Rakkaus ei sula sateessakaan (The Goodbye Girl)

Rakkaus ei sula sateessakaan, johon tulen viittaaman sen englanninkielisellä alkuperäisnimellä The Goodbye Girl tämän arvostelun ajan, valmistui vuonna 1977. Herbert Ross (Teräskukat) ohjasi tämän Neil Simonin näytelmään perustuvan rakkaustarinan ja Richard Dreyfuss, Marsha Mason ja Quinn Cummings tähdittävät.

Paula McFadden (Marsha Mason) on New Yorkissa asuva tanssija, jonka useat miehet ovat hänen elämässään jättäneet pärjäämään yksin hänen tyttärensä Lucyn (Quinn Cummings) kanssa. Hän on puilla paljailla hänen viimeisimmän miesystävänä hänet jätettyä ja hän joutuu tilanteeseen, jossa joutuu jakamaan asuntonsa toisen vuokralaisen, kamppailevan näyttelijän, Elliott Garfieldin (Richard Dreyfuss) kanssa. Aluksi he inhoavat toisiaan, mutta hiljalleen rakastuvat toisiinsa.

Olen tutustunut Neil Simonin töiden pohjautuviin elokuviin ennenkin. The Goodbye Girlia en ole ennen kuitenkaan nähnyt. Mikä ihana, tunnelmallinen ja raikas elokuva onkaan. The Goodbye Girl on tematiikaltaan, rakenteeltaan, kieleltään, runollisuudeltaan puhdasta Neil Simonia parhaimmillaan. Hänen tapansa kirjoittaa dialogia on jotain, mitä nykyajan näytelmäkirjailijat eivät pysty tekemään, puhumattakaan elokuvien käsikirjoittajista. Hänen tekstinsä on osuvaa, monitasoista, realistista, mutta silti romanttista fantasiaa. Hänen kirjoittamansa hahmot ovat muutakin kuin pelkkiä tyhjiä kuoria. He ovat lihaa ja verta. Heissä on virheitä ja se juuri tekee heistä rakastettavia. Simon kirjoittaa tarinoita, joissa nainen ei ole vain kaunis koriste ja joissa mies ei ole vain mahtaileva macho. Kuten sanottu, elävää, monitahoista, upeaa.

The Goodbye Girl on myös ajalta, jolloin romanttisista elokuvista uskallettiin tehdä anteeksipyytelemättömiä teoksia. Uskallettiin pistää viulumusiikki soimaan romantiseen kohtaukseen ja uskallettiin antaa roolihahmon suudella toista sateessa tehden kohtauksesta ikimuistoisen ja niin sympaattisen. Nykyään täytyy joko aina yrittää tehdä niin järisyttävän realistista tai sitten vetää täysin yli, tehden romantiikasta jopa liian imelää, kun vuorosanatkin ovat jo niin korneja, että ne vievät kaiken uskottavuuden pois tunnelmasta. The Goodbye Girl on kuin kaiku kunnon elokuvantekemistä, jolloin käsikirjoitus on tarpeeksi vahva, että sen toteuttamiseen ei tarvita miljoonan ihmisen efektitiimiä tai muutakaan temppuilua. Ei tarvitse ympätä perinteisen kunnon romanttisen tarinan päälle miljoona muuta elementtiä kuten takaumien kanssa hyppelemistä tai kolmatta pyörää sotkemaan tarinaa loppumetreillä, että pysyisi joku jännitys elokuvassa tai jotain muuta. Tälläisiä pelejä ei tarvita, kun luotetaan omaan jälkeen ja uskotaan siihen mitä tehdään.

Marsha Mason, Richard Dreyfuss ja Quinn Cummings ovat kaikki todella vahvoja näyttelijöitä. Heitä on helppo, hyvä seurata. He ovat hurmaavia, luontaisia, mielenkiintoisia kaiki. He kaikki saivatkin Oscar-ehdokkuudet osistaan ja Dreyfuss jopa voitti parhaan miespääosan Oscarin, virkistävästi niin, sillä usein tämä annetaan jollekin vanhalle miehelle jostain sotaelokuvasta tai elämäkerrasta. On myös hauska huomata, että nuorelle Quinn Cummingsille on uskallettu kirjoittaa kunnon vuorosanoja eikä häntä ole pelkistetty pelkän lapsen rooliin. Kaikki The Goodbye Girlissä toimii ja en yhtään ihmettele, kuinka se on noussut yhden kaikkien aikojen parhaimpien romanttisten elokuvien asemaan. Ja toisin kuin monet vanhemmat elokuvat, tämä ei ole yhtään mittaa tylsä, mikä on saavutus jo sinänsä, vanhalta tai uudelta elokuvalta.

