Arvostelu: Velvet Buzzsaw

Ohjaaja-käsikirjoittaja Dan Gilroyn ja näyttelijöiden Rene Russon ja Jake Gyllenhaalin edellinen yhteistyöproggis oli Nightcrawler, vuodelta 2014. Se oli hieno elokuva. Ja maailma joutui odottamaan triolta jatkoa nelisen vuotta, mutta ennen kuin kukaan ehti juuri edes totutella ajatukseen, että jatkoa on oikeasti luvassa, niin Netflix oli jo ehtinyt elokuvan oikeudet ostaa ja pläntännyt sen eetteriin. Elokuvan nimi on Velvet Buzzsaw.

Jake esittää vaikutusvaltaista taidekriitikkoa, jonka ympärillä verenimijöitä muistuttavat taidegalleristit pyörivät yrittäen saada tunnustusta omien taiteilijoidensa teoksille. Rene osuu kultasuoneen, kun löytää kuolleen miehen luomat taideteokset, jotka miellyttävät kriitikon silmää erityisesti. Taide on kuitenkin kirottua...

Siinä missä Nightcrawler oli oikeasti immersiivinen kokemus ja onnistui hätkähdyttämään katsojaa kerronnallaan, Velvet Buzzsaw ei. Yrityksen puutteesta elokuvaa ei voi syyttää. Samoja elementtejä, jotka toimivat edellisessä teoksessa, on yritetty tunkea tähänkin. Häiritsevän psykologisia kohtauksia ja muita kikkoja. Mutta tässä ne eivät vain toimi. Sen lisäksi tähän on tungettu iso liuta kaikkea muutakin ylimääräistä kivaa. Jump scare -kohtaukset, gore-tyyliset veri lentää -kohtaukset, alaston Jake Gyllenhaal -kohtaukset, taide herää eloon -kohtaukset, absurdit kohtaukset ja niin edelleen. Katsoja ei oikein tiedä mihin tarttua.

Elokuvan viesti tuntuu olevan taiteen kaupallisuus. Kuinka kaupallinen taide myrkyttää, tai jotain. Tämä kuvastuu siinä, että tämä taide, jonka polviin kaikki elokuvassa heittäytyvät, onkin kirottua. Mitä en uskonut alun alkaenkaan, että siinä lensi uskottavuus ulos ikkunasta. Elokuva voisi vielä voittaa minut puolelleen mielikuvituksellisuudellaan, mutta elokuva ei kuitenkaan käännä nuppeja kaakkoon tarpeeksi.

Mielestäni tästä taidemaailmasta olisi jopa saanut todella mielenkiintoisen elokuvan, sillä onko upeampia puitteita muka olemassa? Mutta koska elokuva suhtautuu taidemaailmaan varsin kyynisesti, on tulkinta kylmää. Ja koska tulkinta on kylmää, jäin myös minä kylmäksi.

Voi olla, että minä en vain ymmärrä taiteesta tarpeeksi, mutta teema tuntui hyvin teennäiseltä. Eikä ainakaan tarpeeksi painavalta. Jos elokuvan tarkoitus on olla oikeasti kritiikki taidegallerioita tai nykytaidegallerioita tai taiteen kallista hintaa tai taiteen kaupallisuutta kohtaan, niin jo on pienet murheet.

Mutta arvostan silti yritystä. Parempi lähteä epäonnistumaan ainakin yritettyään kunnolla. Elokuvan tavoitteet ovat kunnianhimoiset ja Nightcrawlerin perintö elää. Myös roolisuoritukset ovat ajottain sykkiviä. Voisin hyvinkin nähdä tästä tulevan camp-klassikko tulevaisuudessa.

Arvostelu: Bird Box

Get Outin, A Quiet Placen, Hereditiaryn ja esimerkiksi Bird Boxin kuljettamana, voisi sanoa Hollywoodiin rantautuneen jonkinnäköisen kauhuelokuvien uuden tulemisen. Tai näin voisi sanoa, jos oikeasti ajattelisi kauhuelokuvien muka joskus menneen pois.

Bird Box kertoo apokalyptisestä maailmasta, jossa ihmiset alkavat yllättäen tappaa itseään. Halu tappaa itsensä johtuu ilmeisesti siitä, että näkee pahimman painajaisensa. Tältä voi välttyä, jos sulkee silmänsä. Viisi vuotta myöhemmin Malorie (Sandra Bullock) yrittää lapsiensa kanssa etsiä lopullista suojaa mystiseltä voimalta.

