Changeling - Vaihdokas (Changeling)

Changeling - Vaihdokas on Clint Eastwoodin ohjaama draamelokuva vuodelta 2008. Elokuvan käsikirjoitti J. Michael Straczynski ja elokuvan pääosassa on Angelina Jolie ja John Malkovich. Elokuva tuotti kunnioitettavat 113 miljoonaa dollaria. Jolie oli ehdolla parhaan naispääosan Oscarin saajaksi. Myös elokuvan taiteellinen ohjaus ja kuvaus olivat ehdolla.
    Changeling - Vaihdokas kertoo Christine Collinsista, Los Angelesissa asuvasta äidistä 1920-luvulla. Hän on poikansa Walterin yksinhuoltaja ja saa todistaa Los Angelesin poliisin kyvyttömyyden, kun Walter katoaa. Christine joutuu kamppailemaan korruptiota ja ajan asenteita naisia vastaan saadakseen apua poikansa etsintöihin. Häntä auttaa presbyteeripappi Brieglebiltä. He eivät ehdi ajoissa ja myöhemmin kuulevatkin, että Walter oli päätynyt sosiopaatin, lapsia murhaavan Gordon Northcottin maatilalle.

      Changeling - Vaihdokas on hyvin koskettava elokuva, jopa häiriintynyt. En tiedä, onko tälläinen katsojan repiminen niin tarpeellista. Käsikirjoitus nimittäin on aika heikko. Elokuva on täynnä turhia sivujuonia ja sitä pitkitetään aivan liikaa. Loppua kohten tulee sellainen olo, että tämä olisi voitu ratkaista aika kauan sitten ja huomaamme elokuvan luisuneen täysin epäolennaisten asioiden armoille. Myöskin sivuhenkilöt aika lailla esitellään ja heitetää sitten pois ja niistä tulee varsin yksipuolinen kokonaisuus elokuvaan. Myös itse päähenkilöt ovat aika kaksiulotteisia, onneksi älykäs näyttelijäkaarti ymmärtää tuoda niihin lisää syvyyttä. Elokuvan kuvaus on kyllä kieltämättä melko täydellistä ja 1920-luvun maailma on mitä parhaimmassa valossa... Paitsi, että siihen elokuva perustuu. Se on elokuvan hienoin osa. Elokuva on kertomisen arvoinen, sillä ne kamaluudet, joita Christine joutuu kohtaamaan vain löytääkseen poikansa on aivan järkyttäviä ja Changeling - Vaihdokas on ehkä parhaimpia elokuvia edistämään feminismiä. On sairasta, miten miesvaltainen yhteisö kohteli naisia tuohon aikaan. Ja muistuttaa ongelmista, jotka ovat läsnä yhä tänä päivänä.
     Angelina Jolie tekee suoraan sanottuna täydellisen roolisuorituksen elokuvan pääosassa Christine Collinsina, äitinä, joka pelkää lapsensa puolesta, joka kantaa vastuun ja joka päättää tappelut ei aloita niitä. Angelina Jolie on vaivaton. Hän liikkuu kohtauksesta toiseen kevyesti ja saa pidettyä yhtenäisen linjan hahmon luomisessa ja tekee hahmosta uskottavan, dramaattisen, syvällisen, aidon, tunteikkaan ja läsnäolevan. Hän sitoo hahmon aikakauteen ja antaa hahmolleen motiivin. Hän ei jätä aukkoja ja paikkaa jopa käsikirjoituksen jättämiä aukkoja. Kuten, että miksi Christine Collins ottaa väärän pojan ensin kotiinsa - vastaus löytyy Jolie roolisuorituksesta; hän on aikansa nainen ja ei ole tottunut vastustamaan miehiä. Sitten Jolie vähitellen johdattaa hahmonsa itsenäistymisen tielle ja lopussa Collins on vahvempi nainen. Katsoja vain nauttii Jolie kauniista roolisuorituksesta. Hän on ennen kaikkea uskottava. Todella vaativat kohtaukset, emotionaalisesti uuvuttavat tunteet, Jolie maalaa hahmolleen kuin mestari. Ehdottomasti täydellisyyttä. Dramaattisuus, se on, mitä Jolie osaa kuvata hämmästyttävän hyvin, kuitenkaan tekemättä siitä yliteatraalista ja siksi roolisuoritus on niin legendaarinen.
      Changeling - Vaihdokas ei ole täydellinen elokuva ohjauksen kuin käsikirjoituksenkaan puolelta, mutta Angelina Jolie tekee niin hyvän roolisuorituksen, että elokuvaa ei kannata jättää väliin. Toki, myös tietyt vahvat surun tunteet ovat läsnä elokuvan loputtua, mutta esimerkiksi Eastwood olisi voinut tuoda lisää paloa vaikka hirttokohtaukseen, joka nyt jää täysin samaatekeväksi elokuvassa.

