Arvostelu: Parasite

Bong Joon-hon (Okja, Snowpiercer) ohjaama Parasite sai kuusi Oscar-ehdokkuutta, mukaan lukien parhaan elokuvan. Voittaessaan siitä tulisi ensimmäinen vieraskielinen elokuva, joka olisi yltänyt kyseiseen saavutukseen. Elokuvaa määritellään jonkinlaiseksi tummaksi komediatrilleriksi.

Se kertoo köyhästä Kimin perheestä Etelä-Koreassa, jotka saavat leivän pöytäänsä työskentelemällä läheisen pizzaravintolan pizzalaatikkojen kokoontaittelijoina. Perheen poika saa ystävänsä välityksellä työpaikan rikkaan perheen tyttären englanninopettajana ja vähitellen muutkin; isä, sisko ja äiti keksivät vaikka kepulikonstein kehkeytyä hyväuskoisten rikkaiden palkkalistoille niin autokuskiksi, kodinhoitajaksi kuin taideterapeutiksikin.

Elokuvan idea on varsin vekkuli. Erityisesti pienen (muistaakseni) kuusivuotiaan pojan ja valetaideterapeutin suhde oli hauskasti keksitty. Park So-dam uhkaa varastaa koko huomion koko elokuvassa ja jättää kevyesti kaikki muut, häneen verrattuna jopa tönköiltä vaikuttavat, näyttelijät varjoonsa. Olisinkin kaivannut häntä päärooliin ja hänelle huomattavasti enemmän kamera-aikaa.

Tässä heitellään katsojaa kevyistä hetkistä järkyttävän brutaaleihin. Tahtomattaan sitä jää jopa nauramaan, kun silmitön väkivalta seuraa äsken niin hupaisalta vaikuttanutta tunnelmaa. Myös jännityselementit toimivat. Sävyvaihteluita oli siis kiinnostavaa seurata, vaikka välillä tuntuikin, että siirtymät eivät olleet ihan saumattomia. Välillä elokuva nimittäin - varsinkin vakavammissa kohtauksiissaan - tuntui laahaavan. Katsoja olisi kyllä pysynyt elokuvassa sisällä, vaikka rytmi olisi ollut vieläkin tiukempi ja tunnelma taittanut vieläkin rajummin eri tyylilajien välillä.

Kuvaaja Kyung-pyo Hong käytti elokuvassa Arrin digitaalista kameraa, nimeltään Alexa 65, joka oli mielestäni väärä veto. Se teki kuvasta valitettavan rumaa. Keinotekoista, kiiltävää, muovista. Olisin halunnut nähdä elokuvan kuvattuna filmille, se olisi tehnyt kontrastista rikkaan perheen ja Kimien köyhän perheen välillä tuntuvan elävämmältä ja aidommalta ja sitä kautta raaemmalta ja verestävämmältä.

Viesti yhteiskuntaluokkien ja eri sosioekonomisten asemien eroista tuli perille. Tosin vähän liiankin alleviivattuna. Oli myös mielenkiintoista katsoa selvästi yhtenäiskulttuurissa elävien elokuvantekijöiden tarttumista sosiokulttuuriseen aiheeseen, kun yleensä saamme nähdä niin hurjan individualistisesta maasta, kuin Yhdysvallat, tulevia tutkielmia yhteiskunnasta. Eroavaisuus oli selkeää, sillä Parasiten keskiössä on kokoajan perhe ja perhedynamiikkaa. Hahmot määrittävät itseään suhteessaan perheeseensä ja kaikkien motiivien keskiössä on perhe. Se ainoa ystävyyssuhdekin elokuvassa unohdetaan alun jälkeen täysin pois. Jos jossain joku ystävä näkyy, se on täysin lavasteen asemassa.

Parasite on veikeä nähtävyys Suomen valkokankailla. Jos tänne jonkun ei-yhdysvaltalaisen ulkomaalaisen elokuvan saa, niin se on lähes poikkeuksetta älyllistä, vakavaa draamaa. Sinällään oli ihan hauska välillä käydä katsomassa tällainen popcorn-viihteenomainen komediatrilleripätkä. Vekkuli vastaantulija.

Arvostelu: Beatriz at Dinner

Beatriz (Salma Hayek) on varakkaan rouvashenkilön (Connie Britton) hieroja, jonka auto hajoaa, kun on tämän luona hierontareissulla. Beatrizia tietysti pyydetään jäämään illalliselle, enemmän tai vähemmän muodollisesti, ja köyhä maahanmuuttaja Beatriz ei pysty välttämään sosioekonomista yhteentörmäystä muiden, varmastikin rikkainta yhtä prosenttia edustavien illallisvieraiden kanssa.

