Erin Brockovich (Erin Brockovich)

Julia Robertsin tähdittämä elämäkerrallinen elokuva valmistui vuonna 2000. Sen ohjasi Oscar-palkittu Steven Soderbergh ja sivurooleissa on Albert Finney ja Aaron Eckhart. Elokuva tuotti yli 250 miljoonaa dollaria ja Roberts voitti nimiroolista parhaan naispääosan Oscarin.
     Erin Brockovich kertoo samannimisestä työttömästä yksinhuoltajaäidistä, joka palkkaa itse itsensä asianajotoimiston puolesta tutkimaan Pacific Eletric and Gas-yhtiön aiheuttamaa tuhoa pienellä paikkakunnalla. Hän löytää myös poikaystävän nimeltä George.
      Erin Brockovich on vain ja ainoastaan Julia Robertsin tulivaunu. Koko elokuva rakentuu hänen roolisuorituksensa ympärille ja hän suorituu osasta poikkeuksellisen hyvin. Hän on täsmällinen, hyvin paneutunut sekä tarkka. Soderberghin ohjaus on luotettavaa ja varsin realistista ja elokuvan tunnelma on hyvin samankaltainen hänen muihinkin elokuviin. Hän on todella taitava ohjaaja ja pystyy tekemään elokuvasta luontevan ja sulavan. Mielenkiintoa riittää elokuvaa kohtaan ja katsoja joutuu melkein jopa liian päähenkilön puolelle, sillä niin vahva Roberts on.

      Julia Roberts on uransa parhaassa roolissa elokuvassa Erin Brockovich. Hän voitti nimiroolista parhaan naispääosan Oscarin ja monta muuta arvostettua palkintoa. Hän on voimakas ja tulinen ja intohimoinen. Hän johtaa elokuvan sen menestykseen ja luo unohtumattoman roolisuorituksen. Hän hallitsee hahmon niin tekniseltä kannalta kuin emotionaaliseltakin puolelta. Käsikirjoituksen kohtaukset voisivat olla hyvinkin koomisia ja teatraalisia ja ylidramaattisia, mutta Roberts luo niihin täydellistä omistautumista ja tekee roolisuorituksesta uskottavan. Hän on täysin elementissään ja kaiken tämän lisäksi hän saa käytettyä karismaansa hyväkseen luoden hahmosta sympaattisen ja miellyttävän, mitä se välttämättä ei olisi. Kohtauksiin hän saa syvyyttä ja inhimillisyyttä ja tasapainoilee juuri sopivasti viihdyttävyyden ja realistisuuden välissä.

      Aaron Eckhart on vaihteeksi jossain muussa roolissa kuin hänen tavallisen hepun roolissaan. Georgena hän on hyvin mielenkiintoinen ja paljastaa hahmosta puolia, joita katsoja ei välttämättä tähän heti yhdistä. Roolista tulee täten hyvin uskottava ja realistinen. Näytteleminen on vakuuttavaa ja hän tulkitsee hyvin hahmon motiivit. Hän pelaa loistavasti yhteen Robertsin kanssa ja onnistuu luomaan yhtenäisen kuvan hahmosta.
      Albert Finney on miellyttävä näyttelijä. Hän on kaikin puolin luonteva roolissa, joka toi hänelle parhaan miessivuosan Oscar-ehdokkuuden. Hän, kuten Roberts osaa yhdistää hahmon teatraalisuuden ja arkisuuden tehden osastaan tasapainoisen ja vahvan. Hän on sympaattinen ja hän pitää jalat maassa ja hänen roolisuorituksensa on upeaa katsottavaa. Finney luo hahmoon vahvaa teknistä osaamista, sekä aitoa tunnepitoista näyttelemistä ja hän, kuten Eckhart, näyttelee hyvin yhteen Robertsin kanssa ja tästä duosta tulee unohtumaton.
      Erin Brockovich on Julia Robertsin tulivaunu. Hän on tulinen ja intohimoinen ja tekee vaikuttavan roolisuorituksen, joka kantaa koko elokuvaa. Soderbergh ohjaa varmalla tyylillä. Ainoa miinus tulee hieman ylidramaattisesta käsikirjoituksesta.

8+

...=)

Rakkauden resepti (No Reservations)

Alkuperäinen arvostelu julkaistu 31. 08. 2013
Uudelleen arvosteltu 2.7.2015

Rakkauden resepti on vuonna 2007 valmistunut romanttinen komedia-draama, jonka ohjasi Scott Hicks. Sen pääosissa on Oscar-voittaja Carherine Zeta-Jones ja Aaron Eckhart. Sivuosissa on Oscar-ehdokkaat Patricia Clarkson ja Abigail Breslin.

