsmällinen, virheetön ja yksinkertaisesti loistava. Tedin roolissa hän painottaa upeasti esille ne asiat, joita ohjaaja selvästi korostaa ja elokuvaan syntyy näin upea keskittyminen. Hoffman on selvästi yksi historian parhammista näyttelijöistä. Hän hallitsee kehonkielensä täydellisesti ja puhuessaan hän saa viestinsä perille. Hän ymmärtää Tediä ja ymmärtää mihin hänet voi viedä. Kun näyttelijä on näin lahjakas ja puuteeton voi hän saada aikaan mitä vain. Tedistä tulee ikimuistoinen ja uskottava. Hoffman pystyy siihen mihin kukaan muu näyttelijä ei varmasti pystyisi. Hän saa aikaan niin upeita syvyyksiä ja kerroksia ja hänen taitonsa draamanäyttelijänä ovat kyseenalaisettamattomat.
    Elokuvan oikea nerous on kuitenkin 6-vuotias lapsinäyttelijä Justin Henry. Hän on ikäisekseen todella kokeneen oloinen ja loihtii valkokankaalle niin paljon, jota monta kymmentä vuotta näytelleet näyttelijätkään eivät pystyisi saamaan aikaan. Henry omistautuu näyttelmiseen ja ei anna esteiden tulla hänen tielleen. On kuin hänen mielensä olisi peilikirkas ja kuvajaisena olisi vain tyylipuhdas roolisuoritus. Hän huomaa niin ympäristön kuin vastanäyttelijät ja kanavoi uskomattomilla kyvyillä juuri ohjaajan haluamaa visiota. Hän tekee Billystä syvällisen, oikean, tunteikkaan, karismaattisen, sympaattisen hahmon ja varastaa huomion kaikilta muilta. Justin Henryn roolisuoritus on paras, jonka olen koskaan nähnyt ja siksi sanat eivät voi sitä kuvailla. Vilpittömästi voin vain kehoittaa katsomaan elokuvan ja ihailemaan Justin Henryn mestarillista näyttelemistä.
    Meryl Streep on melko pienessä roolissaan kuitenkin unohtumaton. Jos hänen silmiään katsoo edes muutaman sekunnin vakuuttaa hän katsojan täysin ja ottaa koko kohtauksen haltuunsa ammatillisella taidollaan. Hän tekee upean, minimalistisen kauniin esityksen ja valaisee valkokankaan. Hän on upea vastapaino Hoffmanin ja Henryn raskaalle ja syvälliselle näyttelemiselle ja täydentää kolmikon hienosti. Hän toimii läpi vastanäyttelijöiden ja pystyy hyödyntämään niin pientä ja luomaan siitä niin sydäntä särkevää.
    Kramer vastaan Kramer on aito kunnon elokuva. Se on yksi kauneimmista, upeimmimmista elokuvista, joita olen nähnyt. Se on autenttinen, kliseetön, virheetön, vaikuttava, koskettava, opettava, analyyttinen, esteettinen, visuaalinen, syvällinen. Eli toisin sanoen sanoinkuvaamaton. Kiitos miellyttävästä elokuvasta ja elokuvakokemuksesta erittäin paljon!

10

...=)