Mona Lisa Smile (Mona Lisa Smile)

Olen aina miettinyt miksi ihmiset haluavat oppia läpi elämänsä. He kertovat kuinka he eivät koskaan halua lopettaa oppimista ja minä en ymmärtänyt koskaan. Miksi? Eikö olisi hauskaa tarttua hetkeen ja elää välillä? Ketä jaksaa kiinnostua oppimisesta koko ajan? Katsottuani tämän elokuvan, tajusin, että voi oppia oppimaan.
      Valmistunut vuonna 2003, Mona Lisa Smile, pääosissa Julia Roberts palavasti tulkitsemassaan osassa, taidehistorian opettajana Katherine Ann Watsonina 1950-luvun tyttöjen yliopistossa, kertoo kuinka uusi opettaja teki vaikutuksen perinteisiin ja kaavoihin kangistuneisiin oppilaisiin.

       Elokuvan juoni teki minuun ison vaikutuksen. Se ei sisällä tyypillistä kaavamaista juoniarkkia ja sen analysoiminen on todella inspiroivaa. Päähenkilön motiivit ja tavoitteet ovat jätettty melko tulkinnan varaiseksi, mistä pidin, koska se oli hyvin intellektuallisesti stimuloivaa.  Elokuvan teema on selvästi kyseenalaisuus ja mikä on oman elämän motiivi. Elokuvassa haetaan katsojalta heränneitä ajatuksia ja asetetaan katsoja tarkastelemaan omaa elämäänsä, mikä voi olla todella mielenkiintoista, koska elokuvasta saa enemmän irti ja ehkä jopa oma elämä saa uutta makua.

Elokuva on kaunis

Mitä on kauneus? Kauneus on ominaisuus, jonka tarkastelu antaa mielihyvän tunnetta. Elokuva on hyvin visuaalinen. 50-luvun maailma on toteutettu erittäin valokuvalliseksi ja kaikki aina puvustuksesta asti on hyvin harkittua ja miellyttävää. Elokuva myös haastaa kyseenalaistamaan. Voinko siis todeta, että elokuva on kauneus, etenkin, kun se tarkoittaa eri ihmisille eri asiaa? Elokuvan kauneus onkin nimenomaan sisäistä kauneutta. Se on kauneutta, jota katsojaa tuntee itseään kohtaan katsottuaan elokuvan. On tärkeää huomioida ne tunteet, jotka omassa kehossaan havaitsee elokuvan jälkeen ja niiden varaan perustaa arvio elokuvasta. Mona Lisa Smile on kaunis elokuva

Elokuva on mielenkiintoinen

Mielenkiintoisuus on yhtä outo sana kuin kauneus. Millä oikeudella jokin toinen asia on mielenkiintoisempaa kuin toinen? Eikö kaikki maailman asiat ole yhtä kiinnostavia? Mona Lisa Smile tarjoaa jotain ajateltavaa. Se esittää katsojalle maailman, jossa kaikki ei ole kunnossa. Maailma ei välttämättä ole huono maailma. Sille ei välttämättä ole parempaa vaihtoehtoa. Mona Lisa Smile, elokuvana, kertoo juuri tästä. On yksilön oma päätös elää oma elämänsä. Yksilö itse päättää miten katsoo elokuvan. Miten hyväksyy henkilöhahmot. Miten tulkitsee teeman. Mona Lisa Smile  herättää mielenkiintoa. Mielenkiinto herää siinä, että emme näe sitä missään. Näemme meille valmiiksi asetetut asiat ja on meidän varassamme yhdistää ne kokonaisuudeksi, joka on kiinnostava. Mikä tekee taiteesta hyvän tai pahan? Mona Lisa Smile antaa kehykset tälle kysymykselle.

Mona Lisa Smile on mielenkiintoinen, kaunis ja opettava elokuva. Se saattaa tarjota vain kehykset tulkinnalle, mutta on silti kiinnostava elokuva. Elokuva imaiseeä maailmaansa ja on miellyttävä elokuva. Se ei kerro mistään ja silti kertoo enemmän kuin tuhat tavallista elokuvaa. On taas kerran vain katsojasta kiinni pitääkö taidetta hyvänä vai huonona.

