...elokuvista, sarjoista ja vähän muustakin

Mona Lisa Smile (Mona Lisa Smile)

Olen aina miettinyt miksi ihmiset haluavat oppia läpi elämänsä. He kertovat kuinka he eivät koskaan halua lopettaa oppimista ja minä en ymmärtänyt koskaan. Miksi? Eikö olisi hauskaa tarttua hetkeen ja elää välillä? Ketä jaksaa kiinnostua oppimisesta koko ajan? Katsottuani tämän elokuvan, tajusin, että voi oppia oppimaan.
      Valmistunut vuonna 2003, Mona Lisa Smile, pääosissa Julia Roberts palavasti tulkitsemassaan osassa, taidehistorian opettajana Katherine Ann Watsonina 1950-luvun tyttöjen yliopistossa, kertoo kuinka uusi opettaja teki vaikutuksen perinteisiin ja kaavoihin kangistuneisiin oppilaisiin.
       Elokuvan juoni teki minuun ison vaikutuksen. Se ei sisällä tyypillistä kaavamaista juoniarkkia ja sen analysoiminen on todella inspiroivaa. Päähenkilön motiivit ja tavoitteet ovat jätettty melko tulkinnan varaiseksi, mistä pidin, koska se oli hyvin intellektuallisesti stimuloivaa.  Elokuvan teema on selvästi kyseenalaisuus ja mikä on oman elämän motiivi. Elokuvassa haetaan katsojalta heränneitä ajatuksia ja asetetaan katsoja tarkastelemaan omaa elämäänsä, mikä voi olla todella mielenkiintoista, koska elokuvasta saa enemmän irti ja ehkä jopa oma elämä saa uutta makua.

Elokuva on kaunis

Mitä on kauneus? Kauneus on ominaisuus, jonka tarkastelu antaa mielihyvän tunnetta. Elokuva on hyvin visuaalinen. 50-luvun maailma on toteutettu erittäin valokuvalliseksi ja kaikki aina puvustuksesta asti on hyvin harkittua ja miellyttävää. Elokuva myös haastaa kyseenalaistamaan. Voinko siis todeta, että elokuva on kauneus, etenkin, kun se tarkoittaa eri ihmisille eri asiaa? Elokuvan kauneus onkin nimenomaan sisäistä kauneutta. Se on kauneutta, jota katsojaa tuntee itseään kohtaan katsottuaan elokuvan. On tärkeää huomioida ne tunteet, jotka omassa kehossaan havaitsee elokuvan jälkeen ja niiden varaan perustaa arvio elokuvasta. Mona Lisa Smile on kaunis elokuva

Elokuva on mielenkiintoinen

Mielenkiintoisuus on yhtä outo sana kuin kauneus. Millä oikeudella jokin toinen asia on mielenkiintoisempaa kuin toinen? Eikö kaikki maailman asiat ole yhtä kiinnostavia? Mona Lisa Smile tarjoaa jotain ajateltavaa. Se esittää katsojalle maailman, jossa kaikki ei ole kunnossa. Maailma ei välttämättä ole huono maailma. Sille ei välttämättä ole parempaa vaihtoehtoa. Mona Lisa Smile, elokuvana, kertoo juuri tästä. On yksilön oma päätös elää oma elämänsä. Yksilö itse päättää miten katsoo elokuvan. Miten hyväksyy henkilöhahmot. Miten tulkitsee teeman. Mona Lisa Smile  herättää mielenkiintoa. Mielenkiinto herää siinä, että emme näe sitä missään. Näemme meille valmiiksi asetetut asiat ja on meidän varassamme yhdistää ne kokonaisuudeksi, joka on kiinnostava. Mikä tekee taiteesta hyvän tai pahan? Mona Lisa Smile antaa kehykset tälle kysymykselle.

Mona Lisa Smile on mielenkiintoinen, kaunis ja opettava elokuva. Se saattaa tarjota vain kehykset tulkinnalle, mutta on silti kiinnostava elokuva. Elokuva imaiseeä maailmaansa ja on miellyttävä elokuva. Se ei kerro mistään ja silti kertoo enemmän kuin tuhat tavallista elokuvaa. On taas kerran vain katsojasta kiinni pitääkö taidetta hyvänä vai huonona.