9-

...=)

Nälkäpeli – Vihan liekit (The Hunger Games: Catching Fire)

>Nälkäpeli (elokuvarja)

Nälkäpeli-elokuvasarjan toinen osa Vihan Liekit ilmestyi vuonna 2013, Francis Lawrencen ohjaamana. Sen pääosissa on Oscar-voittaja Jennifer Lawrence, Josh Hutcherson, Liam Hemsworth, Oscar-ehdokas Woody Harrelson, Elizabeth Banks, Lenny Kravitz, Oscar-voittaja Philip Seymour Hoffman, Oscar-ehdokas Stanley Tucci, Donald Sutherland, Sam Claflin, Jena Malone ja Lynn Cohen. Elokuva perustuu Suzanne Collinsin samannimiseen kirjaan.

      Vihan liekit jatkaa siitä mihin Nälkäpeli jäi. Katniss ja Peeta ovat voittaneet 74. Nälkäpelin ja aloittavat voittajien kiertueensa. Katnissin kapina Capitolia vastaan on kuitenkin aloittanut mellakat ja Katnissia pidetään inspiraationa. Capitolin johtaja Presidentti Snow uhkaa Katnissia ja tämän perhettä, jos hän uhmaa vielä enemmän ja täten Snow yrittää saada kansaa rauhoittumaan. Vaikka Katniss ja Peeta tekevät kaikkensa, Snow päättää järjestää 75. Nälkäpelin kunniaksi entisten voittajien Nälkäpelin, jossa kilpailijat siis koostuvat pelkästään edellisistä voittajista. Katniss ja Peeta molemmat osallistuvat. Tällä kertaa peli on kuitenkin erilaista ja niin on osallistujien asenteetkin.

    Ei ole helppoa olla seuraajaelokuva edelliselle, niin menestyneelle elokuvalle. Vihan liekit täyttää onneksi kaikki odotukset ja jopa ylittää ne. Elokuva jatkaa upeasti siitä, mihin edellinen osa loppui ja saa vietyä juonta aivan toiseen suuntaan. Käsikirjoitus on mahtava. Olin erittäin yllättynyt sen upeasta tasosta, mielenkiintoisista henkilöhahmoista ja luovasta ideoinnista. Tarkoittaen sitä, että juoni saatiin toimimaan, eikä se jäänyt paikalleen hetkeksikään. Myöskään ylimääräisiä aukkoja ei ole ja sitäkin enemmän syvällistä draamaa ja tunnetta. Vähän elokuva kärsii sen tyylilajista ja pakollisesta kolmiodraama-asetelmasta, mutta se ei elokuvakokemusta haittaa yhtään. Valitettavasti myös ensimmäisen osan tiukka ja vaikuttava ote on jokseenkin tässä elokuvassa hävinnyt, mutta se antaa nimenomaan tilaa hahmojen syvenemiselle ja yksityiskohtaisemmalle draamalle. Francis Lawrence on upea, hyvin on löydetty seuraaja Gary Rossille. Lawrence ottaa täysin oman asenteen elokuvaan ja se saattaa jopa olla toimivampi kuin Rossin. Vihan liekit on monelle tapaa parempi elokuva kuin edeltäjänsä, mutta kuitenkin niin erilainen, että niiden paremmuutta on vaikea verrata. Miksi edes pitäisi. Nälkäpeli on elokuvasarjana aivan uraauurtava. Siinä on surua ja naurua ja hyvää asennetta ja realistisuutta ja hyvin toimivaa kerrontaa sekä uskottavaa toimintaa. Mikä minusta on hienointa näissä elokuvissa on, miten aidosti on niiden maailma totetutettu ja miten vapaasti se on luotavissa. Tavallaan näen sen maailman taiteilijan tauluna ja elokuvantekijät maalareina.

