Arvostelu: Bad Teacher

 Minulla on teoria. Joka ei kylläkään perustu mihinkään muuhun kuin mutuun ja riittämättömään dataan. Mutta jotenkin tuntuu, että 2010-luvun alussa oli kulttuurillinen vaihe, jossa esiin marssitettiin tyypillisten miellyttävien ja samaistuttavien sankaritarinoiden sijaan epämiellyttäviä päähenkilöitä, joiden kautta tarinoita kerrottiin. Antisankareita on tietysti ollut aina, mutta en nyt puhu tarkalleen ottaen niistä, sillä vaikka antisankarit yleensä mielletään synkemmiksi ja inhimillisemmiksi, ovat he kuitenkin pohjimmiltaan samaistuttavia nimenomaan sen pohjalta, että ovat vähän joukkoon kuulumattomia. Mutta Bad Teacherin kaltaisissa elokuvissa - muita mitä tulee mieleen on esimerkiksi Young Adult (2011), Silver Linings Playbook (2012), Horrible Bosses (2011), jossa jopa Amerikan oma naapurintyttö Jennifer Aniston laitettiin näyttelemään mitä räävein rooli - päähenkilöinä on nimenomaan hahmoja, jotka on kirjoitettu tietoisen epämiellyttäviksi. 

Bad Teacherissa Cameron Diaz näyttelee Elizabeth Halseyta, keski-koulun äidinkielen opettajaa, jota ei voisi oma työ vähempää kiinnostaa, kun odottelee päivää, kun pääsee rikkaisiin naimisiin. Kun kihlaus sulhasehdokkaan kanssa kuitenkin leviää taivaan tuuliin, joutuu Elizabeth takaisin koulun harmaiden seinien uumeniin ja ainoana ulospääsynä tai -keinona tuntuu olevan rintojensuurennusleikkaus, jonka maksamiseksi pitäisi omasta luokasta koulia koko koulun paras, jotta voittaisi useamman tuhannen dollarin palkintosumman.

Olen nähnyt elokuvan useita kertoja. Jotenkin sitä on aina ihan hirveän virkistävä katsoa, kun Cameron Diazille on uskallettu antaa näin anteeksipyytelemätön ja roisi rooli näyteltäväksi. Yleensä, esimerkiksi Charlien Enkeleissä, bikineissä kikattava ja tanssiva Cameron sopii yllättävän hyvin tämän astetta rajumman naikkosen rooliin.

Mutta ennen kaikkea Bad Teacher on siitä hyvä elokuva, että siinä on nimenomaan uskallettu luottaa katsojaan. Ei niiden elokuvan protagonistien tarvitse olla mitään puhtaita pulmosia, edes romanttisissa komedioissa. Kaiken ei aina tarvitse olla samaistuttavaa. Ja itse asiassa jännä asia tapahtuu Bad Teacherin kohdalla; kun se ei yritä olla samaistuttava, siihen itse asiassa samaistuu kaikkein eniten. On aina ihanaa löytää valkokankaalla representaatiota, joka puhuttelee. Nähdä valkokankaalla kolmiulotteisia, aitoja, virheellisiä ihmisiä, joiden elämä on täysin yhtä sekaisin kuin omakin. Ellei pahemmin.

Vain 20 miljoonan budjetin elokuva tuotti aikoinaan reippaasti yli 200 miljoonaa dollaria. Mikä minusta kielii siitä, että moni muukin on löytänyt itsensä elokuvan parista ja tykännyt siitä. Tällaiselle elokuvakerronnalle olisi kysyntää minusta enemmänkin. Siksi on mielenkiintoista, miksi tällaisia elokuvia ei ole seurannut sitten noiden 2010-luvun alkuvuosien.

Jotenkin sitä taas kääntyisi analysoimaan niitä rajuja kulttuurillisia muutoksia, joita 2010-luku toi mukanaan. Kun viime vuosikymmen alkoi lähentyä loppupuoliskoaan, alkoi niin sanottu SJW-liikehdintä saada jalansijaa kulttuurissa. Yhtäakkia olikin taas hirveän tarkkaa, mitä sai poliittisen korrektiuden nimessä sanoa, näyttää, kirjoittaa. Astuttiin jonkinlaiseen uuspuritanistiseen aikakauteen, jonka motiivit kyllä makaavat ihan aiheellisissa tavoitteissa esimerkiksi seksuaalisen häirinnän tai rasismin lopettamiseksi. Mutta sen se tuntuu myös tehneen, että Bad Teacherin kaltaiset elokuvat tuntuvat jo todella kaukaisilta, vain kymmenen vuoden takaa. Vaikea olisi nähdä, että tällaista teosta enää tehtäisiin, ainakaan ilman, että siinä olisi jotain moralistista kultareunusta, jonka takia päähenkilö käyttäytyy kuten käyttäytyy. Ja siksikin tämän elokuvan katsominen tuntuukin niin virkistävältä. Siinä ei uhriuduta. 

