...elokuvista, sarjoista ja vähän muustakin

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leslie Mann. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leslie Mann. Näytä kaikki tekstit

Arvostelu: Blockers

Olin ihan varma, kun nyt jo pari viikkoa sitten näin elokuvateatterissa jopa toimivan komedian (Game Night), että ei minulla kahta kertaa peräkkäin hyvä tuuri kävisi, joten varauduin tämän olevan jotain aivan sietämättömän järkyttävää, mutta ällistyttävän suureksi yllätyksekseni myös tämä toimi! Suosittelen siis kaikille hauskan ystäville.

John Cena, Leslie Mann ja kolmas heppu ovat kaikki lukiolaistyttöjen vanhempia ja kaikki olleet tiiviissä vuorovaikutuksessa siitä asti, kun tytöt olivat lastentarhassa. Nyt he ovat valmistumassa lukiosta ja heidän villit suunnitelmat paljastuvat vanhemmille, jotka pyrkivät ne estämään.

Juoni siis kuulostaa infernaalisen huonolta. Mikään ei ole väsyneempi klisee kuin ylihuolehtivaiset vanhemmat nolaamassa teini-ikäisiä lapsiaan. Ja se ei ole missään vaiheessa ollut hauskaa. Onneksi elokuva kuitenkin kiertää tälläisen tyypillisen juoniterritorion kaukaa. Tästä tuleekin jonkinlainen pakomatka, kissahiirityyppinen elokuva, jossa vanhemmat jahtaa tässä tapauksessa lapsiaan kreisistä tilanteesta kreisiin tilanteeseen, koskaan täysin saavuttamatta heitä. Kai tätä voisi kutsua jonkinlaiseksi heist-elokuvaksi tai komediaksi Tom & Jerry tai Vaaleanpunainen pantteri tai Kelju K. Kojootti -perinteeseen sopien.


Elokuvassa saa nauraa. Eli voi huokaista helpotuksesta. Sehän se komedian tärkein toiminnallinen funktio onkin ja siksi välillä koen turhana arvostella komedioita tyypillisten elokuvien tapaan. On hauska, on ainoa, mitä näistä tarvitsee ja kannattaa sanoa. Itse olenkin vähän kreisi-sekoboltseilukomedioiden ystävä ja en voi kuin olla nauramatta, kun homma menee överiksi.


Yllätyin erityisesti John Cenasta. Olen häntä jossain toimintajutuissa nähnyt ja ne olivat jotain aivan hirveää katsottavaa. Shown hän varasti jo Amy Schumerilta Trainwreck-komediassa ja tässäkin hän pääsee venyttelemään komedian lihaksiaan ja vetreät ovat. Eniten sai nauraa hänen täydelliselle ajoitukselle tilannekoomisissa hetkissä.


Leslie Mann oli oma ärsyttävä itsensä. Siinä on kyllä laiska nainen, kun joka komediaan ottaa saman ärsyttävän koomikkopersoonansa. Mutta tämä sai minut itse asiassa kiinnostumaan millainen hän olisi draamallisessa osassa. Hänellä oli muutama hetki, kun hän veti tulkintansa melkein jopa koskettavaksi. Hänen kupliva persoonansa voisi taipua hyvin johonkin syvällisempään rooliin. Haluaisin nähdä kun hän murtaa korean ulkokuorensa ja paljastaakin haavoittuneemman puolensa. Jotain vikaa on varmaan minussakin, kun aina vetämässä kaikkia synkkyyttä kohti, mutta siellä makaa oma kiinnostuksenkohteeni, niin minkäs teet....



Mutta siis joo, kyllä minä näistä komedioistakin pidän ja varmasti vielä enemmän kuin niin moni muu. Näkisin hyvinkin, että joku vetää tälläisestäkin pätkästä herneen nenään ja katsoo aivan liian tosissaan. Tämä on kuitenkin ehkä vähän nuoremmille suunnattu bailuleffa, jossa tilanteet on seksin, huumeiden, kännäämisen ja sekoilun ympärillä pyörivät ja mitä hauskimmalla tavalla.