8 1/2








...=)

TV Thursday #17 - Oheistuotteet

Kirjoitan nyt todella lyhyesti sillä kirjoitusinto on todella alhaalla, kuka tietää miksi... Ehkä, koska joulu ja haluaisi, että olisi jotain muutakin tekemistä...
Keskityn nyt tähän vastaukseen kuitenkin niin hyvin kuin pystyn:
Frendit-avaimenperä: ehdottomasti rakkain oheistuotteeni tv-sarjasta. Ostin sen, kun olin New Yorkissa muutama vuosi sitten ja onhan se aika symppis!
Jos et voi vastustaa sohvan sympaattisuutta, klikkaa tästä linkistä

The Social Network (The Social Network)

"Only the guy who isn't rowing has time to rock the boat"-Jean-Paul Sartre.
Facebook perustettiin vuonna 2004. Sen keksi Mark Zuckerberg, alunperin yliopistojen opiskelijoiden käyttöön. Vuonna 2008 Facebookista tuli maailmanlaajuinen ilmiö. Nykyään voi olla jopa haitaksi, jos ei ole Facebookissa, ajatellen työnsaantia. Facebook keksittiin, jotta ihmisillä olisi mahdollisuus tutkia toistensa elämää. Sittemmin Facebookin rinnalle on muodostunut Twitter ja Instagram sekä moni muu samankaltainen sovellus. Koko nykyinen maailmamme on Facebookissa. Facebook on todellisuus, ainakin nuoremmille sukupolville. Se on puhelin, se on kirje, se on Facebook. Sosiaalinen media sai periaatteessa alkunsa Facebookista. Facebookilla on valtaa. Kaikki ovat netissä, kaikki ovat netissä Facebookin takia, vuoksi. Tulevaisuuden kanssakäyminen käydään luultavasti vielä enemmän netissä, Facebookissa. Facebook mullisti maailman, on se sitten hyvä juttu tai ei. Facebookissa ei näytetä kuka todellisuudessa on, siellä näytetään toisille sellainen henkilö, joka haluaisit olla. On se sitten hyvä juttu ihmisille tai ei. Ainakin se on olemassa. David Fincherin elokuva The Social Network kertoo Facebookin syntytarinan. Sanotaan, että elokuva tunnetaan myös nimellä "Facebook-elokuva", ainakin Wikipedian tietojen mukaan... Ihan olleellista tuoda se esiin, tästä elokuvasta puhuttaessa. Jesse Eisenberg sai Oscar-ehdokkuuden osastaan Mark Zuckerberginä. Ehkä kaikkien aikojen vaikuttavimman näyttelijäkaartin muodostaa Andrew Garfield Eduardo Saverinina, Zuckerbergin college-kaverina sekä Facebookin toisena perustajana, Justin Timberlake Sean Parkerina. Sean Parker tunnetaan Napster-musiikkisivuston perustajana. Hän tuli mukaan Facebookin perustamiseen sen jo valmistuttua, mikä loi kiistaa Eduardon ja Seanin välille. Armie Hammer näyttelee sekä Cameron että Tyler Winklewossia, joilta Zuckerberg alunperin sai idean Facebookkiin ja josta Winklevossit hänet haastoivat oikeuteen. Max Minghella esittää Winklevossien ystävää, Divya Narendraa. Brenda Song on Eduardon tyttöystävä, Rashida Jones Mark Zuckerbergin kanssa ystävystyvää lakimiestä ja Rooney Mara Zuckerbergin entistä tyttöystävää.
      