Se ainoa oikea (She's the One)

Edward Burns käsikirjoitti, ohjasi ja tähditti vuoden 1996 "komediadraamaa" Se ainoa oikea, jonka muissa osissa on Jennifer Aniston, Cameron Diaz ja Mike McGlone (kuka ikinä hän onkaan (ei taida juuri missään muussa kuin tässä leffassa ollut)). Elokuva kertoo kahdesta veljestä, heidän rakkauselämästään ja keskinäisestä kilpailustaan sekä heidän paljon neuvoja antavasta isästään. Toisin sanoen kohtelevat naisia kuin siat ja kittaavat kaljaa äijäporukalla.

Ei Edward Burns ole tainnut juuri mitään merkittävää tehdä sitten 90-luvun. Ymmärrän kyllä miksi. Hänhän on täysin lahjaton, karismaton ja suoraan sanoen ärsyttävä. Elokuva on huono, se hakee muotoaan jonkinlaisena Woody Allen-ripoffina, yrittäen kalastaa tietyllä neuroottisella otteella ja rakenteella, mutta epäonnistuu säälittävästi. Sillä ei ole päätä eikä häntää. Elokuvan pääosassa Burns on täysin mitäänsanomaton ja puinen. Huono elokuva, jota ei edes Diazin ja Anistonin kaltaiset tähdet pysty pelastamaan.

...=)

Se toinen nainen (The Other Woman)

Hollywood hömppä=Hollywoodissa tehty elokuva, pääosassa tunnettu tähtinäyttelijä, käsikirjoitus ennalta-arvattava.

Elokuva on elokuva. Nyt se on sanottu. Vielä erityisemmin; Hollywood on Hollywood. Se on maailman suurin elokuvateollisuus. Syystä. Omasta mielestäni Hollywood on Se Oikea. Sadat miljoonat ovat rakastuneet Hollywoodin taianomaisiin satuelokuviin tai räjähtäviin toimintaelokuviin. Suuria tähtiä kuten Cameron Diaz, ihaillaan täydestä sydämestä, ympäri maailmaa. Olen jo aikaisemmin todennut, että tähtinäyttelijät ansaitsevat asemansa, sillä vain oikeasti sen ansaitsevat nousevat tähdiksi. Heillä on se karisma ja vetovoima, jota tähti tarvitsee. Täytyy siitä siis silloin maksaakin. Presidenteillekin maksetaan isoa palkkaa, koska vain niin harva pääsee presidentiksi ja vain harva siihen pystyy. Joka tapauksessa Hollywood hömppä ei ole mikään aliarvioitava tekijä.
    Se toinen nainen kertoo Cameron Diazin esittämästä lakimiehestä Carly Whittenistä, joka rakastuu Nikolaj Coster-Waldaun esittämään komeaan hurmuriin Mark Kingiin. Pian Carlylle kuitenkin selviää, että Mark on naimisissa Leslie Mannin esittämän Kate Kingin kanssa. Kate murtuu henkisesti ja pystyy löytämään tukea vain Carlysta. Heidän ystävystyttyään heille paljastuu, että Markilla on vielä kolmaskin nainen elämässään; Kate Uptonin esittämä Amber. Luonnollisesti he ystävystyvät myös Amberin kanssa ja pian heille muodostuu kostosuunnitelma Markille. Katen veljeä esittää Taylor Kinney ja Carlyn assistenttia Nicki Minaj.

"Tässä elokuvassa on huumoria, ronskiutta, heittäytymistä, elokuvallisuutta, fantasiaa mitä ikinä Hollywood hömpästä kuuluukin etsiä"

