Arvostelu: Annihilation

Ohjaaja-käsikirjoittaja Alex Garlandin edellinen, Ex Machina, teki lähtemättömän vaikutuksen. Hänen seuraava tekeleensä, Annihilation kiinnosti jo siis siitä asti, kun näyttelijäkaartiin luettiin kuuluvaksi Natalie Portman, Jennifer Jason Leigh, Gina Rodriguez ja Garlandin vakiokasvo Oscar Isaac. Jossain vaiheessa taisin kuitenkin räpyttää silmiäni ja sillä välin Netflix oli ehtinyt kaapata elokuvan omiin valikoimiinsa, tyypilliseen tapaansa ilman ennakkovaroitusta. Mutta ainakin se mahdollisti sen, että elokuva oli nyt helposti katsottavissa.

Leffa kertoo alien-hyökkäyksestä, joka jättää jälkeensä hitaasti leviävän energia-alueen, jonka sisällä tapahtuu omituisia asioita. Oscar Isaac esittää sotilasta, joka katoaa alueella ja perään lähtee vaimoke Natalie Portman mukanaan muita tutkijoita aina Jennifer Jason Leighista Tessa Thompsoniin.

Kuvaus oli todella kaunis. Liekö tässä ensi vuoden erikoistehoste-Oscarmatskua, en tiedä, mutta puolet elokuvan nautinnosta vähintään tulevat tästä scifimaailmasta, joka leikittelee katsojan aisteilla. Joku sanoo maailmaa myös pelottavaksi, mutta pyh plääh se mitään pelottava ollut. Olisin kaivannut jopa enemmän raakuutta tähän maailmaan. Nyt kaikki tuntui kuin ihmeen kaupalla menevän kuitenkin suht hyvin.

Ehdin jo jossain vaiheessa ilakoimaan, että kerrankin leffassa on myös läjäpäin naishahmoja ja vieläpä sellaisia, jotka ovat kylmäpäisiä, pelottomia ja koviksia. Klassisesti nuolaisin kuitenkin ennen kuin tipahti, ja jossain vaiheessahan sitten kerronta taas muuttaa naissankarit hysteerisiksi damsel-in-distress-kuvauksiksi. Turhauttavaa. Ja erityisen harmittavaa oli, kun yht'äkkiä kesken kaiken jokaiselle naishahmolle keksittiin joku tuulesta temmattu taustatarina, minkä takia he olivat lähteneet tälle vaaralliselle tutkimusmatkalle - ikään kuin he muuten eivät olisi lähteneet. Muutenkin siis nämä naiset löytävät tiensä alien-alueelle vasta monen vuoden jälkeen, kun lukuisat miehet ovat käyneet - vailla minkäänlaista taustatarinaa - tutkimassa ja seikkailemassa alueella vain haluna pelastaa maailma. Mutta sitten vasta kun miehet loppuneet kesken, niin sitten voi naiset lähettää alueelle - eipä kai tässä enää mitään menetettävää, vai miten se argumentti meni?

Mutta tälläiset ärsyttävät nipotukset sivuun jättäen - elokuva oli todella erilainen, virkistävä, hienosti tehty ja kauniisti kuvattu. Olisin kaivannut jopa enemmän vain uskallusta tehdä maailmasta vielä hullumpi ja mielikuvituksellisempi. Joku on sanonut tätä leffaa oudoksi ja arvoitukselliseksi, minusta olisi voinut olla jopa enemmän filosofisempi ja psykedeelisempi. Lopustakin olisin ehkä katkaissut osia pois, sillä minusta avoin loppu toimii paremmin, jos se on kunnolla kryptinen.

Erityisesti pidin Jennifer Jason Leighin roolisuorituksesta.

...=)

Ex Machina (Ex Machina)

Domhnall Gleeson on sci-fi-trillerin pääosassa Caleb, nuori ohjelmoija. Hän on töissä hakukoneyhtiössä. Hän voittaa viikon yhtiön johtajan, Oscar Isaacin esittämän Nathanin eristäytyneessä keskuksessa, jossa selviää, että Nathan on luonut tekoälyn ja Caleb on tuleva suorittamaan tälle, Avalle (Alicia Vikander), Turingin testin, eli käykö tekoäly ihmisestä.

On kuin joku olisi tehnyt elokuvan suoraan minulle. Rakastan toimivia trillereitä, joissa loppuratkaisua saa jännittää sormet suussa. Sen lisäksi erityistä herkkua on, jos elokuva osaa herättää kysymyksiä filosofisella pohdinnallaan ja mikä parempi väline siihen, kuin tekoäly? Tekoälyyn (ja tulen käyttämään sanaa tekoäly seuraavaksi aika monta kertaa) liittyy niin monta kysymystä.

Olin erittäin yllättynyt elokuvan platonilaisesta tematiikasta. Elokuvan loppu on kuin kuvitettu versio luolavertauksesta. Tämä on yksi näistä lukemattomista pohdinnoista, joita tekoälyyn liittyy. Samaa ajatusta leikiteltiin myös vuoden 2013 elokuvassa Her. Mitä tarkoitan on, että ihmisen tajunta saattaa olla vain yksi tippa valtameressä. Me emme tiedä, mitä todellisuus on. Meidän rajalliset aivomme eivät ymmärrä olemiseen liittyviä muotoja. Emme tiedä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen, emme tiedä, miksi olemme olemassa. Tästä johdettuna: voisi kuvitella, että jos tekoäly on olemassa, ymmärtäisikö hän "elämän suuria kysymyksiä" paremmin. Ja vielä tärkeämmin; mikä on ihmisen rooli näissä pohdinnoissa?

