Our Brand Is Crisis (Our Brand Is Crisis)

Vaikka en noin lähtökohtaisesti pidä kokopitkää fiktioelokuvaa automaattisesti parempana kuin dokumenttielokuvaa, on kai se aika selvää, että niitä pääosin katson. Syy on yksinkertainen, nimittäin en pidä siitä, miten dokumenttielokuvat on sidottu kaavaan. Fiktiossa sinä voit tehdä käytännössä mitä vain ja heittää kaikki säännöt romukoppaan. Dokumentin täytyy sen sijaan kertoa jotain jostain, esitellä jokin asia ja perustaa havaintonsa joko empiiriseen aineistoon tai perusteltaviin päätöksiin. Vaikka pidinkin Our Brand Is Crisis -elokuvasta, ei minulla ole mitään halua nähdä vuoden 2005 samannimistä dokumenttia, johon elokuva perustuu.

Our Brand Is Crisis on loistava elokuva. Pidän paljon ohjaajan tyylistä, näennäisiä virheitä ei ole. Käsikirjoitus ja elokuvan tarina on erittäin mielenkiintoinen ja pidin paljon näistä henkilöhahmoista. Bullockin päähenkilö on helposti yksi parhaista rooleista, mitä naisnäyttelijöiltä on nähty, ehkä yksinkertaisimmin siksi, että alunperin se olikin kirjoitettu miehelle. Pidin elokuvan herättämistä teemoista, poliiittisesta korruptiosta ja siihen liittyvästä kyynisyydestä.

Lyhyesti siis: Bullock on Scandal-sarjan Olivia Pope (Kerry Washington) tyyppinen poliittinen konsultti, Jane Bodine, joka palkataan voittamaan vaaleja. Nyt hänet lähetetään Bolivian presidentinvaaleihin ja kukapas muukaan vastapuolella kuin arkkivihollinen Pat Candy (Billy Bob Thornton).

Pidän myös Anthony Mackiesta, mielestäni hän on ihan Oscar-ehdokkuuden arvoinen tässä sivuroolissaan kyynisenä kapitalistina, joka ymmärtää politiikkaa ihan toisesta näkökulmasta, kuin naiivi bolivialainen työläinen. Myös herkullista elokuvassa on Janen ja Patin välinen kränä, joka ottaa taisteluareenakseen pienen Etelä-Amerikan maan tulevaisuuden. Mutta tarinankerronta on silti vähän liian aukkoinen. Miellyttävä tämä pätkä on, liekö Bullockin komeedisten lahjojen ja kieltämättömän karisman (hänhän voitti tästä roolista People's Choice Award-palkinnon), mutta silti elokuva ennemmin unohtuu mielestä sen nähtyään, kuin vaikuttaisi teemoillaan sen syvemmin.

Nyt elokuva jää vähän pinnalliseksi, muun muassa esittelee joukon turhia sivuhahmoja kuten Zoe Kazanin oikea käsi Bullockin Jane Bodinelle tai Ann Dowdin turhaakin turhemman sivuhahmon hyörimässä kuvioissa mukana tai tuntuu olevan enemmän keskittynyt elokuvan viestin muuttamiseksi ihan tavalliseksi moraalitaruksi, joka antaa mieltäylentävän opetuksen elokuvan lopussa. Harmi sinänsä, sillä näen, mihin ohjaaja halusi pyrkiä elokuvallaan ja elokuva onkin hieno gladiaattoriottelu poliittisen taustan edessä, tarttuen moniin yhteiskunnallisiin teemoihin ja kaiken lisäksi tarjoten hienon psykologisen kerronnan naispäähenkilön uhrauksista miesvaltaisella kentällä. Kuitenkin elokuva vähän vesittää fiktiivisen tarinankerronnan volyyminsa, tunteen, kun myykin itsensä dokumenttielokuvan tapaiselle perinteiselle viestille ihmisen mahdollisuuksista ja tulevaisuuden optimismille siitä, että "jonkun pitäisi tehdä jotain". Nyt olisikin varmaan ihan sama katsooko sen dokumentin vai ei.