     Nick Cassavetes on ohjannut sellaisia elokuvia kuten The Notebook-Rakkauden sivut ja My Sister's Keeper, jossa Cameron Diaz jo näytteli aikaisemmin hänen ohjauksessaan. Täytyy kyllä nostaa hattua Nick Cassavetesille. Hän ryntää täysin Hollywoodin ytimeen. Hän saavuttaa sen, mikä tekee hömpästä niin hyvää. Tarkemmin sanottuna romanttisesta komediasta tekee hyvää se, että elokuvan jälkeen katsoja kokee itsensä ainutlaatuiseksi, yksilölliseksi. Elokuva keskittyy aina kahteen, kolmeen henkilöön, jolloin katsoja näkee, että heidän maailmassaan he saavat huomiota. Jokainen ihminen haluaa tulla huomatuksi. "Oikeassa maailmassa" se on välillä vaikeaa, nimittäin ihmisiä on niin paljon - ajoittain saattaa tulla sellainen olo, että ei itsellä ole mitään väliä, kukaan ei katso eikä huomaa minua, hukun massaan. Kun katsoo elokuvan, kuten Se toinen nainen, voi kokea myös itsensä elokuvan päähenkilöksi. Voi ensinnäkin samaistua elokuvan henkilöihin ja siten toteuttaa yksilöllisyytensä ainutlaatuisuutta. Elokuvassa henkilöt nähdään. Katsoja huomaavat heidät ja tiedostavat heidät - siksi näitä elokuvia on niin hienoa katsoa. Ne vievät meidät pois meidän omasta todellisuudesta ja antavat meille hetkeksi tilaisuuden loistaa ja nauttia, luopua huolesta ja heittäytyä elokuvaan. Mutta ainakin minun mielestäni elokuvan täytyy olla tarpeeksi hyvä, tarpeeksi epäuskottava, kliseinen, hauska, hömppä, jotta tämä onnistuu. Se toinen nainen on juuri tätä. Tehty laadulla, panostettu näyttelijöihin ja hankittu elokuvaan mahdollisimman paljon mielikuvitusta.

      Cameron Diaz on tähtinäyttelijä. Piste. Hän tietää miten johtaa elokuvaa, miten olla päähenkilö ja elokuvan keskiössä. Hän on hionut romanttisen komedian taitamuksensa huippuunsa ja käyttää häikäilemättömästi hyväkseen vetovoimaansa ja oikean ammattilaisen tavoin uskaltaa heittäytyä rooliinsa. Hän saa sen täyteen loistoa ja karismaa, eleganssia ja kauneutta, häntä on helppo katsella - hän on vaivaton roolissaan. Myös hänen komediallinen ajoitus on naurettavan hyvä. Kohtaus rannalla, jossa hän ajaa takaa Kate Uptonin täydellistä täydellisempää naista on puhdasta komediaa parhaimmillaan. Kuten sanottu Kate Upton on roolissaan täydellistä täydellisempänä naisena täydellinen. En tiedä voisiko roolia mitenkään erilaisesti edes esittää. Kun taas sitten Leslie Mann on ehkä hienoinen pettymys. Hän ehkä liikaa nojaa roolinsa varaan ja lopputuloksena on ärsyttävyys ennemmin kuin samaisuttavuus tai edes hauskuus tai puhumattakaan elokuvallisuudesta. Hän saavuttaa jopa tylsyyden asteen näyttelemisellään, sillä hänen kuolettavan pitkät valitusmonologinsa saivat ainakin minut haukottelemaan ja kuten sanottu ärsyyntymään hahmoon.

"Hollywood ei ole kirosana..."

     Verrattuna esimerkiksi elokuvaan Rakkaudesta, unelmista ja kaloista, on Se toinen nainen täydellisyys. Tässä elokuvassa on huumoria, ronskiutta, heittäytymistä, elokuvallisuutta, fantasiaa mitä ikinä Hollywood hömpästä kuuluukin etsiä, kun taas ensin mainittu elokuva oli säälittävä yritys yhdistää Hollywood hömppää johonkin draaman kaltaiseen. Olen sitä mieltä, että elokuva on elokuva, Hollywood on Hollywood, kuten myös, että genre on genre. Ei se tee elokuvasta huonoa, että se on tiettyä genreä, vaan se, että onko se samaisuttava, onko sitä hyvä katsoa, millaisen olon se nostaa katsojalle ja onko se toteutettu intohimolla myös tyylilajia kohtaan. Se toinen nainen-elokuvaa katsoessa voi todeta, että ketään elokuvantekijöistä ei ole luovuttanut ja eikö se riitä? Tarkoitan vain, että elokuva palvelee tarkoituksensa ja vielä hyvin palveleekin. Hollywood ei ole kirosana...

...=)

Lainakengissä (In Her Shoes)

...on vuonna 2005 ensi-iltansa saanut komedia-draama, jonka ohjasi Curtis Hanson. Elokuvan pääosassa on Golden Globe-voittaja Cameron Diaz, Golden Globe-voittaja Toni Collette ja Golden Globe-voittaja Shirley MacLaine.