     Jennifer Lawrence on monta kertaa todistanut uskomattomat näyttelijäntaitonsa ja jatkaa hän hyvää linjaa tässäkin elokuvassa. Hänellä on vaivaton taito kannatella elokuvaa, saada hahmo uskottavaksi ja ensimmäisen elokuvan tapaan tehdä päähenkilö mielenkiintoiseksi. Hän osaa hyvin tehdä yhtenäisen, vaikuttavan roolisuorituksen, jossa ei ole nähtävissä yhtää epärealistisuutta, ylinäyttelemistä tai teennäisyyttä. Lawrence on kiinni hahmossaan, mikä on kaikilta näyttelijöiltä suotavaa. Hän myös osaa olla syvällinen ja dramaattinen ja koskettaa aidolla tavalla.

      Olen, edelleen, vaikuttunut lopun näyttelijäkaartin luonnehdinnoista. Uudetkin näyttelijät hoitavat homman kotiin, Sam Claflin on hienostunut näyttelijä. Hän persoonallistaa hahmon upeasti ja tekee siitä omansa. Jena Malone seuraa aivan jalan jäljissä, hän on loistava roolissaan, saa tuotua niin paljon vaivattomuutta ja luontevuutta ja samalla mielenkiintoisuutta sekä sympaattisuutta.

     Vihan liekit on upea jatko upeasti alkaneelle elokuvasarjalle. Elokuva on virheetön ja vielä enemmän. Myös antaa upean odotuksen jatkolle sekä viihdyttää katsojaa uskomattomalla tavalla. Tulkitsee edelleen vahvoja teemoja todella luontevasti ja jopa ylittää edeltäjänsä maineen.

9-

...=)

Elisabet (Elizabeth)

Elisabet on vuonna 1998 valmistunut elämäkerrallinen draama, jonka ohjasi Shekhar Kapur. Elokuvaa tähditti Cate Blanchett nimiroolissa, Geoffrey Rush, Joseph Fiennes ja John Gielgud. Elokuva tuotti yli 82 miljoonaa dollaria. Elokuva oli ehdolla seitsemään Oscariin, muun muassa Cate Blanchett paras näyttelijä ja paras elokuva. Jenny Shircore voitti parhaan meikin Oscarin.
     Elisabet kertoo Englannin kuningattaesta, Elisabet I:stä, ennen pitkää valtakauttaan. Elokuva kuvaa Elisabetin valitsemista kuningattareksi ja hänen kamppailuaan erottaa puolulaiset ja viholliset toisistaan. Elokuvan aikana Elisabet kasvaa mahatavaksi hallitsijaksi.
     Elisabet on vaikuttava elokuva, todella mahtipontisesta hallitsijasta. Kapur vetää hieman överiksi kuvauksen ja tarinasta uupuu sympatiaa. Kuitenkin se on vallanjulistus ja Cate Blanchettin upea roolisuoritus vetää sanattomaksi. Käsikirjoitus on omituinen, koska yleensä ei ole tapana muuttaa historiaa elokuvan päämäärän vuoksi. Käsikirjoitus on myös jokseenkin liikaa yrittävä. Teatraalinen ja ylidramaattinen ja tätä korostaa Kapurin mahtaileva ohjaus. Kaiken kuitenkin pelastaa kameleomanttimaisen täydellinen Cate Blanchett.
     Cate Blanchett tulkitsee Elisabetiä voimalla, tunteella, tasapainolla, vahvuudella ja hän luo moniulotteisen, uskottavan roolisuorituksen. Tässä läpimurtoroolissaan, hän näyttää mistä on tehty ja takoo itsensä suoraan tähtitaivaan huipulle. Hän vakuuttaa kaikki mykistävällä roolisuorituksellaan. Blanchett kykenee sekä tuomaan hahmon tarkkuutta että mahtipontisuutta. Hän vannoo historiaa ja kuitenkin tekee elävän, viihdyttävän roolisuorituksen. Cate Blanchett on elokuva.
      Elisabet on mielenkiintoinen kuvaus keskiajan naisesta, vahvasta ja monimuotoisesta ikonista. Elokuva antaa syyn. Se on sen tärkein tehtävä ja huolimatta kaikesta muusta, elokuva on viihdyttävä. Se saa katsojan tuntemaan Elisabetin läpikotaisin, asettumaan hänen puolelleen ja Blanchett maalaa uskottavan muotokuvan.