Pidin elokuvaa todella creepynä. Kauhu on siis hyvin tehtyä. Harvoin minäkään ihan paksuimman peiton alta elokuvaa tirkistelen. Koko katsomiskokemus oli myös hyvin tunteellinen ja koskettava. Elokuva kyllä onnistui lyömään itsensä läpi sydämeeni. Pelkäsin, itkin, jopa nauroin. Istuin penkkini reunalla.

Erityisesti elokuvan lopulle haluan nostaa hattuani. Yksi vaikuttavimmista lopuista, joita olen nähnyt elokuvissa vähään aikaan. Todella kaunis. Kylmiltä väreiltä ja kyyneleiltä ei vältytty täällä katsomossa.

Sandra Bullockista pidin ihan mahdottomasti. Jos hän ei pääosassa olisi toittoillutkaan, niin tuskin olisin elokuvaa katsonut. Lähellä oli, että nytkin olisi jäänyt kesken, kun tunnelma vaan kävi liian puistattavaksi. Mutta Bullockilla on järisyttävä kyky saada uskomaan itseensä. Katsoja välittää aina hänestä, oli hän missä elokuvassa tahansa. Se on todella hämmästyttävä taito näyttelijän omata. Lisäksi hän vetää yhden parhaista roolisuorituksistaan tässä. Todella kylmäävä, koskettava ja henkeä salpaava.

Sanda Bullockin tyttölasta esittänyt näyttelijä varasi myös paikkansa tunnekeskuksestani. Sen sanon, että tuolla hymyllä valloitettaisiin maailma. YK:n rauhanjoukkojen tulisi varustaa hänet eturintamalle, niin loppuisi kaikki sodat alta aika yksikön.

Henkilökohtaisesti Bird Box oli siis todella vaikuttava ja vakuuttava elämys. Haukon vieläkin henkeäni, kuin kokonaisvaltaisesti se otti minut otteeseensa. Mutta jos laitan elokuva-arvostelijan lasit päähäni, niin sinänsähän tässä ei ollut hirveästi uutta. Lisäksi elokuva sortuu mielestäni yhteen kauheimmista helmasynneistä.

Puhutaan ensiksi siitä, että elokuva on periaatteessa kuin mikä tahansa jo tuhanteen kertaan nähty muu trilleri. Tällä kertaa uhka vaan ei ole mikään zombivallankumous tai örkkiarmeija, jonka pystyisi lyömään pois. Tällä kertaa uhka on jotain, mikä on fataalista, jos se sattuu saamaan sinut kiinni. Sinänsä panokset ovat suuremmat ja välittömämmät ja uhkaavammat ja sitä kautta siis pelottavammat - uskokaa minua. Mutta päivän päätteeksi, elokuva noudattaa ihan samaa kaavaa, kuin jos tässä paettaisiin niitä zombeja pakoon.

Sitten siitä helmasynnistä. Lapset elokuvassa. Sinänsä en voi siis kreditoi elokuvan emotionaalista vaikutusta täysin elokuvan omien ansioiden ansioksi, sillä mielestäni on aika itsestään selvää, että jos tyrkkäät viisivuotiaat lapset minkä tahansa vaaran eteen ja vielä epätoivoisen äidin kamppailemaan heidän puolestaan, niin kukapa siinä ei olisi liikuttumatta.

Lisäksi en pitänyt siitä, että tässä hieman ylikäytettiin näitä kauhuelementtejä. Epämääräiset kuiskausääniefektit kaikumassa kohtauksesta toiseen jopa siihen pisteeseen asti, että katsoja turtuu niihin. Elokuvan kliimaksi, joka on siis äärettömän vaarallinen (piirre, jota myös alleviivataan elokuvassa kyllästymiseen asti) koskenlasku naiselle ja hänen lapsilleen, mielestäni hajoaa käsiin, kun katsoja voi kysyä vain yhden kysymyksen: miksi he eivät vain kävelleet kosken viertä siinä kohdassa jokea? Etenkin kun he tiesivät kosken tulevan.

