...elokuvista, sarjoista ja vähän muustakin

The Revenant (The Revenant)

Ehkä en olisi katsonut tätä elokuvaa, jos sitä ei olisi minulle myynyt kaksi asiaa. Ensimmäisenä Leonardo DiCaprio ja hänen uransa kohokohdaksi muodostunut roolityö ja toisena mestarillisena ohjauksen taiteilijana tunnettu Alejandro G. Inarritu. Elokuva nimittäin on rankka, armoton ja brutaali.

Hugh Glass (Leonardo DiCaprio) on 1800-luvun metsästäjä, joka joutuu karhun raatelemaksi ja miehistönsä hylkäämäksi. Tästä alkaa tulinen eloonjäämiskamppailu ja henkisen koston matka. Glass nimittäin joutuu John Fitzgeraldin (Tom Hardy) pettämäksi, tämän ampuessa Glassin pojan (Forrest Goodluck).

Heti ensimmäisistä sekunneista katsoja istutetaan tähän menneen maailman, karuun ympäristöön. Aika, jolloin ei ollut edes sähköä tuntuu hyvin kylmältä ja armottomalta. Tätä korostaa ohjaaja Alejandro G. Inarritun ja kuvaaja Emmanuel Lubezkin kuvaus. Syntyy kaunis tasapaino kun elokuvan tapahtumat ovat niin alkukantaisia, primitiivisiä ja kuvaus sekä elokuvatekniikka, jota Inarritu ja Lubezki kameratyöllään demonstroivat, ovat niin visionääristä, uutta sekä raikasta. Sama vastakkainasettelu löytyy myös luonnon kauneudesta ja samalla sen raadollisuudesta. Inarritu muistuttaakin tästä yhtenään, kääntämällä kameran pois toiminnasta, pois ihmisistä ja kohti luontoa.

The Revenant tulee jäämään historiaan ennen kaikkea Leonardo DiCaprion roolityön ansiosta. Tämä on hänen taidonnäytteensä maailmalle. Erityisesti hänen elekieli, puheen rytmi on lumoavan korutonta miehenä, jolla ei ole enää mitään menetettävää. Samalla kun hän käy uskottavasta selviytyjästä, täytyy hänen myös käydä uhrista - kaltoinkohdellusta miehestä, joka voittaa kaikki todennäköisyydet. Tuloksena on moniulotteinen, vangitseva, voimakas roolisuoritus. DiCaprion jokainen hengenveto tuntuu katsojan sydämmessä ja tämä on ehdottomasti yksi näytteliätyö, jota ei unohda lopunelämäänsä.

Ei tässä muuta sisältöä edes tarvita. Inarritu viisaasti vain maalaa kuvaa DiCaprion ympäriltä, herättäen henkiin spirituaalista tematiikkaa. Mukana on elementtejä Amerikan intiaanien kielestä, uskomuksista, hengellisyydestä ja kulttuurista. Tämä yhdistettynä luonnon karuun, mutta kauniin kuvaukseen antaa DiCaprion yhden miehen selvitymislegendalle upeat raamit. Ainoa kritiikki, minkä voin antaa on, että elokuva on hitusen verran pitkä ja kaksi ja puoli tuntia raadollista selvitymistä on enemmän kuin tarpeeksi.


#elokuvahaaste2016 (46. Elokuva, joka kertoo jonkin alkuperäiskansan jäsenistä tai kulttuurista, esim. saamelaiset, intiaanit tai aboriginaalit)


...=)




Steve Jobs (Steve Jobs)

En lähtenyt innoissani tätä elokuvaa katsomaan. Itse asiassa harkitsin pitkään, olisiko se minun aikani arvoinen. Kyseessä on Steve Jobs, ollaanpa rehellisiä, hän ei ole mikään Alan Turing tai Amelia Earhart tai Nancy Wake, joista todella mielellään katsoisi elokuvan jos toisenkin. Heidän elämänsä oikein huutavat elokuvallisuutta. Steve Jobs... mitä hän tekikään? Puuhasi jotain tietokoneilla.

Kyseessä on Aaron Sorkinin käsikirjoitus. Ne, ketkä ovat vähänkään Sorkinin käsikirjoituksista tehtyjä sovituksia nähneet, tietävät kyllä, että hänellä on erittäin omalaatuinen tyyli ja rytmi teoksissaan. Usein hänen kohtauksensa ovat täynnä dialogia. Pohjimmiltaan kyse onkin nimenomaan ihmissuhdedraamasta. Steve Jobs takertuukin miehen suhteeseen tyttärensä ja tämän äidin sekä lähimpien työystäviensä kanssa.