Elokuvan on ohjannut Miguel Arteta ja käsikirjoittanut Mike White. Se sai ensi-iltansa vuonna 2017, jolloin Salma Hayek keräsi myös runsaasti ylistystä pääroolistaan. Elokuvan voi lukea kommentaarina sosiopolitiikasta. Vauraus- ja kulttuurierot kytketään kysymykseen ihmisarvosta. Yhteiskunta solmitaan mukaan kerrontaan esimerkiksi suoraan sitä käsittelevillä keskusteluilla illanvieton lomassa. Mutta myös antamalla osviittaa hahmojen välisistä luokkaeroista, miten niitä ei tiedosteta suoraan, vaikka kaikki kuitenkin tuntuvat ne ymmärtävän.

Loppua pidin jollain lailla maagisrealistisena. En ajatellut, että sitä tuli tulkita puhtaasti realismina. Se ehkä symboloi jonkinlaista puhdistautumista sielun saasteista. Luonnollisuuden arvokkuutta kaiken sen teennäisyyden ja keinotekoisuuden keskellä, jossa Beatriz läpi illallisen rypi.

Pidin elokuvan tunnelmasta. Se oli sliipattu, melkein kliininen ja hengetön. Se heijasti sitä elotonta maailmaa, johon Beatriz sysätään. Kuvaus ja lavastus luovat elokuvalle siis hienot puitteet. Myös valtaosa näyttelijöistä todella onnistuu virittämään hahmonsa äärimmäisen kireiksi, jolloin ilmassa olevat jännitteet suorastaan tirskuvat katsojan verkkokalvoille.

Harmi vain, että niin suuri painoarvo elokuvassa on laskettu Salma Hayekin pääroolille, sillä itse en pitänyt näyttelijää kovinkaan vahvana tässä osassa. En uskonut hänen tulkintaansa. Ehkä koska hahmo on niin erilainen kuin Hayekin oma vahva persoona, Hayek tuntui olevan vähän hukassa hahmonsa nyanssien kanssa. Välillä Beatriz on kuin raivo härkä ja puskemassa tuhatta ja sataa, mutta jatkuvasti elokuvassa kuitenkin alleviivataan Beatrizin hillittyä persoonaa. En siis oikein voinut ajatella hahmoa kovin koheesiksi, sillä en saanut siitä otetta. Osa olisi tarvinnut hienovaraisemman näyttelijän kuin Hayek.

Koska Beatrizin pitäisi olla se hahmo, jota katsoja ymmärtää, jää katsoja Hayekin takia siis elokuvasta vähän etäälle. Monissa kohtauksissa ei tunnu olevan pointtia, sillä ne on luotu Hayekia varten, mutta hän ei ota niistä kaikkea irti. Joten kuvaus muuttuu laahaavaksi ja hortoilevaksi. Näinkin lyhyt elokuva, 82 minuutin kestollaan, tuntuu aivan liian pitkältä.

Elokuvan viesti ei kristallisoidu, vaan se puuroutuu. Jälkimakuna tekotaiteellisuus. Elokuva ottaa aina vain enemmän ja enemmän taiteellisia vapauksia, mitä pidemmälle se etenee, jolloin katsojan on vaikea uskoa sitä enää. Alun hyvinluotu tunnelma vapautetaan liian nopeasti, kun elokuva turvautuu ihmeellisiin kikkoihin kerronnassaan. Esimerkiksi vaihtoehtoisilla todellisuuksilla leikkivät kohtaukset, joissa hahmot käyttäytyvät siten, kuin he ehkä oikeasti haluaisivat käyttäytyä, mutta eivät koskaan käyttäytyisi, koska elämme sivistyneessä yhteiskunnassa, mielestäni haaskaavat elokuvan idean. Emme tarvitsisi hahmojen oikeita tunnetiloja alleviivattavan. Me kyllä ymmärtäisimme lukea niitä myös pinnan alta. Mutta elokuva päättääkin esittää ne, mutta olla kuitenkaan olematta tarpeeksi rohkea, että rakentaisi ne osaksi narratiivia, vaan rakentaa niistä oman haavetodellisuutensa. Jolloin ne olivat mielestäni turhia ja jättivät katsojan hieman ulkopuolelle.

Hyvin epätasaisesti ja hapuilevasti tehty draamaelokuva siis, joka valitettavasti hukkaa potentiaalinsa.