8 1/2

...=)

Rakkautta vain (Love Actually)

Rakkautta vain on 2003 ilmestynyt brittiläinen jouluteemainen romanttinen komedia. Sen ohjasi Richard Curtis. Elokuva tuotti yhteensä 246 miljoonaa dollaria. Elokuvassa on nimekäs ensemble-kasti, johon kuuluu Oscar-voittajat Emma Thompson, Colin Firth ja Billy Bob Thornton sekä Oscar-ehdokkaat Keira Knightley, Liam Neeson ja Laura Linney ja Alan Rickman, Hugh Grant, Bill Nighy, Chiwetel Ejiofor, Martin Freeman, Rowan Atkinson ja Elisha Cuthbert.
     Elokuvassa on monta rinnakkaista tarinajuonta, sijoittuen ajalle muutamaa viikkoa ennen joulua. Pääosassa on muun muassa Britannian pääministeri, entinen rock-legenda, vastanaineet Juliet ja Peter sekä syrjähypystä toipuva Karenin ja Harryn pitkäaikainen avioliitto. Kaikki rakkautta etsimässä.
     Mitä tulee romanttisten komedioiden luonteeseen, on tämäkin elokuva täysin romanttinen komedia. Tämän tyylilajin piirteet ovat vahvat ja eivät mitenkään luontevat, realistiset vaan teennäiset sekä imelät. Vahvasti läsnä on myös epäuskottavuus. Koska, piirteet ovat niin vahvat, helposti nämä elokuvat juontuvat yhteen, yhdeksi epäonnistumiseksi. On erittäin raskasta katsoa elokuvaa, kun tietää täysin mitä tulee tapahtumaan lopussa, kun on nähnyt ne samat kohtaukset jo ennenkin, monta kertaa, kun hahmot ovat toistensa kopioita ja kun mikään ei vastaa todellisuutta, mutta on kuin näkisin itsensä karikatyyrinä. Miksi sitten katsoa romanttinen komedia? Miksi katsoa Rakkautta vain? Samaa voisi kysyä kaikilta niiltä romanttisten komedioiden ystäviltä, jotka auttoivat tuottamaan tällekin elokuvalle 246 miljoonaa dollaria. Miksi katsoa romanttinen komedia? Koska Rakkautta vain. Jos ihmmettelee, mikä romanttisissa komedioissa oikein on niin hienoa, kannattaa katsoa elokuva Rakkautta vain. Miksi katsoa Rakkautta vain? Koska tunnelma. Jos ihmettelee, mikä on niin hienoa elokuvassa Rakkautta vain; tunnelma. Vaikka kaikki muu elokuvassa olisi huonoa, riittää sen pelastamaan hyvä tunnelma. Elokuvien taika ja henki tekevät elokuvan mediamuodosta parhaimman taiteenlajin koko maailmassa. Elokuvien henki on parasta elokuvissa ja se saa sadat miljoonat ihmiset vuosittain katsomaan elokuvia. Elokuvassa Rakkautta vain on elokuvien henki läsnä parhaimmillaan.
      Koko näyttelijäkaarti ihastuttaa pelkällä valovoimallaan ja lämmöllään. He onnistuvat hyvin kaapaamaan mukavan tunnelman ja aktualisoimaan sen roolisuorituksissaan. Loistava ohjaus saattaa olla myös syynä tähän outoon ilmiöön, kaikki näyttelijät ovat yhtä hyviä ja yhdessä elokuvassa. Keira Knightley on kaunis, Emma Thompson ihastuttava, Alan Rickman syvällinen, Hugh Grant läsnä, Liam Neeson nöyrä, Laura Linney kärsivällinen, Martin Freeman vapaa.
      Rakkautta vain on katsottava romanttinen komedia. Jos minun pitäisi valita yksi elokuva edustamaan koko tyylilajia se olisi Rakkautta vain. Tässä elokuvassa toteutuu elokuvien taika puhtaimmillaan.