Hienoinen laskelmoitavuus tulee esille myös taas hahmojen kertakäytettävyydessä. Sinänsä ihan loogista, että maailmanlopun sekunneilla tulee muutama kuolema tapahtumaan, mutta jossain vaiheessa katsoja pääsi kärryille, että jotkut hahmot esitellään meille vain sen takia, että heidät voidaan tappaa myöhemmin elokuvassa ja jotta se koskettaisi meitä. Haluaisin, että nämä kuolemat olisi tehty siis hieman harkitummin. Tai sitten olisi pitänyt esitellä vähemmän hahmoja, sillä näin katsoja turtuu myös tähän jatkuvaan hahmojen delaamiseen.

Mutta kaiken kaikkiaan elokuva mielestäni onnistuu vakuuttamaan hienoisesta geneerisyydestään, laskelmoitavuudestaan ja kliseisyydestään huolimatta. Tämä on pitkälti kiitos Sandra Bullockin hienon roolityön, elokuvan tiiviin kauhutunnelman ja emotionaalisen latauksen vuoksi sekä hienon lopetuksen ansiosta.

RED 2 (RED 2)

>RED (ensimmäinen osa)
Tämä leffa on ollut katsontalistallani jo varmaan kaksi vuotta. Nyt viimein sain aikaiseksi/mahdolliseksi sen katsoa ja eihän se pettänyt.

RED 2 on siis jatkoa vuoden 2010 menestyelokuvalle RED. Samat näyttelijät Bruce Willis, John Malkovich, Mary-Louise Parker ja Helen Mirren palaavat jatko-osaan muutaman uuden tulokkaan Catherine Zeta-Jonesin, Anthony Hopkinsin ja Byung-hun Leen kanssa. Molemmat elokuvat kertovat palkkamurhaajista, entisistä sellaisista; Bruce Willisin Frank Moses ja John Malkovichin Marvin Boggs ja nykyisistä; Helen Mirrenin Victoria, Zeta-Jonesin Katja ja Leen Han. Elokuvasarjan alkuasetelma on se, että Willisin Frank Moses on ikään kuin eläkkeellä, mutta hänet halutaan jatkuvasti tappaa.

Monta kertaa jatko-osissa on se pelko, että ovatko ne yhtä nautittavia kuin jatko-osat. Tässä ei ole sitä pelkoa, sillä RED 2 on melkein kuin katsoisi RED (ykkösosan) uudelleen. Juonen rakenne, yliampuvat toimintakohtaukset ja kieli poskessa-tehty huumori jatkuvat täysin samanlaisina kakkososassa. Ottaen huomioon, että ykkösosa ei ole mitään Shakespearea, en tiedä voiko kakkososan älylliseltä simulaatiolta paljon odottaakaan. Päin vastoin, on jopa täysin suotavaa, että elokuvat ovat niin samanlaisia, sillä kyseessä ei olekaan mikään Shakespeare-wannabe-teos. Tämä on nautittavaa viihdettä ja annetaan sen siis olla sellaista.

Kuten sanottu, nautin tästä konseptista suunnattomasti. Tällälailla kuuluu toimintakomediat toteuttaa. Kaikki kohtaukset ovat todella siistejä ja saavat haukkomaan henkeä, hahmot ovat todella badasseja ja huumori on tarpeeksi kevyttä pitämään tunnelman soljuvana. Mikäs tässä siis, nautinnollinen leffa, hyvät näyttelijät, jopa minulle entuudestaan tuntematon Byung-hun Lee yllätti positiivisesti, Helen Mirren on tietysti aina yhtä herkullinen ja Catherine Zeta-Jones yksi lemppareitani. Ja vaikka en henkilökohtaisesti ymmärrä John Malkovichin näyttelijän uraa (minusta hän on yksi mieleenpainumattomimmista kasvoista, joita tiedän) ei hänkään tässä varsinaisesti petä. Tämä on myös laatuesimerkki siitä, että elokuva ei yritä olla muuta kuin se on. Hyväksyy oman tyylilajinsa ja kohdeyleisönsä ja antaa palaa, anteeksipyytelemättä. Siksi: yllätän ehkä itsenikin, näin positiivisella arvostelulla:

...=)

Changeling - Vaihdokas (Changeling)

