Tämän yhdeksi kaikkien aikojen parhaimmaksi komediaksi tituleeratun elokuvan ainoa hauska hetki oli, kun tajusi, että elokuva oikeasti on niin geneerisen imelä, kuin se näyttäytyy olevan. Tämä on hauskaa siksi, että odotin elokuvan olevan oikeasti hyvä, nerokas ja kekseliäs. Sen sijaan tämä oli kuin mikä tahansa tusintatuote. Tai no, en nyt tiedä onko se niin hauskaa...Jack Lemmon esittää nuorta vakuutusyhtiön rivityöntekijää, joka joutuu pomojen tossun alle. Hänellä on kämppä hyvällä sijainnilla Manhattanilla, jota lukuisat ylemmän tason johtajat käyttävät iltaisin lemmenpesänä, johon kuskaavat rakastajattariaan pienelle myöhäisen illan tapaamiselle. Sukset menevät ristiin, kun eräänä iltana kämpästä löytyykin Shirley MacLainen esittämä hissityttö, johon Lemmoninkin hahmo on ihastunut.
Pidin elokuvaa todella ärsyttävänä. Tuollainen yrityskulttuuri, jossa esimiehet pompottelivat alaisiaan, harrastivat avioliiton ulkoisia suhteita heidän kanssaan ja laittoivat vielä tappamaan itsensä, vailla seuraamuksia tuntuu nykyään täysin mahdottomuudelta, mutta ilmeisesti kuusikymmentäluvulla täysin normaalilta, että siitä voi vielä tehdä kevyen romanttisen komediankin... Tulkinnasta olisi saanut todella terävää ja pisteliästä, jos tässä olisi viititty ottaa satiirinen ote kyseiseen maailmaan ja tutkailla sen psykologisia mekanismeja. Nyt elokuvan loppuratkaisu yrittää vähän niin kuin tarjota jotain keskisormen tapaista tälläisten dinosaurusten käyttäytymistä kohtaan, mutta elokuva on kiinnostuneempi antamaan katsojalle kuluneen ja useaan otteeseen nähdyn lällyn rakkausjuonen.
Tähän on ympätty se tyypillinen romanttinen, kliseinen rakkausjuoni, jossa pääpari ensin leikkii kissaa ja hiirtä keskenään, kunnes lopussa ryntäävät toistensa syliin. Ei siis mitenkään ihmeellinen elokuva, mutta tietysti testatuksi toimivalla kaavalla ihan sinänsä siedettävä. Ei vain ylistyksensä arvoinen. Ottaen vielä huomioon sen, kuinka vähän kemiaa Shirley MacLainen ja Jack Lemmonin välillä oli - jäi tämä vähän jotenkin vetiseksi ja väsyneeksi yritykseksi. MacLaine on monotoninen ja käsittämättömän puinen. Hän on erehdyttänyt uneliaan näyttelemisen masentuneen näyttelemiseksi. Jack Lemmon on epätasainen. Näen hänessä paljon potentiaalia, mutta hän ei tuntunut tietävän millaisessa elokuvassa näyttelee.
Totta puhuen ei oikein tiedä katsojakaan millaista elokuvaa hän katsoo. Romanttisena elokuvana tämä on korkeintaan keskinkertainen eikä tarjoa sillä saralla mitään uutta. Komediana tämä on parhaat päivänsä nähnyt. Draamana tämä on äärettömän siirappinen, tylsä ja mitäänsanomaton. Käsikirjoitus ei tarjonnut mitään oivaltavaa, edes musiikki tai kuvaus ei jää tästä erityisesti mieleen. Tämä tuntuu niin liukuhihnatuotannolta, että ei voi kuin suuttua, että tälläinen tekele on jäänyt historiankirjoihin kun niin moni aidosti henkevä elokuva unohtunut katsojien huulilta. Etenkin kun ottaa huomioon, kuinka vanhanaikaiseksi tämän jalustalle - vaikkakin humoristiselle sellaiselle - nostama maailma on muuttunut.