8 1/2

Minulla on ollut tapana olla olematta julkaisematta teksteissäni elokuvien julisteiden kuvia, vaan ainoastaan kuvia kohtauksista. En välttämättä haluaisi poiketa nytkään tästä periaatteestani, mutta, koska juoni on niin monihahmoinen, ei ole välttämättä parhaan edun mukaista asettaa tekstiin suurin piirtein yksi kuva per hahmo, niin poikkean vähän tottumuksistani ja pistän tekstiin elokuvan soundtrackin kuvan, ihan vain siksi, koska se on jo saavuttanut lähes yhtä tunnetun aseman kuin elokuva itse. Soundtrack-kuvan alla on näyttelijöiden jälleen näkeminen kymmenen vuoden päästä elokuvan kuvauksista. 
-Cilo.

...=)

Nälkäpeli (The Hunger Games)

>Nälkäpeli (elokuvasarja)

Nälkäpeli valmistui vuonna 2012, perustuen Suzanne Collinsin samannimiseen kirjaan. Elokuvan ohjasi Gary Ross ja sitä tähdittävät Oscar-voittaja Jennifer Lawrence, Josh Hutcherson, Oscar-ehdokas Woody Harrelson, Liam Hemsworth, Elizabeth Banks, Lenny Kravitz, Oscar-ehdokas Stanley Tucci, Donald Sutherland, Alexander Ludwig, Amandla Stenberg ja Wes Bentley. Elokuva tuotti yhteensä yli 600 miljoonaa dollaria.
     Katniss Everdeen asuu tulevaisuuden dystopiassa, jossa kansalaisten kapinan jälkeen, maan Capitol on perustanut vuotuisen Nälkäpelin, jossa jokaiselta maan vyöhekkeeltä, joita on 13, valitaan yksi 12-18-vuotias poika ja yksi 12-18-vuotias tyttö, kilpailemaan Nälkäpelissä. Nälkäpelin voittaakseen täytyy tappaa kaikki muut kilpailijat. Nälkäpelissä on vain yksi voittaja. Kun Katnissin sisko valitaan Nälkäpeliin, ilmoittaa hän itsensä hänen sijastaan. Hänen vyöhekkeeltään valitaan Nälkäpeliin myös Peeta Mellark ja heidän välillä paljastuu olevan rakkautta.