 ...=)


How to Be Single (How to Be Single)

Voiko itseään koskaan tuntea? Siitä olettamuksesta How to Be Single -niminen elokuva ainakin lähtee liikkeelle. Päähenkilö Dakota Johnson jättää poikaystävänsä oppiakseen tuntemaan itsensä. Hän tutustuu Rebel Wilsonin sinkkuun ja yhdessä he tutustuvat sinkkuuteen New Yorkissa. Dakota Johnsonin sisko, Leslie Mann, on puolestaan ollut yksi jo kauan ja miettii lapsenhankkimisvaihtoehtoja, yksin.

Pidin elokuvasta yllättävän paljon. Ehkä pystyn paremmin samaistumaan tälläiseen romcomiin, jossa päätavoite ei olekaan se parisuhde, vaan löytää yksinolon tarkoitus ja kumota vanhat olettamukset yksinäisyydestä. Elokuvassa on hieno viesti siitä, että monet ovat parisuhteessa vain sen takia, että pitävät rakastumisesta - ei niinkään siitä rakastumisen kohteesta. Nimenomaan monet pakenevat parisuhteeseen itseään. Kun määrittää itsensä siten, miten toinen näkee sinut, välttyy tuntemasta koskaan itseään. En tiedä, onko useimmat parisuhteet tälläisiä, mutta ainakin elokuva esittää hienon vasta-argumentin sellaisille parisuhteille. Suosittelen kaikille, jotka ei ymmärrä yksinäisyyttä tai yksinolon ihanuutta.


...=)




Se toinen nainen (The Other Woman)

Hollywood hömppä=Hollywoodissa tehty elokuva, pääosassa tunnettu tähtinäyttelijä, käsikirjoitus ennalta-arvattava.

Elokuva on elokuva. Nyt se on sanottu. Vielä erityisemmin; Hollywood on Hollywood. Se on maailman suurin elokuvateollisuus. Syystä. Omasta mielestäni Hollywood on Se Oikea. Sadat miljoonat ovat rakastuneet Hollywoodin taianomaisiin satuelokuviin tai räjähtäviin toimintaelokuviin. Suuria tähtiä kuten Cameron Diaz, ihaillaan täydestä sydämestä, ympäri maailmaa. Olen jo aikaisemmin todennut, että tähtinäyttelijät ansaitsevat asemansa, sillä vain oikeasti sen ansaitsevat nousevat tähdiksi. Heillä on se karisma ja vetovoima, jota tähti tarvitsee. Täytyy siitä siis silloin maksaakin. Presidenteillekin maksetaan isoa palkkaa, koska vain niin harva pääsee presidentiksi ja vain harva siihen pystyy. Joka tapauksessa Hollywood hömppä ei ole mikään aliarvioitava tekijä.
    Se toinen nainen kertoo Cameron Diazin esittämästä lakimiehestä Carly Whittenistä, joka rakastuu Nikolaj Coster-Waldaun esittämään komeaan hurmuriin Mark Kingiin. Pian Carlylle kuitenkin selviää, että Mark on naimisissa Leslie Mannin esittämän Kate Kingin kanssa. Kate murtuu henkisesti ja pystyy löytämään tukea vain Carlysta. Heidän ystävystyttyään heille paljastuu, että Markilla on vielä kolmaskin nainen elämässään; Kate Uptonin esittämä Amber. Luonnollisesti he ystävystyvät myös Amberin kanssa ja pian heille muodostuu kostosuunnitelma Markille. Katen veljeä esittää Taylor Kinney ja Carlyn assistenttia Nicki Minaj.

"Tässä elokuvassa on huumoria, ronskiutta, heittäytymistä, elokuvallisuutta, fantasiaa mitä ikinä Hollywood hömpästä kuuluukin etsiä"