Pakko myöntää, että pidin elokuvasta todella paljon. Olen aiemminkin tykästynyt Sorkinin käsikirjoituksiin. Välillä dialogia oli vähän liikaa, kun Steve Jobs kolmannenkymmenennen kerran lähtee taas kinastelemaan toisen hahmon kanssa, alkaa se vähän jo olla liikaa ja saa katsojan miettimään, että osaako tämä mies keskustella muuten kuin kymmenen minuutin saarnoilla jokaiseen vastalauseeseen. Onkin hyvä myös huomata, että Steve Jobs, en tiedä oliko oikeasti, on yksi ärsyttävimmistä miehistä valkokankaalla vähän aikaa. Hänen on mahdoton myöntää olleensa väärässä ja hänen miljoonat pakkomielteet ajavat ihmiset hänen ympärillään, sekä elokuvaa katsovat hulluuden partaalle. Ei kukaan voi olla niin jääräpäinen!

Hieman tuli myös liikaa techtalkkia, eli aika paljon keskityttiin Applen menestystarinan petaamiseen katsojalle vähän liiankin luentomaisesti. Ei minua juurikaan kiinnosta, miten joku Macintosh syntyi tai mitä sen maailmalle julkistamiseen oikeasti vaadittiin. Mehukkainta elokuvassa on erittäin vereslihalla kuvatut henkilöhahmot. Ja tässä kohtaa Sorkinin käsikirjoitus potkii toimimaan. Kun näyttelijöillä on näin paljon dialogia, yhdessä kohtauksessa enemmän kuin muissa elokuvissa yhteensä, antaa se heille upean estradin, jossa täysillä esitellä ja oikein herkutella taidoillaan. Michael Fassbender on täysin saamansa Oscar-ehdokkuuden arvoinen, Jeff Daniels on todella hyvä ja jopa Seth Rogen alkupään kohtauksissaan saa iskostettua hahmoonsa oikean määrän luonnetta. Elokuvan loppua kohti hän menettää vähän otettaan hahmostaan.

Elokuvan kirkkain tähti on aikamme hienoin elokuvanäyttelijä Kate Winslet. Hän ei ole joka kohtauksessa läsnä, vaan hän pikemminkin saapuu ja poistuu alituiseen kohtaukseen/kohtauksesta, mutta hänen karismansa vaikuttaa niin, että tuntuu kuin hän olisi suuremassakin roolissa. Hän loistavasti katoaa taas niin erilaiseen rooliin, kuin mitä olemme häneltä nähneet, mikä ehdottomasti puhuu hänen monipuolisuutensa puolesta. Hänen aksentti, kävelytyyli ovat kaikki hiotun mielenkiintoisia ja hän saa tuotua rooliin hänelle tunnusomaisen syvän tunteen, jonka hän saa ladattua jokaiseen vuorosanaansa. Koskaan hän ei kuitenkaan vedä yli. Tämä olisi hänen hienoin roolisuorituksensa, ellei hänen uransa olisi niitä täynnä.

En tiedä, jäikö elokuvasta loppujen lopuksi Winsletin roolisuorituksen lisäksi mitään muuta niin vaikuttavaa käteen. Sen voi todeta, että Danny Boyle on mielestäni tylsä elokuvaohjaaja. Hän on niin näkymätön. Tässäkin suuremmalla äänellä puhuu käsikirjoittaja Sorkin, sekä näyttelijät johtotähtenään Winslet. Samaa vikaa olen todennut hänen muista elokuvistaan kuten Slummien miljonääristä, joka kulki juoni edellään tai vuoden 2004 Millions. Menisinkö niin pitkälle, että kyseenalaistaisin hänen taiteellisuuden ja luovuuden. Hän on liian mekaaninen, ollakseen todellinen mestari.



...=)


Movie Monda #42 - Sports

"Itse en ole varsinainen "urheiluelokuvien" ystävä, mutta on muutama poikkeus, jotka ovat yllättäneet erittäin positiivisesti. Mikä on sinun suhtautumisesi "urheiluelokuviin", siis elokuviin joissa keskiössä on jokin tietty urheilulaji? Onko joku sellainen urheilusta kertova elokuva, joka on tehnyt sinuun suuren vaikutuksen?"

 Moneyball
~kerrankin suosittelen klikkaamaan linkistä itse elokuvan arvosteluun, jossa puhun itse aiheestakin ja urheiluelokuvista vähän laajemmin. Yleensähän en juuri tykkää linkittää kauan sitten kirjoittamiani arvosteluja minnekään framille, koska en itse pysty niitä juuri lukemaan. On se hirveää, miten on joskus kuvitellut tekevänsä itselleen mitään palveluita kirjoittamalla siten, millaisena niitä vanhempia arvosteluja nyt lukee.



...=)