     Nälkäpeli tunnetaan niin hyvässä kuin pahassa. Toisaalta sitä on verrattu sellaisiin elokuviin kuten Twilight, mutta toisaalta monet kriitkot ovat ylistäneet elokuvaa. Mielestäni Nälkäpelissä ei ole mitään samaa kuin Twilightissä, ainoastaan saman ikäinen kohdeyleisö. Yllätyin todella positiivisesti Nälkäpelin realistisuudesta, syvällisyydestä ja aidosta tulkinnasta. Tietenkin elokuvan aihe on täysin järjetön, mutta upea ohjaaja Gary Ross saa taottua Nälkäpeliin jopa liikaa todentuntuisuutta. Aihe on pelottava ja täysin mielikuvituksen ulkopuolella. Se käsittelee järkyttävän rajuja teemoja kuten kuolema, sota ja ihmisen käyttäyminen äärimmäisissä olosuhteissa. Se ottaa myös kantaa yhteiskuntaan ja ihmiskunnan tulevaisuuteen. Elokuvan upea toteutus antaa vihiä, että se oikeasti olisi mahdollista tulevaisuudessa saavuttaa tämän kaltainen tila sivilisaatiollemme, että ihmiset pitävät nuorten kidutustappovankileiriä viihteenä. Se, tässä elokuvassa onkin järisyttävintä, sen uskollisen tarkka tulkinta olosuhteista, joissa Nälkäpeli voisi tapahtua. Koko elokuvan ajan, itse tunsin ainakin, miten sairasta koko touhu on, mutta uskoin siihen joka sekunti. Saavuttaakseni mielikuvituksen rajani, voin kyllä myös todeta, että itse kilpailutilanne elokuvassa ei ollut mitenkään realistinen, mutta äärettömän järisyttävä. Pidin erittäin paljon lukuisista elokuvan kohtauksista, aidosta dialogista ja tunneraa'asta kuvauksesta.
    Elokuvan käsikirjoitus on hieno, mutta siinä on paljon aukkoja. Tunteet ovat hyvin vahvasti kuvattu, mikä on elintärkeää elokuvan onnistumiselle. Pidän myös elokuvan tavasta jättää ilmeisimmät sanomatta ja keskittyä asettamaan katsoja päähenkilön asemaan. Lavastukselle täytyy antaa erityis maininta sekä tietenkin puvustukselle ja editoinnille sekä kameratyöskentelylle ja kaiken yhteen nitovalle ohjaukselle. Gary Ross antaa itsestään todella vahvan kuvan tämän elokuvan avulla. Uskon, että hän tulee vielä nousemaan todella suurelle, hänen elokuviensa kanssa. Joka tapauksessa, kuten jokaisessa elokuvassa, minusta elokuvan paras osa on näyttelijäsuoritukset. Minusta tuntuu, että vielä erityisemmin Nälkäpelissä hyvillä roolisuorituksilla on avainasema.
     Jennifer Lawrence on ehdottomasti sukupolvensa paras näyttelijä. En ole eläessäni nähnyt yhtä pelotonta näyttelijää. Lawrence onnistuu vangitsemaan täydellisesti monia aitoja reaktioita, tunnetta ja realistisuutta sekä kliseettömyyttä. Hän ei pelkää tulla lähellä katsojaa, mikä tekee roolisuorituksesta erityisen voimakkaan. Hän vastaa täysin hahmon vaatimuksia. Mikä minut erityisesti vakuutti hänen roolisuorituksessa oli, että hän onnistui tekemään mielenkiintoisen hahmon. Monta kertaa elokuvan sivuhahmot ovat paljon mielenkiintoisempia kuin päähenkilö. Päähenkilö on yleensä se totuuden ääni ja katsojan silmät sekä tarkkailija, joka vain seuraa sivusta mielenkiintoisia sivuhahmoja. Mutta ei Lawrence. Hän onnistuu tekemään päähenkilöstä kerrankin sen syvällisen, mysteerisen hahmon, jonka puolelle katsojan on mieleistä asettua. Lawrencen tulkinta on vahvaa, aitoa sekä kuvaavaa. Hän onnistuu yhtenäistämään hahmon ja tekemään siitä uskottavan erityisen äärimmäisissä tilanteissakin. Tilanteessa, joista ei ole mitään aiempaa näyttöä, eli voisi sanoa, että roolisuoritus on todellakin luova. Vain erittäin taidokas näyttelijä pystyy tämän luokan roolisuoritukseen ja Lawrence on äärimmäisen lahjakas näyttelijä.