     Nick Cassavetes on ohjannut sellaisia elokuvia kuten The Notebook-Rakkauden sivut ja My Sister's Keeper, jossa Cameron Diaz jo näytteli aikaisemmin hänen ohjauksessaan. Täytyy kyllä nostaa hattua Nick Cassavetesille. Hän ryntää täysin Hollywoodin ytimeen. Hän saavuttaa sen, mikä tekee hömpästä niin hyvää. Tarkemmin sanottuna romanttisesta komediasta tekee hyvää se, että elokuvan jälkeen katsoja kokee itsensä ainutlaatuiseksi, yksilölliseksi. Elokuva keskittyy aina kahteen, kolmeen henkilöön, jolloin katsoja näkee, että heidän maailmassaan he saavat huomiota. Jokainen ihminen haluaa tulla huomatuksi. "Oikeassa maailmassa" se on välillä vaikeaa, nimittäin ihmisiä on niin paljon - ajoittain saattaa tulla sellainen olo, että ei itsellä ole mitään väliä, kukaan ei katso eikä huomaa minua, hukun massaan. Kun katsoo elokuvan, kuten Se toinen nainen, voi kokea myös itsensä elokuvan päähenkilöksi. Voi ensinnäkin samaistua elokuvan henkilöihin ja siten toteuttaa yksilöllisyytensä ainutlaatuisuutta. Elokuvassa henkilöt nähdään. Katsoja huomaavat heidät ja tiedostavat heidät - siksi näitä elokuvia on niin hienoa katsoa. Ne vievät meidät pois meidän omasta todellisuudesta ja antavat meille hetkeksi tilaisuuden loistaa ja nauttia, luopua huolesta ja heittäytyä elokuvaan. Mutta ainakin minun mielestäni elokuvan täytyy olla tarpeeksi hyvä, tarpeeksi epäuskottava, kliseinen, hauska, hömppä, jotta tämä onnistuu. Se toinen nainen on juuri tätä. Tehty laadulla, panostettu näyttelijöihin ja hankittu elokuvaan mahdollisimman paljon mielikuvitusta.

      Cameron Diaz on tähtinäyttelijä. Piste. Hän tietää miten johtaa elokuvaa, miten olla päähenkilö ja elokuvan keskiössä. Hän on hionut romanttisen komedian taitamuksensa huippuunsa ja käyttää häikäilemättömästi hyväkseen vetovoimaansa ja oikean ammattilaisen tavoin uskaltaa heittäytyä rooliinsa. Hän saa sen täyteen loistoa ja karismaa, eleganssia ja kauneutta, häntä on helppo katsella - hän on vaivaton roolissaan. Myös hänen komediallinen ajoitus on naurettavan hyvä. Kohtaus rannalla, jossa hän ajaa takaa Kate Uptonin täydellistä täydellisempää naista on puhdasta komediaa parhaimmillaan. Kuten sanottu Kate Upton on roolissaan täydellistä täydellisempänä naisena täydellinen. En tiedä voisiko roolia mitenkään erilaisesti edes esittää. Kun taas sitten Leslie Mann on ehkä hienoinen pettymys. Hän ehkä liikaa nojaa roolinsa varaan ja lopputuloksena on ärsyttävyys ennemmin kuin samaisuttavuus tai edes hauskuus tai puhumattakaan elokuvallisuudesta. Hän saavuttaa jopa tylsyyden asteen näyttelemisellään, sillä hänen kuolettavan pitkät valitusmonologinsa saivat ainakin minut haukottelemaan ja kuten sanottu ärsyyntymään hahmoon.

"Hollywood ei ole kirosana..."

     Verrattuna esimerkiksi elokuvaan Rakkaudesta, unelmista ja kaloista, on Se toinen nainen täydellisyys. Tässä elokuvassa on huumoria, ronskiutta, heittäytymistä, elokuvallisuutta, fantasiaa mitä ikinä Hollywood hömpästä kuuluukin etsiä, kun taas ensin mainittu elokuva oli säälittävä yritys yhdistää Hollywood hömppää johonkin draaman kaltaiseen. Olen sitä mieltä, että elokuva on elokuva, Hollywood on Hollywood, kuten myös, että genre on genre. Ei se tee elokuvasta huonoa, että se on tiettyä genreä, vaan se, että onko se samaisuttava, onko sitä hyvä katsoa, millaisen olon se nostaa katsojalle ja onko se toteutettu intohimolla myös tyylilajia kohtaan. Se toinen nainen-elokuvaa katsoessa voi todeta, että ketään elokuvantekijöistä ei ole luovuttanut ja eikö se riitä? Tarkoitan vain, että elokuva palvelee tarkoituksensa ja vielä hyvin palveleekin. Hollywood ei ole kirosana...








...=)