...elokuvista, sarjoista ja vähän muustakin

Lozenge Awards 2012 by: Cinema Lozenge



Actually funny
Rebel Wilson for Pitch Perfect

{Monta kertaa vuodessa näemme monta aivan turhaan ylistettyä koomikkoa kamalissa keskinkertaisissa elokuvissa. Useimmiten he esittävät samaa hahmoa, elokuva vain vaihtuu ja hahmo ei ollut alunalkaenkaan hauska. Rebel Wilson on elokuvassa Pitch Perfect hulvaton. Hän on täysin luontainen. Hän on oikeasti hauska.}





Best Career Sidestep

Scarlett Johansson (singing from acting) for "Before My Time"

{Scarlett Johansson tunnetaan mm. elokuvista Hevoskuiskaaja, Lost in Translation, Match Point, Vicky Cristina Barcelona, Hitchcock ja Avenegers. Hänen esittämänsä laulu oli ehdolla parhaan laulun Oscariin. Tällä hän todistaa vielä suurelle yleisölle paljastamattomat upeat laulunlahjansa.}





Inspiration Award


{Oscar-voittaja Nicole Kidman on tehnyt miltei kolmikymmenvuotisen uran elokuvan parissa. Ja hän tuntuu vain vahvistuvan vuosi vuodelta. Hän on ollut Oscar-ehdokkaan peräti kolme kertaa. Tämän lisäksi hänen valloittava persoonansa tekevät hänestä inspiroivan maailmanlaajuisen tähden. Asiaa edistää vielä hänen työnsä hyväntekeväisyyden parissa ja hänen uupumaton työmoraalinsa.}





Best dialogue


{Argo oli vuoden 2012 elokuvista ehdottomasti kaikkien suosikki. Se valloitti niin kriitikot kuin yleisönkin, vaikka kaikki Ben Affleckistä niin välitäkään. Argon upea juoni ja henkeäsalpaava jännitys olivat kyllä huippuluokkaa ja erityisesti dialogi on hiottu uskottavaksi.}





The Most Interesting Movie of the Year


{Hitchcock oli ehdottomasti vuoden 2012 kiinnostavin elokuva. Jo ennen kuin sitä pääsi katsomaan vaikutti se hyvältä viihteeltä ja mielenkiintoiselta elokuvalta, vaikka tiesikin ettei se ihan Oscar-materiaalia ollut.}





The Most Sympathetic Actor


{Oscar-voittaja Marion Cotillard jotenkin vain loistaa Christopher Nolanin ohjauksessa. Ensin hän särki meidän sydämet elokuvassa Inception ja seuraavaksi oli vuoden 2012 elokuvan The Dark Knight Rises elokuvan yksi huomionviejistä.}






Oscar Snub
Leonardo DiCaprio, Django Unchained

{Oscar-akatemia tuntuu jotenkin välttelevän Leota. Ymmärrettäväähän se on, koska yleensä nuoret naiset ja vanhat miehet ovat Oscar-suosikkeja, joten voi olla että vasta reilun vuosikymmenen päästä voimme nähdä DiCaprion kantavan kultaista poikaa poisa Oscar-gaalan lavalta.}






Best Performance
Bradley Cooper, Silver Linings Playbook

{Oli Bradley Cooperin epäonni, että Daniel Day-Lewis sitoutui Spielbergin elokuvaan nimeltä Lincoln. Day-Lewisin ympärille on rakentunut jonkinlainen maine, että hänen kaikki roolisuoritukset ansaitisivat Oscar-palkinnon. Cooperin upea roolisuoritus elokuvassa Silver Linings Playbook oli kyllä omasta mielestäni täysin Oscarin arvoinen ja jopa koko vuoden hienoin roolisuoritus}






The One That You Want to Like

{Miettiessäni katsonko elokuvan vai en, ajattelin, että tämä elokuva olisi todella tylsä ranskalainen draama, jossa ei juuri mitään tapahtuisi. Olin väärässä. Onneksi katsoin elokuvan. Se on sympaattinen ja koskettava elokuva, elokuva joka ei ehkä ole vuoden parhaimistoa, mutta elokuva, josta haluaa pitää}