...=)

Rakkautta vain (Love Actually)

Rakkautta vain on 2003 ilmestynyt brittiläinen jouluteemainen romanttinen komedia. Sen ohjasi Richard Curtis. Elokuva tuotti yhteensä 246 miljoonaa dollaria. Elokuvassa on nimekäs ensemble-kasti, johon kuuluu Oscar-voittajat Emma Thompson, Colin Firth ja Billy Bob Thornton sekä Oscar-ehdokkaat Keira Knightley, Liam Neeson ja Laura Linney ja Alan Rickman, Hugh Grant, Bill Nighy, Chiwetel Ejiofor, Martin Freeman, Rowan Atkinson ja Elisha Cuthbert.
     Elokuvassa on monta rinnakkaista tarinajuonta, sijoittuen ajalle muutamaa viikkoa ennen joulua. Pääosassa on muun muassa Britannian pääministeri, entinen rock-legenda, vastanaineet Juliet ja Peter sekä syrjähypystä toipuva Karenin ja Harryn pitkäaikainen avioliitto. Kaikki rakkautta etsimässä.
     Mitä tulee romanttisten komedioiden luonteeseen, on tämäkin elokuva täysin romanttinen komedia. Tämän tyylilajin piirteet ovat vahvat ja eivät mitenkään luontevat, realistiset vaan teennäiset sekä imelät. Vahvasti läsnä on myös epäuskottavuus. Koska, piirteet ovat niin vahvat, helposti nämä elokuvat juontuvat yhteen, yhdeksi epäonnistumiseksi. On erittäin raskasta katsoa elokuvaa, kun tietää täysin mitä tulee tapahtumaan lopussa, kun on nähnyt ne samat kohtaukset jo ennenkin, monta kertaa, kun hahmot ovat toistensa kopioita ja kun mikään ei vastaa todellisuutta, mutta on kuin näkisin itsensä karikatyyrinä. Miksi sitten katsoa romanttinen komedia? Miksi katsoa Rakkautta vain? Samaa voisi kysyä kaikilta niiltä romanttisten komedioiden ystäviltä, jotka auttoivat tuottamaan tällekin elokuvalle 246 miljoonaa dollaria. Miksi katsoa romanttinen komedia? Koska Rakkautta vain. Jos ihmmettelee, mikä romanttisissa komedioissa oikein on niin hienoa, kannattaa katsoa elokuva Rakkautta vain. Miksi katsoa Rakkautta vain? Koska tunnelma. Jos ihmettelee, mikä on niin hienoa elokuvassa Rakkautta vain; tunnelma. Vaikka kaikki muu elokuvassa olisi huonoa, riittää sen pelastamaan hyvä tunnelma. Elokuvien taika ja henki tekevät elokuvan mediamuodosta parhaimman taiteenlajin koko maailmassa. Elokuvien henki on parasta elokuvissa ja se saa sadat miljoonat ihmiset vuosittain katsomaan elokuvia. Elokuvassa Rakkautta vain on elokuvien henki läsnä parhaimmillaan.
      Koko näyttelijäkaarti ihastuttaa pelkällä valovoimallaan ja lämmöllään. He onnistuvat hyvin kaapaamaan mukavan tunnelman ja aktualisoimaan sen roolisuorituksissaan. Loistava ohjaus saattaa olla myös syynä tähän outoon ilmiöön, kaikki näyttelijät ovat yhtä hyviä ja yhdessä elokuvassa. Keira Knightley on kaunis, Emma Thompson ihastuttava, Alan Rickman syvällinen, Hugh Grant läsnä, Liam Neeson nöyrä, Laura Linney kärsivällinen, Martin Freeman vapaa.
      Rakkautta vain on katsottava romanttinen komedia. Jos minun pitäisi valita yksi elokuva edustamaan koko tyylilajia se olisi Rakkautta vain. Tässä elokuvassa toteutuu elokuvien taika puhtaimmillaan.

8 1/2

Minulla on ollut tapana olla olematta julkaisematta teksteissäni elokuvien julisteiden kuvia, vaan ainoastaan kuvia kohtauksista. En välttämättä haluaisi poiketa nytkään tästä periaatteestani, mutta, koska juoni on niin monihahmoinen, ei ole välttämättä parhaan edun mukaista asettaa tekstiin suurin piirtein yksi kuva per hahmo, niin poikkean vähän tottumuksistani ja pistän tekstiin elokuvan soundtrackin kuvan, ihan vain siksi, koska se on jo saavuttanut lähes yhtä tunnetun aseman kuin elokuva itse. Soundtrack-kuvan alla on näyttelijöiden jälleen näkeminen kymmenen vuoden päästä elokuvan kuvauksista. 
-Cilo.

...=)