     Rakkauden resepti kertoo Kate Armstrongista, taitavasta kokista, jolla ei ole elämää keittiön ulkopuolella. Hänen todellisuuttaan järisyttää hänen siskonsa kuolema ja hänen kontolleen jäänyt siskontyttö, joka hänen tulisi nyt kasvattaa ja hän haluaisi vain kokata. Katen pomo, ravintoloitsija Paula palkkaa myös uuden apukokin Nick Palmerin, josta Kate ei voisi vähempää olla kiinnostunut. Kate kannattaa suuresti ranskalaista keittiötä, kun taas Nick suosii italialaista. Kate on intohimoinen ja hän käy myös terapiassa hänen pomonsa käskystä. Kate ei saa yhteyttä sisarentyttöönsä, mutta Nick saa.
Lupasin itselleni blogia aloittaessani ja matkankin varrella, että en rupeaisi uudelleenarvostelemaan mitään. Sitten vaan näkisin, mitä mieltä olen elokuvasta ollut silloin kun olen siitä arvostelun kirjoittanut. Joudun kuitenkin pyörtämään sääntöäni tämän yhden elokuvan tapauksessa, josta en olisi voinut olla enempää väärässä.

Ensikatsomalta elokuva oli hauska ja viihdyttävä. Catherine Zeta-Jones tietysti hurmasi, mutta samalla yleistin elokuvaa vain yhdeksi romanttiseksi komediaksi muiden joukossa. Nyt, useamman katselukerran jälkeen, olen vakuuttunut, että kyseessä on yksi parhaimmista näkemistäni elokuvista.    

Rakkauden resepti on armottoman viihdyttävä elokuva. On poikkeuksellista löytää tälläinen helmi romanttisten komedioiden loputtomasta listasta, mutta Rakkauden resepti on uudenlainen, virkeä elokuva, joka vangitsee katsojan mielenkiinnon. Mikä tekee tästä elokuvasta niin hyvän on, miten se suhtautuu aiheeseen. Katsojalle tulee oikein nälkä elokuvaa katsoessa. Ruoka on otettu intohiomoisesti tärkeäksi aspektiksi elokuvan kokonaisuutta ja elokuva onnistuu upeasti tuomaan nimeonmaan ruuanlaiton taiteen katsojalle selväksi.

On kuin elokuva olisi luotu vain minulle. En saa tarpeekseni romanttisista elokuvista, joiden pääosassa on kaksi omalaatuista hahmoa, jotka selvästi kuuluvat toisilleen, mutta eivät vielä itse sitä heti tajua. Tälläisistä aineksista syntyy parhaimmat tarinat - tarinoista lumoavimmat. Tämän lisäksi, kuten totesin, elokuvan aihemateriaali on ruoka ja mikä parempi konteksti rakkaustarinalle on kuin ruuanlaitta, sen kauneus, makuaisti, paletti, maut, sinfonia, harmonia.

Erityisesti mikä on kuin mauste ruuan päällä, on tässä elokuvassa Phillip Glassin tunnelmallinen pianomusiikki. En tiedä paljoa musiikista, mutta hänen wikipedia-sivuaan opiskelleena, voin todeta, että hänen tyylinsä on taidetta. Samainen wikipedia-sivu kuvailee hänen tyyliään minimalistiseksi, mutta samalla hän käyttää niin sanottuja toistuvia rakenteita. Rakastan tälläistä elokuvasävellystä, jossa samaa kaavaa soitatetaan läpi elokuvan ja se saa eri muotoja ja eri värejä ja elokuvan lopussa seisoo itsenäinen, täydellinen kokonaisuus. Glass on ehdottomasti tämän elokuvan sävellyksen myötä lempielokuvasäveltäjäni. Hänen työnsä on niin hienostuneen täydellistä. Tämä on myös täydellinen esimerkki siitä, että kyllä sitä musiikkia saa elokuvissa käyttää. Se ei tee elokuvasta kliseistä tai kornia, päin vastoin, se tekee siitä, mitä se on.

Elokuva on täydellinen. Sen huumori on osuvaa, sen tunnelma puoleensavetävää. Elokuvasta ei löydy tylsää kohtaa. Rakastan tätä elokuvaa ja kokemuksella tiedän, että se kestää monta katselukertaa. Luonnollisesti elokuvan upeutta minun silmissäni edesauttaa yhden lempinäyttelijäni, Catherine Zeta-Jonesin läsnäolo.

