Tunnit (The Hours)

Mrs. Dalloway sanoi ostavansa kukkaset itse.

Nicole Kidmanin Oscarin arvoisesti tulkitseman Virginia Woolfin, Julianne Mooren näyttelemän Laura Brownin ja Meryl Streepin kuvaaman Clarissa Vaughnin tarinat saattavat vaikuttaa monimutkaisilta - liian syvällisiltä, niitä ymmärtääkseen. Stephen Daldryn hienovarainen ohjaus antaa katsojan melko pitkälti tulkita draaman tasoja itse. Nämä kolme hahmoa ovat kaikki eri aikakausilta; Virginia Woolf elää 1920-luvun Englannin maaseudulla, Laura Brown 1950-luvun Yhdysvaltain lähiössä ja Clarissa Vaughn 2000-luvun New Yorkissa. Kaikki kolme naista yrittävät opetella määrittämään elämäänsä ilman miehiä - elokuva on feministinen. Kaikki kolme tarinaa keskittyvät siihen, kuinka kolme naista elävät onnettomina, koska antavat itsensä tulla määritellyksi pelkästään elämänsä miehen kautta. Virginia Woolf, kuuluisa, muun muassa romaanin Rouva Dalloway, kirjailija on joutunut hylkäämään elämänsä Lontoossa ja muuttamaan maalle, miehensä Leonard Woolfin toiveesta, jotta hänen oma mielenterveytensä paranisi. Woolf tunnetusti kärsi pitkistä masennusjatkoista ja nykypsykologian määritelmin maanisdepressivisyydestä. Laura Brown on mennyt naimisiin miehensä Danin kanssa velvollisuudentunteesta, rakkauden sijaan ja pohtii, miten löytää oma elämänsä satuttamatta lapsiaan. Clarissa Vaughn rakastui nuorena Richard Brownin, joka kuitenkin valitsi elämänsä rakkaudeksi miehen, Louis Watersin, Clarissan sijaan. Richardin sairastuttua syöpään, Louis jätti tämän, jolloin Clarissa ryhtyi pitämään tästä huolta ja täytti omaa elämäänsä tai pikemminkin vältti sitä, Richardin huolehtimisen tekosyyn nojalla. Kaikki kolme tarinaa linkittyvät myös Woolfin kirjan Rouva Dalloway ympärille. Virginia itse kirjoittaa sitä. Laura lukee sitä. Ja Clarissa elää sitä. Elokuvan syvin filosofinen olemus ja teema löytyy Woolfin elämänasenteesta, jossa jokainen tunti on sinun elämäsi. Myös ne raskaat tunnit.

 "Elokuva elämästä ja kuolemasta, rankista hetkistä ja ilosta. Elokuva niin kaunis, niin surullinen. Täynnä dramatiikan, mitä hienoimpia elementtejä - aitoa syvällistä tulkintaa."

      Stephen Daldry ymmärtää juonen täysin hyvin. Hän käyttää nerokkaita keinoja ja hienovaraisia vivahteita, kuten kukkien symboliikkaa tuodakseen esiin elokuvan motiiveja. Kukat symboloivat perinteistä naisen asemaa; kaunis koriste. Myös harkitty kameratekniikka ja kuvaus- ja editointikieli puhuvat tarkasta hallinnasta elokuvaan. Elokuvan ehdottomasti upein kohtaus rautatieasemalla on kuvattu yksityiskohtaisella ja syvällisellä tyylillä, joka vaikuttaa katsojaan syvemmin kuin ehkä hän havaitseekaan. Myös loppupuolen kohtaus Clarissan asunnon olohuoneessa ja väliaikaisessa juhlatilassa on hallittu.
       Elokuva elämästä ja kuolemasta, rankista hetkistä ja ilosta. Elokuva niin kaunis, niin surullinen. Täynnä dramatiikan, mitä hienoimpia elementtejä - aitoa syvällistä tulkintaa. Siitä hieno esimerkki Nicole Kidmanin täydellisyyttä hipova roolisuoritus. Ei pelkästään, hän pysty vangitsemaan kirjailijan täydellistä ruumiintumaa, hän tuo rooliin syvää tulkintaa. Hän pystyy näyttelijäntyöllään vangitsemaan yksinäisyyden, masentuneisuuden, ahdistuneisuuden ja syvän palon tunteet uskottavimmin kuin kukaan koskaan häntä ennen tai hänen jälkeensä. Tämän lisäksi hänellä on roolisuorituksessaan jokin elementti - se tietty, mikä kruunaa vain parhaimmat roolisuoritukset ja mikä tekee niistä niin ajattomia; hän on elokuvatähti. Hän onnistuu varastamaan huomion jokaikisessä kohtauksessa ja tekee hahmosta omansa. Hän kuvaa täysin tämän naisen persoonan sekä pystyy sen lisäksi vielä tuomaan elokuvan merkitystä läpi omassa roolisuorituksessaan. Ehdottomasti yksi kaikkien aikojen maltillisimmista ja hallituimmista roolisuorituksista ja samalla eloisimmista. Vaikka hahmo on masentunut ja kamppailee syvien eksistentialistisien ongelmien parissa, saa Kidman näytettyä hahmosta vielä toisenkin puolen, mikä tekee hahmosta moniulotteisen ja siten uskottavan. Kidman tekee uransa parhaan roolisuorituksen, mikä ei ole helppo saavutus uralla, joka on täynnä kiitettävää työtä. Hän onnistuu pitämään hahmon realistisena, aitona ja samalla toteuttamaan siinä elokuvallista draamaa ja intohimoista puhdasta tunnetta jäljentävää paloa, mihin vain mestarillisimmat näyttelijät pystyvät.
      Tunnit on draamaelokuva puhtaimmillaan. Vaikka se ottaa kantaa todella huomattavastikin - onnistuu se tekemään syvällisen tulkinnan elämästä itsesään ja antamaan katsojalle mahdollisuuden aitoon elokuvalliseen elämykseen.