The Good Wife, 1. - 7. kaudet

156 jaksoa on seitsemässä tuotantokaudessa yhteensä. Jokainen jakso kertoo sarjan päähenkilöstä, Alicia Florrickista (Julianna Margulies), joka sarjan alussa palaa harjoittamaan lakimiehen ammattiaan oltuaan kotiäiti ja edustusvaimo 13 vuotta. Hänellä on kaksi lasta: Zack ja Grace. Hänen aviomiehensä Peter Florrick (Chris Noth) on ollut virassa Chicagon piirikunnan syyttäjänä, mutta joutunut astumaan alas toimestaan prostituutio- ja korruptiosyytteiden vuoksi, minkä takia istuu nyt myös vankilassa rangaistustaan. Samalla kun Alicia painii maailmansa romahtamisen kanssa, täytyy hänen huolehtia perheensä toimeentulosta. Hänet palkkaa hänen vanha koulukaverinsa yliopistosta, Will Gardner (Josh Charles) lakifirmaan Stern, Lockhart & Gardner, jota Will johtaa yhdessä voimakkaan Diane Lockhartin (Christine Baranski) kanssa. Ensimmäisillä kausilla sarjan kerronta keskittyy pitkälti Alician kilpailusuhteeseen firman toisen uuden tulokkaan Cary Agosin (Matt Czuchry) kanssa. Myöhemmillä kausilla Alicia hakee pesäeroa aviomiehestään, muun muassa pohtimalla mahdollisuuksiaan Will Gardnerin käsikynkässä sekä etsimällä parempia tavoitteita ammatillisesti pyrkien muun muassa samaiseen syyttäjän virkaan, josta miehensä niin julkisesti joutui astumaan alas.

Päähuomio pidetään varsinkin ensimmäisten tuotantokausien ajan kuitenkin oikeussalissa. Siinä sarjan vahvuus makaakin. Oikeussalin kautta saamme kaikki herkullisimmat sivuhahmot ja kohtaukset. Esimerkiksi kaikki Chicagon tuomarit ovat omanlaisiaan persoonia, muun muassa David Paymerin näyttelemä Richard Cuesta on yksi mieleenpainuvimmista tuomareista, kuivan ironisella ja lakonisella huumorintajullaan ja hän esiintyykin kautta seitsemän tuotantokauden varsinkin Alician juttujen tuomarina. Myös Denis O'Haren esittämä Tuomari Abernathy on erityisen oiva tuomari varsin näkyvällä liberaalilla agendallaan, mikä aiheuttaa konfliktia etenkin jutuissa, jotka liittyvät aseisiin. Usein Abernathy tuomitseekin konservatiivisesti kuin hyvittääkseen puolueellisuuttaan liberaaleihin arvoihin. Myös esimerkiksi Jeffrey Tamborin ja Marsha Masonin voi nähdä tekevän sivurooleja tuomareina.

Myös vastapuolen asianajajat ovat loistavasti kirjoitettuja hahmoja. Oma suosikkini on Mamie "Merylin tytär" Gummerin esittämä Nancy Crozier, jonka oikeussalitaktiikka on esittää mahdollisimman tietämätöntä hempukkaa, mikä ajaa taas Alician hermoraunioksi. Vielä viimeisellä kaudellakaan neiti Crozier ei mukamas muista Alician nimeä, vaikka siinä vaiheessa heillä on ollut yhdessä kaksitoista juttua väiteltävänä. Yksi raivostuttavimpia tapauksia on Martha Plimptonin Emmy-palkitusti näyttelemä Patti Nyholm ja samaan leiriin uppoaa myös Paluu tulevaisuuteen-tähden Michael J. Foxin näyttelemä Louis Canning, jota raahataan tuotantokaudesta toiseen mukana, tuntuu kuin vain ärsyttääkseen katsojia.

Ensimmäisillä kausilla valtaisan ihailun kohteeni oli Christine Baranski. Koin mielenkiintoisena hänen luomat hahmoratkaisut. Diane Lockhart on elegantti, hienostunut nainen, joka osaa väitellä vaikka sian suohon ja nauraa kuin juopunut merimies. Erityisesti hahmon rytmi, miten hän puhuu tai reagoi asioihin on loistavasti hiottu. Myöhemmillä kausilla hänen hahmonsa, kuten useat muutkin hahmot, etupäässä Archie Panjabin tutkija Kalinda Sharma, vähän jätetään heitteille kun huomio keskittyy yhä enemmän Aliciaan ja hänen sisäisiin demoneihin. Etenkin kyllä Kalindan kohtalo on harmittava, sillä hänen kovapäinen, raju hahmonsa ensimmäisiltä kausilta taantuu kyllä sellaiseksi nössöksi, joka lopulta jopa käsikirjoitetaan ulos sarjasta pelkurina. Siinä sarjanluojat tiputtivat pallon

Mutta muuten The Good Wife on tasalaatuisen varmaa. Tuotantokaudesta toiseen on aina yhtä suuri ilo katsoa näitä kohtauksia ja suu auki höröttää mukana, kun Alicia joutuu tilanteeseen jos toiseen. Aluksi en päässyt täysin sisään Alician hahmoon. Koin hänet hyvin ärsyttävänä, sievistelijänä, joka ylenkatsoi kaikkia muita, mutta viimeisillä kausilla hänen monimutkaisuudelleen annettiin syitä ja hänen hahmoaan avattiin hienosti hänen tapellessa syvällisten tunteiden kanssa, kuten elämän mielekkyyden. Hienoin kohtaus koko sarjassa on kun Alicia latoo kotonaan pyykkiä koneeseen ja pitää samalla monologin, jossa pohtii lastenkasvatusta, rakkautta ja elämänmerkitystä itkien, että "mitä varten tein tämän kaiken?"