     Sen lisäksi, että Zeta-Jones on jumalaisen kaunis, on hän karismaattinen ja vetovoimainen tähti. Hän käyttää hyväkseen energistä persoonaansa ja luo hauskan ja sympaattisen hahmon. Hän on varsin uskottava, mutta ennen kaikkea hän on mielenkiintoinen. Hän pelaa todella hyvin yhteen kaikkien näyttelijöiden kanssa ja hän on todella luonteva ja miellyttävä. Hän vastaa hyvin elokuvan tasoon ja kantaa hyvin elokuvaa harteillaan. Hän tietää mitä hänen tulee tehdä ja mihin hänen ei kannata keskittyä.

Teos on siis yksi lempielokuvistani. Minusta se on ajattoman upea ja vaarallisen aliarvostettu. Harvoin elokuva onnistuu olemaan samaan aikaan romanttinen, kliseetön, hurmaava, hauska, surullinen, tunnelmallinen, voimauttava, herkullinen - toisin sanoen kaikkea, mitä elokuvakokemukselta voi odottaa.


   

 

...=)

Love Happens (Love Happens)

Love Happens on romanttinen draama vuodelta 2009, pääosissa Jennifer Aniston ja Aaron Eckhart. Sen ohjasi Brandon Camp, joka myös käsikirjoitti elokuvan yhdessä Mike Thompsonin kanssa.

    Love Happens kertoo Burke Ryanista (Aaron Eckhart), joka on kirjoittanut kirjan rakkaan menetyksen ylipääsemisestä ja nyt kiertää ympäri maata luennoimassa aiheesta yhdessä managerinsa Lane Marshallin kanssa. Heillä hieno menestysputki päällä, mutta Burke ei ole itse pääsenyt yli oman vaimonsa menetyksestä. Ollessaan Seattlessa luennoimassa, Burke tapaa juuri poikaystävästään eronneen floristin, Eloisen (Jennifer Aniston). Seattlessa asuu myös Burken kuolleen vaimon vanhemmat, jotka eivät hyväksy Burken hieman tekopyhää menestystä.
      Love Happens on aito Hollwyood-romcom. Kaikessa hyvyydessä, että pahuudessa. Ollessaan taattua viihdettä ja mielenkiintoista juonenkulkua on elokuva täynnä kliseitä, siirappisuutta, ennalta-arvattavuutta ja virheitä. Elokuva on aivan liian sokeroitu ja täydellisen oloinen miljöö luo epäuskottavan kuvan. Seattle pääsee kyllä oikeuksiinsa ja elokuvan hieno soundtrack on myös iso plussa. Elokuvan kuvaus on tylsä ja massamainen sekä jopa valaistus ja puvustus on epäuskottavia. Käsikirjoitus sisältää jonkin verran luovia elementtejä ja katsoja samaistuu helposti mukavaan sympaattiseen tarinaan, kuitenkin käsikirjoitus on teennäinen ja tylsä sekä henkilöhahmot jokseenkin huonosti luotuja, sisältäen vain muutamia hyviä puolia. Uskottavuus on kaukana niistä. Ja sitä pahentaa vielä Aaron Eckhartin käsittämättömän surkea roolisuoritus.
     Aaron Eckhart ei omaa minkäänlaista karismaa. Hän antaa itsestään jokamiehen vaikutelman, mikä toimii jossain elokuvissa harvinaisen hyvin, mutta elouvassa Love Happens se on vain tylsää ja persoonatonta. Katsoja ei edes asetu hahmon puolelle ja Eckhartin luomat kliseet ja aivan liian selkeästi erottuvat virheet ovat kamalaa katsottavaa, ehdottomasti surkea näyttelijäsuoritus. Katsoja odottaa vain, että Jennifer Anistonin upea valkokangaskarisma Eloisen hahmossa pääsisi taas kameran eteen.
      Jennifer Aniston ei ehkä ole kaikkein aidoin näyttelijä, eikä ole tunnettu metodinäyttelijän uurtaumuksellisesta uppoutumisesta hahmoihin, mutta hänellä on harvinainen kyky muuttaa elokuva kuin elokuva hyväksi ja viihdyttäväksi upealla karismallaan, elokuvatähden vetovoimallaan, sympaattisella näyttelemisellä ja persoonallisella hahmojen rakenteella. Aniston on kaikin puolin luonteva näyttelijä.
     Love Happens ei ole kovin hyvä elokuva. Se ei erotu edukseen, mutta se on kovin hyvä lähtöideana ja se on jossain määrin varsin viihdyttävä ja osin lempeän kaunis.

