Uudelleen arvosteltu 2.7.2015
Rakkauden resepti on vuonna 2007 valmistunut romanttinen komedia-draama, jonka ohjasi Scott Hicks. Sen pääosissa on Oscar-voittaja Carherine Zeta-Jones ja Aaron Eckhart. Sivuosissa on Oscar-ehdokkaat Patricia Clarkson ja Abigail Breslin.
Rakkauden resepti kertoo Kate Armstrongista, taitavasta kokista, jolla ei ole elämää keittiön ulkopuolella. Hänen todellisuuttaan järisyttää hänen siskonsa kuolema ja hänen kontolleen jäänyt siskontyttö, joka hänen tulisi nyt kasvattaa ja hän haluaisi vain kokata. Katen pomo, ravintoloitsija Paula palkkaa myös uuden apukokin Nick Palmerin, josta Kate ei voisi vähempää olla kiinnostunut. Kate kannattaa suuresti ranskalaista keittiötä, kun taas Nick suosii italialaista. Kate on intohimoinen ja hän käy myös terapiassa hänen pomonsa käskystä. Kate ei saa yhteyttä sisarentyttöönsä, mutta Nick saa.
Lupasin itselleni blogia aloittaessani ja matkankin varrella, että en rupeaisi uudelleenarvostelemaan mitään. Sitten vaan näkisin, mitä mieltä olen elokuvasta ollut silloin kun olen siitä arvostelun kirjoittanut. Joudun kuitenkin pyörtämään sääntöäni tämän yhden elokuvan tapauksessa, josta en olisi voinut olla enempää väärässä.Ensikatsomalta elokuva oli hauska ja viihdyttävä. Catherine Zeta-Jones tietysti hurmasi, mutta samalla yleistin elokuvaa vain yhdeksi romanttiseksi komediaksi muiden joukossa. Nyt, useamman katselukerran jälkeen, olen vakuuttunut, että kyseessä on yksi parhaimmista näkemistäni elokuvista.
Rakkauden resepti on armottoman viihdyttävä elokuva. On poikkeuksellista löytää tälläinen helmi romanttisten komedioiden loputtomasta listasta, mutta Rakkauden resepti on uudenlainen, virkeä elokuva, joka vangitsee katsojan mielenkiinnon. Mikä tekee tästä elokuvasta niin hyvän on, miten se suhtautuu aiheeseen. Katsojalle tulee oikein nälkä elokuvaa katsoessa. Ruoka on otettu intohiomoisesti tärkeäksi aspektiksi elokuvan kokonaisuutta ja elokuva onnistuu upeasti tuomaan nimeonmaan ruuanlaiton taiteen katsojalle selväksi.
On kuin elokuva olisi luotu vain minulle. En saa tarpeekseni romanttisista elokuvista, joiden pääosassa on kaksi omalaatuista hahmoa, jotka selvästi kuuluvat toisilleen, mutta eivät vielä itse sitä heti tajua. Tälläisistä aineksista syntyy parhaimmat tarinat - tarinoista lumoavimmat. Tämän lisäksi, kuten totesin, elokuvan aihemateriaali on ruoka ja mikä parempi konteksti rakkaustarinalle on kuin ruuanlaitta, sen kauneus, makuaisti, paletti, maut, sinfonia, harmonia.
Erityisesti mikä on kuin mauste ruuan päällä, on tässä elokuvassa Phillip Glassin tunnelmallinen pianomusiikki. En tiedä paljoa musiikista, mutta hänen wikipedia-sivuaan opiskelleena, voin todeta, että hänen tyylinsä on taidetta. Samainen wikipedia-sivu kuvailee hänen tyyliään minimalistiseksi, mutta samalla hän käyttää niin sanottuja toistuvia rakenteita. Rakastan tälläistä elokuvasävellystä, jossa samaa kaavaa soitatetaan läpi elokuvan ja se saa eri muotoja ja eri värejä ja elokuvan lopussa seisoo itsenäinen, täydellinen kokonaisuus. Glass on ehdottomasti tämän elokuvan sävellyksen myötä lempielokuvasäveltäjäni. Hänen työnsä on niin hienostuneen täydellistä. Tämä on myös täydellinen esimerkki siitä, että kyllä sitä musiikkia saa elokuvissa käyttää. Se ei tee elokuvasta kliseistä tai kornia, päin vastoin, se tekee siitä, mitä se on.
Elokuva on täydellinen. Sen huumori on osuvaa, sen tunnelma puoleensavetävää. Elokuvasta ei löydy tylsää kohtaa. Rakastan tätä elokuvaa ja kokemuksella tiedän, että se kestää monta katselukertaa. Luonnollisesti elokuvan upeutta minun silmissäni edesauttaa yhden lempinäyttelijäni, Catherine Zeta-Jonesin läsnäolo.
Sen lisäksi, että Zeta-Jones on jumalaisen kaunis, on hän karismaattinen ja vetovoimainen tähti. Hän käyttää hyväkseen energistä persoonaansa ja luo hauskan ja sympaattisen hahmon. Hän on varsin uskottava, mutta ennen kaikkea hän on mielenkiintoinen. Hän pelaa todella hyvin yhteen kaikkien näyttelijöiden kanssa ja hän on todella luonteva ja miellyttävä. Hän vastaa hyvin elokuvan tasoon ja kantaa hyvin elokuvaa harteillaan. Hän tietää mitä hänen tulee tehdä ja mihin hänen ei kannata keskittyä.

Teos on siis yksi lempielokuvistani. Minusta se on ajattoman upea ja vaarallisen aliarvostettu. Harvoin elokuva onnistuu olemaan samaan aikaan romanttinen, kliseetön, hurmaava, hauska, surullinen, tunnelmallinen, voimauttava, herkullinen - toisin sanoen kaikkea, mitä elokuvakokemukselta voi odottaa.
...=)


.jpg)