     Olin erittäin vakuutuunut Lenny Kravitzin roolisuorituksesta. Hän onnistuu ikään kuin painottamaan elokuvaa oikein ja välittämään todella läsnäolevia tunteita. Hänen hahmo on mielenkiintoinen ja syvällinen, kiitos Kravitzin. Hän vastaa täysin Lawrencen energiatasoa ja saa aikaa erittäin luontevan ja vahvan roolisuorituksen.
    Pidin myös Donald Sutherlandin roolisuorituksesta, erityisesti siitä, miten hän pystyi välittämään vuorosanoja ilman vuorosanoja. Eli todensi hahmon tunteet ilman dialogia, mikä on todella keskittyneen näyttelemisen merkki. Hänessä ilmenee vahvasti pahuus ja saa luotua valkokankaalle auktoriteettisen, uhmaavan vaikutelman pelkästään kehonkielellään. Tietenkin hänen vuorosanansa vain vahvistaa tätä, mutta hänen hahmonsa voisi olla vaikka mykkä, eikä haittaisi yhtään. Tämä on todella hienostunutta näyttelemistä.
    Stanley Tucci on vahvasti kosketuksissa hahmoonsa. Hän kanavoi koko elokuvan tunnelmaa hahmoonsa ja hänessä ilmenee erityisesti koko elokuvan olemus, kuinka väärin ja kuinka vinksahtanut koko maailma elokuvassa on. Josh Hutcherson vastaa juuri oikein Peetan tarkoitusta ja saa hänen motiivit todella luontevasti kuvattua. Hän saa katsojan puolelleen ja vakuuttuneeksi omista tarkoitusperistään, mikä on oleellista koko hahmolle. Hutcherson siis onnistuu paremmin kuin hyvin. Peetasta tulee juuri niin sympaattinen kuin on tarkoituskin. Hemsworthista voisi sanoa melkein täysin samaa, kummatkin tekevät juuri oikeanlaisen roolisuorituksen, aukkoja jättämättä. Myös Alexander Ludwig on vahva elokuvassa. Hänellä on elintärkeä kohtaus elokuvan loppupuolella ja onnistuu siinä, mikä mielestäni sitoo täydellisesti koko elokuvan yhteen.
       Nälkäpeli on raaka elokuva. Se on äärettömän aito ja mielenkiintoinen ja sisältää todella syvällistä tulkintaa. Sen reaunoja on hieman puhdisteltu, mutta voi olla, että se on loppujen lopuksi vain hyvä asia. Gary Ross ja Jennifer Lawrence ovat unohtumanton tiimi. On vaikeaa kuvata näin epärealistisia aiheita näin realistisesti, mutta Nälkäpelissä kaikki palaset ovat kohdallaan.

8 1/2
"Neljä tähteä"

Poikani Kevin (We Need to Talk About Kevin)

Poikani Kevin valmistui vuonna 2011, pääosissa Tilda Swinton ja Ezra Miller. Sivuosassa John C. Reilly ja Jasper Newell. Elokuvan ohjasi Lynne Ramsay. Poikani Kevin perustuu Lionel Shriverin samannimiseen romaaniin.

     Elokuva kertoo Evasta (Tilda Swinton), entinen matkakirjailija on naimisissa Franklinin kanssa ja he saavat pojan. Eva on kotona hoitamassa poikaa ja hänellä on vaikeuksia sopeutua elämään äitinä ja hänellä on vaikeuksia luoda sidettä lapseen. Kevin itkee lähes koko ajan ja myöhemmin, vanhempana lapsena Kevinille muodostuu ongelmia ja Eva alkaa huolestua. Kun Eva yrittää kertoa huolestaan Keviniä kohtaan Franklinille, hän vähättelee tätä. Jossain vaiheessa Eva ja Franklin hankkivat toisen lapsen, tällä kertaa tytön, jonka kanssa Eva tulee paremmin toimeen. Murrosiässä Kevin on jo selvästi häiriintynyt ja Evan olisi pitänyt estää Kevinin jousiammuntaharrastus.
     Poikani Kevin on ehkä häiriintynein elokuva, jonka olen koskaan nähnyt. Se on uskomaton. Juuri tälläiset elokuvat pitävät katsojien mielenkiinnon yllä ja muistuttavat elokuvien voimasta. Poikani Kevin on kuvattu kauniilla, visuaalisella tyylillä, joka kuvastaa nuorta, henkisesti sairasta lasta ja äidin epätoivoista yritystä. Poikani Kevin on lähellä psykologian oppituntia. Se on harras, vaikuttava ja kangistava. Sisältäen kauhun ja jännityksen elementtejä, elokuva antaa kokonaisvaltaisen kuvauksen ihmisyyden eri muodoista. Elämän eri muodoista. Elokuvan tunnelma, hyytävä ja raastava, on sen hienoimpia puolia ja kokonaisuus on vuoden mieleenpainuvimpia, jos ei muuta. Erikoinen, traaginen ja voimakas.
     Tilda Swinton on vaikuttava. Hän on juuri osan arvoinen ja istuu loistavasti hahmoon. Hän heittäytyy vallattomasti näyttelemiseen ja osaa käyttää hyväkseen koko repertuaarinsa. Hän ymmärtää käsikirjoituksen ja suoraan jumaloi tätä. Hänen intohimonsa elokuvaa kohtaan paistaa läpi ja hän on uskottava, dramaattinen sekä aito.
     Ezra Miller tekee upean, vaivattomalta tuntuvan roolisuorituksen, hänkin heittäytyen upeasti rooliinsa ja nauttien sääntöjen ulkopuolella pelaamisesta. Hän kuvaa upean tarkasti hahmoaan ja palaa halusta todistaa kykynsä ja luo roolisuorituksesta ainutlaatuisen.
    Poikani Kevin on hyvin hieno elokuva. Hiotulla tyylillä se pitää katsojan haltioituneena koko keston ajan ja käyttää hyväkseen elokuvan voimaa. Poikani Kevin on harvinainen, upea, valloittava ja voimakas elokuva, joka varmasti herättää tunteita. Elokuvaa voi kuvata täydellisesti yhdellä sanalla: vangitseva.

