The Perfect Guy (The Perfect Guy)

Tämä oli ensimmäinen elokuva aikoihin, jota katsoessa oli vain ihan pakko hypätä yhden yksittäisen kohtauksen yli. Siinä vaiheessa nimittäin olin jo täynnä, mikä jäänee varmaan oman katseluhistoriani ärsyttävimmän henkilöhahmon kokemukseksi. Etsivä Hansen (Holt McCallany) oli hahmona vain jotain niin järkyttävää katsottavaa.

Pistin tämän elokuvan päälle ja odotin jotain kissa-hiirimäistä jännitysnäytelmää, joka olisi hulppeassa miljöössä tapahtuva viekas ja viekoitteleva. Ei sinne päinkään. Osaset kyllä on: Leah Vaughn (Sanaa Lathan) on kaunis ja menestyvä kolmikymppinen, joka asuu törkeän hienossa Losin lukaalissaan ja makaa samassa vuoteessa täydelliseltä tuntuvan miekkosensa (Morris Chestnut) kanssa. Jopa täysin pinnallinen tekosyy keksitään pariskunnan erottamiseksi, jotta mukaan saadaan kolmas pyörä Michael Ealy, jonka pitäisi sitten paljastua tälläiseksi psykopaatiksi ja alkaisi piinaamaan Leahia. No, kyllä näin käykin. Mutta itse elokuva kertoo jostain ihan muusta.

Michael Ealy jää täysin etäiseksi hahmoksi. Hän vetää kuin joku kumimaski naamallaan eikä hänestä saa kunnon keplottelevaa pahista aikaiseksi millään - mikä jo itsessään vesittää leikin ihan tylsäksi. Mutta sitten elokuva ei tunnu olevan siitä edes kiinnostunut. Eikä Sanaa Lathanin ja Morris Chestnutinkaan suhteesta. Sekin lytätään maton alle niin pian kuin mahdollista - kuin vain varmistuaksemme siitä, että tässä vaiheessa kaikki, mistä katsoja välitti elokuvan alussa, on täysin kuollut ja kuopattu eikä olisi enää mitään syytä katsoa elokuvaa loppuun. Koska mikä elokuva paljastuu olemaan.... onkin tämän päähenkilönaisen Leahin (Lathan) ja tämän Etsivä Hansenin välinen buddycop-elokuva!

Ja vielä ihan kämäisesti toteutettu sellainen. Kuvitellaanpa tilanne, jossa Bridget Jonesin päiväkirja kuvaisikin vain ja ainoastaan sitä, kun neiti tuhertaa päiväkirjaansa. Tai kuvitellaanpa tilanne, jossa James Bond onkin oikeasti vastuullinen ja M:n sekä Q:n ohjeita noudattava agentti. Tai kuvitellaanpa tilanne, jossa Harry Potter onkin vain tavallinen velhopoika, ja Voldermotin käy listimässä päiviltään vain joku aikuinen. Oikeasti!? Kuka tekee tälläisen seksikkään vakoilutrillerin ja käyttää kaiken ajan siihen, että uhri ja joku hiton poliisi käyvät läpi strategioita ja suunnitelmia, miten vältytään pahimmalta vaaralta!? Tylsää!! Ja asiaa tosiaan pahensi se, että Etsivä Hansenin näyttelijällä on vähemmän karismaa kuin aidan tolpalla.

En siis tykännyt. Olisin kaivannut paljon enemmän paljasta ihoa, aitoa vaaran tuntua, hämäytyksiä ja henkilöhahmoja, joiden kohtalosta joku oikeasti piittaisi vähääkään.

...=)

Think Like a Man (Think Like a Man)

Tosi kiva elokuva. Hömppäähän tämä on, mutta tälläisten genre-elokuvien kanssa yleensä saa, mitä tilaa. Ei tämä nyt erityisen hyvä ole, mutta yllättäen ei ärsyttänytkään. Toki sukupuolistereotypioita käytetään röyhkeästi hyväksi, eikä tämä nyt erityisen naurattava komedia ole, mutta näyttelijäkaarti on kiiltokuviakin viehättävämpi ja kukapas ei tälläiseen maailmaan välillä haluaisi paeta?