...=)

RED (RED)

>RED 2 (jatko-osa)
RED on vuonna 2010 valmistunut amerikkalainen toimintakomedia, jonka ohjasi Robert Schwentke. Pääosissa on Bruce Willis, Mary-Louise Parker, John Malkovich, Morgan Freeman, Helen Mirren, Brian Cox, Julian McMahon, Ernest Borgnine ja Richard Dreyfuss. Elokuva tuotti melkein 200 miljoonaa dollaria.

     RED kertoo eläköityneestä CIA:n tappajasta, Frank Mosesista (Bruce Willis), joka käyttää eläkepäivänsä kasvattaen avokadoaan ja puhuen puhelimessa eläkesuunnitelmaansa valvovan yhtiön, puhelinasiakaspalvelijan, Sarah Rossin (Mary-Louise Parker) kanssa. Eräänä iltana Frankin taloon kuitenkin hyökätään ja Frank tajuaa olevansa CIA:n tappolistalla, luultavasti koska omaa liikaa tietoja, on vaarallinen ja ei enää työskentele CIA:lle. Kirjainyhdistelmä RED tarkoittaa Retired, Extramely Dangerous. Frank ryhtyy puolustustoimiin ja värvää entisen iskuryhmänsä takaisin peliin. Ryhmään kuuluu muut eläköityneet agentit Martin Boggs (John Malkovich), Victoria (Helen Mirren), Joe Matheson (Morgan Freeman) ja Ivan Simanov (Brian Cox).
     RED on erittäin hyvä toimintakomedia. Tietenkään kyseessä ei ole mikään palkintosampo ja toteutus kärsii ajoittain lapsellisuudesta ja ylitseampuvuudesta. Kuitenkin elokuvan komedia-puoli toimii erittäin hyvin ja toiminta on hyvin selkeää ja hyvin toteutettua. Elokuva kestää useaman katselukerran. Ohjaus on suoraansanottuna huonoa, mutta ohjaajan tekemät valinnat istuvat hyvin elokuvan tarkoitukseen, joka on tuottaa hyvää viihdettä ja siinä se onnistuu. Elokuvaan tuo oman lisänsä karismaattinen näyttelijäkaarti.
     Bruce Willis on suurten budjettien näyttelijä. Eikä syyttä, sillä hän tuntuu onnistuvan niissä aina ja luovan todella viihteellisiä elokuvia, jotka vetoavat yleisömassoihin. Hän ironinen huumori on ihan mukiinmenevää ja hän on luonteva ja hänen energiansa on upean keskitettyä.
      John Malkovich tekee todella yliampuvan roolisuorituksen, jossa olisi kyllä ainekset parempaan. Hahmo on ihan hyvin kirjoitettu, mutta Malkovich vain pelleilee hahmon huumoriosuuden aivan typeräksi. Hänen näytteleminen on ajoittain todella laiskaa ja häneltä puuttuu intohimo.
     Helen Mirren on upea, karismaattinen, vetovoimainen näyttelijä. Victoriana hän tuo elokuvaan uutta energiaa ja saa juonen kulkemaan ja valkokankaan loistamaan. Hän selvästi nauttii roolistaan ja ottaa siitä kaiken irti. Hän hallitsee hahmon sympaattisuuden hienosti ja on valloittava ja viihdyttävä.
      Mary-Louise Parkerissa piilee erittäin hienovaraista huumoria ja hän ymmärtää elokuvan ja käyttää hienosti käsikirjoitusta hyväkseen. Morgan Freeman on todella mitättömässä roolissa ja vetää sen kevyesti läpi, niin hyvin kuin vain pystyy. Vaivattomuus tulee näyttelijäkonkarilta helposti.
     RED on melko massamainen elokuva, mutta erittäin viihdyttävä sellainen. Sen upea näyttelijäkaarti pelastaa ajoittain lapsellisen elokuvan ja sen toimiva huumori pitää katsojan mielenkiinnon elokuvassa. Elokuva kärsii uskottavuuden puutteesta, ennen kaikkea. Mutta elokuvan viihteellisyys on sitäkin enemmän korostettuna ja tarjoaa takuuvarman leffakokemuksen laajalle yleisölle.

7

...=)