Melkein julkkis (Almost Famous)

Cameron Crowe ohjasi ja käsikirjoitti vuonna 2000 elokuvan nimeltä Melkein Julkkis. Elokuvan näyttelijät ovat Patrick Fugit, Billy Crudup, Kate Hudson, Frances McDormand, Zooey Deschanel, Anna Paquin, Philip Seymour Hoffman, Jimmy Kimmel ja Eric Stonestreet. Vuoden 2001 Oscar-gaalassa Crowe voitti parhaan käsikirjoituksen Oscarin. Kate Hudson hävisi parhaan naissivuosan Oscarin. Myös Frances McDormand oli ehdolla.
   
Melkein julkkis kertoo lukiolaisesta pojasta, William Millerista, jonka yliopisto-opettaja-äiti laittoi hänet kouluu liian aikaisin. Äiti on myös riitaantunut Williamin isosiskon kanssa. William pääsee Rolling Stonen toimittajaksi ja seuraamaan Stillwater-nimistä bändiä heidän kiertueellaan. William tutustuu erittäin läheisesti bändin kitaristin kanssa ja rakastuu bändin faniin/bändäriin, Penny Laneen.
   
Elokuva on coming-of-age on tarina. Yleensä en ole tälläisten nuorten kasvutarinoiden perään, mutta tässä on jotain poikkeuksellista. Elokuva on suoraan sanottuna virheettömän täydellinen. Crowe on erittäin omaperäinen ja lahjakas ohjaaja. Hänessä on intohimoa ja määrätietoisuutta. Hänellä on näkemystä. Selvästi elokuva on myös kuvaus 1970-luvun rock-kulttuurista ja onnistuu ikuistamaan ajan hengen aukottomasti. Käsikirjoitus on kuin ylistys kyseiselle aikakaudelle. Itse mietin elokuvaa katsoessani, että miten elokuva vastaa täydellisyydessä kyseiseen aikaan, musiikkiin ja henkeen. Vastaus löytyy elokuvan ääniraidalta. Elokuva muodostuu kokonaisuudeksi juuri soundtrackin kautta. Jokainen kappale on tarkkaan harkittu ja ajoitettu. Tietenkin tämä on juuri sopiva ominaisuus elokuvassa, joka kuvaa musiikkikulttuuria. Neil Young sanoi, että Rock'n' roll on täällä jäädäkseen ja niin on Melkin julkkiskin. Crowe ei pyri vangitsemaan levottomuutta ja tai henkeen kuuluvaa angstia vaan pikemminkin juhlistamaan sitä ja se on tämän elokuvan suurin vahvuus; se on kunnianosoitus, tehty nöyryydellä ja tehty palolla.

     
Elokuvan toiseksi suurin vahvuus on Kate Hudson. Olenko koskaan nähnyt yhtä vapaamielistä, sielukasta, henkevää roolisuoritusta kuin Hudsonin tulkinta ikonisesta hahmosta kuten Penny Lane? Hän liikkuu täysin intuition varassa ja saa aikaan puhdasta tunnetta. Jokainen kohtaus, kun hän astuu kameran eteen on kuin rock-legenda jälleen kerran alkaisi laulamaan valokeilassa.  Kuten elokuva, myös Hudson juhlistaa rockia. Hän liikkuu sen ilmapiirissä, hän hengittää sitä. Hänen roolisuoritustaan ei voi vangita. Se on täydellinen. Yhdistelmä tietoa ja taitoa. Hudson on luova. Hän ei ole kangistunut vaan uudistaa hahmoa koko ajan. Hän on läsnä ja hän välittää. Hiottu sympaattisuus, täydellisesti laskelmoitu ajoitus sekä vaistonvarainen tulkinta ovat täydellinen yhdistelmä ja Kate Hudson tekee ehdottomasti uransa parhaan roolisuorituksen, mysteerisen, mielenkiintoisen, syvällisen, luontaisen sekä lumoavan. Hudson olisi ansainnut parhaan naissivuosan Oscarin upeasta, ikimuistoisesta osastaan, jossa rikkoo rajoja ja uhkuu voimaa.
   
Patrick Fugit on perusvarma. Valitettavasti hän tekee juuri ja juuri sen mikä vaaditaan. Hän ei tuo hahmoon mitään uutta ja ei pääse hahmonsa yläpuolelle. Roolisuoritus ehdottomasti pidättelee elokuvaa. On harmi, sillä hänellä olisi ollut mahdollisuudet paljon parempaan. Valittamatta liikaa, ehdotan vain, että esimerkiksi joku muu, kuten vaikka Christian Bale olisi saattanut tehdä paljon parempaa työtä.
 
Frances McDormand on täysin Oscar-ehdokkuutensa arvoinen. En ehkä voittoa hänelle soisi, etenkään Hudsonin yli, mutta erityisesti elokuvan alkukohtaukset ovat täydellisiä, McDormandin ansiosta. Hän on uskottava. Ja se on suurin kohteliaisuus, minkä hänelle voin antaa.
   
Philip Seymour Hoffman, jolta olemme tottuneet näkemään monta mullistavaa roolisuoritusta, on tässä elokuvassa valitettavan jäljessä. Hän on suorastaan unettavan tylsä. Hänellä ilmeisesti oli flunssa niiden neljän päivän ajan, mitä hänen tiukka aikataulunsa ilmeisesti antoi hänelle aikaa tehdä tätä pikku projektiaan. Olisi minusta ollut vain parempi vaihtaa näyttelijää, kun Hoffman ei kiireltään mukamas ehtinyt kunnolla valmistautumaan rooliinsa. Sääli.
   