SAG-palkinnot

Viikonloppuna jaettiin Yhdysvaltojen näyttelijöiden liiton palkintopystit vuoden parhaimmille esiintyjille. SAG-palkintoja pidetään perinteisesti vahvimpana ennusteena myös Oscar-voitolle, sillä näyttelijöiden liiton jäsenet ovat pitkälti samoja kuin Oscar-akatemian jäsenet. Näyttelijät muodostavat (muistaakseni) suurimman kategorian Oscar-akatemian jäsenistössä. 

Voittajat olivat:

Outstanding Performance by a Cast in a Motion Picture

Parasite

Ajatuksia: Näyttelijäkaartin voittanut elokuva on monesti mennyt vielä voittamaan parhaan elokuvan Oscarinkin. Tämä voitto nostanee nyt siis Parasiten yhdeksi ennakkosuosikeista. Vahvin kilpailija lienee 1917, joka ei ehkä ymmärrettävästi tätä SAG-palkintoa voittanut, sillä ymmärtääkseni enemmän teknisillä ansioillaan kulkeva elokuva ei ole näyttelijävetoinen. 

Outstanding Performance by a Male Actor in a Leading Role

Joaquin Phoenix, Joker

Ajatuksia: Mielestäni oli ihan söpöä, että Phoenix kiitti puheessaan Heath Ledgeria. Muistan ennen Phoenixin Jokerin ensi-iltaa, kun tyyliin kaikki vannoivat henkeen ja vereen, että Ledgerin voittanutta ei ole. Aivan kuin kaikki vannoivat ennen Ledgerin Jokeriakin, että tuosta teinityttöjen julistepojasta ei uskottavaa Jokeria tule. Kuinkas sitten kävikään. Jännä nähdä kuinka moni näyttelijä voi vielä näin voittokulkaisasti Jokeria esittää. Onko hahmosta jopa jo tullut automaattinen lippu Oscar-gaalaan? Se on vissi ja varma, että tähän nämä versiot hahmosta eivät tule jäämään.

Outstanding Performance by a Female Actor in a Leading Role

Renee Zellweger, Judy

Ajatuksia: Jostain luin (tai katsoin) mielenkiintoisen analyysin siitä, että Judya pidetään jotenkin jollain lailla naistenelokuvana. Joku oli löytänyt jotain statistiikkaa siitä, että Judyn elokuvateatteriyleisöt olivat muistaakseni jopa 90 prosenttisesti naisvaltaisia. Sinänsä säälittävää, että miehet eivät uskaltaudu elokuvan pariin. Eivät kyllä tiedä, mitä menettävät, Zellwegerkin sen verran voimakkaan suorituksen tekee.

Outstanding Performance by a Male Actor in a Supporting Role

Brad Pitt, Once Upon a Time in Hollywood

Ajatuksia: SAG-gaalan ohjaaja ansaitsisi oman pystinsä silkastaan siitä hyvästä, että samaan aikaan kun Brad Pitt vitsaili kiitospuheessaan roolihahmonsa yhtäläisyyksistä itseensä etenkin mitä tulee vaimosuhteisiin, niin kamera leikkasi Pittin ex-vaimoon Jennifer Anistoniin hymyilemässä yleisössä. 

Outstanding Performance by a Female Actor in a Supporting Role

Laura Dern, Marriage Story

Ajatuksia: Uskon, että nämä SAG-gaalan voittajanäyttelijät ovat kuta kuinkin samoja kuin katselemme sitten Oscar-gaalan lavalla. Dern, Pitt, Phoenix ja Zellweger ovat olleet sen verran tuloksellisia suosikkeja kautta palkintokauden, että olisi kumma, jos Oscarit menisivät muualle.

Outstanding Performance by an Ensemble in a Drama Series

The Crown

Outstanding Performance by an Ensemble in a Comedy Series

The Marvelous Mrs. Maisel

Outstanding Performance by a Male Actor in a Drama Series

Peter Dinklage, Game of Thrones

Outstanding Performance by a Female Actor in a Drama Series

Jennifer Aniston, The Morning Show

Outstanding Performance by a Male Actor in a Comedy Series

Tony Shalhoub, The Marvelous Mrs. Maisel

Outstanding Performance by a Female Actor in a Comedy Series

Phoebe Waller-Bridge, Fleabag

Outstanding Performance by a Male Actor in a Television Movie or Limited Series

Sam Rockwell, Fosse/Verdon

Outstanding Performance by a Female Actor in a Television Movie or Limited Series

Michelle Williams, Fosse/Verdon

Outstanding Action Performance by a Stunt Ensemble in a Motion Picture

AVENGERS: ENDGAME

Outstanding Action Performance by a Stunt Ensemble in a Comedy or Drama Series

GAME OF THRONES