9-

...=)

Tartunta (Contagion)

Tartunta on lääketieteellinen-trilleri-katastrofielokuva, jonka ohjasi Steven Soderbergh. Elokuva tuotti yli 135 miljoonaa dollaria. Sen käsikirjoitti Scott Z. Burns ja sitä tähdittää Oscar-voittaja Gwyneth Paltrow, Oscar-voittaja Kate Winslet, Oscar-ehdokas Jude Law, Oscar-voittaja Marion Cotillard, Oscar-voittaja Matt Damon, Laurence Fishburne, Bryan Cranston, Elliott Gould ja Oscar-ehdokas John Hawkes.
      Tartunta kertoo maailmanlaajuisesta virusepidemiasta, joka lähtee liikkeelle Beth Emhoffista, joka on palannut liikematkalta Aasiasta kotiin miehensä Mitchin (Matt Damon) ja lastensa luo. Tapausta alkaa tutkimaan tri. Erin Mears, mutta hänenkään erikoisosaaminen ei auta kun pian tauti on levinnyt ympäri maata tappaen sen kantajat.
      Tartunta on mielenkiintoinen elokuva. Se takertuu pelotta erittäin ajankohtaiseen aiheeseen ja upea ensemble-näyttelijäkaarti tekee siitä kaksinkerroin mielenkiintoisempaa. Kasvava pelko ja todella hienosti rakennettu jännitys ovat pääosassa tässä lääketieteellisessä-jännitys-trilleri-katastrofielokuvassa. Soderbergh on yksi kaikkien aikojen hienoimmista ohjaajista ja hän onnistuu Tartunnassakin. Itse, en löytänyt siitä mitään vikaa. Upea tragedia saa katsojat pauloihinsa nerokkaalla kerronnalla. Elokuvan upea tunnelma ja laadukas rakenne tekevät siitä yksinkertaisesti ainutlaatuisen elokuvan. Elokuva antaa uuden merkityksen sanalle realistinen. Älykkäästi luotu rakenne, upeasti kuvattu ja yksityiskohtaista tietoa antava elokuva kuvaa aivan uudella tavalla ilmiötä nimeltä kaaos.
      Koko näyttelijäkaarti loistaa. Upeat näyttelijät ovat hyvässä hoidossa Soderberghin ohjauksessa ja kaikki saavat katsojien sympatiat tai ainakin kunnioituksen. Marion Cotillard on heittäymyksellä mukana, tarttuen projektiin innolla ja uskomattomilla näyttelijäntaidoilla, hän saa elokuvauksellisenkin kohtauksen realistiseksi ja aidoksi draamaksi ja luo elokuvan upean tunnelman. Kate Winslet on avainasemassa elokuvan traagisena panoksena ja selvitytyy roolistaan täysillä pisteillä. Hän on teknisesti täydellinen, omaksuu roolin sataprosenttisesti ja saa aikaa elävän, moniulotteisen hahmon. Matt Damon on myös hyvä. Hän hallitsee elokuvan painon paremmin kuin ehkä muut ja luo elokuvaan aitoa tunnelmaa ja draamaa.
     Tartunta on Steven Soderberghin armoton tulkinta ajankohtaisesta aiheesta. Se jättää katsojan sydämen palasiksi, mielen pelokkaaksi ja todistaa elokuvan voiman ja mistä elokuva voi parhaimmillaan olla. Kiitos.

9-

...=)

Juno (Juno)