Elokuvassa on hieno sitaatti:

"Eräänä päivänä tekoälyt tulevat katsomaan meitä ajassa taaksepäin, samalla tavalla kuin me katsomme taaksepäin ajassa fossiililuurankoja Afrikan tasangoilla".

 Olin suorastaan mykistynyt kuinka kokonaisvaltaisesti elokuva pystyi esittämään tekoälyyn liittyvät kysymykset ennakkoluulottomasti. Toisin kuin useimmissa elokuvissa nykyään, katsojaa ei pidetä tyhmänä. On myös aika lailla katsojasta kiinni, että mitä elokuvasta jää käteen. Kyseessä ei missään nimessä ole mikään toimintarymistely, jossa robotit valloittaisivat maailmaa ja jonkun sankarin olisi määrä pysäyttää tämä robotti-invaasio. Elokuva keskittyy aika pitkälti kysymysten esittämiseen. Mikä on tekoälyn ja ihmisen suhde? Mitä tekoäly mahdollisesti saattaisi haluta? Pystyykö tekoälystä koskaan luomaan ihmismäistä ja vielä tärkeämmin: miksi pitäisi? Myös monissa kauhuelokuvissa (lue: Frankenstein) käytettyä teemaa ihmisen suhteesta jumalaan esitetään. Onko ihmisellä valtuudet luoda uudenlainen elämismuoto. Mitkä ovat siihen liittyvät velvoitteet? Koskeeko sama moraali ja etiikan lait tekoälyä, kuin ihmistä? Pitäisikö tekoälyä verrata ihmiseen vai eläimeen? Ehkä itsestään selvä kysymys on myös, että miten me voimme luoda tekoälyn, jos emme itsekään tiedä, mikä tekee meistä ihmisiä, toisin sanoen: mistä ihmisyys koostuu? Elokuva ei siis todellakaan jää puolitiehen tämän teeman esittelemisessä.

Mitä en itsekään tullut ajatelleeksi oli, että miksi tekoäly tyytyisi miellyttämään ihmistä, tulemaan ihmisen kaltaiseksi tai haluamaan samoja asioita? Tärkein kysymys elokuvasta jäikin käteen oli tekoälyn motiivit. Näitä on mielenkiintoista pohtia kaiken muun lisäksi. Koska mitä harvoin tulee ajatelleeksi on, että sen lisäksi, että emme voi ymmärtää tekoälyn todellisuutta, emme myöskään voi ymmärtää hänen motiivejaan tai edes mitä hän haluaisi. Onko tekoälyn olemassaolon syy eloonjäämiskamppailu. Ihmisethän ovat täysin jumissa siinä, että täytyy elää. Kautta aikain ihmisten suurin kamppailu on ollut selvityminen, eloonjäämiskamppailu. Siihen koko sivilisaatiomme pohjautuu, evoluutio, kehitysaskeleet, kaikki mitä nykyään ajattelemme, tunnemme ja tiedämme ovat seurausta syvästä halustamme elää. Onkin siis mielenkiintoista pohtia tekoälyn joko olemassaolevaa tai olematonta kamppailua selviämisestä ja eloonjäämisestä.

Elokuva käy myös psykologisesti mukaansatempaavaksi ja jännittäväksi, muun muassa klaustrofobisella otteella, joka kiristää tunnelmaa todella ahdistavasti. Tätä edesauttaa myös musiikki ja käsikirjoituksen upea painotus, jossa kaikkia kysymyksiä ei heitetä ilmaan naiivisti, vaan myös niin sanottua päänsisäistä dialogia käydään, josta tietenkään katsoja ei saa sen enempää irti kuin tilannetta muuten vain tarkastelevakaan saisi oikeassa elämässä. Tämä on tehokeinona melko hyytävä. Näyttelijäsuoritukset ovat todella tärkeitä, sillä Domhnall Gleeson ja Oscar Isaac ovat molemmat todistaneet mittavan eläytymiskykynsä, ja ovat eittämättä tämän hetken johtavia näyttelijöitä - ainakin parhaimpiin projekteihin tarttuvia. Alicia Vikanderilla kuitenkin suurin haaste, sillä hänen täytyy näytellä epäinhimmillistä tekoälyä uskottavasti. Hänen täytyy samaan aikaan näytellä robottia, mutta kuitenkin sellaista, joka haluaa näytellä ihmistä. Elokuvan ohjaus on aistillista ja älykästä - itse asiassa en edes pysty sitä liiemmin erittelemään, sillä elokuva liikkuu todella sulavasti monella eri tasolla, filosofisine ja psykologisine puolineen. Ohjaaja Alex Garland on myös käsikirjoittanut elokuva ja mikä käsikirjoitus se onkaan. Älykäs, sivistynyt, syvällinen, vaikuttava - kaikkea mitä käsikirjoitukselta voi toivoa. Toivon, että ensi vuoden Oscareissa tätä saavutusta muistettaisiin.

Kuten sanottu, elokuva oli vähintäänkin sanottuna mielenkiintoinen, toisin sanoen, minulle tehty. En yhtään ihmettele, miksi New Scientist-lehti käytti monta sivua elokuvan arvostelemiseen. Ex Machina todella ansaitsee ja suorastaan tarvitsee keskustelua ympärilleen, toivon, että olen osakseni siihen nyt osallistunut. Yksi kokonaisvaltaisimmista elämyksistä, joita minä olen elokuvista saanut.

...=)