Most Underrated Performance
Jessica Biel, Hitchcock

{Jessica Bielin osa oli elokuvassa melko rajoittunut, mutta oli ehdottomasti elokuvan yksi mieleenpainuvimmista roolisuorituksista. Tämän olisi pitänyt olla Bielin lippu yhä arvostetumpaan asemaan näyttelijänä.}






Best Showcase Moment of Truly Great Acting
Anne Hathaway (I Dreamed a Dream-scene), Les Miserábles

{Ketään ei varmaan pysty kiistämään, että Anne Hathaway soolonumero elokuvamusikaalissa Les Miserábles oli ollut huono. Aivan käsittämättömän täydellinen. Kaikki muut, jotka olisivat koittaneet esittää kyseistä laulua olisivat luultavasti uponneet. Ei Hathaway. Hän voitti Oscarin parhaasta naissivuosasta ja tämä on vasta alkua hänen hienolle uralleen...}






Cool-Award
Logan Lerman (Perks of Being a Wallflower

{Logan Lerman todisti elokuvassa Perks of Being a Wallflower, että vaikka hahmo ei olisikaan perinteisessä mielessä "cool",  voi silti olla hyvä hahmo ja mielenkiintoinen ja sympaattinen ja elokuvan anstaittu päärooli.}






Best message of a movie

{Amour saattaa juuri olla joillekin se tylsä ranskalainen draama, mutta minulle se on yksi kaikkien aikojen upeimmista elokuvista. Sen sanaton viestintä ja pelkistetty elokuvantekotyyli ovat täydelliset.}

Bridget Jonesin päiväkirja (Bridget Jones' Diary)

Bridget Jonesin päiväkirja on vuonna 2001 valmistunut brittiläinen romanttinenkomedia. Se perustuu Helen Fieldingin samannimiseen romaaniin. Sen ohjasi Sharon Maguire, joka kuulemma on Helen Fieldingin ystävä. Kirjan ja elokuvan hahmo, Shazzer perustuu Sharoniin. Shazzeria elokuvassa esittää Sally Phillips. Elokuvan nimiroolissa on Oscar-voittaja Renee Zellweger. Hugh Grant ja Colin Firth ovat Bridgetin on-off-poikaystäviä. Elokuva oli suurmenestys, tuottaen yli 280 miljoonaa dollaria. Renee Zellweger sai osastaan parhaan naispääosan Oscar-ehdokkuuden.
    Bridget Jonesin päiväkirja kertoo Bridget Jonesista, 30-vuotiaasta sinkusta, joka kamppailee laihdutusongelmien, vaihtuvien miesystävien ja toimittajanuran kanssa. Hänen palavan rakkauden kohde on Mark Darcy (Colin Firth).
      Bridget Jonesin päiväkirja on esimerkki siitä, miksi kunnioitan komedioita. Elokuva on aivan fantastinen. Se on hauska, sympaattinen, nerokas. Hahmot on upeita ja näyttelijäsuoritukset, etenkin Renee Zellwegerin, ovat huippuhuvittavia. Elokuva on osuva. Se tietää mistä kertoa ja tekee sen hauskasti. Toisin sanoen se on hauskaa, koska se on totta. Oikeita tilanteita, joissa kaikki ovat varmasti olleet, vähän kyllä paisuteltuina, mutta se komedian idea juuri onkin. Puhtaasti sanottuna elokuva edustaa kaikkea mitä komedian pitäisikin olla ja miksi niitä tulisi tehdä ja kunnioittaa. Komedia on vaikeaa, mutta Bridget Jonesin päiväkirja todistaa mitä komediaelokuva voi parhaimmillaan olla. Ohjaustyyli on juuri käsikirjoitukselle uskollista. Se vannoo sen nimeen ja Fieldingin ja Maguiren ystävyyden kyllä huomaa. Elokuvasta kuitenkin tekee niin upean puhdastaan Renee Zellweger.
     Renee Zellweger on huippuroolissa. Hän on uransa huipulla ja takoo elokuvasta kultaa. Hän ymmärtää komedian ja muokkaa hahmosta omansa. Hän on juuri oikeassa mitassa arvokas ja samalla naurettava. Hän pistää itsensä likoon ja antaa kaikkensa. Hän johtaa elokuvaa upeasti pääroolilla ja on todella rooliin sopiva. Hän osaa luoda sympatiaa ja viattomuutta ja kiltteyttä uskottavasti. Zellweger väistää kaikki kliseet ja mahdolliset virheet ja saa näyttämään kuin niitä ei edes olisi. Ja jos niitä on niin hän kääntää ne edukseen. Hän on loistava vuorovaikutuksessa vastanäyttelijöiden kanssa ja vetää roolin läpi, huolimatta sen suunnattomasti vaikeudesta.
      Hugh Grant on itselleen melko tyypillisessä roolissa, minkä hän esittää hyvin. Hän näyttelee valheita todella uskottavasti ja jättää katsojan arvailemaan, mitä roolihahmon todelliset motiivit ovat. Hän on viihdyttävä ja turvallinen kasvo ja niin sanotusti varma. Colin Firthin osa on suhteellisen helppo Zellwegerin massiiviseen suoritukseen verrattuna, mutta hän ei jää varjoon. Hän on täydellinen osa tätä kolmikkoa ja katsoja toivookin että Bridget ja Mark-kohtaukset tulisivat taas pian. Firth näyttelee erinomaisesti yhteen Zellwegerin kanssa, mikä on kyllä ehkä enemmän Zellwegerin ansiota.
     Bridget Jonesin päiväkirja on klassikkokomedia. Siinä on tiettyjä loppuunkuluneita piirteitä, mutta Zellweger pistää katsojan antamaan ne anteeksi. Elokuva on nerokas, hauska, oivaltava ja loppujen lopuksi täyttä viihdettä.

