Don't Look Up on amerikkalaisen poliittisen ohjaajan Adam McKayn uusin yhteiskuntakritiikki. Sen näyttelijäkaarti on vähintäänkin vaikuttava. Löytyy Meryl Streep ja Leonardo DiCaprio, on Jennifer Lawrence ja Timothee Chalamet, jopa Cate Blanchett, Ariana Grande ja näyttelijäsuuruus Mark Rylance.
Elokuva on allegoria tai metafora ilmastonmuutoskeskustelulle. Kuinka media ja poliittiset päättäjät ovat haluttomia suhtautumaan siihen sen ansaitsemalla vakavuudella. Don't Look Upin maailmassa tosin ilmastonmuutos on korvattu maahan törmäävällä asteroidilla, jonka DiCaprion ja Lawrencen esittämät tiedemiehet löytävät.
Idea on toimiva ja kutkuttava. Harmi vain, että elokuva ei oikein tunnu hyödyntävän premissiään tarpeeksi tai pikemminkin nojaa siihen liikaa. Oivallukselle rinnastaa maahan törmäävä asteroidi ja ilmastonmuutos hymähtää aluksi kerran, mutta melkein kahden ja puolen tunnin elokuvan jälkeen vitsi on imetty jo kauan ennen päättymistään kuiviin.
Sinänsä kaikki elokuvan tekemät havainnot ovat ihan aiheellisia, vaikkakin kärjistettyjä - tehokeino, jonka suurin ystävä en ole. Erityisen nautinnollista on tietysti kääntää katse mediaan, jonka moraalittomat tavat saada musta näyttämään valkoiselta katsojalukujen vuoksi ovat saaneet etenkin Yhdysvalloissa aivan sietämättömät mittasuhteet. Cate Blanchett asiaa raportoivan toimittajan roolissa saa herkullisesti kiinni sellaisesta ihmisestä (vertauskuvasta), joka on teeskentelyllään kaivertanut itsensä ontoksi.
Vähemmän tyytyväinen olin tapaan suhtautua poliitikkoihin. On tietysti helppo paeta trumpilaisten sarjakuvapelkistysten taakse, mutta jäin kaipaamaan syvällisempää sukellusta politiikan koukeroihin ja kaikkiin niihin nyansseihin, mitkä vaikuttaa siihen, miksi ongelmia ei saada ratkaistua. Syyn vierittäminen jonkun tällaisen karikatyyrin niskaan - saaden sen vaikuttamaan, että kaikki on "jonkun" syytä - mielestäni pahentaa ongelmaa. Kukaan ei näe ongelmaa omassa käyttäytymisessä. Politiikassa on aivan liikaa jo yleistynyt sellainen ajattelutapa, että oma katsantakanta on ainoa oikea ja kaikki muut jotain leffamaisia "pahiksia", vaikka toisten ihmisten ajattelun ymmärtäminen olisi avainasemassa ongelmien ratkaisemiseen.
Mutta toisaalta, voiko tällaiselta Hollywood-viihteeltä odottaakaan mitään sen syvällisempää analyysia?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti