Precious (Precious: Based on the Novel Push by Sapphire)

Precious: Based on the Novel Push by Sapphire on kyllä aikamoinen nimihirviö elokuvalle. Huvittaa, että sitä sellaiseksi kutsutaan, kun varmasti elokuvantekijät ovat tarkoittaneet sitä kutsuttavan ihan vain Preciousiksi. Vähän niin kuin Birdman (*Or The Unexpected Virtue of Ignorance), jota voisi kutsua ihan vain Birdmaniksi. Joka tapauksessa tai ainakaan tässä tapauksessa ei nimi miestä pahenna, sillä elokuvana Precious on täydellinen.

Precious (Gaborey Sidibe) on 16-vuotias Harlemilaisteini, joka asuu häntä pahoinpitelevän äitinsä luona ja joka on jo toista kertaa raskaana isälleen. Hänet erotetaan koulusta tämän takia, mutta hänelle tarjotaan uutta mahdollisuutta toisenlaisessa koulussa. Elokuvan viesti on kuitenkin selkeä. Sinulle voidaan antaa vaikka minkälaisia mahdollisuuksia, mutta vain sinä itse voit vaikuttaa tulevaisuuteesi.

Toisin kuin saattaisi odottaa, elokuva ei suinkaan mässäile näiden henkilöiden elämien kurjuudella (asia, jota itse elokuvaa aloittaessani pelkäsin). Nimittäin elokuva kuitenkin tähtää kohti toivoa ja parempaa huomista. Lisäksi tämä pääosahenkilö on niin mielenkiintoinen ja psykologisesti monitahoinen, että häntä katsoessa hänestä jopa haluaa tietää lisää, oli se sitten kuinka sydäntäriipaisevaa tahansa.

Precious on joutunut kestämään kipua, jota ei voisi kuvitellakaan, koko elämänsä ajan. Tämä muuttaa ihmistä. Se tekee sinusta tietynlaisen. Kun ihmisellä ei ole ketään, kehen turvautua, keneltä hakea suojaa tai rakkautta. Tämän elokuva kuvaa hyvin - melkein fantasianomaisilla keinoilla, jotka kuvaavat Preciousin tapaa paeta arkeaan mielikuvitukseensa. Hyvin voimakas psyykkinen suojelukeino.

Luonnollisesti, kun on tälläiset hahmot, jotka elävät näin äärimmäisissä olosuhteissa, on näyttelijöillä kaikki mahdollisuudet pistää parastaan ja onhan tämä heidän pelikenttänsä. Elokuvan suurin onnistuja on Mo'nique, joka osastaan voittikin parhaan naissivuosan Oscar-palkinnon. Hänen työnsä on niin vaikuttavaa, koska me ymmärrämme tämän hahmon. Hahmo, joka ei kuitenkaan ansaitse sympatiaa herää ihan uudella lailla eloon tämän jumalaisen näyttelijän käsissä. Hänen ei tarvitse edes sanoa mitään, sillä hän on niin syvällinen, mutta niin läsnä hetkessä, että katsoja ymmärtää tämän naisen motiivit ja historian ja syyn siihen, miksi hän on sellainen. Lopun kohtaus, jossa hahmo saakin tilaisuuden selitellä itseään pitkässä puheessa on noussut legendaariseksi Mo'niquen roolisuorituksen takia, mutta mielestäni tätä kohtausta ei edes tarvittaisi. Se on pelkkää alleviivaamista vain. Siinä vaiheessa tiedämme jo nämä asiat, tiedämme ne jo, koska olemme lukeneet ne Mo'niquen kasvoilta ja kehonkieleltä. Silti on kiva nähdä hänen leikittelevän hahmollaan ja vetävän kaikki irti hänen monologistaan - oli se turha tai ei - ainakin vaikuttava.

Gabourey Sidibe, vaikka ihana näyttelijä onkin ja roolissaan vahva ja moniulotteinen, ei mielestäni saa koottua osia hahmostaan yhteen - ei tavallaan saa luotua roolin vaatimaa kaartta uskottavaksi tai ainakaan niin vaikuttavaksi, mitä olisin toivonut. Ei siis mitenkään huono roolisuoritus missää nimessä, mutta aina on parannettavaa ja elokuvadebyytikseen todella vahvaa työtä.

Olin myös todella vaikuttunut Mariah Careyn roolisuorituksesta - lause, jota en ikinä olisi uskonut kirjoittavani. Sen sijaan, että olisi hahmonaan jotenkin yliempaattinen, suojelusenkelimäinen eli toisinsanoen epäuskottava (virhe, johon kanssanäyttelijä Paula Patton osaltaan sortuu), hän tekee hahmostaan jopa arkisen, väsyneen, tuskastuneen, mutta joka silti osaa yllättää.

Precious on mielenkiintoinen, vaikuttava elokuva, joka pysyy liikkeessä eikä sorru liiallisiin dramatisointeihin tai alleviivaamisiin. Kertoo tarinan niin mielenkiintoisestikin kuin pystyy ja luottaa hyviin näyttelijöihin tuomaan parastaan. Loistavaa draamaa kauttaaltaan.

...=)

The Butler (The Butler)

Lee Danielsin tyyli on omalaatuinen ja se toimii. Tässä loistavassa historian tunnissa, aiheena Pohjois-Amerikan 1960-luvun kansalaisoikeusliike, Danielsin taidot on yhdistetty Forest Whitakerin älykkääsen ja Oprah Winfreyn virheettömään näyttelemiseen.

The Butleriin ensin tutustuessa ei voi olla huomaamatta vaikuttavaa ensemble-kastia. Oscar-voittajat Vanessa Redgrave, Jane Fonda, Cuba Gooding Jr. ja Robin Williams näyttelevät pieniä rooleja elokuvassa Alex Pettyferin, John Cusackin, Mariah Careyn, David Oyelowon, Terrence Howardin, Lenny Kravitzin, Alan Rickmanin, Jesse Williamsin ja James Marsdenin kanssa. Pääosassa luonnollisesti hovimestarina Forest Whitaker ja hänen vaimonaan Oprah Winfrey.
     Forest Whitaker on siis valkoisen talon hovimestari Cecil Gaines. Hän palveli kahdeksaa presidenttiä ensimmäisenä Robin Williamsin Eisenhower ja viimeisenä Alan Rickmanin Reagan. Hän nousi asemaansa puuvillaplantaasilta, jossa näki isänsä murhan ja äitinsä menevän hulluksi, plantaasin omistajan Alex Pettyferin Thomas Westfallin toimien johdosta. Cecilin vaimo Gloria paranee elokuvan aikana alkoholiriippuvuudesta ja itselleni elokuvasta olikin kyse heidän rakkaussuhteestaan. Heillä on kaksi poikaa, toinen kuolee Vietnamin sodassa ja toinen uhmaa vanhempiaan liittymällä radikaaleihin mustien oikeus-liikkeisiin. Tietysti elokuva toimii myös hienona historian kirjan värityksenä, sen tarjoten jämptisti täydelliset tulkinnat kahdeksasta presidentistä ja heidän vaimoistaan ja Martin Luther King Junioirista. Erityisesti Jane Fonda ja Robin Williams onnistuivat rooleissaan - ensimmäinen Nancy Reaganina ja jälkimmäinen presidentti Eisenhowerina.

"Itse elokuva onnistuu siinä, että se esittelee vakavia teemoja ja ei jätä katsojaa kylmäksi."

      Elokuvan oikea voima makaa kuitenkin pääosissa. Oprah Winfrey ja Forest Whitaker kantavat jäätävän taakan harteillaan, johtaen elokuvaa ja tuoden siihen syvyyttä, lämpöä ja tunnetta. Winfrey erityisesti menee niinkin pitkälle, että jokainen ele on tarkkaan laskettu, täydellinen, ehkä myös siinä hän vähän eksyy, tekee roolisuorituksesta liian laskelmoidun, mutta joka tapauksessa täydellisyyttä hipova roolisuoritus.

     Itse elokuva onnistuu siinä, että se esittelee vakavia teemoja ja ei jätä katsojaa kylmäksi. Kyllä, Lee Daniels ja elokuvan käsikirjoitus ottavat vahvastikin kantaa asioihin. Ja se on elokuvan vahvin valtti. Tietenkin myös perhe elokuvan keskiössä tekee historiasta mielenkiintoisemman todistettavan, kun katsojalla on jotain mihin samaistua. Lee Danielsin tyyli puree, mutta sekään ei valitettavasti pysty pelastamaan elokuvaa omalta painoltaan. Elokuva ei ole täydellinen. Se uppoaa raskaaseen aikaväliin, muun muassa. Jos elokuvan juoniarkki ulottuu monta vuosikymmentä, on se tuomittu tuhoon. Se käsittelee aivan liikaa kahden tunnin elokuvaksi. Kahdeksan presidenttiä, kylläkin mielenkiintoisesti ja upeasti tulkittuna, siinä on liikaa ja kokonaisuudesta tulee kuorrutettu, emme oikein pääse koskaan tarpeeksi syvälle asioihin, kun jo seuraavan vuosiluvun teksti hypähtää katsojan silmille. Vielä yksi asia, josta en pidä; että kerrotaan tekstein mikä vuosi on kyseessä ja vielä mikä paikka ja jatkuvasti läpi elokuvan. Se jättää katsojan ulos, pitää tätä tyhmänä. Sen sanottuani kuitenkin The Butler on tärkeä elokuva ja erittäin hieno saavutus. Se on jotain, mihin ihmiset vastaavat ja heräävät.

Nälkäpeli – Vihan liekit (The Hunger Games: Catching Fire)

>Nälkäpeli (elokuvarja)

Nälkäpeli-elokuvasarjan toinen osa Vihan Liekit ilmestyi vuonna 2013, Francis Lawrencen ohjaamana. Sen pääosissa on Oscar-voittaja Jennifer Lawrence, Josh Hutcherson, Liam Hemsworth, Oscar-ehdokas Woody Harrelson, Elizabeth Banks, Lenny Kravitz, Oscar-voittaja Philip Seymour Hoffman, Oscar-ehdokas Stanley Tucci, Donald Sutherland, Sam Claflin, Jena Malone ja Lynn Cohen. Elokuva perustuu Suzanne Collinsin samannimiseen kirjaan.

      Vihan liekit jatkaa siitä mihin Nälkäpeli jäi. Katniss ja Peeta ovat voittaneet 74. Nälkäpelin ja aloittavat voittajien kiertueensa. Katnissin kapina Capitolia vastaan on kuitenkin aloittanut mellakat ja Katnissia pidetään inspiraationa. Capitolin johtaja Presidentti Snow uhkaa Katnissia ja tämän perhettä, jos hän uhmaa vielä enemmän ja täten Snow yrittää saada kansaa rauhoittumaan. Vaikka Katniss ja Peeta tekevät kaikkensa, Snow päättää järjestää 75. Nälkäpelin kunniaksi entisten voittajien Nälkäpelin, jossa kilpailijat siis koostuvat pelkästään edellisistä voittajista. Katniss ja Peeta molemmat osallistuvat. Tällä kertaa peli on kuitenkin erilaista ja niin on osallistujien asenteetkin.