      Lainakengissä kertoo Maggie (Cameron Diaz) ja Rose Felleristä (Toni Collette), jotka ovat sisaruksia, mutta vaikuttavat olevan toisensa vastakohtia. Rose on järkevä asianajaja ja Maggie on vapaasieluinen näyttelijä. Heidän äitinsä kuoli heidän ollessaan pieniä ja heidän isänsä ja äitipuolensa kasvattivat heidät. Rose on suojelevainen Maggieta kohtaan ja kokee tästä vastuuta. Kun Rosen poikaystävä kuitenkin pettää häntä Maggien kanssa, Rose ajaa Maggien ulos sohvaltaan. Maggie päätyy vieraantuneen isoäitinsä, Ellan (Shirley MacLaine) luo Floridaan. Ella on vankka ja määrätietoinen ja saa Maggien aloilleen mm. laittamalla tämän työskentelemään sairaanhoitajana. Uudessa työssään Maggie lukee potilaille ja alkaa tulla sinuksi lukihäiriönsä kanssa. Samaan aikaan Rose eroaa töistään ja ryhtyy koiranulkoiluttajaksi, mutta hän tapaa myös tulevan aviomiehensä. Rose ei tiedä missä Maggie on ja alkaa huolestua. Samalla sisaruksille selviää asioita heidän lapsuudestaan ja äitinsä kuolemasta.

       Lainakengissä on kaikkea muuta kuin kliseinen romanttinen hömppäleffa. Elokuva alkaa hyvin perinteiseen tapaan, mutta pikkuhiljaa katsojalle valkenee, että elokuva käsittelee oikeasti aitoja tunteita ja syvällistä draamaa. Elokuvan teema on sisaruus. Elokuva ei käsittele teemaa teennäisesti tai pakottaen. Elokuvasta tulee aito ja oikeasti hyvin luotu ja järkevästi ajateltu kokonaisuus. Curtis Hanson on monipuolinen ohjaaja. Hän ohjasi muun muassa elokuvat L.A. Confidential ja 8 Mile, jotka ovat hyvin erilaisia verrattuna Lainakengissä elokuvaan ja mikä on hieno saavutus. Kaikki elokuvat ovat hienoja, taidokkaita ja mielenkiintoisia. Katsoja suoraan sukeltaa elokuvien maailmaan ja se on Hansonin vahvuus. Kaikkia elokuvia yhdistää myös teema: sanat. Lainakengissä elokuva käsittelee myös Maggie lukihäiriöisyyttä ja sen sijaan, että elokuva yrittäisi hakea katsojien sympatioita sillä, se kuvaa aiheen luonnollisesti ja uskottavasti. Kaiken lisäksi elokuvassa on myös lämmintä komediaa ja koko ajan hyvä tunnelma.

      Cameron Diaz on amerikkalaisen elokuvateollisuuden kiintotähti. Hänessä on luontaista karismaa, jota hän osaa niin nerokkaasti käyttää hyväkseen. Hän on sympaattinen ja mielenkiintoinen. Hänestä löytyy niin paljon energiaa ja tunnetta, että hän on erittäin hyvä näyttelijä. Lainakengissä on ehdottomasti hänen yksi parhaita roolitöitään. Hän on kaikin puolin uskottava ja omaksuu roolinsa vaivattoman oloisesti.
      Toni Collette on monipuolinen näyttelijä, joka pystyy luomaan jokaisesta roolistaan erilaisen. Lainakengissä-elokuvassa hän luo upean roolihahmon täynnä inhimillisyyttä. Hän luo hahmoistaan armottoman realistisia ja taidokkaasti sävytettyjä. Collette on syvällinen. Hän saa tuotua jotain uutta jokaiseen hahmoonsa ja tekee niistä tuoreita, tavallaan.
      Shirley MacLaine tekee vaivattomasti vaikuttavan roolisuorituksen. Hän on kuin kotonaan roolissa ja hänen intohimonsa näkyy. Hän on uraauurtava. Hän pystyy luomaan hahmoon kuin hahmoon karismaa ja vaikuttavuutta. MacLaine tekee roolisuorituksestaan rehellisen.
     Lainakengissä sisältää aitoa elokuvantekoa. Vaikka käsikirjoitus on hieman puhtoinen ja elokuvan sävy kuorrutettu, onnistuu Curtis Hanson ohjauksellaan ja Diaz, Collette ja MacLaine roolisuorituksillaan tuomaan katsojan eteen uskottavaa elokuvaa, täynnä syvällistä teeman käsittelyä.

8-

...=)