The Judge (The Judge)

Odotin todella innolla tämän elokuvan näkemistä. Se oli juuri sellaisen elokuvan oloinen, minkälaisia rakastan. Maailmalla menestynyt tuhlaajapoika palaa kotiin pikkupaikkakunnalle, ja joutuu kohtaamaan lähtökohtansa uudelleen. Robert Downey Jr. on siis Hank Palmer, Chicagossa menestynyt lakimies, jonka äiti kuolee. Hän matkustaa takaisin Carlinvilleen, Indianaan isänsä Joseph Palmerin (Robert Duvall) luo, josta Hank on vieraantunut. Kun kaupungin tuomarina ikänsä toiminut Joseph, jota kaikki kutsuvat "Judgeksi", joutuu murhasyytteeseen, Hankin vierailu pitenee, hänen halutessa toimia isänsä puolustusasianajajana.

Elämänmakuisuus. Se. Sitä minä aina haen elokuvista. Ketään ei tee sentimentaalisuutta kuin amerikkalaiset ja jälleen kerran tälläinen elämänmakuinen draama vetoaa, ainakin minuun. Pidän elokuvista, joiden teemana on puhtaasti elämä. Kaikki muu turha on riisuttu ympäriltä pois ja katsoja saa rauhassa keskittyä yhden päähenkilön tekemiin ratkaisuihin elämänsä varrella ja niiden uudelleen kohtaamiseen.

Robert Downey Jr. on itselleen tyypillisessä roolissa, hieman itsekeskeisenä, mutta siitä syystä rakastettavana karismaatikkona. Robert Duvall sai Oscar-ehdokkuuden parhaasta miessivuosasta, ja vaikka hänen jälkensä on vahvaa, syvän ammattiosaamisen todistavaa, on se silti kuitenkin aika suppea rooli, koska tämä genre ei mahdollista sen enempää irtiottamista, vaan kaikki on aika kaavamaista. Ja vaikka se vetoaa minuun, tiedän kyllä, että se ei silti tee siitä minkään mittapuun mukaan elokuvallisesti taidokasta. Mitä tarkoitan on, että minusta elokuvassa saa olla vikansa, kunhan sillä on kohderyhmänsä ja se ei pyytele sitä anteeksi, vaikka tietenkään elokuvan ansioita ei voi standardisoidusti mitata näin, sillä muutenhan enemmistön hyvänä pitävä tyylilaji voittaisi aina. Olen silti iloinen, että joku muukin on kokenut pitävänsä tyylilajista ja sen hyvästä edustajasta ja päättänyt antaa tunnustusta sille.

Lopussa on myös aikas hyvä Willie Nelsonin versio Coldplayn The Scientist-kappaleesta, se on tärkeä elementti elokuvalle, sillä hyvä lopputekstimusiikki toimii usein kuin elokuvaa vahvistavana tehokeinona. Tiedän, näin helposti minut saa puolelleen. Ei se niin vaikeaa ole, tehdä minua tyydyttävää elokuvaa. Pakko vielä lainata Iltalehden arvostelua elokuvasta, jossa sanotaan minun tekstiäni tiivistävämmin: "The Judge ei ole suinkaan mestariteos, mutta tällaisille elokuville löytyy edelleen kestotilaus. Erikoisuuden tavoittelu on muodostunut tänä päivänä liian monille itsetarkoitukseksi - ja usein huonolla menestyksellä."