8 1/2

...=)

My Week with Marilyn (My Week with Marilyn)

My Week with Marilyn on vuoden 2011 brittiläinen elämäkerrallinen draama. Elokuvan ohjasi Simon Curtis ja käsikirjoitti Adrian Hodges. Pääosassa on Michelle Williams ja Eddie Redmayne. Sivuosissa on Kenneth Branagh, Dominic Cooper, Julia Ormond, Emma Watson ja Judi Dench. Williams oli ehdolla parhaan naispääosan ja Branagh parhaan miessivuosan Oscariin.
     My Week with Marilyn pohjautuu Colin Clarkin kahteen romaaniin, jotka keskittyvät Prinssi ja revyytytön (1957) kuvauksiin. Elokuvaa tähdittää Marilyn Monroe (Michelle Williams) ja Laurence Olivier (Kenneth Branagh). Elokuva kuvaa Marilynin elämää viikon ajan Lontoossa, jolloin hänen miehensä Arthur Millerin poissaollessa häntä saattaa pitkin Lontoota elokuvan työntekijä Colin Clark (Eddie Redmayne).

     My Week with Marilyn on mallitapaus elämäkerrallisesta elokuvasta. Jälleen kerran yksinkertainen neuvo keskittyä vain yhteen jaksoon henkilön elämästä, tässä tapauksessa yhteen viikkoon, selkeyttää elokuvaa huomattavasti ja antaa tilaa hengittää ja luoda oikeaa draamaa dokumentaarisuuden sijaan. My Week with Marilyn on uskottava, hieno elokuva, jonka maailmaan katsoja hyppää kertaheitolla. Ja vaikka elokuva kuvataankin Clarkin näkökulmasta, varastaa Michelle Williams Marilyn Monroena koko shown. My Week with Marilyn on paljastetun yksinkertainen, mukava ja aito draama. Se on uskollinen henkilökuva yhdestä maailmankaikkeuden palvotuimmista idoleista ja samalla katsoja pääsee kulissien taakse katsomaan kuka Marilyn oikeasti on. Ja hänhän ei olisi kukaan ilman Williamsin sykähdyttävää tulkintaa.

     Michelle Williams on täydellinen. Mediassa on esiintynyt 2010-luvun alussa paljon tulkintoja Marilynin elämästä ja Michelle Williams näyttelee häntä parhaiten. Hän kertakaikkiaan on kameleontti. En ole pitkään aikaan nähnyt yhtä uskollista roolisuoritusta. Sen lisäksi, että hän vangitsee täydellisesti Monroen ytimen hän luo roolisuoritukseensa vielä hiottua draamaa ja teatraalisuutta ja viihdettä. Tämän käsikirjoituksen kanssa Williams on tulessa. Hän saa Marilyniin sympatiaa ja samalla ärsyttävyyttä. Hän antaa katsojan nähdä hieman pidemmälle kuka Marilyn oikein on, mutta jättää juuri oikean verran arvattavan varaan. DiCaprio, Blanchett, Mirren, Cotillard ja Williams; 2000-luvun ehdottomasti parhaimmat oikeiden ihmisten tulkitsijat. Williams saa hahmon vain heräämään eloon ja on ikimuistoinen, lämmin, tarkka ja uskollinen. Ei edes sanat riitä selittämään kaikkea missä hän onnistuu. Suosittelen vain katsomaan elokuvan, ehdottomasti.
     Eddie Redmayne on täysin Williamsin jaloissa. Hän on kuin arka peura ajovaloissa, mikä ehkä onkin käsikirjoituksen tarkoitus. Redmayne ei voi muuta kuin ihailla Williamsin täydellistä heittäytymistä ja yrittää pysyä perässä niin hyvin kuin mahdollista.