Juno on vuonna 2007 valmistunut draamakomedia. Sen ohjasi Jason Reitman ja käsikirjoitti Oscarin suorituksestaan saanut Diablo Cody. Elokuvan pääosassa on Oscar-ehdokas Ellen Page ja Michael Cera. Sivuosissa on Jennifer Garner, Jason Bateman ja Allison Janney. Elokuva tuotti yli 230 miljoonaa dollaria.
    Elokuva kertoo Juno MacGuffista (Ellen Page), joka tulee raskaaksi 16-vuotiaana. Vauvan isä on Junon ystävä Paulie Bleeker (Michael Cera). Ensin Juno harkitsee raskaudenkeskeytystä, mutta päätyy adoptioon. Hän löytää sopivan parsikunnan Markin ja Vanessan (Jason Bateman ja Jennifer Garner). Kun raskaus etenee Juno alkaa kyseenalaistamaan ystävyyssuhdettaan Paulieen ja miettii voisiko rakastaa tätä. Markista ja Vanessasta paljastuu myös uusia puolia. Junon vanhempien täytyy myös sopeutua koko asiaan.
      Aivan kuten Kramer vs. Kramer aikoinaan, Junokin on erittäin edityksellinen elokuva. Se kuvaa aiheita, joista yleisesti ei olla puhuttu. Niistä ei olla puhuttu, koska se puhe aiheuttaisi konflikteja. On ihmisiä, jotka vastustavat abortteja ja jopa adoptiota ja on ihmisiä, jotka puhuvat niiden puolesta. Ja aivan kuten Kramer vs. Kramer, Junokaan ei ota kantaa, ainakaan suoranaisesti. Se ei kerro, että pitäisikö teiniäitien saada oikeus aborttiin vai ei. Tai pitäisikö heidän tehdä se vai ei. Elokuvasta on helppo nostaa keskustelu, vaikka se ei sen tarkoitus olekaan. Elokuva nimittäin keskittyy kuvaamaan Junon itsevarmana, määrätietoisena nuorena naisena ja kuvaa kuinka hyvin elokuva, jonka päähenkilönä on nainen voi toimia. Tässäkin mielessä se on siis edistyksellinen. Kaikesta tästä progressiivisyydestä on kiittäminen elokuvan luojaa, käsikirjoittaja Diablo Codya. Upea käsikirjoitus, joka ihastuttaa tietyllä yksinkertaisuudella ja samalla moniulotteisilla teemoillaan ja ajatusmaailmoillaan. Hahmot, jotka on kirjoitettu värikkäiksi ja erittäin eläviksi, sekä rikkaasti rakentuva juonikaava tekevät käsikirjoituksesta yhden 2000-luvun huomioon otettavimmista. Myös elokuvan tyyli ja rakenne ovat virkistäviä ja hienosti luotuja. Screwball-komedian hienoimpia muotoja hyväkseen käyttävä Jason Reitman tekee Junosta virkeän, vaihtelevan elokuvan, johon katsoja mielellään uppoaa. Elokuva ei olisi kuitenkaan mitään ilman Ellen Pagen karsimaattista roolisuoritusta.

     Ellen Page on lahjakas. Hän on taitava komedian, draaman ja teatterin suunnilla ja yhdistää kaikki nämä taidot luoden vetovoimaisen, älykkään roolisuorituksen, joka kantaa elokuvaa pelkällä olemassaolollaan. Page käyttää taitavasti hyväkseen Diablo Codyn sulavaa käsikirjoitusta ja hioo roolisuorituksesta yksilöllisen, monimutkaisen ja ihmeellisen. Page ei myöskään revittele liikaa, vaan on juuri rajalla siinä, mitä Junon ajatuksista ajattelee ääneen. Page on itsevarma, rohkea ja muistettava. Hän keskittyy täydellisesti siihen mitä tekee ja osaa ottaa huomioon koko kuvan.
      Elokuvan muut näyttelijät ovat pahasti Pagen perässä. Michael Cera tekee varsin kiitettävää tulosta ja vastanäyttelee Ellen Pagen kanssa paremmin kuin monet muut näyttelijäkaksikot. Jason Bateman on itselleen tyypillisessä roolissa ja tykkään kovasti Batemanista ja hänen persoonastaan. Hän sopii hyvin rooliinsa, vaikka ei tässä elokuvassa ole kuin yksi tähti.

     Juno on kaikesta kiistanalaisuudestaan huolimatta ehdottomasti keskinkertaisuuden yläpuolella. Elokuva varmasti jakaa monet katsojat kahteen leiriin; ne jotka pitävät ja ne jotka eivät. Minulle elokuva on kuitenkin varsin kelpo, mallielokuva. Niin hieno käsikirjoitus, upea pääosa ja erilaisuudella ihastuttava elokuva, jonka jalan jäljissä jatkaa muun muassa (500) Days of Summer. Jos ei muuta niin ainakin mielipiteitä herättävä elokuva.