    Ei ole helppoa olla seuraajaelokuva edelliselle, niin menestyneelle elokuvalle. Vihan liekit täyttää onneksi kaikki odotukset ja jopa ylittää ne. Elokuva jatkaa upeasti siitä, mihin edellinen osa loppui ja saa vietyä juonta aivan toiseen suuntaan. Käsikirjoitus on mahtava. Olin erittäin yllättynyt sen upeasta tasosta, mielenkiintoisista henkilöhahmoista ja luovasta ideoinnista. Tarkoittaen sitä, että juoni saatiin toimimaan, eikä se jäänyt paikalleen hetkeksikään. Myöskään ylimääräisiä aukkoja ei ole ja sitäkin enemmän syvällistä draamaa ja tunnetta. Vähän elokuva kärsii sen tyylilajista ja pakollisesta kolmiodraama-asetelmasta, mutta se ei elokuvakokemusta haittaa yhtään. Valitettavasti myös ensimmäisen osan tiukka ja vaikuttava ote on jokseenkin tässä elokuvassa hävinnyt, mutta se antaa nimenomaan tilaa hahmojen syvenemiselle ja yksityiskohtaisemmalle draamalle. Francis Lawrence on upea, hyvin on löydetty seuraaja Gary Rossille. Lawrence ottaa täysin oman asenteen elokuvaan ja se saattaa jopa olla toimivampi kuin Rossin. Vihan liekit on monelle tapaa parempi elokuva kuin edeltäjänsä, mutta kuitenkin niin erilainen, että niiden paremmuutta on vaikea verrata. Miksi edes pitäisi. Nälkäpeli on elokuvasarjana aivan uraauurtava. Siinä on surua ja naurua ja hyvää asennetta ja realistisuutta ja hyvin toimivaa kerrontaa sekä uskottavaa toimintaa. Mikä minusta on hienointa näissä elokuvissa on, miten aidosti on niiden maailma totetutettu ja miten vapaasti se on luotavissa. Tavallaan näen sen maailman taiteilijan tauluna ja elokuvantekijät maalareina.

     Jennifer Lawrence on monta kertaa todistanut uskomattomat näyttelijäntaitonsa ja jatkaa hän hyvää linjaa tässäkin elokuvassa. Hänellä on vaivaton taito kannatella elokuvaa, saada hahmo uskottavaksi ja ensimmäisen elokuvan tapaan tehdä päähenkilö mielenkiintoiseksi. Hän osaa hyvin tehdä yhtenäisen, vaikuttavan roolisuorituksen, jossa ei ole nähtävissä yhtää epärealistisuutta, ylinäyttelemistä tai teennäisyyttä. Lawrence on kiinni hahmossaan, mikä on kaikilta näyttelijöiltä suotavaa. Hän myös osaa olla syvällinen ja dramaattinen ja koskettaa aidolla tavalla.

      Olen, edelleen, vaikuttunut lopun näyttelijäkaartin luonnehdinnoista. Uudetkin näyttelijät hoitavat homman kotiin, Sam Claflin on hienostunut näyttelijä. Hän persoonallistaa hahmon upeasti ja tekee siitä omansa. Jena Malone seuraa aivan jalan jäljissä, hän on loistava roolissaan, saa tuotua niin paljon vaivattomuutta ja luontevuutta ja samalla mielenkiintoisuutta sekä sympaattisuutta.

     Vihan liekit on upea jatko upeasti alkaneelle elokuvasarjalle. Elokuva on virheetön ja vielä enemmän. Myös antaa upean odotuksen jatkolle sekä viihdyttää katsojaa uskomattomalla tavalla. Tulkitsee edelleen vahvoja teemoja todella luontevasti ja jopa ylittää edeltäjänsä maineen.

9-

...=)

Nälkäpeli (The Hunger Games)

>Nälkäpeli (elokuvasarja)

Nälkäpeli valmistui vuonna 2012, perustuen Suzanne Collinsin samannimiseen kirjaan. Elokuvan ohjasi Gary Ross ja sitä tähdittävät Oscar-voittaja Jennifer Lawrence, Josh Hutcherson, Oscar-ehdokas Woody Harrelson, Liam Hemsworth, Elizabeth Banks, Lenny Kravitz, Oscar-ehdokas Stanley Tucci, Donald Sutherland, Alexander Ludwig, Amandla Stenberg ja Wes Bentley. Elokuva tuotti yhteensä yli 600 miljoonaa dollaria.
     Katniss Everdeen asuu tulevaisuuden dystopiassa, jossa kansalaisten kapinan jälkeen, maan Capitol on perustanut vuotuisen Nälkäpelin, jossa jokaiselta maan vyöhekkeeltä, joita on 13, valitaan yksi 12-18-vuotias poika ja yksi 12-18-vuotias tyttö, kilpailemaan Nälkäpelissä. Nälkäpelin voittaakseen täytyy tappaa kaikki muut kilpailijat. Nälkäpelissä on vain yksi voittaja. Kun Katnissin sisko valitaan Nälkäpeliin, ilmoittaa hän itsensä hänen sijastaan. Hänen vyöhekkeeltään valitaan Nälkäpeliin myös Peeta Mellark ja heidän välillä paljastuu olevan rakkautta.

     Nälkäpeli tunnetaan niin hyvässä kuin pahassa. Toisaalta sitä on verrattu sellaisiin elokuviin kuten Twilight, mutta toisaalta monet kriitkot ovat ylistäneet elokuvaa. Mielestäni Nälkäpelissä ei ole mitään samaa kuin Twilightissä, ainoastaan saman ikäinen kohdeyleisö. Yllätyin todella positiivisesti Nälkäpelin realistisuudesta, syvällisyydestä ja aidosta tulkinnasta. Tietenkin elokuvan aihe on täysin järjetön, mutta upea ohjaaja Gary Ross saa taottua Nälkäpeliin jopa liikaa todentuntuisuutta. Aihe on pelottava ja täysin mielikuvituksen ulkopuolella. Se käsittelee järkyttävän rajuja teemoja kuten kuolema, sota ja ihmisen käyttäyminen äärimmäisissä olosuhteissa. Se ottaa myös kantaa yhteiskuntaan ja ihmiskunnan tulevaisuuteen. Elokuvan upea toteutus antaa vihiä, että se oikeasti olisi mahdollista tulevaisuudessa saavuttaa tämän kaltainen tila sivilisaatiollemme, että ihmiset pitävät nuorten kidutustappovankileiriä viihteenä. Se, tässä elokuvassa onkin järisyttävintä, sen uskollisen tarkka tulkinta olosuhteista, joissa Nälkäpeli voisi tapahtua. Koko elokuvan ajan, itse tunsin ainakin, miten sairasta koko touhu on, mutta uskoin siihen joka sekunti. Saavuttaakseni mielikuvituksen rajani, voin kyllä myös todeta, että itse kilpailutilanne elokuvassa ei ollut mitenkään realistinen, mutta äärettömän järisyttävä. Pidin erittäin paljon lukuisista elokuvan kohtauksista, aidosta dialogista ja tunneraa'asta kuvauksesta.
    Elokuvan käsikirjoitus on hieno, mutta siinä on paljon aukkoja. Tunteet ovat hyvin vahvasti kuvattu, mikä on elintärkeää elokuvan onnistumiselle. Pidän myös elokuvan tavasta jättää ilmeisimmät sanomatta ja keskittyä asettamaan katsoja päähenkilön asemaan. Lavastukselle täytyy antaa erityis maininta sekä tietenkin puvustukselle ja editoinnille sekä kameratyöskentelylle ja kaiken yhteen nitovalle ohjaukselle. Gary Ross antaa itsestään todella vahvan kuvan tämän elokuvan avulla. Uskon, että hän tulee vielä nousemaan todella suurelle, hänen elokuviensa kanssa. Joka tapauksessa, kuten jokaisessa elokuvassa, minusta elokuvan paras osa on näyttelijäsuoritukset. Minusta tuntuu, että vielä erityisemmin Nälkäpelissä hyvillä roolisuorituksilla on avainasema.
     Jennifer Lawrence on ehdottomasti sukupolvensa paras näyttelijä. En ole eläessäni nähnyt yhtä pelotonta näyttelijää. Lawrence onnistuu vangitsemaan täydellisesti monia aitoja reaktioita, tunnetta ja realistisuutta sekä kliseettömyyttä. Hän ei pelkää tulla lähellä katsojaa, mikä tekee roolisuorituksesta erityisen voimakkaan. Hän vastaa täysin hahmon vaatimuksia. Mikä minut erityisesti vakuutti hänen roolisuorituksessa oli, että hän onnistui tekemään mielenkiintoisen hahmon. Monta kertaa elokuvan sivuhahmot ovat paljon mielenkiintoisempia kuin päähenkilö. Päähenkilö on yleensä se totuuden ääni ja katsojan silmät sekä tarkkailija, joka vain seuraa sivusta mielenkiintoisia sivuhahmoja. Mutta ei Lawrence. Hän onnistuu tekemään päähenkilöstä kerrankin sen syvällisen, mysteerisen hahmon, jonka puolelle katsojan on mieleistä asettua. Lawrencen tulkinta on vahvaa, aitoa sekä kuvaavaa. Hän onnistuu yhtenäistämään hahmon ja tekemään siitä uskottavan erityisen äärimmäisissä tilanteissakin. Tilanteessa, joista ei ole mitään aiempaa näyttöä, eli voisi sanoa, että roolisuoritus on todellakin luova. Vain erittäin taidokas näyttelijä pystyy tämän luokan roolisuoritukseen ja Lawrence on äärimmäisen lahjakas näyttelijä.

     Olin erittäin vakuutuunut Lenny Kravitzin roolisuorituksesta. Hän onnistuu ikään kuin painottamaan elokuvaa oikein ja välittämään todella läsnäolevia tunteita. Hänen hahmo on mielenkiintoinen ja syvällinen, kiitos Kravitzin. Hän vastaa täysin Lawrencen energiatasoa ja saa aikaa erittäin luontevan ja vahvan roolisuorituksen.
    Pidin myös Donald Sutherlandin roolisuorituksesta, erityisesti siitä, miten hän pystyi välittämään vuorosanoja ilman vuorosanoja. Eli todensi hahmon tunteet ilman dialogia, mikä on todella keskittyneen näyttelemisen merkki. Hänessä ilmenee vahvasti pahuus ja saa luotua valkokankaalle auktoriteettisen, uhmaavan vaikutelman pelkästään kehonkielellään. Tietenkin hänen vuorosanansa vain vahvistaa tätä, mutta hänen hahmonsa voisi olla vaikka mykkä, eikä haittaisi yhtään. Tämä on todella hienostunutta näyttelemistä.
    Stanley Tucci on vahvasti kosketuksissa hahmoonsa. Hän kanavoi koko elokuvan tunnelmaa hahmoonsa ja hänessä ilmenee erityisesti koko elokuvan olemus, kuinka väärin ja kuinka vinksahtanut koko maailma elokuvassa on. Josh Hutcherson vastaa juuri oikein Peetan tarkoitusta ja saa hänen motiivit todella luontevasti kuvattua. Hän saa katsojan puolelleen ja vakuuttuneeksi omista tarkoitusperistään, mikä on oleellista koko hahmolle. Hutcherson siis onnistuu paremmin kuin hyvin. Peetasta tulee juuri niin sympaattinen kuin on tarkoituskin. Hemsworthista voisi sanoa melkein täysin samaa, kummatkin tekevät juuri oikeanlaisen roolisuorituksen, aukkoja jättämättä. Myös Alexander Ludwig on vahva elokuvassa. Hänellä on elintärkeä kohtaus elokuvan loppupuolella ja onnistuu siinä, mikä mielestäni sitoo täydellisesti koko elokuvan yhteen.
       Nälkäpeli on raaka elokuva. Se on äärettömän aito ja mielenkiintoinen ja sisältää todella syvällistä tulkintaa. Sen reaunoja on hieman puhdisteltu, mutta voi olla, että se on loppujen lopuksi vain hyvä asia. Gary Ross ja Jennifer Lawrence ovat unohtumanton tiimi. On vaikeaa kuvata näin epärealistisia aiheita näin realistisesti, mutta Nälkäpelissä kaikki palaset ovat kohdallaan.

8 1/2
"Neljä tähteä"