...=)

Seitsemän elämää (Seven Pounds)

No kylläpä alko leffanpätkä hiljaseen, niin hiljaseen! Kyllä siinä ehti haukotuksen jos toisenkin päästää ilmoille, ennen kuin alko Will-poika leffassaan jotain tekemäänkin. Tämä johtuu siitä, että elokuvan rakenne leikittelee sillä, mitä katsoja tietää ja mitä ei tiedä. Tämä puolestaan johtuu siitä, että ilmeisesti käsikirjoittajalla on ollut joku selittämätön tarve pitää loppuratkaisu yllätyksenä. No valitettavasti se ei tule yllätyksenä, eikä sellainen twisti lopussa edes sovi tämänkaltaiseen elokuvaan. Monet elokuvan kohtauksista olisivat olleet paljon koskettavampia, jos olisimme tienneet alusta alkaen Smithin päähenkilön motiivit. Will Smith siis haluaa auttaa ihmisiä - siinä on elokuvan juoni. Emme tiedä miksi. Paitsi, että kyllä sen nyt vähän tyhmempikin heppu takaa osaa arvata.

Nyt kun loppuaratkaisua pidettiin "salassa" ihan viime metreille asti, antamalla vain lyhyitä välähdyksiä tapahtuneesta takaumien muodossa, tuli Smithin päähenkilöstä jopa sellainen vaikutelma, että heppuhan on ihan jälkeen jäänyt. Ei kyllä ole hänen parhaita roolejaan tämä tälläinen itsensä vähän liian vakavasti ottava hahmo, sillä Smithän on kaikkea muuta kuin - ja sellaisiin rooleihin sopiikin kuin se kuuluisa nyrkki siihen kuuluisaan silmään. En ole koskaan oikein pitänyt Rosario Dawsonista, eikä tämäkään ole poikkeus ja siksi myös elokuva hakee vähän suuntaansa minun silmissäni.

Kerrankin voin kuitenkin kehua, että hyvin oli käytetty hyväksi musiikkia, kohtauksen emotionaalisen latauksen vapauttamiseksi - juuri niin kuin sitä kuuluukin käyttää. Elokuvan viimeinen 45 minuuttia kuluu oikein verkkaisestikin, mutta se ei valitettavasti korvaa menetettyjä minuutteja elokuvan alkupuolelta, jotka olivat täysin turhia. Jos joku tätä elokuvaa alkaa katsomaan, niin en oikein voi suositella. Alku on niin kankeaa, että saisi aikamoinen maagi olla, että elokuvan lopun saisi taiottua niin hyväksi, että se pelastaisi jo alkaneen haukotusjuhlan. Enkä tosiasiassa pitänyt edes elokuvan lähettämästä viestistä.

Oli aikoinaan ihan kivaa miettiä supererogatoristen tekojen merkitystä ja mahdollisuutta sekä käsitystä laupiaasta samariasta, kunnes sitä kasvoi aikuiseksi ja ymmärsi oppia katsomaan asioita toisestakin näkökulmasta. Hyvää tekeminen saa itsellekin hyvän mielen. Täten, johtopäätöksenä; täysin epäitsekästä avunantoa ei ole olemassa. Elokuvaa yrittää ottaa kantaa kuolemaan ja sen hyvittämiseen, jonkinlaiseen karmaan tai elämän tasapainoon, hyvän tekemiseen, hyvittämiseen ja siihen, onko yksilöllä oikeus auttaa ja ennen kaikkea kysymykseen, että ketä tulisi auttaa ja millä hinnalla. Elokuvan otannasta aiheeseen tulee kuitenkin mieleen yksi jakso Frendit-sarjasta (kuvitella!). Phoebe ja Joey kiistelevät siitä, onko täysin epäitsekkäistä tekoja olemassa. Joey on sitä mieltä, että ei ole. Phoebe haluaa todistaa Joeylle, että epäitsekkäitä tekoja voi tosiaan tehdä ja menee puistoon ja antaa mehiläisen pistää itseään. Ensinnäkin Joey osoittaa heti perään, että mehiläinen luultavasti kuoli heti pistoksen jälkeen ja toiseksi teko ei olisi epäitsekäs vaikka kuinka se olisi auttanut mehiläistä, nimittäin tällöin Phoebe olisi saanut siitä ensinnäkin sen mielihyvän, että auttoi mehiläistä kuin myös, että hän oli oikeassa, eikä Joey. Olisin toivonut vähän harkitumpaa aiheen käsittelyä elokuvalta.

...=)