Rakastuin tulisesti ohjaaja Daniel Barnzin elokuvaan Cake. Hän on myös ohjannut elokuvan Won't Back Down, pääosissa Viola Davis ja Maggie Gyllenhaal, vuodelta 2012. Won't Back Downissa on kuitenkin ongelmansa ja siksi en tästä elokuvasta yhtä paljon pidäkään.Elokuva kertoo Jaime Fitzpatrickista (Maggie Gyllenhaal), köyhästä äidistä tyttärelleen Malialle, joka on lukihäiriöinen. Jaimella ei ole varaa yksityiskouluun ja Malia joutuu kestämään lukihäiriönsä kanssa surkeassa julkisessa koulussa. Yhdessä koulun yhden opettajan, Nona Albertsin (Viola Davis), Jaime kuitenkin käy taistoon koulun hallituksen jyrkkää byrokratiaa vastaan muuttaakseen opetusta tyttärelleen parempaan suuntaan.
Tarina on ylevä. Se on sankarillinen, hyvänmielen-opetus-elokuva. Ongelma elokuvassa piilee sen rakenteessa. Kohtauksia ei ole osattu painottaa oikein. Barnz ei saa tarpeeksi syvyyttä tärkeisiin kohtauksiin, jolloin niistä tulee samaa virtaa kuin vähäpätöisimmistä, kevyemmistä kohtauksista ja se luo efektin, että asiat vain sysätään maton alle ja jätetään sinne, pois loppuratkaisun tieltä. Kuulostaa sekavalta, mutta yritän demonstroida tätä esimerkillä. Kun meillä on nyt kohtaus, kohtauksessa tulisi tuoda ilmi, että tietty hahmo on käsitellyt menneisyytensä ongelmat ja jatkaa niistä eteenpäin. Ja jos tämä kohtaus etenee samalla gravitaatiolla: samalla vauhdilla, samalla tunnelmalla kuin kohtaus, jossa hahmon menneisyyden ongelmat esiteltiin, tulee katsojalle sellainen vaikutelma, että ei ne ongelmat niin isoja olleetkaan.
Ehkä tälläinen rakenne on tarkoituksella haettu. Se antaa loppuratkaisulle kyllä paljon vaikuttavuutta ja saa sen oikein nousemaan ylös elokuvan tasolta, mutta se tekee koko muusta elokuvasta, valitettavasti, valitettavan turhaa. Kun koko elokuvan paino on kasattu elokuvan loppuun, on se vähän sama asia kuin kirjan alussa lukisi ohjeet, että miltä sivulta loppuratkaisun voi katsoa ja kehottaa menemään suoraan sinne.
Kuulostaa sekavalta kriitikiltä, mutta näin minä asian koen. Myös tietty imelyys ja siirappisuus valitettavasti ryömii mukaan, pakostakin, tämän aihepiirin elokuvaan. Näyttelijät ovat kuitenkin huippuvedossa. Gyllenhaal on aina yhtä karismaattinen ja kokonaisvaltaisen täydentävä. Davis on yksi aikansa upeimmista näyttelijöistä. Jo sellaiset huollitellut ykistyiskohdat kuin hänen hengityksensä tauotus tai se miten hän liikuttaa huuliaan lähikuvassa ovat uskomattoman tarkkaa, voimallista näyttelemistä. Ja sivuosissa pyörii vaikuttava nimi jos toinenkin. Oscar Isaac, Holly Hunter, Rosie Perez ja Ving Rhames ovat kaikki mukana aika sympaattisissakin rooleissa. Kaiken kaikkiaan elokuva on kuitenkin pettymys. Se ei ole huono missään nimessä - ei ole tylsä tai liian kliseinen. Voisi oikeastaan kuvitella, että Cake on luontaista jatkoa tälle elokuvalle. Suunta on siis ylöspäin. Tämä elokuva keskitasoa, Cake mestariteos. Lineaarinen, ylöspäin kulkeva käyrä, tämän miehen taidoissa. Ja jos ei muuta, niin pitäisi tämä elokuva näyttää kaikille maailman päättäjille tai ainakin niille, jotka haluavat koulutuksen olevan vain varakkaiden etuoikeus...
...=)