Tuottanut yli 200  miljoonaa dollaria, David Fincherin upeasti ohjaama elokuva sai myös kahdeksan Oscar-ehdokkuutta, voittaen kolme mukaan lukien Aaron Sorkinin ansaitseman patsaan parhaasta käsikirjoituksesta. Elokuva oli monen kriitikon listalla vuoden parhaana, muun muassa Roger Ebert ja Peter Travers antaen elokuvalle tämän kunnioituksen. Mark Zuckerberg itse ei ollut tyytyväinen elokuvaan, sanoen sen vääristelleen faktoja hänestä. Tämä käy ihan järkeen, sillä en itse ainakaan odottaisi yhtään vähempää häneltä nähtyäni tämän elokuvan hänestä. Eisenberg luo uskomattoman hiotun henkilökuvan Zuckerbergistä, melkein kuin hän olisi syntynyt näyttelemään Zuckerbergiä. En edes erota hänen näyttelemistään, se on niin hienovaraista, harkittua ja samalla aistinvaraista, tulkitsevaa ja upeasti liikkuvaa. Eisenberg todella onnistuu haasteessa ja saa jokaisen uskomaan hahmoon ja luo aidon henkilökuvan. Hän siis näyttelee osan ja antaa täydellisen jäljennöksen Zuckerbergistä, on se sitten hyvä juttu tai ei. Eisenberg menee niin lähelle täydellisyyttä, että hän ei varmasti ihan hetkeen pysty irtautumaan tämän roolisuorituksen varjoista. Mikä erottaa Eisenbergin kuitenkin imitaatiosta, on, että hän uhraa itsensä hahmolle. Hän antaa omat tunteensa hahmolle ja hän antaa itsensä heittäytyä hahmoon. Hän tekee Zuckergistä tarkan ja syvällisen tulkinnan. Hän antaa syyn ja hän yhtenäistää henkilön, tehden roolikuvasta virheettömän.
    Fincherillä oli varmasti kova pala haukattavaksi The Social Networkin kanssa, mutta hän onnistuu haasteesta paremmin kuin hyvin. Fincher on upea ohjaaja. Olisin hämmästynyt jos hän olisi tehnyt virheitä, mutta sen lisäksi, että ohjaus on aukotonta, se on niin paljon enemmän. Fincher on uskollinen aiheelle. Hän ymmärtää missä Sosiaalisesta verkostoitumisesta on kyse. Hän vangitsee sosiaalisen median luonteen elokuvan muotoon. Nopea tahti ja vilkas keskustelu ovat upeasti läsnä elokuvassa. Tiukka tempo ja juuri oikeanlainen tunnelma luovat elokuvasta täydellisen luomuksen kuvastamaan Facebookin maailmaa. Fincher osoittaa kunnioitusta Internetille. Hän asettaa sen nähtäville. Hän ohjaa taidolla ja mielikuvituksella. Hän on luova ohjaaja. Aaron Sorkinin käsikirjoitus on hiottu. Se antaa katsojalle intensiivistä dialogia, mitä itse kunnioitan kaikkein eniten käsikirjoituksissa. Niinkin tylsä juoni, kuin jonkin sivuston syntyhistoria, saadaa mielenkiintoiseksi ja niinkin tylsä aihe kuin bisnes-laki-viidakko saadaan jännittäväksi. Sorkin on todella uhrannut huomiota käsikirjoitukseen ja sen ansioista elokuva ei pelkästään keskity olemaan "tavallinen ryysyistä rikkauksiin, it-maailmassa"-tarina, vaan siihen saadaan eloa, tunnelmaa sekä uskottavaa juonenkaarta, jota katsoessaan katsoja haluaa vain lisää. Fincher on käsikirjoituksen tasalla ja yhdistää siihen osuvasti harkitun, säväyttävän leikkauksen, joka on Facebookin maailman omainen, nopeasti kohteesta kohteen ja kaikki näpäytyksen päässä. Myös musiikki on täydellinen ruumillistuma elokuvan aiheesta. Elokuvassa on kaikki piirteet onnistuneet, mutta silti se ei ole täydellinen. Ehkä se on Fincherille tyypillinen arkirealistisuuden puuttuminen tai tämän elokuvan kohdalla samaistumiskohteen puuttuminen, se voi olla että päähenkilöt ovat kaikki miljardöörejä, tai elokuvan ehkä liian väkevä ulosanti, mutta The Social Network on ihan tälläisenään niin täydellinen kuin koskaan saattaisi odottaa ja siitä tulisi olla ylpeä. Olin myös erittäin yllättynyt kuinka ajattomaksi elokuva voitiin tehdä, ottaen huomioon aiheen. Ja elokuvan alkukohtaus on ehdottomasti yksi parhaimmista, mitä olen koskaan nähnyt.

9 +












Sean Parker & Justin Timberlake








...=)