Edelleen Alice (Still Alice)

 Aina välillä taiteilija nousee asemaan, jossa hän ylittää ne rajat, joissa hän olisi arvosteltavissa. Tämä saattaa kuulostaa kehulta, mutta se on kaikkea muuta. Tätä näkyy niin kirjailijoissa, muusikoissa, kuin ilmeisesti näyttelijöissä. Oli roolisuoritus miten keskinkertainen tai elokuva miten mitäänsanomaton tahansa, siitä keksitään ne ainoat hyvät puolet eikä edes mainita huonoja ja täten luodaan illuusiota nimenomaisen taiteilijan ympärille, ikään kuin hän ei voisi tehdä mitään väärää. Ehkä kuvitellaan, että jos kyseistä taiteilijaa haukkuisi tai kritisoisi, saisi osakseen huonon maineen tai olisi väärässä, sillä onhan kyseinen taiteilija aina ennekin tehnyt hyvää jälkeä. Julianne Moore on noussut sellaiseen asemaan. Hän voitti parhaan naispääosan Oscar-palkinnon kerta kaikkiaan mitäänsanomattomasta roolisuorituksesta, korkeintaan keskinkertaisesta elokuvasta Edelleen Alice. Ja minusta tuntuu, että hän voitti Oscarin vain, koska. Vain, koska hän on Julianne Moore.

 Edelleen Alice, kertoo Alice Howlandista (Julianne Moore), 50-vuotiaasta psykologista, joka sairastuu Alzheimerin tautiin. Häntä tukemassa on hänen aviomiehensä John (Alec Baldwin) ja kolme lasta, joista nuorimmaista esittää Kristen Stewart.

Jos joku yrittää hetkeksikään uskotella itselleen, luoja paratkoon kenellekään muulle, että Edelleen Alice, Julianne Mooren säälimätön Oscar-kalastus-elokuva vuodelta 2014, olisi mitenkään erilainen tuiki tavallisesta tv-elokuvasta esimerkiksi, hän valehtelee. Elokuvan rakenne on suoraan sanottuna tylsä, perinteinen, kaavoihin kangistunut. Julianne Mooren roolisuoritus on tekstikirjan omainen eikä edes niin hyvä. Vaikka hän saakin hyvin kuvattua Alzheimerin tautiin sairastuvan naisen epätoivoa, hän ei saa luotua hahmostaan aitoa. Sen lisäksi, Moore esittää aina saman roolin. Hän on yleensä rikas, keskiluokkainen, elämässä onnistunut, hienostunut nainen, jonka kupla puhkeaa yleensä jossain vaiheessa elokuvaa ja Moore saa tulkita tätä romahdusta. Edelleen Alice on kuin jokainen hänen aikaisemmista rooleista. En tiedä, miksi monipuolisuutta ei pidetä enää näyttelijän hyveenä. Sitä sen tulisi olla ja sitä Moorella ei ole. Jos jotain positiivista elokuvasta haluaa huomata, on se Kristen Stewartin, yllättäen, hyvä roolisuoritus. Se on ennemminkin hän, joka pitää elokuvaa elossa ja saa muut näyttämään paremmalta.

...=)

Pientä säätöä (It's Complicated)

Nancy Meyers ohjasi ja käsikirjoitti vuonna 2009 romanttisen komedian, jonka pääosissa on Meryl Streep, Steve Martin ja Alec Baldwin. Elokuva tuotti yhteensä huomattavan 219 miljoonaa dollaria. Elokuva oli ehdolla muun muassa Golden Globe-palkinnon saajaksi.
     Jane ja Jake Adler (Meryl Streep ja Alec Baldwin) ovat eronnut aviopari, joka aloittaa suhteen. Jake on uudelleennaimisissa ja Jane on tapaillut talonsa laajennuksesta vastaavaa arkkitehtiä (Lake Bell ja Steve Martin). Janen ja Jaken lapset ovat myös mukana setvimässä rakkauskuvioita.
      En haluaisi negatiivisen reaktioni vaikuttaa arvostelun sävyyn, mutta lainaten Meryl Streepiä "I don't care". Pientä säätöä on ehkä typerin romanttinen komedia, jonka olen nähnyt. En ymmärrä, miten kolminkertainen Oscar-voittaja Meryl Streep on suostunut tälläiseen, suoraan sanottuna, roskaan. Käsikirjoitus on imelä ja naiivi. Se on, toistaen tätä sanaa ehkä liian usein, kliseinen. En siedä katsoa kliseistä elokuvaa ja siksi Pientä säätöä oli aivan kamalaa katsottavaa. En edes jaksa rueta luettelemaan käsikirjoituksen aukkoja, koska niitä oli monta. Ja kuinka tahansa hurmaavaa oli kuunnella alkupuolella alituiseen rimputtavia kitaratunnelmointeja, alkoivat ne lopussa hiertää ainakin minun korviani. Elokuva oli myös täysin kuorrutettu, ei tippaakaan realistisuutta, niin lavasteissa, henkilöissä kuin missään muussakaan. Myös valaistus oli teennäinen.
     Meryl Streep on surkeassa elokuvassa, joskeenkin keskinkertainen ja kertokoon se hänen taidoistaan. Mitä pidän hänestä, on, että hän ei karta tämänkaltaista elokuvaa, vaikka hänen pitäisi. Hän tekee miten itse haluaa ja uskaltaa laittaa itsensä likoon. Jos minä olisin hänen managerinsa, käskisin hänen julkaista julkisen anteeksipyynnön elokuvan puolesta, mutta Meryl Streep pärjää huomattavasti paremmin ilman minua ja hyvä niin. Hän osaa heittäytyä ja käyttäytä kuin oikea elokuvatähti. Siitä hänelle kunnia.
      Alec Baldwin on mielestäni surkea näyttelijä, juuri tälläisten elokuvien takia. Hänellä voisi olla hieno filmografia ja ura takanaan, jos hän olisi esimerkiksi kieltäytynyt tämän sortin elokuvasta. Hän pilaa maineensa ja häntä ei voi ottaa tosissaan. Hän osaa tosin olla hyvin ärsyttävä, hahmon sitä vaatiessa. Onko se hyvä juttu, sitä en tiedä.
      Steve Martin on koomikko. Hän tuntee itsensä ja tietää, mitä tekee. Valitettavasti hänen tarvitsee olla elokuvan ympärillä ja jos elokuva, kuten tässä tapauksessa, on hänen ympärillään, ei hän toimi. Martin ei toimi.
     Pientä säätöä onnistuu komediallisesti; se on suuri vitsi. En tiedä pitäisiko itkeä vai nauraa, koska minun oli kamala katsoa jotain näin suurta imelyyttä.

4+