Changeling - Vaihdokas on Clint Eastwoodin ohjaama draamelokuva vuodelta 2008. Elokuvan käsikirjoitti J. Michael Straczynski ja elokuvan pääosassa on Angelina Jolie ja John Malkovich. Elokuva tuotti kunnioitettavat 113 miljoonaa dollaria. Jolie oli ehdolla parhaan naispääosan Oscarin saajaksi. Myös elokuvan taiteellinen ohjaus ja kuvaus olivat ehdolla.
    Changeling - Vaihdokas kertoo Christine Collinsista, Los Angelesissa asuvasta äidistä 1920-luvulla. Hän on poikansa Walterin yksinhuoltaja ja saa todistaa Los Angelesin poliisin kyvyttömyyden, kun Walter katoaa. Christine joutuu kamppailemaan korruptiota ja ajan asenteita naisia vastaan saadakseen apua poikansa etsintöihin. Häntä auttaa presbyteeripappi Brieglebiltä. He eivät ehdi ajoissa ja myöhemmin kuulevatkin, että Walter oli päätynyt sosiopaatin, lapsia murhaavan Gordon Northcottin maatilalle.

      Changeling - Vaihdokas on hyvin koskettava elokuva, jopa häiriintynyt. En tiedä, onko tälläinen katsojan repiminen niin tarpeellista. Käsikirjoitus nimittäin on aika heikko. Elokuva on täynnä turhia sivujuonia ja sitä pitkitetään aivan liikaa. Loppua kohten tulee sellainen olo, että tämä olisi voitu ratkaista aika kauan sitten ja huomaamme elokuvan luisuneen täysin epäolennaisten asioiden armoille. Myöskin sivuhenkilöt aika lailla esitellään ja heitetää sitten pois ja niistä tulee varsin yksipuolinen kokonaisuus elokuvaan. Myös itse päähenkilöt ovat aika kaksiulotteisia, onneksi älykäs näyttelijäkaarti ymmärtää tuoda niihin lisää syvyyttä. Elokuvan kuvaus on kyllä kieltämättä melko täydellistä ja 1920-luvun maailma on mitä parhaimmassa valossa... Paitsi, että siihen elokuva perustuu. Se on elokuvan hienoin osa. Elokuva on kertomisen arvoinen, sillä ne kamaluudet, joita Christine joutuu kohtaamaan vain löytääkseen poikansa on aivan järkyttäviä ja Changeling - Vaihdokas on ehkä parhaimpia elokuvia edistämään feminismiä. On sairasta, miten miesvaltainen yhteisö kohteli naisia tuohon aikaan. Ja muistuttaa ongelmista, jotka ovat läsnä yhä tänä päivänä.
     Angelina Jolie tekee suoraan sanottuna täydellisen roolisuorituksen elokuvan pääosassa Christine Collinsina, äitinä, joka pelkää lapsensa puolesta, joka kantaa vastuun ja joka päättää tappelut ei aloita niitä. Angelina Jolie on vaivaton. Hän liikkuu kohtauksesta toiseen kevyesti ja saa pidettyä yhtenäisen linjan hahmon luomisessa ja tekee hahmosta uskottavan, dramaattisen, syvällisen, aidon, tunteikkaan ja läsnäolevan. Hän sitoo hahmon aikakauteen ja antaa hahmolleen motiivin. Hän ei jätä aukkoja ja paikkaa jopa käsikirjoituksen jättämiä aukkoja. Kuten, että miksi Christine Collins ottaa väärän pojan ensin kotiinsa - vastaus löytyy Jolie roolisuorituksesta; hän on aikansa nainen ja ei ole tottunut vastustamaan miehiä. Sitten Jolie vähitellen johdattaa hahmonsa itsenäistymisen tielle ja lopussa Collins on vahvempi nainen. Katsoja vain nauttii Jolie kauniista roolisuorituksesta. Hän on ennen kaikkea uskottava. Todella vaativat kohtaukset, emotionaalisesti uuvuttavat tunteet, Jolie maalaa hahmolleen kuin mestari. Ehdottomasti täydellisyyttä. Dramaattisuus, se on, mitä Jolie osaa kuvata hämmästyttävän hyvin, kuitenkaan tekemättä siitä yliteatraalista ja siksi roolisuoritus on niin legendaarinen.
      Changeling - Vaihdokas ei ole täydellinen elokuva ohjauksen kuin käsikirjoituksenkaan puolelta, mutta Angelina Jolie tekee niin hyvän roolisuorituksen, että elokuvaa ei kannata jättää väliin. Toki, myös tietyt vahvat surun tunteet ovat läsnä elokuvan loputtua, mutta esimerkiksi Eastwood olisi voinut tuoda lisää paloa vaikka hirttokohtaukseen, joka nyt jää täysin samaatekeväksi elokuvassa.

