Vihan liekit jatkaa siitä mihin Nälkäpeli jäi. Katniss ja Peeta ovat voittaneet 74. Nälkäpelin ja aloittavat voittajien kiertueensa. Katnissin kapina Capitolia vastaan on kuitenkin aloittanut mellakat ja Katnissia pidetään inspiraationa. Capitolin johtaja Presidentti Snow uhkaa Katnissia ja tämän perhettä, jos hän uhmaa vielä enemmän ja täten Snow yrittää saada kansaa rauhoittumaan. Vaikka Katniss ja Peeta tekevät kaikkensa, Snow päättää järjestää 75. Nälkäpelin kunniaksi entisten voittajien Nälkäpelin, jossa kilpailijat siis koostuvat pelkästään edellisistä voittajista. Katniss ja Peeta molemmat osallistuvat. Tällä kertaa peli on kuitenkin erilaista ja niin on osallistujien asenteetkin.
Ei ole helppoa olla seuraajaelokuva edelliselle, niin menestyneelle elokuvalle. Vihan liekit täyttää onneksi kaikki odotukset ja jopa ylittää ne. Elokuva jatkaa upeasti siitä, mihin edellinen osa loppui ja saa vietyä juonta aivan toiseen suuntaan. Käsikirjoitus on mahtava. Olin erittäin yllättynyt sen upeasta tasosta, mielenkiintoisista henkilöhahmoista ja luovasta ideoinnista. Tarkoittaen sitä, että juoni saatiin toimimaan, eikä se jäänyt paikalleen hetkeksikään. Myöskään ylimääräisiä aukkoja ei ole ja sitäkin enemmän syvällistä draamaa ja tunnetta. Vähän elokuva kärsii sen tyylilajista ja pakollisesta kolmiodraama-asetelmasta, mutta se ei elokuvakokemusta haittaa yhtään. Valitettavasti myös ensimmäisen osan tiukka ja vaikuttava ote on jokseenkin tässä elokuvassa hävinnyt, mutta se antaa nimenomaan tilaa hahmojen syvenemiselle ja yksityiskohtaisemmalle draamalle. Francis Lawrence on upea, hyvin on löydetty seuraaja Gary Rossille. Lawrence ottaa täysin oman asenteen elokuvaan ja se saattaa jopa olla toimivampi kuin Rossin. Vihan liekit on monelle tapaa parempi elokuva kuin edeltäjänsä, mutta kuitenkin niin erilainen, että niiden paremmuutta on vaikea verrata. Miksi edes pitäisi. Nälkäpeli on elokuvasarjana aivan uraauurtava. Siinä on surua ja naurua ja hyvää asennetta ja realistisuutta ja hyvin toimivaa kerrontaa sekä uskottavaa toimintaa. Mikä minusta on hienointa näissä elokuvissa on, miten aidosti on niiden maailma totetutettu ja miten vapaasti se on luotavissa. Tavallaan näen sen maailman taiteilijan tauluna ja elokuvantekijät maalareina.
Jennifer Lawrence on monta kertaa todistanut uskomattomat näyttelijäntaitonsa ja jatkaa hän hyvää linjaa tässäkin elokuvassa. Hänellä on vaivaton taito kannatella elokuvaa, saada hahmo uskottavaksi ja ensimmäisen elokuvan tapaan tehdä päähenkilö mielenkiintoiseksi. Hän osaa hyvin tehdä yhtenäisen, vaikuttavan roolisuorituksen, jossa ei ole nähtävissä yhtää epärealistisuutta, ylinäyttelemistä tai teennäisyyttä. Lawrence on kiinni hahmossaan, mikä on kaikilta näyttelijöiltä suotavaa. Hän myös osaa olla syvällinen ja dramaattinen ja koskettaa aidolla tavalla.
Olen, edelleen, vaikuttunut lopun näyttelijäkaartin luonnehdinnoista. Uudetkin näyttelijät hoitavat homman kotiin, Sam Claflin on hienostunut näyttelijä. Hän persoonallistaa hahmon upeasti ja tekee siitä omansa. Jena Malone seuraa aivan jalan jäljissä, hän on loistava roolissaan, saa tuotua niin paljon vaivattomuutta ja luontevuutta ja samalla mielenkiintoisuutta sekä sympaattisuutta.
Vihan liekit on upea jatko upeasti alkaneelle elokuvasarjalle. Elokuva on virheetön ja vielä enemmän. Myös antaa upean odotuksen jatkolle sekä viihdyttää katsojaa uskomattomalla tavalla. Tulkitsee edelleen vahvoja teemoja todella luontevasti ja jopa ylittää edeltäjänsä maineen.
9-
.jpg)






Pitäisi olla 10
VastaaPoistaxD
PoistaMiettisin itse asiassa, että pitäisikö minun laskea sitä arvosanaa...
;)