Merkintöjä: Tobey Maguire

Brothers on yhdysvaltalainen sotadraama-trilleri, joka valmistui vuonna 2009. Sen ohjasi Jim Sheridan ja sen pääosissa on Natalie Portman, Tobey Maguire ja Jake Gyllenhaal. Sivuosissa on muun muassa Carey Mulligan ja Sam Shepard.

Brothers kertoo Sam Cahillista (Tobey Maguire), joka on laivastokapteeni Yhdysvaltain armeijassa. Hällä ja hänen vaimollaan, Gracella (Natalie Portman) on kaksi tytärtä; Isabelle ja Maggie. Sam on lähdössä neljännelle komennukselleen. Tätä ennen hänen veljensä Tommy (Jake Gyllenhaal) vapautetaan vankilasta. Hän joutui sinne aseellisesta ryöstöstä. Ollessaan Afghanistanissa, Sam ja hänen komppaniansa joutuu hyökkäyksen kohteeksi ja muutama afgaani ottaa hänet ja toisen sotilaan panttivangiksi. Sam julistetaan kuolleeksi ja hänelle järjestetään hautajaiset. Hänen perheensä on surun murtama ja Samin ollessa poissa osoittautuu Tommy hyväksi ystäväksi Gracelle ja hyväksi sedäksi Samin ja Gracen tyttärille. Kun Sam sitten palaakin perheensä luokse päästyään pois Afghanistanista ovat kaikki aluksi helpottuneita, että Sam ei olekaan kuollut, mutta huomaavat sitten Samia kalvaavan monet henkiset ongelmat. Tätä ei edesauta yhtään Samin ja Tommyn sulkeutunut isä. Sam on myös mustasukkainen Tommylle, koska tämä vietti aikaa hänen perheensä kanssa, hänen olleessa kidnapattuna.

Brothers on upea ja koskettava draama. Elokuva sisältää todella paljon amerikkalaista patriotismia, mutta loppua kohti alkaa elokuvan todelliset, vaikuttavat aiheet viedä voiton myös kliseiseltä, pinnalliselta tunteilulta. Totta puhuen elokuva kuvaa todella uskottavasti sodan jälkiä. "Kaikki on sallittu sodassa ja rakkaudessa". Se olisi varmasti sopiva motto tälle elokuvalle. Brothers kuvaa täydellisyyttä hipoen ihmisen psyykeen arvokkuutta ja sen särkyvyyttä; sodan kamaluutta.
Jim Sheridan ohjaa hyvin fiinisti elokuvaan omalaatuisen sävyn, jota pitkin katsoja pääsee hyvin lähelle henkilöhahmoja ja myös ehkä liian lähelle elokuvan virheitä. Joka tapauksessa uskaliaisuudessaan tyyli oli kannattava, sillä se tekee elokuvasta mielenkiitoisen, tarkan ja hyvin kuvaavan teoksen.
Tobey Maguire astuu täysin uudelle tasolle omassa näyttelijäntyössään. Hän tietää selvästi mitä tehdä ja tekee kaiken moitteettomasti. Hän yhdistää häikäilemättömästi omat mukavuusalueensa ja uudet, tutkimattomat kentät omista kyvyistään, luoden tasaisen, vankan roolisuorituksen.
Jake Gyllenhaal on selvästi parempi kuin Maguire. Gyllenhaal ymmärtää ottaa kaikkien henkilöiden vuorovaikutukset huomioon ja imee ne rooliinsa upeasti. Hänellä on vähemmän draamaattisempi rooli kuin Maguirella, mutta onnistuu kiinnittämään huomion itseensä aidon konkarin tavoin.

Natalie Portman tekee myös onnistuneen roolisuorituksen ja kuvaa aidosti hahmonsa tunteita. Hän kuin uudistaa henkilömallinsa ja luo hahmolleen hiottuja psykologisia vivahteita, joihin katsoja voi tunteella upota. Myös Sam Shepard luo elokuvaan sen kaipaamaa vastapainoa ja antaa mukavasti erilaista väriä teoksen tunnelmaan. Shepard kykenee täysin siihen mihin kuka tahansa, ehkä nuorempi, ei pystyisi.
Brothers on tavoitteessaan onnistunut elokuva ja antaa katsojalle paljon mietittävää. Se ei ole täydellinen tai aukoton, mutta se on vankka, tarkka, hienosilmäinen ja syvällinen draama.

7

...=)

The Great Gatsby on vuonna 2013 valmistunut Baz Luhrmannin ohjaama 3D- romanttinen- draama. Sen pääosissa on Leonardo DiCaprio, Tobey Maguire ja Carey Mulligan. Sivuosissa on Isla Fisher, Joel Edgerton, Jason Clarke, Amitabh Bachchan ja Elizabeth Debicki. Se perustuu F. Scott Fitzgeraldin samaan nimiseen romaaniin ja sijoittuu 1920-luvulle.
The Great Gatsby kertoo nuoresta Nick Carrawaysta (Tobey Maguire), joka on elokuvan kertoja ja päähenkilö. Hän muuttaa asumaan New Yorkin Long Islandille, pieneen kartanoiden väliseen puutarhurin vanhaan asuntoon ja saa töitä Wall Streetilta. Hän menee heti tapaamaan lahden toisella puolella "rikkaiden sukujen puolella" asuvaa serkkuaan Daisya (Carey Mulliganina) ja tämän aviomiesta ja Nickin vanhaa opiskelukaveria, Tomia (Joel Edgerton). Heidän kartanossaan Nick tapaa myös viehättävän nuoren golf-pelaajan Jordan Bakerin (Elizabeth Debicki). Nick huomaa, että häntä tarkkailee hänen naapurinsa, salaperäinen Gatsby (Leonardo DiCaprio). Pian hän saa kutsun Gatsbyn luokse ja tajuaa olevansa ainoa, ketä koskaan on kutsuttu Gatsbyn kartanoon. Kaikki ovat siellä kyllä olleet isoissa, spektaakkelimaisissa juhlissa, mutta kaikki ovat olleet kutsumattomia. Ketään ei ole edes tavannut Gatsbya, ei edes henkilökunta. Jordan käy myös näissä juhlissa ja hänet kutsutaan Gatsbyn luo, tapaamaan häntä yksin. Kun Nick myöhemmin törmää Jordaniin, hän selittää kaiken käyvän järkeen ja pian myös Nickille selviää, että Gatsby on Nickin serkun, Daisyn, entinen rakastaja, joka haluaa tavata Daisyn. Oleellista tarinassa on, että Gatsbyn kartano sijaitsee lahden toisella puolella ns. uusrikkaiden puolella kun Daisyn ja hänen aviomiehen kartano sijaitsee toisella puolella, "vanhan rahan puolella". Gatsbyn näkee omalle laiturilleen Daisyn ja Tomin kartanon majakan päässä vilkkuvan vihreän valon.