6 1/2

...=)

Rabbit Hole-takaisin elämään (Rabbit Hole)

Rabbit Hole on John Cameron Mitchellin ohjaama yhdysvaltalainen draama-elokuva vuodelta 2010. Sen pääosissa on Oscar-voittaja Nicole Kidman ja Aaron Eckhart. Sivuosassa on Oscar-voittaja Dianne Wiest ja muun muassa elokuvasta Sideways ja tv-sarjasta Greyn Anatomia tuttu Sandra Oh. Nicole Kidman roolisuoritus elokuvassa on kriitikkojen ylistämä ja hän sai roolistaan Oscar-ehdokkuuden. Hän myös tuotti elokuvan.
  
Rabbit Hole-takaisin elämään kertoo pariskunnasta, Becca ja Howie Corbettista, jotka ovat kahdeksan kuukautta sitten menettäneet 4-vuotiaan poikansa Dannyn. Becca ja Howie kuitenkin surevat hyvin erilailla. Becca haluaisi poistaa kaikki muistot Dannysta kun taas Howie haluaisi vaalia poikansa muistoa ja samalla ehkä hankkia uudenkin lapsen. Beccan äiti suree myös poikaansa, joka kuoli 30-vuotiaana huumeisiin. Becca ja Howie käyvät ryhmäterapia tapaamisissa, jotka Becca lopettaa, mutta Howie jatkaa niissä käymistä yksin. Becca tutustuu Dannyn "tappajaan" Jasoniin, joka ajoi autoa, jonka alle Danny jäi.
  
Loppujen lopuksi elokuvassa tapahtuu melko vähän. Samalla kuitenkin hahmojen sisäiset tunteet kulkevat melkein liian nopeasti. Beccan roolihahmo tuo jännitettä elokuvaan ja katsojalla on vaikeuksia päästä Beccan aikeista ja motiiveista selville. Becca ja Howie molemmat ovat hyvin tunnepitoisissa tiloissa ja erityisesti Beccasta on tullut hauras ja rikkinäinen. Rabbit Hole on kuvaus menetyksessä ja kuolemaan liittyvistä pelkotiloista. Elokuva kuvaa kuoleman arkisesti, sen kuitenkin muuttaen koko ihmisen elämän. Sanotaan ettei mikään ole niin kamalaa kuin oman lapsensa menettäminen ja elokuvasta selviää ettei suru koskaan lähde pois. Beccalla on vaikeuksia ymmärtää hänen äitiään, mutta lopulta alkaa ymmärtämään heidän kokemustensa samanlaisuuden.

   Rabbit Hole on hyvin tunnearka elokuva. Se kertoo tarttuu hyvin rohkeasti niin kipeään aiheeseen. Mutta elokuva onnistuu jokaisessa tavoitteessaan. Se onnistuu luomaan hyvin menetyksen jälkeisen tunnelman ja katsoja käy läpi hahmojen tunteet kuin omanaan. Elokuvan todella hienoksi hiottu huumori tuo oman tumman lisänsä niin hienosti koottuun elokuvaan.
  
John Cameron Mitchellin ohjaus on hyvin näkyvä ja paljastettu. Hän kykenee hyvin tuomaan käsikirjoituksen parhaat puolet esiin ja valottamaan hahmojen sisäisiä maailmoja vaivatta katsojalle. Elokuva ei missään nimessä vain raapaise pintaa vaan menee syvälle sen läpi. Dianne Wiestin roolisuoritus on hyvin vahingoittuva, arka ja tahaton. Hän kykenee hyvin luomaan äitihahmon Beccalle, joka itse painii oman lapsen menetyksen kanssa. Hän haluaa samaistua Beccan kokemuksiin.
  
Aaron Eckhart on tasavahva. Hänen roolinsa olisi voinut olla ehkä hieman näkyvämpi ja siten Eckhart olisi saanut enemmän Howiesta irti. Nicole Kidman puolestaan, elokuvan keskiössä luo jotain ihmeellistä, taianomaista. Hän saa hyvin peilattua Beccan tunteet katsojan naamaan. Kidman tekee todella, todella hyvän roolisuorituksen, vahvan, näkyvän, tunteikkaan, realistisen ja dramaattisen. Kidman osaa ottaa hahmot omaan käsittelyynsä ja tehdä niistä helmiä. Hän raottaa todella tyylikkäästi ja elokuvaan sopivasti Beccan psyykettä ja kyseenalaistettavuutta. Hän ymmärtää roolihahmoaan ja tekee parhaan mahdollisen Beccan. Näitä roolisuorituksia saisi olla enemmän.
  
Rabbit Hole on loistava elokuva. Siitä ei voi olla pitämättä ja se vie katsojan tunteikkaalle matkalle ja katsoja muistaa näkemänsä. Kidman luo elokuvasta upean, jota John Cameron Mitchell tuo katsojalle ilmi. Suosittelen.







9+

...=)