9-










...=)

Bio: Sandra Bullock


Sandra Annette Bullock (1964, USA) on amerikkalainen näyttelijä. Hän omaa saksalaisia, irlantilaisia, ranskalaisia ja englantilaisia sukujuuria. Bullock on rautainen ammattilainen Hollywoodissa, joka onnistuu vuosi toisensa jälkeen valloittamaan yleisönsä ja todistaa jatkuvasti laajaa repertuaariaan ja syvällisiä näyttelijäntaitojaan elokuvan tyylilajista riippumatta. Hänen ansionsa ovat päätähuimaavia, mutta silti hän muistaa vähempiosaisia avokätisillä lahjoituksilla erinäköisille hyväntekeväisyyskohteille, josta hän voittikin parhaan hyvän tekijän People's Choice Award-palkinnon.

Bullock opiskeli draamaa East Carolina Universityssä ja valmistui vuonna 1986. Tämän jälkeen hän muutti Manhattanille ja työskenteli tarjoilijana yrittäessään saada läpimurtoaan koe-esiintymisillä. Bullock nousi kuuluisuuteen 90-luvulla. Hänen varsinainen läpimurtoroolinsa oli Annie, elokuvassa Speed (1994), Keanu Reevesia vastapäätä. Sekä yleisö, että kriitkot ottivat elokuvan loistavasti vastaan. Vielä tänä päivänäkin Speed on yksi ylistetyimmistä toimintaelokuvista ja Bullockin uran hienoimmista hiteistä. Tästä Bullock jatkoi moniin menestyselokuviin ja vakiinnutti itsensä yhtenä kaikkien aikojen ihastelluimmista komedienneista, draamantulkitsijoista ja pääosanesittäjistä. Hänen elokuvakarismansa on monen ihailun kohde elokuvissa The Net-verkko kiristyy (1995), While You Were Sleeping (1995), A Time to Kill (1996) ja Hope Floats (1998). 2000-luvulla Bullock todisti olevansa pääosiensa arvoinen tekemällä putken menestyselokuvia; Miss Kovis (2000), Kahden viikon iskuaika (2002), Miss FBI (2005), The Lake House (2006), johon palasi Speed-vastanäyttelijän Keanu Reevesia vastapäätä.  Kriitikot ylistivät elokuvaa Crash (2004), joka voitti parhaan elokuvan Oscarin. Vuonna 2009 Bullock oli tulessa. Hän tähditti yhtä kaikkien aikojen menestyneintä komediaa Odottamaton ehdotus Ryan Reynoldsin kanssa ja voitti parhaan naispääosan Oscarin ja monta muuta palkintoa hänen upeasta tulkinnastaan Leigh Anne Tuohyna elokuvassa Elämä pelissä.

Seuraavana vuonna hän tähditti 9/11 elokuvaa Äärimmäisen lujaa ja uskomattoman läheltä, joka oli ehdolla mm. parhaan elokuvan Oscariin. Hän on hittikomedian The Heat (2013), toinen naispääosan esittäjä, Oscar-ehdokas Melissa McCarthyn kanssa. Hän sai uransa toisen parhaan naispääosan Oscar-ehdokkuuden, ansaitusti, henkeäsalpaavalla roolisuorituksellaan George Clooneya vastapäätä elokuvassa Gravity (2013). Alfonso Cuaronin ohjaama sci-fi-trilleri tuotti päätä huimaavat yli 600 miljoonaa dollaria ja voitti 7 Oscar-palkintoa. Gravity nousi hetkessä klassikoksi ja sitä on verrattu elokuvien parhaimmiston - Bullock jälleen kerran todisti tähtivoimansa.

Hän pääsi Guinnessin maailmanennätysten kirjaan voittamalla samana vuonna sekä Oscarin (Elämä pelissä), että vuoden huonoimman naisnäyttelijän palkinnon, Razzien (All About Steve), vuonna 2009. Hän on eronnut aviomiehestään, Jesse Jamesista, jonka syrjähypyt saivat median koko huomion vuonna 2010. Hänellä on yksi adoptoitu poika nimeltä Louis. Bullock tunnetaan maanläheisestä huumorintajustaan. Hän on pitkän ja vaikuttavan uransa aikana Hollywoodissa noussut niin yleisön, kuin kriitikoidenkin rakastamaksi elokuvatähdeksi. Lisäksi hän on luonut uraa tuleville näyttelijättärille, todistaen, että naisnäyttelijät voivat tähdittää lippuluukulla hyvin tuottavia elokuvia siinä, missä miestähdetkin.

 "Sandra Bullock on elokuvan aivot. Hän tekee ennen näkemättömän roolisuorituksen ja uraansa mullistavan tulkinnan voimakastahtoisesta Leigh Anne Tuohysta. Bullock on liekeissä valkokankaalla ja hänen suorituksensa pitää kiinni elokuvasta niin ettei se romahda. Bullockin suoritus tuo elokuvasta parhaat irti. Sen tärkeän viestin, että erilaisuudet on hyväksyttävä. Harvoin näkee yhtä vaikuttavaa roolisuoritusta. "

Trivia:
-Allerginen hevosille.
-Ansiot: 200 miljoonaa dollaria
-Opiskeli balettia nuorena.
-Tekee paljon hyväntekeväisyystyötä ja on tunnettu avokätisistä lahjotuksistaan.
-"Often said to be one of the last actors to have studied with the great teacher, Sanford Meisner, who trained Robert Duvall, Diane Keaton and Joanne Woodward at the Neighborhood Playhouse."
-Vihaa musikaaleja.
-Puhuu sujuvasti Saksaa.
-Häntä kiusattiin lapsena.
-Robert Duvall tutustutti hänet salsa-tanssin pariin.
-People-lehden vuoden ihminen (2010).
-Osaa soittaa pianoa.
-Hänellä on sukellus sertifikaatti.
-Jos hänestä ei olisi tullut näyttelijää, olisi hän romanttisten romaanien kirjoittaja.
-Hänellä ja hyvällä ystävällä, näyttelijä Nicole Kidmanilla on sama tiedottaja
-Henkilökohtainen kommentti:
1) "Fame means when your computer modem is broken, the repair guy comes out to your house a little faster"
2) "My first review for the TV movie The Bionic Showdown said I was as interesting as a bus ride."






Leigh Ann Tuohy, The Blind Side
Gracie Hart, Miss Congeniality
Annie Porter, Speed
Jean Cabot, Crash
Margaret Tate, The Proposal
Kate Forster, The Lake House
Ryan Stone, Gravity

Sally Owens, Practical Magic
Siddalee Walker, Divine Secrets of the Ya-Ya Sisterhood
Linda Hanson, Premonition
Linda Schell, Extremely Loud and Incredibly Close