9-

...=)

RED (RED)

>RED 2 (jatko-osa)
RED on vuonna 2010 valmistunut amerikkalainen toimintakomedia, jonka ohjasi Robert Schwentke. Pääosissa on Bruce Willis, Mary-Louise Parker, John Malkovich, Morgan Freeman, Helen Mirren, Brian Cox, Julian McMahon, Ernest Borgnine ja Richard Dreyfuss. Elokuva tuotti melkein 200 miljoonaa dollaria.

     RED kertoo eläköityneestä CIA:n tappajasta, Frank Mosesista (Bruce Willis), joka käyttää eläkepäivänsä kasvattaen avokadoaan ja puhuen puhelimessa eläkesuunnitelmaansa valvovan yhtiön, puhelinasiakaspalvelijan, Sarah Rossin (Mary-Louise Parker) kanssa. Eräänä iltana Frankin taloon kuitenkin hyökätään ja Frank tajuaa olevansa CIA:n tappolistalla, luultavasti koska omaa liikaa tietoja, on vaarallinen ja ei enää työskentele CIA:lle. Kirjainyhdistelmä RED tarkoittaa Retired, Extramely Dangerous. Frank ryhtyy puolustustoimiin ja värvää entisen iskuryhmänsä takaisin peliin. Ryhmään kuuluu muut eläköityneet agentit Martin Boggs (John Malkovich), Victoria (Helen Mirren), Joe Matheson (Morgan Freeman) ja Ivan Simanov (Brian Cox).
     RED on erittäin hyvä toimintakomedia. Tietenkään kyseessä ei ole mikään palkintosampo ja toteutus kärsii ajoittain lapsellisuudesta ja ylitseampuvuudesta. Kuitenkin elokuvan komedia-puoli toimii erittäin hyvin ja toiminta on hyvin selkeää ja hyvin toteutettua. Elokuva kestää useaman katselukerran. Ohjaus on suoraansanottuna huonoa, mutta ohjaajan tekemät valinnat istuvat hyvin elokuvan tarkoitukseen, joka on tuottaa hyvää viihdettä ja siinä se onnistuu. Elokuvaan tuo oman lisänsä karismaattinen näyttelijäkaarti.
     Bruce Willis on suurten budjettien näyttelijä. Eikä syyttä, sillä hän tuntuu onnistuvan niissä aina ja luovan todella viihteellisiä elokuvia, jotka vetoavat yleisömassoihin. Hän ironinen huumori on ihan mukiinmenevää ja hän on luonteva ja hänen energiansa on upean keskitettyä.
      John Malkovich tekee todella yliampuvan roolisuorituksen, jossa olisi kyllä ainekset parempaan. Hahmo on ihan hyvin kirjoitettu, mutta Malkovich vain pelleilee hahmon huumoriosuuden aivan typeräksi. Hänen näytteleminen on ajoittain todella laiskaa ja häneltä puuttuu intohimo.
     Helen Mirren on upea, karismaattinen, vetovoimainen näyttelijä. Victoriana hän tuo elokuvaan uutta energiaa ja saa juonen kulkemaan ja valkokankaan loistamaan. Hän selvästi nauttii roolistaan ja ottaa siitä kaiken irti. Hän hallitsee hahmon sympaattisuuden hienosti ja on valloittava ja viihdyttävä.
      Mary-Louise Parkerissa piilee erittäin hienovaraista huumoria ja hän ymmärtää elokuvan ja käyttää hienosti käsikirjoitusta hyväkseen. Morgan Freeman on todella mitättömässä roolissa ja vetää sen kevyesti läpi, niin hyvin kuin vain pystyy. Vaivattomuus tulee näyttelijäkonkarilta helposti.
     RED on melko massamainen elokuva, mutta erittäin viihdyttävä sellainen. Sen upea näyttelijäkaarti pelastaa ajoittain lapsellisen elokuvan ja sen toimiva huumori pitää katsojan mielenkiinnon elokuvassa. Elokuva kärsii uskottavuuden puutteesta, ennen kaikkea. Mutta elokuvan viihteellisyys on sitäkin enemmän korostettuna ja tarjoaa takuuvarman leffakokemuksen laajalle yleisölle.

7

...=)