    Kenneth Branagh on hyvin realistinen ja tekee hienon omalaatuisen tulkinnan Laurence Olivierista. Hänestä näkee, että hän on tehnyt taustatyönsä ja on kuin hänen silmänsä eivät olisi enää hänen omansa vain Olivierin. Koko hahmo, koko henkilö kiteytyy hienosti Branaghin henkeäsalpaavaan kuvaukseen valkokankaan ikonista. Branagh joutuu käyttämään koko repertuaarinsa ja vetää kaikki peliin tehdäkseen uskottavan roolisuorituksen ja onnistuu moitteettomasti.
     My Week with Marilyn on yksi viihdyttävimmistä, onnistuneimmista elämäkerrallisista draamoista. Elokuva on Michelle Williamsin taidonnäyte.

8 1/2

...=)

Date Night (Date Night)

Date Night on vuonna 2010 valmistunut toimintakomedia, jonka pääosassa on Steve Carell ja Tina Fey. Sivuosissa on Oscar-ehdokkaat Mark Wahlberg ja Taraji P. Henson. Ja pienissä cameo-osissa Oscar-ehdokas James Franco ja Mila Kunis. Elokuvan ohjasi Shawn Levy. Elokuva tuotti yli 152 miljoonaa dollaria.
    Date Night kertoo aviparista, Phil ja Claire Fosterista (Steve Carell ja Tina Fey), jotka ystäviensä avioeron jälkeen pelkäävät omankin avioliittonsa loppuvan päättävät piristää arki-iltaa lähtemällä kaupunkii syömään. Heillä ei ole varausta ja he ottavat toisen pariskunnan varauksen, jotka eivät tulleet paikalle. Sitten pari roistoa tulee ja luulee heitä siksi pariskunnaksi, jonka varauksen he ottivat ja Philin ja Clairen tulee löytää muistitikku, jotta saisivat roistot perääntymään.

     Date Night on yksi hauskimmista elokuvista, joita olen koskaan nähnyt. Elokuva lähtoidea on upea, ketä sen onkaan keksinyt... Elokuvan alati jatkuva tapahtumaketju saa katsojan ihastumaan Steve Carelliin ja Tina Feyhin. Heidän tulkitsema "normaali" pariskunta on naurettava. Shawn Levyn ohjaus on upeaa. Hänen luomat täysin naurettava koomiset tilanteet pitäisi nostaa jalustalle. Pelkään, että elokuva on jäänyt hieman vajaaksi ansaitsemastaaan huomiosta. Tälläiset komediat ovat pahasti aliarvostettuja ja ehkä ihan hyvästäkin syystä, itse olen joutunut istumaan liian monen huonon toimintakomedian läpi. Date Night ei kuitenkaan ole yksi niistä. Date Night on genrensä laatuteos.
    Steve Carell on täysin vireessä tässä elokuvassa. Hän tuntuu saavan lisävirtaa Feystä ja on täysin tulessa. Hän on hauska, naurettava ja hupaisa eli kaikkea mitä hyvän koomikon tulisi olla. Carell on tämän ajanjakson koominen nero. Tina Fey on myös hauska roolissaan ja luo siihen lämpöä ja hyvänmielisyyttä. Yhdessä he saavat aikaan jotain unohtumatonta; täydellistä komediaa.
    Date Night on Steve Carellin ja Tina Feyn pitämä oppitunti komediasta. Se on ehdottomasti yksi hauskimmista elokuvista ikinä.

8 1/2

...=)