9-

...=)

Bridget Jonesin päiväkirja (Bridget Jones' Diary)

Bridget Jonesin päiväkirja on vuonna 2001 valmistunut brittiläinen romanttinenkomedia. Se perustuu Helen Fieldingin samannimiseen romaaniin. Sen ohjasi Sharon Maguire, joka kuulemma on Helen Fieldingin ystävä. Kirjan ja elokuvan hahmo, Shazzer perustuu Sharoniin. Shazzeria elokuvassa esittää Sally Phillips. Elokuvan nimiroolissa on Oscar-voittaja Renee Zellweger. Hugh Grant ja Colin Firth ovat Bridgetin on-off-poikaystäviä. Elokuva oli suurmenestys, tuottaen yli 280 miljoonaa dollaria. Renee Zellweger sai osastaan parhaan naispääosan Oscar-ehdokkuuden.
    Bridget Jonesin päiväkirja kertoo Bridget Jonesista, 30-vuotiaasta sinkusta, joka kamppailee laihdutusongelmien, vaihtuvien miesystävien ja toimittajanuran kanssa. Hänen palavan rakkauden kohde on Mark Darcy (Colin Firth).
      Bridget Jonesin päiväkirja on esimerkki siitä, miksi kunnioitan komedioita. Elokuva on aivan fantastinen. Se on hauska, sympaattinen, nerokas. Hahmot on upeita ja näyttelijäsuoritukset, etenkin Renee Zellwegerin, ovat huippuhuvittavia. Elokuva on osuva. Se tietää mistä kertoa ja tekee sen hauskasti. Toisin sanoen se on hauskaa, koska se on totta. Oikeita tilanteita, joissa kaikki ovat varmasti olleet, vähän kyllä paisuteltuina, mutta se komedian idea juuri onkin. Puhtaasti sanottuna elokuva edustaa kaikkea mitä komedian pitäisikin olla ja miksi niitä tulisi tehdä ja kunnioittaa. Komedia on vaikeaa, mutta Bridget Jonesin päiväkirja todistaa mitä komediaelokuva voi parhaimmillaan olla. Ohjaustyyli on juuri käsikirjoitukselle uskollista. Se vannoo sen nimeen ja Fieldingin ja Maguiren ystävyyden kyllä huomaa. Elokuvasta kuitenkin tekee niin upean puhdastaan Renee Zellweger.

     Renee Zellweger on huippuroolissa. Hän on uransa huipulla ja takoo elokuvasta kultaa. Hän ymmärtää komedian ja muokkaa hahmosta omansa. Hän on juuri oikeassa mitassa arvokas ja samalla naurettava. Hän pistää itsensä likoon ja antaa kaikkensa. Hän johtaa elokuvaa upeasti pääroolilla ja on todella rooliin sopiva. Hän osaa luoda sympatiaa ja viattomuutta ja kiltteyttä uskottavasti. Zellweger väistää kaikki kliseet ja mahdolliset virheet ja saa näyttämään kuin niitä ei edes olisi. Ja jos niitä on niin hän kääntää ne edukseen. Hän on loistava vuorovaikutuksessa vastanäyttelijöiden kanssa ja vetää roolin läpi, huolimatta sen suunnattomasti vaikeudesta.
      Hugh Grant on itselleen melko tyypillisessä roolissa, minkä hän esittää hyvin. Hän näyttelee valheita todella uskottavasti ja jättää katsojan arvailemaan, mitä roolihahmon todelliset motiivit ovat. Hän on viihdyttävä ja turvallinen kasvo ja niin sanotusti varma. Colin Firthin osa on suhteellisen helppo Zellwegerin massiiviseen suoritukseen verrattuna, mutta hän ei jää varjoon. Hän on täydellinen osa tätä kolmikkoa ja katsoja toivookin että Bridget ja Mark-kohtaukset tulisivat taas pian. Firth näyttelee erinomaisesti yhteen Zellwegerin kanssa, mikä on kyllä ehkä enemmän Zellwegerin ansiota.
     Bridget Jonesin päiväkirja on klassikkokomedia. Siinä on tiettyjä loppuunkuluneita piirteitä, mutta Zellweger pistää katsojan antamaan ne anteeksi. Elokuva on nerokas, hauska, oivaltava ja loppujen lopuksi täyttä viihdettä.

9-

...=)