Arvostelu: Justice League

No olihan se. Huono.

Steppenwolf (Ciarán Hinds), myyttinen tarupahis nousee tuhkista palauttaakseen maailman alkukantaiseen tilaansa, joka ilmeisesti muistuttaa jonkinlaista helvetin tulta. Vastaan nousee Batman (Ben Affleck), Wonder Woman (Gal Gadot), Aquaman (Jason Momoa), The Flash (Ezra Miller), joku robottihöskä (Ray Fisher) sekä edellisessä leffassa kuollut ja kuopattu Superman (Henry Cavill).

Loistavan Batman V Supermanin jälkeen, jatko-osa vajoaa näin alas. Syykin on selvä; kuvaaja vaihtui. Batman V Supermanin kuvannut Larry Fong on saanut kenkää ja tilalle palkattu Fabian Wagner on umpisurkea. Siinä missä Batman V Superman oli huono hyvällä tavalla, Justice League on vain huono. Kuva ei herää henkiin.

Myös Hans Zimmer ja Junkie XL ovat passitettu pellolle ja tilalle löydetty vielä surkeampi säveltäjä Danny Elfman. Taso siis vain laskee. Pahiten leffa kuitenkin kompastuu, kun joku on viisauksissaan tehnyt päätöksen lätkiä CGI-filttereitä vähän sinne tänne, huolimattomasti, kömpelösti ja auttamattoman rumasti. Koko leffa on niin teennäisen näköinen, ettei sitä usko enää edes elokuvaksi. Se on kuin jonkun graafikoksi opiskelevan lopputyö, jossa hän on vain leikitellyt tietokoneen editori-ohjelmansa kaikilla mahdollisilla nappuloilla ja toiminnoilla. Huhun mukaan jopa Henry Cavillin ylähuuli oli CGI-filtteröity, sillä Cavill kasvatti viiksiä seuraavaa rooliaan varten. Siltä jälki kyllä näyttikin. Vähän aikaa piti oikein siristellä silmiään, että mitäs Cavillin kasvoille on sattunut, kunnes muistin tällaisen kivan pienen anekdootin.

Käsikirjoituksen puutteet antaisi vielä anteeksi, jos elokuvassa olisi sielu. Mutta koska elokuva on kuin Väritä-Numeroiden-Perusteella -kirja, myös juonen puutteet nousevat esille tavalla, joita niitä ei ehkä haluttaisi korostettavan. Kaiken kaikkiaan kirjoitus on ongelmallista, koska se on niin irrallista. Hahmojen matka on harvinaisen ohuilla tikeillä yhteen kyhätty. Se kuuluisa punainen lanka jää odottamaan noutajaansa.

Tämän takia aina korostan, että elokuvien tulisi lähteä liikkeelle visiosta. Haluan, että tekijällä on syvä palo - tunne, että juuri tämä tarina vain täytyy synnyttää ja saattaa katsojien katsottavaksi. Silloin elokuvalla on jonkinlaiset edellytykset onnistua. Mutta liian usein nykyään elokuvia on alettu tuottamaan päin vastaisella metodilla. Markkinatutkimukset päättävät, että koska Avengers menestyy, tarvitsee DC:nkin tuottaa supersankarien yhteenkokoontuminen. Sitten tämän ympärille kasataan tekijät ja he joutuvat heittämään asioita sinne tänne, että saavat kokoon jonkinlaisen leffan vastaamaan kysyntää. Mutta ei yksikään elokuvankatsoja tilannut tällaista. Me haluamme, että taitelija - oli se sitten ohjaaja, käsikirjoittaja tai jopa näyttelijä - antaa meille jotain, mistä on itse ylpeä. Kun hän uskoo teokseen, mekin uskomme.

Eli summa summarum, tämä nyt oli tällaista kokoon kyhättyä liukuhihnatuotetta.

Ja yllättäen, kun elokuvan taso laskee, niin uppoavat myös näyttelijät sen mukana. Ben Affleck on aivan naurettava tässä, Gal Gadot tuntui näyttelevän vain itseään, Ezra Miller oli jopa koomisen huono, jopa Amy Adams romahtaa leffan painon alle. Ainoa, joka pysyy joten kuten pinnan päällä, on Diane Lane. Myös Jason Momoan karisma antaa jotain toivoa Aquamanista. Tässä hän oli hukkaan heitetty ja ajoittain jopa korni. Mutta toivon, että hänet voidaan vielä pelastaa.

Mutta Justice Leaguea ei pelasta enää kukaan. Yksi pieni vinkki nyt studiopomoille: jättäkää tällaiset tuotantotehostetut liukuhintatuotteet tekemättä ja panostakaa oikeisiin taitelijoihin ja heidän ideoihin. Tällaisella elokuvatuotannolla te syötte vain omaa kättänne. Ainakin pidemmän ajan puitteissa.

 ...=)