Star Wars: The Force Awakens (Star Wars: The Force Awakens)

J. J. Abrams on siis ohjannut uuden osan Star Wars-elokuvasarjaan. Monelta varmaan jäänyt täysin huomaamatta tälläinen pieni elokuvauutinen. Elokuvateatterissa tätä ei enää ehdi näkemään, mutta niin näille pienemmän budjetin taide-elokuville usein tuppaa käymään, että yleisökato pakottaa teatterinomistajat suosimaan valtavirran elokuvia. Useimmille varmaan myös täysin tuntemattomat Harrison Ford, Carrie Fisher ja Mark Hamill esiintyvät alkuperäisten elokuvien näyttelijöinä alkuperäisissä rooleissa - sanooko Han Solo, Prinsessa Leia tai Luke Skywalker kenellekään mitään?

Spoilaamatta yhtään enempää (sille yhdelle, kuka minun lisäkseni ei vielä tätä ollut nähnyt), niin vanhempi sukupolvi antaa tässä selvästi kuitenkin tilaa uusien sotaan astuvien tulokkaiden oman jäljen jättämiselle. Heitä luotsaa Rey (Daisy Ridley) "kaatopaikkaplaneetalla" asuva roskankerääjä, joka kaipailee perhettä ja yhteenkuulumisen tunnetta.... mukaan juuri sopivasti syöksyy Finn (John Boyega), entinen stormtrooper ja BB 8-droidi, jolla on kartta, jonka sekä pahikset (mm. Adam Driver, Domhnall Gleeson ja Gwendoline Christie) että hyvikset (mm. Oscar Isaac, Lupita Nyong'o, Carrie Fisher) haluavat.

Alkuperäistä elokuvaa on ihannoitu niin, että tuntuu kuin Abrams nuolisi George Lucasin persettä. Ehkä ne alkutekstit ja Windows Movie Maker-siirtymät vielä jonkinsortin nostalgiana ymmärtää, mutta käytännössä koko juoniarkin peruspiirteet on suoraan alkuperäisestä Star Wars (1977) elokuvasta. Rey on Luke, Finn on Han ja BB 8 on R2D2. Han Solo on tässä kohtaa Obi Wan-Kenobi. Poe Cameron on Prinsessa Leia. Mutta yllättävää kyllä, keskittymällä olennaiseen ja kunnioittamalla perinteistä saadaa aikaan ihan toimiva sci-fi-seikkailu. Ainoaksi miinukseksi jää, että nyt kun seikkailu tosiaan mutkelehtii kaikkien tunnettujen nähtävyyksien ohi, niin itsellä ainakin nousi esiin haukotus-efekti. Tiesin, että lopputulokseen päästään, niin miksi sinne piti mutkitella? Aina ei tuttu ja turvallinen reitti toimi niin hyvin kuin miljoonalla aikaisemmalla kerralla. Ei tämä nyt huono ole, mutta toivon, että jatko-osiin saadaa reippaasti omaa, uutta ääntä kuuluviin.

Vielä yksi huomio: pidän alkuperäisen Star Warsin vahvuutena sci-fi -maailman "alastuomista" eli jonkinsortista maadottumista aitojen, inhimillisten hahmojen avulla ja tietyn ironisen pilkkeen silmäkulmassa kunnioittamisena seikkailu tiimeksessä. Molempia lähdettiin hakemaan, mutta yritys jäi vähän alkutekijöilleen. Kohtauksesta toiseen siirtymisessä tuntuu olevan kauhea kiire ja lopputulos on juosten kustu. Emme saa läheskään tarpeeksi aikaa Finnin ja Reyn suhteen vakiinnuttamiseen, emmekä oikein missään vaiheessa saa aikaa hengähtää kun koko ajan singahdetaan seuraavaan seikkailuun. Tätä ei edesauta se, että musiikkia pauhetaan tuutin täydeltä joka sekunti. Hiljaisuus voi olla aika toimivakin tehokeino näinkin vauhdikkaan seikkailun vastapainoksi.

Mutta kuten sanoin: onneksi tässä on sen verran käytetty alkuperäisesta mallia, että kunnon hahmoihin on panostettu. Daisy Ridleyn Rey ja John Boyegan Finn ovat oikein toimivia sankareita, vaikka he vielä vähän ontoiksi jäivätkin (yhdessä kohtauksessa kerrallaan heillä oli maksimissaan kolme replaa). Adam Driver särötti hienosti pahiksestaan muitakin säteitä kuin vain yksipuolisesti "pimeää puolta". Domhnall Gleeson oli selvästi tehnyt kotiläksynsä diktaattorien eleistä ja äänensävyistä, yhteydet Charlie Chapliniin olivat miltei ilmiselvät. Carrie Fisher oli statisti, Gwendoline Christie säälittävässä ekstran roolissa ja Lupita Nyong'oa sai etsimällä etsiä. Suurin pettymys oli Oscar Isaac. Hän oli jopa niin korni, että sai minut kyseenalaistamaan aikaisempiakin roolitöitä, joista sentään olen lumoutunut a la A Most Violent Year tai Ex Machina.

