Jennifer Shrader Lawrence (1990, USA) on amerikkalainen näyttelijä. Lawrence nousi kuuluisuuteen lyhyessä ajassa, saavuttaen ensin läpimurtonsa parhaan naispäoosan Oscar-ehdokkuudella elokuvasta Winter's Bone (2010) ja tämän jälkeen tähdäten kansainväliseen tähteyteen elokuvasarjoilla Nälkäpeli ja X-Men. Lawrence on tunnettu yhteistyöstään ohjaaja David O. Russellin kanssa, yhteensä kolmessa elokuvassa; Unelmien pelikirja (2012), josta voitti parhaan naispääosan Oscar-palkinnon, American Hustle (2013) ja Joy (2015) - kaikissa elokuvissa vastanäyttelijänään Bradley Cooper. Vakuuttaen taitonsa niin rahaa tuottavana tähtenä sekä vakavasti otettavana Oscar-palkittuna näyttelijänä, Lawrencen palkkasekki elokuvaa kohti on noussut Hollywoodin suurimmaksi, mikä kertoo jotain tämän tähden vetovoimasta, karismasta sekä lahjakkuudesta. Hän on epäilemättä maailman suurin tähti sekä halutuin yhteistyökumppani tällä hetkellä USA:n elokuvateollisuudessa ja hänen saamisesta elokuviinsa kilpailee aina kaikki James Cameronista Steven Spielbergiin. Sana, joka häntä kuvaa loistavasti on valovoimainen.Lawrence on myös hurmannut yleisöään aidolla ja maanläheisellä asenteella sekä haastatteluissa kuten suhtautumisessaan yleiseeen elokuvatähden elämään, josta sanoo olevansa vieraantunut. Hän on myös käyttänyt hyväksi valtavaa julkisuusasemaansa terveiden kehonkuvien sekä palkkatasa-arvon puolesta puhumiseen. Hän on ollut suhteessa näyttelijä Nicholas Houltin kanssa ja on hyviä ystäviä vastanäyttelijöidensä Liam Hemsworthin ja Josh Hutchersonin sekä koomikko Amy Schumerin kanssa.
"Jennifer Lawrencen olen todennut jo turhaksi arvosteltavaksi, sillä hän on aina niin täydellinen, että se on jo itsestään selvää."
Trivia:
-Hänen täytyi oppia nylkimään oravia, pilkkomaan puita ja tappelemaan rooliaan elokuvassa Winter's Bone, varten
-Ansiot: 26 miljoonaa dollaria
-Soittaa kitaraa
-Nuorin näyttelijä, joka on ollut ehdolla kahteen Oscariin.
-Hän on/tulee työskentelemään Bradley Cooperin kanssa yhteensä 3 elokuvassa.
-Hän on perustanut the Jennifer Lawrence Foundationin, mikä tukee sellaisia hyväntekeväisyysjärjestöjä kuten the Screen Actors Guild Foundationia.
-Henkilökohtainen kommentti:
1) There are actresses who build themselves, and then there are actresses who are built by others. I want to build myself.
![]() |
| Rosalyn Rosenfeld, American Hustle |
![]() |
| Tiffany Maxwell, Silver Linings Playbook |
![]() |
| Raven Darkholme, X:Men - Days of Future Past |
![]() |
| Katniss Everdeen, The Hunger Games |
![]() |
| Serena, Serena |

































_127.jpg)