The Good Wife antaa paljon ajateltavaa. Tämä lakiaiheinen sarja seitsemän tuotantokauden aikana ehtii käymään jos jonkinlaisia skenaarioita läpi ihmisten kohtaloista. Voi vain ihmetellä käsikirjoittajien energiaa ja tarmoa luoda tälläinen kokonaisuus. Rakastin myös loppua. Kautta näiden tuotantokausien Aliciaa on määritellyt paljon hänen elämänsä miehet ja hän on etsinyt itseään heidän kauttaan. Lopussa hän seisoo omilla jaloillaan, pyyhkäiseen menneisyyden taakseen. Ryhdistää pikkutakkinsa ja kävelee eteenpäin päättäväisenä.

...=)

I Smile Back (I Smile Back)

Olen miettinyt hiljattain syitä ja seurauksia. On varmasti luonnollista ihmiselle hahmottaa maailma syiden ja seurausten lainalaisuuksien mukaan. Näin havainnoimme ympäröivää luontoa ja tapahtumia. Samalla lailla pyrimme myös selittämään ihmisen käyttäytymistä. Jos on seuraus, sillä on syy. Masennus ei ole seksikäs aihe elokuvalle. Ihminen, joka kärsii syvästä masennuksesta tai eksistentiaalisesta ahdingosta, jonkinlaisesta tyhjyydestä, ei pysty vastaamaan kysymykseen "miksi?" Masennukseen ei tehoa parane pian-kortit. Samalla lailla olisi siitä kertovan elokuvan tyhmää redusoida viesti jääkaappimagneetiksi kehystettävään muotoon. Tämän elokuvan suurin vahvuus onkin sen loppu, joka ei ole mieltäylentävä.

Stand-up-koomikkona tunnettu Sarah Silverman debytoi dramaattisessa pääroolissaan kotiäitinä ja vaimona esikaupungissa, joka kamppailee monien riippuvuuksien, kuten alkoholismin ja huumeriippuvaisuuden kanssa ja samaan aikaan yrittää löytää itseään äidin roolista sekä pyrkii olemaan pettämättä rakastavaa aviomiestään.

Nostan hattuani elokuvantekijöille, että he lähtivät tekemään hahmokuvausta masentuneesta naisesta, joka ei ole köyhä, onneton tai vaikeuksissa - toisin sanoen ei ole elinolosuhteidensa vanki. Tälläinen syy-seuraus-tulkinta olisi jopa tylsää. Nyt, kun Silvermanin esittämän Laney Brooksin elämässä on kaikki näennäisesti hyvin, on elokuvan pohdinta huomattavasti hyytävämpää.

Silverman on itsekin sairastanut masennusta. Hän kuvailee sitä, kuin koti-ikäväksi, vaikka olisit kotona. Ensimmäinen hänen masennustaan hoitanut terapeutti hirtti itsensä. Vuosia hän oli koukussa vain lääkkeisiin, mutta hän on selviytyjä. Silti, kun katson hänen pysähtyneitä silmiään tämän elokuvan ensimmäisissä kohtauksissa, sen näkee. Sen vain tietää. Samaa syvällisyyttä hän valaa kohtauksiinsa pitkin elokuvaa. En tiedä, mitä tämä filmi edes olisi ilman Silvermanin hillittyä, uskottavaa, pelottavaa roolisuoritusta. Elokuvan ja Silvermanin roolisuorituksen vaikuttavuuden takia, päätin tutkia vähän syvemmälle masennuksen luonnetta ja niin ikään syitä. Psykiatrian erikoislääkäri Matti Huttunen kuvailee, että suhteellisen vakavastakaan masennustilasta kärsivä henkilö ei aina etenkään lyhyempien tapaamisten yhteydessä vaikuta kovin masentuneelta. Siksi Silvermanin roolityö on myöskin niin mielenkiintoista, sillä hän esittää hahmostaan myös valoisampia puolia eikä missään vaiheessa oikein sorru marttyyriyteen.

I Smile Back on myös omalla tasollaan kovilla kierroksilla kulkeva jännityselokuva. Laneyn täydelliseltä vaikuttava elämä on jyrkkä vastapaino hänen itsetuhoiselle käyttäymiselleen. Valtiotieteen tohtori Jukka Tontti on tutkinut masennusta yhteiskunnallisena ilmiönä. Hänen mukaansa yksilöllisyyttä korostavissa yhteiskunnissa [kuten Suomi, Yhdysvallat ja muut länsimaat] jokainen on vastuussa omista tekemisistään, myös epäonnistumisistaan. On jatkuva paine selviytyä ihmissuhteiden, työn, omien pyrkimysten ja tarpeiden, tunteiden, lapsuuden ja kanssaihmisten asettamien odotusten ristivedosta niin, että pärjäisi, tuottaisi ja kehittyisi – menisi koko ajan eteenpäin. Kun sitten odotukset eivät toteudu, tulee halu vetäytyä, hakea omaa aikaa ja pysähtyä. Kun tähän ei ole mahdollisuutta, ihminen masentuu. Masennus on Tontin mukaan luonnollinen selviytymiskeino.

Arvostelussa käytetyt lähteet:

{terveyskirjasto.fi}

{wikipedia.org}

{Lääkärilehti}

{npr.com}

#elokuvahaaste2016 (31. Elokuva, jossa päähenkilö kamppailee sairauden kanssa)

...=)