Juonta on todella vaikea selostaa paljastamatta sen upeita loppukäänteitä. Elokuva on pysäyttävä, miellyttävä ja upea aistien elämysmatka. Kaikki on hiottu helposti pidettäviksi; soundtrack, lavastus, näyttelijäsuoritukset jne. Luhrmann ohjaa omaan, upeaan, henkeä pysäyttävään tapaansa, jossa hän heittää yhteen aikakauden upeuden, juonenkäänteiden arvaamattomuuden ja kuvan kauneuden. Luhramannin elokuvista on helppo pitää, koska ne ovat jopa niin upeasti valaistuja! Oleellista ei ole kuitenkaan todeta "Luhramnnin ohjaavan tyypilliseen tapaansa" vaan pikemminkin omaksua tarina itseensä ja käyttää hyväkseen elokuvan tuomaa syvää nautinnon tunnetta. Elokuvaa ei ole tehty realistiseksi, eikä sitä sellaiseksi olisi tarvinnutkaan tehdä, eikä sitä tarvitse sellaisena yrittää hyväksyä. Suosittelen nauttimaan tästä 3D-elokuvan upeasta tunnelmasta, fantastisista vuorosanoista, todella hyvistä näyttelijäsuorituksista ja liian nopeasti kuluvasta ajasta elokuvan parissa. Elokuva on täydellinen sellaisena kuin se oli tarkoitettu ja sellaisena kuin se on.
Elokuva on sinänsä hieno, että se omistaa kuvaavansa aikakauden. Tässä Luhrmann on poikkeuksellisen lahjakas. On se sitten 1800-luvun Australia tai Pariisi tai 1920-luvun New York. Visuaalisuus ei toimi elokuvaa vastaan tai vie huomiota käsikirjoitukselta tai miltään muultakaan.

"I wish I had done everything on earth with you".

Elokuva on eeppinen, koskettava, surullinen, kaihoisa, huippu, visuaalinen, nautittava, helposti pidettävä, nerokas ja täydellinen. Se on yksi niistä harvoista elokuvista, joka täyttää odotukset. 20-luvun aikakausi ja tyyli: kyllä. Mutta mistä minulta tulee roimasti lisäpisteitä on elokuvan älykkyys siinä, mitä kertoja kertoo ja mitä hän ei kerro. Katsojan täytyy itse haluta ymmärtää ja päästä sisään henkilöiden aivoihin. Tätä tietenkin edesauttaa mahtavat roolisuoritukset kaikilta näyttelijöiltä.
DiCaprio on aina takuuvarma onnistuja. Hän on niin moniulotteinen, varma, vahva, kameleomanttimaine, raaka, monipuolinen, syvä. Hän uppoaa Gatsbyn rooliin ja saa luotua todella ongelmaisiin kohtauksiin uskottavuutta. Tähän ei kukaan muu näyttelijä olisi pystynyt. Rooli mikä on niin helppo näyttelä yli. DiCaprio pitää jalat maassa ja luo hahmoon niin vaikuttavia painotuksia, että hän ei edes tarvitsisi ympärilleen mahtavia erikoiefektejä. Mulligan todisti taitonsa jo elokuvassa Shame, Isla Fisher on varsin sympaattinen ja puhkuu elinvoimaa, Joel Edgerton ohjaa katsojan oman roolihahmonsa päätösten taakse, Elizabeth Debicki on upea, joka rakentaa hahmoaan kohtaus kohtaukselta kuin täydellinen elokuvanäyttelijä, kuin myös Jason Clarke, joka repii kaiken irti muutamista kohtauksistaan. Bachchan luo valkokankaalle juuri sopivan määrän mysteeriä ja läpinäkyvyyttä. Totta puhuen, henkilöt ovat kirjoitettu tietyllä tavalla erittäin moniuloitteisiksi ja heidän motiivinsa ovat todella syvälliset ja uskottavat. Näitä rooleja ei ole helppo muovata sympaattisiksi tai uskottaviksi, mutta upea näyttelijäkaarti vetää isot panokset kehiin ja ampuvat täysosuman. Heidän luomaan syvyyteen ja tekstuuriin ja vuorovaikutteisiin voisi upota, niin kehittyneesti ovat he pystyneet ne luomaan.
The Great Gatsby-Kultahattu pitää lupauksensa. Se antaa katsojalle tarpeeksi tilaa hengähtää, mutta samalla koko ajan vie häntä upeasta kohtauksesta toiseen. Elokuva myös onnistuu tavoitteessaan moitteettomasti ja katsojan päähän iskostuu DiCaprion ikimuistoinen Gatsby.