Stillwater-bändin esittäjä esittävät loistavasti muusikoita. Mutta itse näyttelemisessä ja dialogissa olisi parannettavan varaa. Edes Billy Crudup, jolla olisi ollut Fugitin tapaan tuhannen taalan tilaisuus, tuntuu hukkaavan sen. Huonoa roolisuoritusta elokuva ei ole nähnytkään, mutta toivomisen varaa, monet näytteljät jättävät, etenkin kun elokuvan taso on näin hieno.
   
Kate Hudson varastaa koko shown. Cameron Crowe on luja ohjaaja. Elokuva on ikimuistoinen kunnianosoitus 70-luvun rock-kultuurille ja puhtaasti nerokas, sekä ajaton täydellisyys on elokuvassa koko ajan läsnä.

...=)

TV Thursday #6: Paras duo?

Teevee Torstain kuudes haaste kuuluu, että mikä on paras duo?

Loistava kysymys, ensinnäkin. Mieleen ei tule juuri mitään niin erikoisen hyvää, että heti olisi valmis vastaus mielessä. Televisiosta puuttuu tällä hetkellä mielestäni mieleenpainuva duo. Vanhoja tv-sarjojahan ei minulla juuri riitä kärsivällisyyttä katsoa.

• Olen lähiaikoina katsellut paljon Veep-nimistä tv-sarjaa ja 

Selina Meyer ja Gary

ovat vain yksinkertaisesti kuolettavan hauska yhdistelmä!

• Sitten, myös Suomen televisiossa pyörivä Holmes NYC on hyvä sarja, jossa 

Sherlock Holmes ja Joan Watson 

ovat todella sympaattinen yhdistelmä. Itse voisin nähdä sarjan jatkuvan useita tuotantokausia ja Watsonin ja Holmesin jatkavan yhteistyötään, ilman keskinäisiä konflikteja, toivottavasti.

My Fair Lady (My Fair Lady)

My Fair Ladyn katsotaan olevan elokuvamusikaalin klassikko. Elokuvan ohjasi George Cukor ja pääosissa on Audrey Hepburn ja Rex Harrison. Elokuva ja ohjaus voittivat Oscarit ja Rex Harrison nappasi kultaisen pojan mukaansa parhaasta miespääosasta. Elokuva sai myös viisi muuta Oscaria.
     My Fair Lady kertoo Audrey Hepburnin esittämästä Eliza Doolittlesta, köyhästä kukkamyyjästä, jonka professori Henry Higgins ottaa käytöstapaoppilaakseen lyötyään vetoa, että pystyisi siihen. Higgins koulii Doolittlesta seurapiirien kaunotarta, mutta rakastuukin tähän itse.
     My Fair Lady on yksi kaikkien aikojen rakastetuimmista ja arvostetuimmista elokuvamusikaaleista kautta aikain. Minun täytyy olla eri mieltä. Jos elokuvaa voisi kuvailla yhdellä sanalla se olisi tylsä. My Fair Lady on ehkä tylsin elokuva, jonka olen nähnyt. Se voi johtua siitä, että en ole musikaalien suuri ystävä. Joka tapauksessa elokuvan juoni on unelias. Laulut ovat täysin tyhjänpäiväisiä, ne ovat kovin tavanomaisia. Ne eivät erotu niin sanotusti massasta. Myös koko elokuvan rakenne on tietenkin 60-luvulle tyypillisesti vanhanaikainen. Elokuvan tyyli on epärealistinen ja koko show kaatuu liikaan yrittämiseen. Cukorin kovan työn näkee kyllä, mutta se jää aika merkityksettömäksi, koska hän ei tajua taiteen merkitystä. Käsikirjoitus on mielikuvitukseton. Myös elokuvan rakenne on tylsä ja juoni ennalta-arvattava. Elokuvan toteutuksesta ei puutu rahaa, sillä se näkyy, mutta siitä puuttuu täysin visio.
     Audrey Hepburn, joka on yksi aikansa parhaimpia ja luovimpia näyttelijöitä, ontuu nyt pahemman kerran. Sen sijaan, että nostaisi elokuvan tasoa, Hepburn vain laskee sitä. Sikäli he sopivatkin kyllä yhteen. Hepburn ei ole kovin miellyttävä. Hän on tylsä ja sieluton. Ehkä roolisuoritus tuntuisi realistisemmalta jos Hepburnin olisi annettu laulaa musikaalin laulut itse, sen sijaan, että piti palkata dubbaaja varta vasten Hepburnin lauluosuuksia varten. Kuitenkin en usko, että kyse on edes siitä. Hepburn yksinkertaisesti nojaa liikaa elokuvaan, eikä edes yritä nousta sen yläpuolelle. Hän ei saa aikaa hahmoon syvyyttä saatikka tunnetta. Kaiken lisäksi hänen äänensä on aivan kamalaa kuunneltavaa elokuvan alkupuolella. Yhdysvaltain elokuva-akatemiaa on syytelty siitä, että Hepburn ei osastaan Oscar-ehdokkuutta napannut, mutta itse olen kyllä akatemian puolella. Korostamatta liikaa negatiivisuutta totean vain, että Hepburn on kliseinen, yliartikuloiva ja teennäinen.
      Rex Harrison vetää elokuvassa pisimmän korren. Tietenkin hän on tylsä ja mielikuvitukseton, mutta hänestä huokuu luontaisuutta, tiettyä kepeyttä, jolla hän saa hahmoon energiaa. Hänessä on paljon karismaa ja on loppujen lopuksi pystinsä arvoinen.
     My Fair Lady on ehkä yksi yliarvostetuimmista elokuvista koskaan. Yksi sana kuvaa täydellisesti tätä musikaaliklassikkoa ja se sana on tylsä. Cukor yrittää liikaa, Hepburn ei yritä laisinkaan. Rex Harrison ansaitsee elokuvalle toisen tähden:

5

...=)