Näin scifi-noviisina ajoittain räikeät erikoistehosteet saivat päänsäryn huutamaan hoosiannaa, mutta se ei varmaan haittaa, kun en muutenkaan kohdeyleisöksi istu. Sen saman Star Warsin taian kuitenkin väitän tunnistavani ja sympaattiset BB 8-droidit, toimivat keskushahmot (Finn ja Reyn muodossa) ja se jopa välillä imeläksi muodostuva asenne luovat tässä, ainakin, pohjaa seuraavien elokuvien taialle. Ja onhan se, kun niin paljon seuraa alkuperäisen jalanjälissä, pakostakin osa tähtipölystä siirtyy tähänkin. (see what I did there... tähtipöly? No? Okay...)

...=)

Tähtien sota (Star Wars)

Muistaakseni se oli Meryl Streep, joka jossain haastattelussaan valitti siitä, kuinka elokuvien katsominen on muuttunut melko lailla kertakäyttöiseksi. Kuinka elokuvia katsotaan yhtä usein kuin vaihdetaan sukkia. Ja se on tavallaan vienyt sellaisen hohdon elokuvien katsomisesta pois. Kuinka ennen digitaaliaikaa elokuvia näki vain elokuvateatterista ja kuinka elokuvateatterissa käytiin vain harvoin. Tällöin elokuvat jäivät elämään paremmin. Nyt elokuvia ei enää edes omisteta, vaan niitä selaillaan jostain Netflixistä ja muista striimauspalveluista, jolloin ainakaan ei jää mitään konkreettista elokuvasta käteen.

Pystyn vain kuvittelemaan kuinka hienoa on ollut olla katsomassa Tähtien sotaa sen alkuperäisessä teatterilevityksessä vuonna 1977. George Lucasin ohjaama ja käsikirjoittama elokuva on todella innovaativinen, elämyksellinen ja yksi klassikkoasemansa ansainnut elokuva. Sen pääosissa on Mark Hamill (Luke Skywalker), Carrie Fisher (Prinsessa Leia), Harrison Ford (Han Solo) sekä Alec Guinness (Obi-Wan Kenobi) - tietenkin. Pähkinänkuoressa elokuva kertoo nuoresta Lukesta, joka löytää tiensä Obi-Wanin opastuksella pelastamaan galaksia pahamaineisen Imperiumin kynsistä. Mukana myös Darth Vaderit, C-3PO:t sun muut.

En ollut innoissani Tähtien sodan katsomisesta. Olen yksi niistä urpoista, joille Star Trek ja Star Wars on ihan se ja sama. Olen vielä nähnyt nämä uudemmat Star Trekit ja inhosin niitä. Juuri sellaista sci-fi-rymistelyä kaikkien kliseiden keskellä. Siksi tuhahtelin itsekseni pitkän aikaa tämänkin elokuvan alkupuoliskoa katsellessa, kunnes pikkuhiljaa se valloitti minua puolelleen. En tajunnutkaan kuinka hyvä näyttelijä Mark Hamill on. Tai kuinka sympaattinen R2-D2-robotista onkaan saatu. Tai kuinka innovatiivinen ja edelläaikaansa tämä elokuva todella on ollut.

Eihän Tähtien sotaa voi katsoa tai ainakaan arvostella vuonna 2015 muusta näkökulmasta, kuin sen kulttuurihistoriallisesta viitekehyksestä. Toki elokuva on aikansa elänyt, mutta silti on vaikea uskoa, että kuitenkin jo 1977 on pystytty rakentamaan näin kokonaisvaltaisesti viihdyttävä ja vaikuttava avaruusseikkailu ...ja vielä vaivaisella 11 miljoonan dollarin budjetilla. Elokuvaa katsoessani rupesin miettimään, että onko sittemmin saatu saavutettua vastaavaa, elokuvantekotapoja mullistavaa elokuvaa. Tähtien sodan kuvaus ja tarinankaari on hienosti rakennettu ja en usko, että Harry Pottereita lukuunottamatta on sittemmin luotu yhtä mielikuvituksellista, ennennäkemätöntä maailmaa ja universumia.

Sittemminhän tälläinen sci-fi-genre on ihan raiskattu ja nämä Lucasin luomat elementit kulutettu loppuun. Silti, elokuvan lopussa kun voitonjuhlan fanfaarit pärähtävät käyntiin, ei voi muuta kuin hymyillä kuinka hienon elämyksen on tästä seikkailuelokuvasta saanut.

...=)