Movie Monday #81 - Uusi Oscar-kategoria

"Mikä on sellainen elokuvanteon osa-alue, joka mielestänne ansaitsisi enemmän huomiota? Minkälainen palkinto gaalasta puuttuu?"

Olen luonnollisesti pohtinut asiaa paljonkin. Helppo vastaus olisi, että parhaan näyttelijäkaartin Oscar-palkinto puuttuu - kun esim. SAG-palkinnot palkitsevat myös näyttelijäkaartin olisi sellainen kiva myös Oscareissa. Mutta sitten kun miettii syvemmälti, tulevat ongelmat pintaan. Oscar on kuitenkin Oscar juuri sen statuksen vuoksi. Näyttelijälle on iso juttu voittaa Oscar. Pian kaikki, ketkä vain olisivat tarpeeksi hyvässä seurassa voisivat kutsua itseään Oscar-voittajaksi? Ei se kyllä toimisi.

Mikä puolestaan olisi minusta hyvä uusi kategoria, lainaisin Golden Globe-gaalasta, jossa palkitaan erikseen komeediset ja dramaattiset roolisuoritukset. Tässä kohdin puhutaan kuitenkin täysin erilaisesta näyttelemisestä ja usein koomiset roolisuoritukset eivät saa ansaitsemaansa arvostusta, kun sydäntäriipivät draamalliset suoritukset porhaltavat ohi Oscareissakin joka kerta. Erikseen siis Oscar komedian roolisuorituksille!

The Revenant, Room, The Danish Girl, Bridge of Spies
Voiko näitä edes verrata komedioihin?

...=)

Tim Burtonin painajainen ennen joulua (The Nightmare Before Christmas)

"Kurpitsakuningas kyllästyy halloweenin järjestämiseen. Hän eksyy kaupunkiin, jossa juhlitaan joulua, ja päättää ottaa jouluvalmistelut kaupunkinsa vastuulle" [lähde: Leffatykki]

Oli pakko ottaa tuo juoniseloste Leffatykista, kun niin iskevästi se siinä todettiin kahdella lauseella. Totta puhuen, en olisi edes Leffatykin puolelle mennyt eksyilemään, jos en sieltä jatkuvasti joutuisi tarkastamaan näitä elokuvien suomennoksia!!

Eniweis... Halloween taitaa olla vuosi vuodelta suositumpi Suomessakin? Minäkin vietin ensimmäistä kertaa elämässäni kavereiden kanssa Halloweenia ja tietenkin se tapahtui leffaillan muodossa. Katsoimme tämän ja toisen Burtonin leffan: Sweeney Toddin.

Muistelin, että olisin nähnyt tämän ennenkin ja ihan yhtä sekavat fiilikset oli leffasta sillonkin. En hirveästi pidä tästä elokuvasta. Ihan vain siksi, että juoni on tooooodella ohut. Ja silti leffassa tapahtuu yhtä sun toista. Oma aikansa menee ihan vain siihen, että tottuu tähän burtonilaiseen visuaalisuuteen. Muutenkaan Burton ei valitettavasti kuulu suosikkeihini, sama ongelma tuntuu olevan kaikissa elokuvissaan: visuaalisesti ihan kivoja, mutta sisällöltään olemattomia. Osaan arvostaa hienosti tehtyjä elokuvia vain tiettyyn pisteeseen asti, mutta täytyisi niissä silti olla jotain, mikä pitää katsojan mielenkiinnon yllä. Kuvakikkailuissa on myös se ongelma, että missä vaiheessa uskottavuus häviää kiiltokuvan tieltä kokonaan pois.

Sitten tässä vielä sorrutaan kardinaalisyntiin - keskityään ulkokuoreen niin paljon, että sisin unohdetaan. Tietyssä kohdin halusin heittää jotain televisiota päin ja huutaa, että ei näin! Tietyt hahmojen valinnat eivät käyneet järkeen ja esimerkiksi tämä Sallyn hahmo jäi niin irrationaaliseksi sivuhahmoksi, jonka monesta hetkestä ei ottanut erkkikään selvää. Välillä se nukkui jossain portin pielessä ja välillä käveli muitta mutkitta takaisin vangitsijan luokse - ärsyttävää!

Jäi myös kalvamaan mieltä, että mitä sen sydän-oven takaa olisi löytynyt?

btw. Tim Burton ei suinkaan ohjannut tätä elokuvaa...

...=)

Ylpeys ja ennakkoluulo (Pride & Prejudice)

Keira Knightley sai Oscar-ehdokkuuden vuonna 2005 osastaan tässä Jane Austen-filmatisoinnissa, esittäen Elizabeth Bennettiä, 1800-luvun Englannin seurapiirineitoa, jonka omalaatuiset sisaret (Rosamund Pike, Jena Malone, Carey Mulligan etc.) kaikki etsivät itselleen puolisoa temperamenttisen äitinsä (Brenda Blethyn) huohottaessa niskaan.

Ajoittain tämä Joe Wright-ohjaus lipuu melodraaman puolelle ja huokuu vähän liikaa vanhanaikaisia kliseitä, mutta varsin yltiöromanttisesta aihepiiristään huolimatta, paketti pysyy kasassa. Liekö se Knightleyn vahvan pääosan ansiota tai hyvin kirjoitetun juoniarkin ja sivuhahmojen - en tiedä. Tai sitten vain tykkään seurata ihmisten romanttista rakkautta ja elämäniloa tulevaisuuden toiveita kohtaan. Toki kuvaus on vahvasti aikaansa sidottu ja tiettyjä asioita katsoo ihan vain silmät pyöreinä nykypäivän lasien takaa vain ihmetelläkseen tuon ajan menoa. En tiedä, mitä itse tekisin, jos olisin sidottu tuollaisiin yhteiskuntanormeihin. Kaikkeen tietysti tottuu.

On sinänsä ihan virkistävääkin katsella 1800-luvun romanssia eikä tarvitse koko ajan vahdata, että missä kohtaa romantiikkaelementti ampuu yli. Kun nykyajan kyynisyys poistetaan kuvasta, on helpompi antautua romanttisen tarinan vietäväksi.

Through the Wormhole with Morgan Freeman-dokumenttisarjassa Morgan Freeman haastattelee tutkijoita, joiden mukaan on todennäköisempää, että universumimme on oikeasti virtuaalisimulaatio kuin biologinen olemassaolo. Toisin sanoen, olisimme tulevaisuuden ihmisten luomassa virutaalisimulaatiossa heidän esi-isistään todennäköisemmin kuin eläisimme "oikeasti".

Miksi kerroin tämän? No, Ylpeys ja ennakkoluulo, vaikka varsin viihdyttävää ja hyvin kirjoitettua tarinaa, niin ei ole kauhean syvällinen. Mutta siinäpä jotain pureskeltavaa ainakin...

...=)