Le Week-End (Le Week-End)

Le Week-End kertoo Birminghamilaisesta pariskunnasta Nickista ja Megista. Nick on filosofian professori epämuodikkaassa yliopistossa ja Meg biologian opettaja peruskoulussa. He menevät viikonlopuksi Pariisiin, kokemaan toista häämatkaansa.

Nickiä esittää Jim Broadbent, jonka suuri fani olen. Pidän hänen näyttelemisestään ja hän on itselleen, jälleen, edullisessa roolissa tässäkin elokuvassa. Hän vain saa hyvin tuotua sävyä niinkin tavallisiin ihmisiin. Hänestä tulee mieleen todella paljon toinen hyvä näyttelijä Richard Jenkins. Heillä molemmilla on suunnaton kyky koskettaa. Lindsay Duncan on todella kaunis ja sikäli todella monipuolinen näyttelijä kun tiedän, sillä olen nähnyt hänet vain tässä sekä Birdmanissa ja roolit ovat todella erilaiset. Hänellä on syvä, matala, käheä ääni, joka on hyvin ilmaiseva ja hyvin syvällinen.

Le Week-End elokuvana hakee selvästi vaikutteita ranskalaisesta elokuvasta. Ajoittain hieman tylsillä kierroksilla käyvä draama on ihan kelpo katsottavaa, mutta testaa kuitenkin katsojan hermoja tietyssä irrationaalisuudessaan. Se selvästi yrittää hakea jotain syvällisempää, kuin mihin sillä olisi mahdollisuudet. Pohjimmiltaan elokuva kertoo kuitenkin rakkaudesta, syvästä sellaisesta. Liian usein elokuvat kertovat vain siitä rakastumisen tunteesta, alkuajoista ja siitä huumasta. Tämä on elokuva pitkään jatkuneesta rakkaudesta, kahden ihmisen päätöksestä olla toistensa kanssa kaikesta huolimatta. Ja ihan hyvin elokuva sitä kuvaakin. Tässä on kaksi kypsää ihmistä, joiden suhde keskenään ei ole mustavalkoista. Siinä on särönsä, mutta vain nämä kaksi ymmärtävät toisensa.

Elokuvan takakansi väittää pariskuntaa viisikymppisiksi, sitä en kyllä usko, mutta tätä huomiota lukuunottamatta, löysin elokuvasta vain yhden pahasti haittaa tekevän komponentin. Nimittäin en uskonut hetkeksikään, että Nick olisi filosofian opettaja. Filosofialle on tyypillistä kyseenalaistettavuus. Se, että ei pidä mitään itsestäänselvyytenä. Nick on välillä ajattelussaan kuin tälläisen filosofisen ajattelun vastakohta. Siksi minun oli vaikea uskoa häntä filosofian opettajaksi.

Kaiken kaikkiaan hyvä, rauhallinen draama, mutta ei se sen enempää saavuta. Elokuvan tasosta ja rakenteesta kertoo ehkä myös tämän arvostelun taso ja rakenne. En saanut elokuvasta oikein otetta ja ihmettelen, jos tästä arvostelusta saa, nimittäin kirjoitin tätä sen verran epäselvästi, hypäten asiasta kolmanteen, koska en oikein tiedä mitä linjaa noudattaa tämän elokuvan kanssa.
>Äh< , ihan ok, mutta ei sittenkään, <sanotaan nyt vaan näin.>